director's cut

nyt dvd-aikana on tullut kovasti muotiin pistää markkinoille erinäisiä special edition-/director's cut -versioita ja olisikin mukava tietää mitkä niistä oikeasti puolustavat paikkaansa. jos nyt unohdetaan kaikki making of-jutut ja kommenttiraidat ja keskitytään vain itse elokuvaan. niin saavatko ne "12 extraminuuttia" ynnä muut Teidät ostamaan mielummin tuon kyseisen version kustakin elokuvasta, kuin sen alkuperäisen jonka olette nähneet sen 12 minuuttia lyhyempänä.

harvassa elokuvassa lisätyt kohtaukset, tai muut muutokset oikeasti tuovat mitään sellaista uutta jota ei olisi voinut itse jo päässään nähdä. esimerkiksi kyllä minäkin pidin Aliensin pidennetystä versiosta, mutta se ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin alleviivasi sen minkä osasi jo päätellä.

muutamassa elokuvassa director's cutin, ym. muutokset ovat oikeasti elokuvan tunnelmaa muuttavia (esim. Blade runner ja Bela Lugosin Dracula.)

monesti elokuvaa pitäisi pikemminkin leikata muutaman minuutin edestä, jotta se toimisi dynaamisemmin. kuin että siihen lisättäisiin niitä minuutteja. kyllähän se kirsikka kakun päällä koristaa sitä, mutta kakku itsessään on kuitenkin se tärkein osa.

pahimmillaan spessuversio tarkoittaa jotain Star warsin "solo ampui ensin"-juttuja. ja nämä ovat selkeästi vain myyntikikkoja. kuka muka uskoi kun lucas väitti ettei julkaise niitä alkuperäisversioita enää laisinkaan? ja nyt sama elokuvasarja myydään taas uudelleen.

joten mitkä spessuversiot mielestänne ovat "parempia" kuin alkuperäiset ja miksi näin on?
8349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nyt täytyy muistaa että tietyt elokuvat ovat suorastaan tuottajien teurastamia.

Pahin esimerkki mitä tulee mieleen on Sam Peckinpahin Pat Garret ja Billy the Kid, jonka tuottajat teurastivat niin pahasti, että ohjaajan version näkeminen on kuin katsoisi aivan eri elokuvaa. Ja tietysti mestariteosta verrattuna tuottajien versioon, jota valitettvasti suomalalsiet tv-kanavat tuntuvat näyttävän kerta toisensa jälkeen. Peckinpahin "oman"version muistan nähneeni tv:stä vain kerran...

Äänestä
  • aivan niin. monestihan tuottajien leikkaukset sisältävät onnellisemman lopun ja enemmän toimintaa. kun taas monasti ohjaaja haluaa melankoliaa ja henkilöhahmoihin keskittymistä (lue: hitaampaa.)

    hyvänä esimerkkinä tuosta ylläolevasta on King Arthurin director's cut. antoine fuqua itsekin toteaa ettei se nimestään huolimatta ole "oikea" director's cut. koska hän olisi halunnut masentavamman lopun, mutta tuottajien vaatimuksesta dvd:lle laitettiin nyt mukana oleva versio. kun ottaa huomioon, että leffa oli kaupallinen floppi. niin tuskin fuqualla olikaan enää sanavaltaa. jos kyseessä ei ole oikea director's cut, niin hittoako sitä sellaisena myydään. tosin kannessa lukee myös extended version, joten elokuva pitää ottaa vain pidennettynä vastaan. ei ohjaajan näkemyksenä.

    sitten on tämä surullisen kuuluisa versio Night of the living deadista. lisää on joskus liikaa.

    Äänestä

  • trentonoir kirjoitti:

    aivan niin. monestihan tuottajien leikkaukset sisältävät onnellisemman lopun ja enemmän toimintaa. kun taas monasti ohjaaja haluaa melankoliaa ja henkilöhahmoihin keskittymistä (lue: hitaampaa.)

    Orson Wellesin Pahan kosketusta studiopamput leikkelivät raskaasti oman makunsa mukaan, mutta DVD:llä se on onneksi julkaistu mestarin oman näkemyksen mukaisena. Oikeastaan suurin osa Wellesin leffoista joutui studiopamppujen näppeihin, esim. Mahtavista Amberssoneista leikkelivät muistaakseni puolet sen alkuperäisestä pituudesta pois. Citizen Kane taisi olla ainoa, johon Wellesillä oli itse kaikki oikeudet, eikä studio voinut vaikuttaa asiaan millään tavalla. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

    Mutta itse asiasta; T2:n director's cutista pidin jostain syystä teatteriversiota enemmän. Johtuukohan se siitä, että tarina on syvällisempi, eikä toimintaa lisätty ainuttakaan kohtausta. Todennäköisesti.

    Äänestä

  • The Wolf kirjoitti:

    kyllä, t2:n director's cut noudalleni aikalailla samaa kaavaa kuin cameron director's cut aliensissa. eli enemmän laitettiin tarinaa selventäviä ja syventäviä kohtauksia. ja kyllä minäkin nautin suuresti t2:n director's cutista. etenkin katsoin hyväksi lisäykseksi kohtauksen joka tuli sairaalasta paon jälkeen. eli se arnoldin korjaus. se kyle reese-jutut olivat turhankin sentimentaalisia, mutta eivät itsessään turhia. nimenomaan t2 on hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne lisätyt kohtaukset oli kiva nähdä, mutta suuria rakenteellisia muutoksia ne eivät aikaansaa. joten jos oletetaan että elokuvaa ostava näkee perusversion kaupan hyllyssä 10 € ja director's cutin 15 €. niin saako asian tietävä mieleensä sijoittaa director's cutiin perusversion sijaan? koska vaikka ne t2:n lisätyt kohtaukset olivat mukavaa nähtävää, niin ne eivät aiheuttaneet mitää ahaa-elämystä. eli ne kohtaukset oli jo mielessään ymmärtänyt näkemättäkin.

    on t2:n director's cut kuitenkin parhaimmistoa. pääasiassa juuri siitä syystä, että lisätyt kohtaukset ovat tarinaa rakentamassa. eivät esittelemässä mitään uutta efektiä, tms.

    Äänestä

  • trentonoir kirjoitti:

    aivan niin. monestihan tuottajien leikkaukset sisältävät onnellisemman lopun ja enemmän toimintaa. kun taas monasti ohjaaja haluaa melankoliaa ja henkilöhahmoihin keskittymistä (lue: hitaampaa.)

    hyvänä esimerkkinä tuosta ylläolevasta on King Arthurin director's cut. antoine fuqua itsekin toteaa ettei se nimestään huolimatta ole "oikea" director's cut. koska hän olisi halunnut masentavamman lopun, mutta tuottajien vaatimuksesta dvd:lle laitettiin nyt mukana oleva versio. kun ottaa huomioon, että leffa oli kaupallinen floppi. niin tuskin fuqualla olikaan enää sanavaltaa. jos kyseessä ei ole oikea director's cut, niin hittoako sitä sellaisena myydään. tosin kannessa lukee myös extended version, joten elokuva pitää ottaa vain pidennettynä vastaan. ei ohjaajan näkemyksenä.

    sitten on tämä surullisen kuuluisa versio Night of the living deadista. lisää on joskus liikaa.

    Tuota Terry Gilliamin tekelettähän on kierrätetty silputtuna ja tirektorin kuttina, ja kyllähän siinä oli tarinan kannalta vissi ero.

    Peckinpahin Pat Garrett ja Billy the Kidistä ei liene olemassa aivan definitiivistä versiota, sillä tuottaja taisi ehtiä saksimaan kohtauksen tai pari ennenkuin Peckinpah kavereineen roudasi yöllä negat parempaan talteen. Nythän siitä on ilmestynyt taas uusi tulkinta, tällä kertaa ilmeisesti leikkaajan versio johon on sekä lisätty että poistettu kohtauksia. Ja kyllähän muutkin Peckinpahin leffat ovat kokeneet saksimista, jopa pääteos Hurja Joukko jonka viimeiset saksimiset jäivät lopulta paikallisten elokuvateatterien tehtäväksi.

    Eivät ohjaajan versiot aina ole pitempiä kuin levityskopio. Esim. John Woo leikkasi The Killerin ohjaajan version yksinkertaisesti leikkaamalla alkuperäisestä turhempaa sälää pois.

    Ilmestyskirja Nytin se alkuperäinen teatteriversio on osoittautunut muita kierroksessa olleita versioita selvästi paremmaksi. Olin Reduxin nähtyäni jopa yllättynyt alkuperäisen definitiivisyydestä ja visiosta ottaen huomioon huhut ko. leffan tekemisen sekopäisyydestä.

    Äänestä

Aika monet Director´s cutit ovat rahastusta. Ne tehdään vain siksi, että ne voidaan tehdä. Esimerkiksi TSH-elokuvia teatterissa katsoessa oli ilmiselvää, että niistä tulisi laajemmat versiot DVD:lle. En ole nähnyt yhtäkään TSH:n laajennettua versiota, mutta uskoisin, että ainakin osa lisäyksistä on tarinaa tukevaa ja syventävää.

Onnistuneita Director´s cuteja on ainakin Daredevil-elokuvasta, josta oli hölmösti leikattu pois kokonainen sivujuoni, joka lopulta oli varsin olennainen osa tarinaa.

Myös Sin cityn kahden levyn julkaisu on onnistunut ratkaisu. Jokaisen episodin voi katsella omana täydennettynä tarinanaan. Täydennykset ovat onnistuneita tarinan kannalta, mutta elokuva toimi hyvin sellaisenaankin. Elikä uusi julkaisu on erittäin onnistunutta rahastusta.

Äänestä

Useimmissa tapauksissa ei ne muutamat lisäminuutit varmaan tuo leffaan mitään uutta... mutta tykkään kyllä ohjaajan tms kommenttiraidasta mitä nykyään on monilla dvd:illä. Mielenkiintoista leffaharrastajalle. :D

Äänestä
  • kommenttiraita on yleensä se extra joka saa minut kallistumaan spessuversion suuntaan. sekin alkaa olla jo kyllä aika standardi, ettei se enää niin "special" olekaan.

    tosin jos muistatte, niin ennenhän special featuresissa oli kannen mukaan chapter selection.

    on kyllä muutamia ohjaajia joiden kommenttiraitoja ei jaksa oikein kuunnella. mm. william friedkin. friedkinin kommentit ovat usein sarjaa: "ja tässä päähenkilö vastaa puhelimeen. linjalla on hiljaista. joten hän sulkee puhelimen."
    ahaa! hän siis toimii enemmänkin kertojanäänenä kuin mitään muuta. mutta joo, kommenttiraita yleensä on se juttu minulle. ja esim. cronenberg ja stone ovat erinomaista kuunneltavaa. hyvin asiallisia, mutta eivät kuivia.

    yksi killeri kommentaattori on verhoeven. joka ainolla raidallaan hän dissaa kaikki tuottajat ja kriitikot. ja antaa ymmärtää että kaikki ovat vähempiarvoisia arvostelemaan ja ymmärtämään hänen tuotoksiaan. eli aivan loistavaa läppää

    on monia elokuvia joissa toivoisi olevan kommenttiraita. koska olisi niin pirun hienoa kuulla syita ja seurauksia joissakin spielberg-tuotoksissa, blade runnerissa, ym. blade runnerissahan tämä asia korjaa piakkoin.
    monesti tekijöille tulee mieleen kommenttiraidoilla sellaisia asioita mitä ei yleensä peruspuffidokkareissa tule.

    tosin on myös todettava, että on hyvä ettei joku lynch tee kommenttiraitoja. sillä hänen elokuviensa tehot heikkenisivät jos niihin saisi ohjaajan selittelemään tekojaan.

    jos joku ei usko kommettiraidan olevan informatiivinen ja viihdyttävä. niin kuunnelkaa conanin raita. harvoin schwarzenegger on avoimen oloinen kuin siinä ja milius,,, no, milius on milius

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

trentonoir kirjoitti:

nyt dvd-aikana on tullut kovasti muotiin pistää markkinoille erinäisiä special edition-/director's cut -versioita ja olisikin mukava tietää mitkä niistä oikeasti puolustavat paikkaansa. jos nyt unohdetaan kaikki making of-jutut ja kommenttiraidat ja keskitytään vain itse elokuvaan. niin saavatko ne "12 extraminuuttia" ynnä muut Teidät ostamaan mielummin tuon kyseisen version kustakin elokuvasta, kuin sen alkuperäisen jonka olette nähneet sen 12 minuuttia lyhyempänä.

harvassa elokuvassa lisätyt kohtaukset, tai muut muutokset oikeasti tuovat mitään sellaista uutta jota ei olisi voinut itse jo päässään nähdä. esimerkiksi kyllä minäkin pidin Aliensin pidennetystä versiosta, mutta se ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin alleviivasi sen minkä osasi jo päätellä.

muutamassa elokuvassa director's cutin, ym. muutokset ovat oikeasti elokuvan tunnelmaa muuttavia (esim. Blade runner ja Bela Lugosin Dracula.)

monesti elokuvaa pitäisi pikemminkin leikata muutaman minuutin edestä, jotta se toimisi dynaamisemmin. kuin että siihen lisättäisiin niitä minuutteja. kyllähän se kirsikka kakun päällä koristaa sitä, mutta kakku itsessään on kuitenkin se tärkein osa.

pahimmillaan spessuversio tarkoittaa jotain Star warsin "solo ampui ensin"-juttuja. ja nämä ovat selkeästi vain myyntikikkoja. kuka muka uskoi kun lucas väitti ettei julkaise niitä alkuperäisversioita enää laisinkaan? ja nyt sama elokuvasarja myydään taas uudelleen.

joten mitkä spessuversiot mielestänne ovat "parempia" kuin alkuperäiset ja miksi näin on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu