Reput pois

Jos lähiliikenne rahoittaa valtaosan VR:n toiminnasta ja syrjäseutujen matkoista, niin mielestäni olisi kohtuullista, että VR satsaisi matkustusmukavuuteen osan niistä suurista voitoista, mitä se vuosittain tekee?

Olisi hyvä, jos penkit olisivat peräkkäin, kuten ruotsalaisissakin junissa (ja lentokoneissa ja busseissa). Ei tarvitsisi tuijottaa vastapäistä naamaa, jos ei satu olemaan lehteä mukana.

Reppukoukut vastapäisen istuimen selkänojassa olisivat myös tarpeen. Ei tarvitsisi reppuja istuttaa penkeillä. Usein reput ovat painavia, joten jalkojen päällä niitä on hankala pitää pitkiä matkoja. Ja usein niissä on rahapussit, kännykät ym. tavaraa minkä vuoksi niitä ei voi pitää hattuhyllyllä. Vaatekoukuissa ne häiritsevät ikkunan vieressä istujaa. Itse laitan lattialle sanomalehden ja repun sen päälle jalkojen väliin.

Toiseksi kaipaan jalkatelineitä. Ne olisivat kesähelteillä ehdottoman tarpeellisia. Usein tuntuu siltä, että jalat on pakko nostaa ylös. Mitähän varten ne on lentokoneisiinkin laitettu (terveyssyistä)?

Jokaisessa junassa voisi jo olla vähintää yksi hiljainen vaunu työntekoa, lukemista, torkkumista ja meditoimista varten.

Muissa vaunuissa voisi olla hiljaista, klassista taustamusiikkia (hammaslääkärimusiikkia). Miksei voisi olla radiokanavakin uutisineen....?

Mitä mieltä olette muut näistä ajatuksista? Ne eivät vaatisi suuria investointeja ja mielestäni parantaisivat matkustusmukavuutta huomattavasti. Itse vietän junassa 2 tuntia päivässä eli yhden työviikon kuukaudessa. Se on paljon.

Älkää, pliiiis, vastatko että kävele 55 km, jos junat eivät miellytä.
1331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

penkeiltä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu