141-tuki

Matti Vanhanen vaati vastikään Farmari-näyttelyssä pitämässään puheessa, että kansallista vakavien vaikeuksia tukea on jatkettava ja siitä on tehtävä pysyvä. EU on koko ajan tulkinnut tuen välikaiseksi niin, että erityisesti rakennetukien avulla saadaan vakavat vaikeudet voitettua ja tulotuesta tulee siten aleneva ja väliaikainen.

EU:lle on pitänyt lähettää asiaa koskeva seurantaraportti kesäkuun loppuun mennessä:

"Suomen on toimitettava ennen 30 päivää kesäkuuta 2006 yksityiskohtainen kertomus kaikista asianomaisista toimenpiteistä ja aloista, mukaanluettuna arvio siitä, millaisia tuloksia näillä toimenpiteillä on saatu vakavien vaikeuksien ratkaisemiseksi ja Suomen viljelijöiden täysimääräiseksi yhdentymiseksi yhteiseen maatalouspolitiikkaan."

En tiedä, onko raportti lähetetty ja mikä on sen sisältö. Ilmeisesti vakavia vaikeuksia ei tukemisesta huolimatta ole onnistuttu voittamaan, kun Vanhanen puhuu nyt tuen tarpeen pysyvyydestä.

Artiklan 141 tekstissä sanotaan, että tukea harkitaan. Tämä kertoo siitä, että komissiolla on harkintavalta asiassa ja muusta yhteydestä käy selville, että vakavien vaikeuksien vähentäminen rakenneuudistuksilla sopeuttaa Suomenkin maatalouden EU:n yhteiseen maatalousrakenteeseen. Lisäksi EU ilmoitti aikoinaan neuvottelujen ollessa käynnissä vanhoille jäsenmaille, että 141-tuki on alenava ja väliaikainen. Suomen neuvottelijoiden ja pääministeri Ahon tiedossa oli tämä ilmoitus, mutta he eivät kertoneet sitä julkisuuteen. Tämä tieto perustuu Jorma Jaakkolan kirjoituksiin (Promerit & Sataseutu) ja Antti Kuosmasen tuhottuun kirjaan. Salattavaa siis oli. Suomen pääneuvottelijat 141-tuen osalta olivat ulkoministeri Heikki Haavisto (Kepu) ja virkamiesneuvottelija Esa Härmälä (MTK:n entinen puheenjohtaja, Kepu).

Meillä on siis Kepuneuvottelijoiden toimesta neuvoteltu 141-tuki, joka on Suomen kannalta sanamuodoltaan epäonnistunut ja epäselvä. Lisäksi sanamuotojen mukaan artikla näyttäisi tukevan EU-komission kantaa, vaikka suomalaiset keput muuta yrittävätkin väittää. Olisi rehtiä kertoa, että apäselvyys johtuu nimenomaan siitä, että suomalaisneuvottelijat aikoinaan mokasivat pahemman kerran eikä mistään EU:n maatalouskomissaarien pahansuopeudesta.

Vanhasen vaatimus merkitsee käytännössä sitä, että Suomen pitäisi muuttaa EU-sopimusta tältä osin tai ainakin kirjata EU:ssa virallisesti artiklan sanamuodon vastainen tulkintakanta tuen pysyvyydestä. Voi vain kysyä, miksi ihmeessä muut jäsenmaat nyt jälkikäteen suostuisivat siihen, että Suomelle annetaan ylimääräisiä etuja. Totuus tässäkin on se, että Kepupolitiikka on tullut Suomelle kalliiksi ja hyväuskoiset viljelijät ovat luottaneet kepujen satuihin eikä omiin silmiinsä.

11

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomauttaa

      että Härmälä vastusti sopimusta, eikä pitänyt sitä hyvänä Suomen kannalta.

      Ja suurin osa viljelijöistä vastusti sopimusta.

      ja toisaalta EU:ssa on lausuma jossa sanotaan että maataloustta on voitava harjoittaa jokaisessa maassa.

      Kolmanneksi etkö ole tyytyväinen että ei sitä rahaa laiteta sinne syrjäkylille enää lisää?
      Olethan monesti sanonut ettei syrjäkyliä saa rahoittaa akpunkien rahoilla eli toisin sanoen 141 tuen poistuminen on mitä ominta politiikkaa jota sinä kannatat ja nyt kuitenkin tästä rahan säästämisestä saat aiheen syyttää kepua.
      Takki kääntyy aina sillä tavoin että syyllinen löytyy aina sieltä samasta suunnalta.
      Aikamoista pelottelua harrastat ja myös annat sen kuvan että vähemmistö on asoista päättänyt Suomessa.

    • 141-tuen lopetus varma tapa pudottaa Keskustan kannatusta!
      Kirjoittanut: CITY.-Keskusta 3.8.2006 klo 18.49


      .

      EU-kriittisyys on Suomessa leimattu sairaudeksi tai joksikin arvottomaksi, huonoksi ja vääräksi.

      Edustan otskon aiheessa sellaista EU-kriittisyyttä, jonka mukaisesti pitäsi Matti Vanhasen nykyisessä asemassaan ottaa esille verinen vääryys, meidän alkutuuottajiemme työn tulevaisuuden ja elinkoeinon tuhoaminen löysäpäisen EU-sopimusken johdosta, jota nyt toteutetaan poistamlla 141 tukea!!!

      EU:lla täytyy olla varaa korja törkeimmät virheensä.
      141 -tuen päätytyyminen on eräs vakavimmista, pako-korjattavista vääryyksistä!


      Jos SDP (EU-super-tupo) -Kokoomus (Salolainen Nyt on ETA) -ja kuningastiellään liikoja luulotellut Esko Aho olivat kuin koulupoikia ja Brysselin EU-husaareitten vietävissä, niin NYT viimeistään täytyy alkutuottaajien edustajien nostaa asia pöydälle ja vaatia sen oikaisemista.

      Mitä häpeämistä voisi olla omiensa puolustamisessa?

      EU-vaalien alla 2004 pitivät etelä-pohjanmaan viljelijät ja alkutuottajat kriisikouksen, mutat kutsuista huolimatta ei Keskustan ministereistä yksikään rohjennut paikalle. Vain umpi-kommari Esko Seppänen meni ja kuunteli ja sai runsaasti protestiääniä entisiltä Keskustalaisilta ja joiltakin Kokoomuslaisilta tuottajilta.

      Virheitä sattuu mutta huono on se joka ei niitä uskalla tunnustaa saatikka että koettaisi korja pahimpia!

      Kyvyttömyys ja pelkuruus on heikko tavaramerkki myös silloin kun pitäisi nousta vääryttä vastaan, silloin viimeistään kun omien ydialueitten yrittäjien parasta osaa koulutetaan kuin pässiä narussa ja viedään punikkien irvistellessä saunan taakse.

      Tässä linkki jonka takana myös kommentit, myös M-pankin!

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000018361941


      Seppo Hietanen
      "kerimäki st"
      CITY-Keskusta

    • ..jälleen kerran..

      Hyvin kiteytetty. Varsinaiseksi ongelmaksi tulee se, että kepulaiset keskittyy vaan ja ainoastaan tukien hommaamiseen.. Kaikki oikeasti tärkeät asiat jää hoitamatta ja tekemättä.. Ja maajussi parat kävelee laput silmillä kepunuorassa...

    • Jaba_43

      Minusta on jotenkin absurdia viljellä Suomessa "vakavien vaikeuksien tukien" avulla mitään sellaista, mistä muualla Euroopassa saa kaksinkertaisen sadon halvemmin kustannuksin.

      On aivan käsittämätöntä, että täällä pitkän ja pimeän talven maassa yritetään tukien avulla kilpailla elinterviketeollisuuden raaka-aineentuotannosta sellaisten maiden kanssa, joissa aurinko paistaa ja saadaan kaksi satoa vuodessa.

