Halmeen duunit?

Onko Halme tehnyt koskaan 'oikeita töitä'?

Vai onko se aina onnistunut elättämään itsensä suunsoitolla ja hormonilihaksillaan?
33534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

>>..ei mikään voi olla niin masentavaa kuin Tony Show tiellä Laitilan

Äänestä

Joskus seisonut kapakan oviaukossa aukomassa päätään maksaville asiakkaille.

Äänestä

Päivästä toiseen jauhat Halmeesta.
Eikö se nyt ole juurtajaksaen märehditty.
Jatketaan sitten kun tulee jotain uutta.
Hei tyyppi,hanki itsellesi elämä sillävälin.

Äänestä

  • Odotatko Halmeelta uusia "näyttöjä" poliittisista kyvyistä?

    Äänestä

  • Ehdoton tuomio hovista? kirjoitti:

    Odotatko Halmeelta uusia "näyttöjä" poliittisista kyvyistä?

    Aika monet miehetkin saavat kikcejä ja heiltä housutkin kastuvat, kunhan vain lausuvatkin Halmeen nimen. Jänniä nämä kaappi-"hookkanit".

    Äänestä

  • minä en kirjoitti:

    Ei kai siinä ole PS:n ehdokas 2007?

    Ari Halme (PS) oli EU-vaalitenteissä aika hiljaista poikaa.
    Seisoi vain haastattelussa, kun toimittaja ja pari muuta ehdokasta keskustelivat noin tunnin ajan TV-lähetyksessä.
    Ei ollut miehellä paljon sanomista näköjään mihinkään.

    Äänestä

  • Seija kirjoitti:

    Aika monet miehetkin saavat kikcejä ja heiltä housutkin kastuvat, kunhan vain lausuvatkin Halmeen nimen. Jänniä nämä kaappi-"hookkanit".

    Siinäkö Halmeen tulevat näytöt, että kastelee vielä housunsakin humalapäissään?
    Pääasia, että puhutaan?

    Äänestä

  • Menneet ja tulevat? kirjoitti:

    Siinäkö Halmeen tulevat näytöt, että kastelee vielä housunsakin humalapäissään?
    Pääasia, että puhutaan?

    Halme. Ja kyllä se runsaina avauksina näillä palstoillakin näkyy. Rauhoittukaahan nyt jo hookkanit vouhkaamasta vain Halmeesta. On sitä muutakin elämää, vaikka toisaalta ymmärrän hurmoksenne, onhan Tony iso kaveri.

    Äänestä

  • Seija kirjoitti:

    Aika monet miehetkin saavat kikcejä ja heiltä housutkin kastuvat, kunhan vain lausuvatkin Halmeen nimen. Jänniä nämä kaappi-"hookkanit".

    –*** Ennen saatoin vetää kymmenenkin tuoppia naamaan, jotta pääsin samalle aaltopituudelle muiden kännisten kanssa. Nyt kun itse olen ollut selvin päin kännisten joukossa, ymmärrän Katjaa huomattavasti paremmin. Hän jaksoi katsoa viisi vuotta mun hölmöilyjä. Nyt haluan olla seitsemän päivää viikossa Tony.***
    ________

    Ja sitten tuli uusia asioita ja Katjakin oli vain "suu auki makaava muija" Halmeen haastattelussa.

    Äänestä

  • on tuo... kirjoitti:

    Halme. Ja kyllä se runsaina avauksina näillä palstoillakin näkyy. Rauhoittukaahan nyt jo hookkanit vouhkaamasta vain Halmeesta. On sitä muutakin elämää, vaikka toisaalta ymmärrän hurmoksenne, onhan Tony iso kaveri.

    Kaksi ehdollista vankeustuomiota, siinäkö kaikki?
    Vai ehtiikö hankkia vielä kolmannen tällä kaudella?

    Äänestä

  • kooman jälkeen kirjoitti:

    –*** Ennen saatoin vetää kymmenenkin tuoppia naamaan, jotta pääsin samalle aaltopituudelle muiden kännisten kanssa. Nyt kun itse olen ollut selvin päin kännisten joukossa, ymmärrän Katjaa huomattavasti paremmin. Hän jaksoi katsoa viisi vuotta mun hölmöilyjä. Nyt haluan olla seitsemän päivää viikossa Tony.***
    ________

    Ja sitten tuli uusia asioita ja Katjakin oli vain "suu auki makaava muija" Halmeen haastattelussa.

    Seiskalehti maksaa hieman, kun Halme (PS) antaa haastattelujaan elämänsä alati uudistuvista suuntaviivoista.

    Äänestä

  • Ehdoton tuomio hovista? kirjoitti:

    Odotatko Halmeelta uusia "näyttöjä" poliittisista kyvyistä?

    Alkaisi vaan pian ammattikoulut,ettei nämä tyypit ainakaan päivisin täällä hilluisi.

    Äänestä

  • Suhonen kirjoitti:

    Alkaisi vaan pian ammattikoulut,ettei nämä tyypit ainakaan päivisin täällä hilluisi.

    Älä anna amisikäisten noin häiritä rauhaasi, Suhonen.

    Äänestä

  • Orpo piru kirjoitti:

    Ari Halme (PS) oli EU-vaalitenteissä aika hiljaista poikaa.
    Seisoi vain haastattelussa, kun toimittaja ja pari muuta ehdokasta keskustelivat noin tunnin ajan TV-lähetyksessä.
    Ei ollut miehellä paljon sanomista näköjään mihinkään.

    Se olisi varsin hauskaa, kun Soinin lisäksi triossa ei olisikaan vallesmanni, vaan veljekset Halme.

    Äänestä

  • Onko Tony Halmeella kotisivuja?
    Kai se jo osaa sen verran tietokonetta käyttää, että sillä on sellaiset?

    Olisi mukava lukea Halmeen ajatuksia, vai onko sillä enää sellaisia?

    Äänestä

sähä voit koittaa elättää ittes kehässä senkin rääpälr.

Äänestä

Pikkukossina se eli kaupungin elättämänä.

Äänestä

Se on vaan harrastellut sitä mistä on tykännyt, bodaamista ja tappelemista. Päässyt siinä sivussa leffoihin, kunnanvaltuustoon, eduskuntaan ja kirjoitanut pari (ei omakustanteena) julkaistua kirjaa ja tienannut kivitalon hinnan. Vittu mikä luuseri, kelpaa meidän nyt nauraa.

Äänestä
  • Näin sitä keitto vaikuttaa "fiksuunkin" daiuun. Piti tietysti olla "kirjoittanut", ja Halmeen meriiteistä unohtui myös tuo joka miehen käsillä oleva nyrkkeilyn raskaan sarjan Suomen mestaruus. Ihan pilipaliukko tosiaan.

    Äänestä

  • HenrikEinariErä kirjoitti:

    Näin sitä keitto vaikuttaa "fiksuunkin" daiuun. Piti tietysti olla "kirjoittanut", ja Halmeen meriiteistä unohtui myös tuo joka miehen käsillä oleva nyrkkeilyn raskaan sarjan Suomen mestaruus. Ihan pilipaliukko tosiaan.

    tietää. Kuten näköjään HenrikEinariEräkin, kun korjaa kirjoitusvirhettä kirjoitusvihreellä.(otsikko)Se mitä Halme on joskus ollut mm. sm nyrkkeilijä tai roskakirjailija, niin sillä ei ole merkitystä tämän hetken olemiseen.

    Äänestä

  • HenrikEinariErä kirjoitti:

    Näin sitä keitto vaikuttaa "fiksuunkin" daiuun. Piti tietysti olla "kirjoittanut", ja Halmeen meriiteistä unohtui myös tuo joka miehen käsillä oleva nyrkkeilyn raskaan sarjan Suomen mestaruus. Ihan pilipaliukko tosiaan.

    "Näin sitä keitto vaikuttaa "fiksuunkin" daiuun."
    ------
    Saati Halmeen daijuun, jota on koko aikuisikä pehmitetty eralaisilla aineilla ja sen lisäksi hakkuutettu kehässä oikein kunnolla.
    Sopii vaan ihmetellä, mitä ne ajattelivat, jotka Halmeen eduskuntaan äänestivät?
    Vai onko ne samanlaisia pehmeäpäitä, ettei ajatus kulje?
    Sehän on nyt esiintuotu oikein Halmeen puolustusasianajajan toimesta, ettei Halmeelta kannata odottaa liikoja, koskapa ajatuksenriento on kovin jähmeä Tony-Boylla.

    Äänestä

  • Halme tyrmätty? kirjoitti:

    Kysyit: "mitä ne ajattelivat, jotka Halmeen eduskuntaan äänestivät?"

    Pohjaa analyysille:
    Halme on Suomen kaikkien aikojen useimmista rikoksista tuomittu kansanedustaja.
    Nykyisin tiedonvälitys on helppoa ja nopeaa. Näin pääsee myös ns negatiivinen uutisointi jakeluun. Sinänsä hyvä asia.

    Suomessa on muutama prosentti ihmisistä erityisen taipuvaisia rikollisen toiminnan hyväksymiseen. Näin he samaistuvat helposti kaltaisiinsa.
    Tässä siis osa, joka selvittää osittain ns halmeilmiön.

    Tuollaiset ilmiöt eivät ole helposti toistettavissa. Se on havaittu jo useissa vaaleissa vuosikymmenten mittaan muissakin demokraatioissa.
    Hyvin moni ilmiön toteuttajista, so äänestäjistä ei ole selvillä siitä tehtävästä, mihin valitsevat ehdokkaitaan. Siksi mm "äänestää piruuttaan" - motiivi toteutuu.

    Kyllä Suomi näidenkin ääri-ilmiöiden kanssa pärjää.

    Äänestä

Tänä prekariaattiaikana haluaisin tietää, mikä on oikeaa työtä?
Oletko itse töissä liukuhihnalla 3-vuorossa?
Jos et itse ole tehnyt samoja töitä kuin Tony, niin mikä sinä olet arvostelemaan. Kateus vain kaikuu. Minä en jaksaisi puntteja nostella, se vaatii kurinalaisuutta ja viitsimystä itsensä kiusaamiseen ja ylittämiseen.
En vaihtaisi töitäni hänen töihinsä, mutta en kyllä niitä enkä kenenkään muunkaan töitä tuntematta käy vähättelemään.

Äänestä
  • Sinä tulkitset taas?
    Oikea työ oli lainausmerkeissä tarkoittaen ruumiillista työtä.
    Tämä minulle kerrottiin presidenttipalstalla, jossa joku peräsi tiukasti, onko Halonen tehnyt oikeaa työtä?
    Siellä nimenomaan kerrottiin oikealla työllä tarkoitettavan ruumiillista työtä.
    Jos niin on, niin sitten kai saa kysyä saman kysymyksen Halmeesta, ilman, että joku siitä pillastuu?
    Suunsoitto on suunsoittoa ja sitä tiedän Halmeen harrastaneen ja sen avulla päässeen jopa politiikkaankin.
    Kai se on katsottava sitten oikeaksi työksi, eli ruumiilliselksi työksi, että Halme on nostanut puntteja ja paininut jenkkilässä ja ottanut iskuja päähänsä.

    Eli käsite oikea työ on avauksessa tulkittu ja tarkoitettu tulkittavaksi niin kuin sen halusi eräs presidentinpalstalle kirjoittanut henkilö (PS?) tulkita.

    Äänestä

  • Avauksessako? kirjoitti:

    Sinä tulkitset taas?

    Hormonilihakset sanontaakaan ei pidä ottaa väheksyntänä, halveeraamisena tms., vaan ihan selvänä tosiasiana.
    Halme on kertonut kasvattaneensa lihasmassaa erilaisilla hormoneilla sun muilla.
    Kirjassaan (joku niistä muutamasta) on kuvia, joista yhtä hän kommentoi niin, että tuossa kuvassa hän on jo aloittanut hormonien käytön.
    Siinä kuvassa hän on noin armeijaikäinen, about.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä Tony, sinä Jane kirjoitti:

Onko Halme tehnyt koskaan 'oikeita töitä'?

Vai onko se aina onnistunut elättämään itsensä suunsoitolla ja hormonilihaksillaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu