Kun mikään ei kiinnosta. Päivät seuraavat toisiaan samankaltaisina, mitäänsanomattomina. Ihmiset, joita lähelleni kaipaisin karttavat minua nyt. En jaksa enää edes vihata niitä, jotka väittävät että jollakin olisi vielä jokin merkitys. Koska milllään ei enää ole väliä, ei kiinnosta enää. Ihmiset ovat sanoneet, että he toivoisivat minun vielä jaksava. Heidän mielestään tulen pian löytämään entisen elämäniloni. Tiedän, ettei se ole totta. Inhimillisyys on kadonnut, toisen ihmisen kohtalo ei enää merkitse mitään. Vain ympäristöllä on väliä. Mutta onneksi yksi ratkaisu on aina käteni ulottuvilla. Kun vain saan rohkeutta tarttua hetkiin.
Tahdon täällä nimettömänä kiittää niitä, jotka vaivautuvat tämän lukemaan ja jotka ovat joskus vaivautuneet minua ajattelemaan tai auttaneet jaksamaan. Sääli, että työnne oli turhaa. Kai muutamat ihmiset jo tietävät tunteistani ja aikeeni. Julkisesti en niitä vielä paljasta, olen nyt jo muutenkin liikaa neljän seinän sisällä.
-Kiitos-
Tahdon täällä nimettömänä kiittää niitä, jotka vaivautuvat tämän lukemaan ja jotka ovat joskus vaivautuneet minua ajattelemaan tai auttaneet jaksamaan. Sääli, että työnne oli turhaa. Kai muutamat ihmiset jo tietävät tunteistani ja aikeeni. Julkisesti en niitä vielä paljasta, olen nyt jo muutenkin liikaa neljän seinän sisällä.
-Kiitos-
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nyt ehkä sinusta tuntuu tuolta...mutta ajattele että tästä ei ole enää suuntaa kuin ylöspäin...kukaan ei voi sinua estää tekemästä ratkaisua itse...mutta olen ollut joskus lähellä kun ystävällä on ollut sama tilanne...hän teki oman ratkaisun...jälkeenpäin ajattelin olisinko voinnut sanoa tai tehdä toisin..mutta uskon kuitenkin että jokaiselle on tarkoitettu oma aikansa ja tehtävänsä täällä...kaiken synkkyyden keskellä, iloitse pienistä asioista..ja katsele ympärillesi luonnon kauneutta...ja piristykseksi...elä vaikka jonkun kiusaksi...ja toivon että olet siellä antamassa kommenttisi asiaan...
Vähäänkään vähättelemättä tuskaasi, mutta usko pois, sitä on liikkeellä. Valitettavasti.
Omasta elämästä tulee mieleen Levottomat, mikään ei tunnu miltään. Kanssakäynti ihmisten kanssa on muuttunut pinalliseksi, pakosta tehtäväksi suoritteeksi, että edes jokin status normaaliudesta säilyisi.
Mietityttää vain minkähän takia sitä on sitten olemassa jos tällä kaikella ole mitään merkitystä.
Kiitän edelleen myös teitä tuntemattomia, ja toivon ettette koskaan päästä tilannetta niin pitkälle. Minulla se vain jotenkin meni. Virheelliset ovat luulot; ylöspäin ei enää ole tietä, sillat takana on poltetut.
ei koskaan ole liian myöhäistä...tuntuu olevan monella samankaltaisia ongelmia.mut jos sillat on täkaa poltettu...miksi ei voi rakentaa uutta...ja asettaa realistisempia tavoitteita..loppujen lopuksi meistä jokainen on täällä yksin..ja jos et pysty olemaan sinut itsesi kanssa miksi sitten jonkun muun kanssa..sen olen huomannut ellet itse jotain anna...et voi myöskään mitään saada...ja miksi välittäisit siitä mitä muut ajattelevat...itse voin mennä vaikka pihalle ja ulvoa kuuta...jos tekee mieli se tehdä..sen myös teen...naapurit tosin varmaan ajattelevat et onpa seko...mut mitä siitä...taidan ollakkin outo mutta onnellinen tällä hetkellä koita jaksaa...
Niinhän se vain ,että jokainen päättää itse tommoisessa tilanteessa jatkaako,jaksaako vai ei.Moni tiety haluaisi tehdä vuoksesi aika paljonkin,mutta kun se ei vaan onnistu.Jokaisen on saatava olla mitä on,kunhan ei ole vaaraksi itselleen eikä muille,tämä on minun mottoni!Ise se on elämästä kiinnostuttava,mutta myös kannattaa ottaa apu vastaan.Kaikesta muusta tässä elämässä selviää,paitsi kuolemasta...ehkä aika vaikea asia ymmärtää.Itse olen juuri tilanteessa,jossa en ole varma selviänkö,siihen liittyy myös kuolema.
Mä oon itkeny siitä asti kun luin viestisi...osittain ehkä siksi et se kuulostaa liikaa mun elämältä.Älä ihan totta...Me ollaan täällä vain sen kerran (ja Luojalle siitä kiitos!),vitkutellaan vaikka ihan vittuillaksemme.Mä en yritä sanoa mitään lohduttavaa,tiedän ite ettei siitä oo juurikaan hyötyä,mut haluan sun tietävän,että SÄ ET OO YKSIN..Ja vaihda ihmeessä nimimerkkiä,sä et oo -joku- vaan helvetin tärkeä&ainutlaatuinen ihminen!
Olen tavannut ihmissiä, jotka ovat olleet todella syvässä masennuksessa ja oikealla hoidolla päässeet taas kiinni tähän elämään.
Tiedän, että tällä hetkellä sinusta tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä ja mitään ei jaksa, mutta aina kannattaa yrittää. Jos et itse tee mitään itsesi hyväksi, niin ei siihen pysty kukaan muukaan.
Pidä pintasi ja ota kiinni kaikesta pienestä hyvästä mikä väistämättömästi tulee tiellesi vaikket sitä kenties aina huomaa.
Sanot, että ihmiset joita kaipaisit karttavat sinua nyt. Kukaan ei jaksa yrittää jos itse ei tule ainakin puolitiehen vastaan. Kokeile hymyä kun seuraavan kerran tapaat jonkun sinulle tärkeän.
Minäkin sanon, että elämälläsi on merkitys vaikket sitä tällä hetkellä usko. Hae apua ja huomaat vielä auringon paistavan sinullekin.
Kaikki te olette ihania ihmisiä, kun yritätte piristää. Mutta ette silti tajua. Minua elämä on kolinut niin paljon, etten enää kaipaa keinoa selviytyä, vaan keinoa, jolla voisin lopettaa tämän kärsimyksen. Eikö ihminen, joka on kärsinyt koko elämänsä, ansaitse tuskatonta kuolemaa. En minäkään ole viaton ollut, päinvastoin. Silti haluaisin tietää, miten voisin kuolla joko hitaasti ja tuskattomasti, nukahtaen, tai nopeasti ja kivuliaasti, kuten ampumalla. Pääasia että loputon tuska ja kärsimys loppuisi viimein. Ymmärrän aina vain paremmin eläimiä; kun niiden aika tulee ne kätkeytyvät, ja jos ei ole mahdollisuutta ne pyytävät meiltä viimeistä palvelusta luotettavaa ystävää kohtaan. Lepää rauhassa, ystävä, missä lienetkin. Toivon pian itsekin lepoon pääseväni.
luulisin ettet vielä kumminkaan ole matkasi päässä, kun vielä pystyt asiasta kirjoittamaan.ja sitä ainakin toivoisin...vaikka olet täysin tuntematon, niin jokainen ihminen on tärkeä, vaikka ei siltä tuntuisikkaan.jostain syystä käyn aina täällä katsomassa uudet viestit...lieneekö pakkomielle, mutta lähetän sinulle hymyn :-) ja jaksa vielä huomiseen...ensi viikkoon...vuoteen.
Voi rakas ihminen,et ole eläin,joten sinun on helpompi saada apua kuin eläinten ja suuremmat mahdollisuudet selvitä.Vaikka on ollut kurja menneisyys,niin tulevaisuus on vielä edessä ja se voi olla vaikka kuinka hyvä...usko siihen edes hiukan,jotta pysyisit hengissä.Minäkin sanon täällä kesken itkuni,lepää rauhassa rakas lapseni!.....Älä sinä tee sitä.
kohti tekopirteyttä, televisiossa työkseen esiintyvät naurahtelevat ilman että heitä oikeasti naurattaisi - se tuskin on tie terveyteen.
Jos kuvittelisin olevani sinä, yrittäisin hyväksyä mielentilani sellaisenaan kuin se on, yrittämättä muuttaa sitä mitenkään.
Kuvaisin mielentilani, tuskan aiheet ja aiheuttajat, jos ne olisivat tiedossa. Kirjoittaisin ne pikkutarkasti, niin että voisin itse todeta niiden vielä kuukauden tai puolen vuoden kuluttua pitävän paikkansa juuri sellaisenaan.
Kun en näkisi niissä mitään karsittavaa tai muutettavaa, vaan se olisi koko totuus ja hyväksyttävä, siinä näkisin itseni ja antaisin tuomion.
Saman tuomion olisin valmis antamaan muillekin kaltaisilleni ja katsoisin, että se olisi juuri sopiva tuomio kenelle tahansa vastaavanlaisissa tapauksissa.
Näin menetellen uskon, että antamani tuomio, minkä sitten antaisinkin, olisi oikeudenmukainen.
Minulla se on käytännössä johtanut empatiankyvyn heräämiseen ja kokonaisvaltaisempaan mielenmuutokseen. En tiedä, onko muilla sama mekanismi ja minullakin prosessi vei pitemmän ajan.
Kärsimystä, sitäpä se. Mahakivut, pääkivut, aivolisäkkeen vajaatoiminta. Jos itsesääli ei olis niin mukavaa niin olisin käyttänyt paikallisten ahkerassa käytössä ollutta paikkaa ja hypännyt junan eteen jo aikoja sitten.
Kerran se vaan kirpasee, elämä taas niin monesti...niin paljon. Sovitaanko vaikka ensi keskiviikolle yhteinen päivä, illalla klo24:01?
Luin juuri viestisi, ja itsekkin olen kieriskellyt samalaisessa ongelmassa jo monia vuosia, olen silti vielä täällä, kun olen ajatellut päässäni, että "ainahan sitä voi siirtää" ehtiihän sitä myöhemminkin kuolla. (vähä niinkun siinä Madonnan uudessa laulussa...) Ja kato- olit kirjoittanut ekan viestis 14 päivä, ja jos nyt olet lukemassa tätä viestiä, niin haluatko sittenkään ihan tosissasi kuolla...?
"I think I die another day"
Sinä, hae apua ongelmaasi. Sinua vaivaa vakava masennus, joka voidaan hoitaa. Elämäsi ankeus on tämän sairauden luomaa harhaa. Kuka voisi olla välittämättä toisesta ihmisestä? Itse en edes tunne sinua, mutta silti tekee hyvin pahaa lukea kirjoittamasi viesti. Voin vain kuvitella, miltä niistä tuntuu, jotka sinut läheisesti tuntevat.
Älä tee itsemurhaa. Se ei ole ratkaisu mihinkään, kuolla ehtii myöhemminkin. Hankkiutumalla hoitoon saat sen elämänilosi takaisin, usko pois! Olen itse sairastanut depression joten tiedän mistä puhun.