      Eikö meillä todellakaan nähdä, millaisia markkinarakoja EU:ssa on todistetusti puhtaille ja lunnonmukaisesti viljellyille ja tuotetuille elintarvikkeille, joista saa myös huomattavasti korkeamman hinnan? Mistä mahtaa johtua, et6tä luovuus ja innovatiivisuus puuttuu maataloudesta ja elintarviketeollisuudesta aivan tyystin.

      Tai onhan siitä toki pieni poikkeus, tai ei niin kovin pienikään: Valio.

      Moni Valion isännistöön kuulunut tuottaja nimittäin vastusti, kun Valion mainospäällikkö Matti Kirjavainen sai 60-luvulla läpi idean Jugurtin valmistuksen aloittamisesta ja sai sille myös mittavan tv-mainosbudjetin. Vanhemmat palstan kävijät muistavat vielä turkislakkipäisen kasakan, joka kirmaisi ratsullaan kuvaruudun poikki, minkä jälkeen todettiin ihmisten elävän pidempään siellä, missä jugurtti kuuluu ruokakulttuuriin luonnostaan.

      Vaatimattomastihan kaikki lähti käyntiin, mutta ilman tuotekehittelyä ja vahvaa markkinointia ei Valiolla olisi tarjolla mm sitä määrää terveysvaikutteisia tuotteita, joita se nyt markkinoi.

      Tässä olisi sarkaa, johon suuntaan "vakavien vaikeuksian tuet" pitäisi suunnata: luovuuden ja innovatiivisuuden rahoittamiseen tuotekehittelyssä ja tukemaan myös markkinointia, jotta ainutlaatyuiset, suomalaiset pohtaat ja luonnonmukaisesi viljellyt ja valmistetut tuotteet löytävät asiakkaansa.

      EU:ssa on todennäköisesti miljoonia ihmisiä, joiden tapana ei ole ostaa sitä, minkä halvimmalla kulloinkin saa, vaan jotka ovat valmiit maksamaan siitä, että saavat taatusti laadukasta ja puhdasta ravintoa.

      Miksi ihmeessä Suomessa ei tajuta tätä - ei ainakaan politiikan puolella näytetä tajuttavan.

      • Tästä ei tule meidän välillämme yhtään erimielisyyttä. Asia on juuri noin kuin kerrot. Maataloudessa ei tajuta yhtään näitä markkinarakoja. Tuet ohjaavat tuotantoa ja siihen tyydytään. Tuki tappaa kaiken innovatiivisuuden.


      • tammar

        "Eikö meillä todellakaan nähdä, millaisia markkinarakoja EU:ssa on todistetusti puhtaille ja lunnonmukaisesti viljellyille ja tuotetuille elintarvikkeille, joista saa myös huomattavasti korkeamman hinnan? Mistä mahtaa johtua, et6tä luovuus ja innovatiivisuus puuttuu maataloudesta ja elintarviketeollisuudesta aivan tyystin."

        Kyllä se on vaikeaa markkinoida suomalaisia elintarvikkeita ulkomailla noilla iskulauseilla,koska joka maassa pidetään omien
        maanviljelijöiden tuotteita ylivertaisina muiden
        maiden maanviljelijöiden tuotteisiin verrattuna.
        Saksassakin on vahvat omat markkinat luonnonmukaisesti tuotetuille elintarvikkeille,joilla on oma vakioasiakaskuntansa.
        Loppuun asti kilpailuttavien supermarkettien hyllyille suomalaiset elintarvikket tuskin myöskään päätyisivät,koska eivät pärjäisi hintakilpailussa.


      • Jaba_43
        tammar kirjoitti:

        "Eikö meillä todellakaan nähdä, millaisia markkinarakoja EU:ssa on todistetusti puhtaille ja lunnonmukaisesti viljellyille ja tuotetuille elintarvikkeille, joista saa myös huomattavasti korkeamman hinnan? Mistä mahtaa johtua, et6tä luovuus ja innovatiivisuus puuttuu maataloudesta ja elintarviketeollisuudesta aivan tyystin."

        Kyllä se on vaikeaa markkinoida suomalaisia elintarvikkeita ulkomailla noilla iskulauseilla,koska joka maassa pidetään omien
        maanviljelijöiden tuotteita ylivertaisina muiden
        maiden maanviljelijöiden tuotteisiin verrattuna.
        Saksassakin on vahvat omat markkinat luonnonmukaisesti tuotetuille elintarvikkeille,joilla on oma vakioasiakaskuntansa.
        Loppuun asti kilpailuttavien supermarkettien hyllyille suomalaiset elintarvikket tuskin myöskään päätyisivät,koska eivät pärjäisi hintakilpailussa.

        Reissusin joku viikko sitten mm. Saksaa pitkin ja poikin, ja tuli käytyä kaupoissakin. Luomua ja lähituotantoa oli tarjolla, vaikken tiedä niiden tukemisesta mitään, mutta uskoisin, että valikoimiin mahtuu vielä hyvin markkinoitua suomalaista jalostetta, kunhan vältetään suora kilpailu aivan samanlaisten saksalaistuotteiden kanssa.

        Isoja prosenttiosuuksiahan ei noilla keinoilla markkinoilta vallata, mutta jo promilleluokankin markkinaosuudet ovat viisimiljoonaiselle kansalle isoja vientituloja, kun EU:n alueella riittää markkinoita.

        Meiltähän loppuu jo kapasiteetti, jos tähtäisimme isoihin volyymeihin, mutta erikoistumalla saisimme maatalouden elpymään ja ehkä jopa kannattavaksikin.

        Luovuuden ja innovatiivisuuden lisäksi tarvitaan toki laskentamiehiäkin, varsinkin, jos hintakilpailu on kovaa.


      • Jaba_43
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tästä ei tule meidän välillämme yhtään erimielisyyttä. Asia on juuri noin kuin kerrot. Maataloudessa ei tajuta yhtään näitä markkinarakoja. Tuet ohjaavat tuotantoa ja siihen tyydytään. Tuki tappaa kaiken innovatiivisuuden.

        Meidän välillä ei taida olla paljoa erimielisyyksiä, mitä joskus kepusta ja porvarihallituksesta? ;-)

        Haluaisin nimittäin nähdä sen päivän, jolloin keskusta pyrkisi avoimeen yhteistyöhön kokoomuksen kanssa. - Jos ei muuten, niin siksi, ettei niin ole koskaan minun elinaikanani vielä tapahtunut.


    • kohtuuton

      Tutustukaapa pohjoisen C-tukialueen 142-tukeen, se on ihan poskettoman suuri. Veromarkkoja heitellään tundra-viljelylle.

      • Tuollainen tuki joutaisi heti romukoppaan. Vanhanen voisi neuvotella asian niin, että 141-tuki Etelä-Suomeen jätetään pysyväksi ja 142 lopetetaan kokonaan, jos nyt näitä tukia kerran on. Tunturiviljelyä ei ole mitään järkeä tukea.


      • kornin esimerkin,
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tuollainen tuki joutaisi heti romukoppaan. Vanhanen voisi neuvotella asian niin, että 141-tuki Etelä-Suomeen jätetään pysyväksi ja 142 lopetetaan kokonaan, jos nyt näitä tukia kerran on. Tunturiviljelyä ei ole mitään järkeä tukea.

        melko vähän aikaa sitten esiteltiin tiedotusvälineissä jotenkin ylpeänä utsjokelaista tai oliko inarilaista, maidon tuotantoa. Rehut sinne viedään etelästä. No, se jotenkin olisi ymmärrettävää, jos tuotettaisiin maitoa ja maitotuotteita paikallisiin tarpeisiin, mutta ei. Maito vietiin jalostettavaksi Rovaniemelle (mahtaako sielläkään olla enää meijeriä). Maitoauto taisi jopa yöpyä matkalla. No, ehkä osa sitten vietiin takaisin jalostettuna Inariin tai Utsjoelle. Ja Oiva väittää, että tämä on aivan kilpailukykyistä toimintaa esimerkiksi Skånen tai Tanskan tuotannon kanssa ja pärjäisi erinomaisesti, jos kaikilta poitettaisiin tuet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      682
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      574
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      530
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe