Tässä teille kaikille abortin vastustajille elävän elämän kertomus. Olin 3-vuotias, kun ensimmäisen kerran muistan äitini sanovan minulle: olet elämäni pahin virhe, olet pilannut minun elämäni. Sitten hän löi minua kasvoihin. Tätä toistui vuosien ajan säännöllisesti. Olin noin 5-vuotias, kun olisin halunnut kavuta äitini syliin, mutta hän nakkasi minut tylysti maahan: mene helvettiin mun silmistä, etkö sä tajua, että mä en voi sietää sua äpärä. Muistan kuumat ja kosteat kyyneleet. Miustan, kun ajattelin: kunpa en olisi koskaan syntynyt äidilleni taakaski. Olin noin 9-vuotias, kun yöllä heräsin siihen, että äitini huusi isälleni: Mä vielä tapan ton saatanan kakaran, sähän sen jumalauta halusit etkä antanut mun tehdä aborttia!!!!Työnsin sormet korviini ja itkin. Isä oli aina työmatkoilla ja minun oli pakko olla äidin kanssa kotona. Olin 11-vuotias, kun bussi töytäisi minua ja minut vietiin ambulansiilla sairaalaan, kun lonkkani murtui. Äidin ensimmäiset sanat, kun hänet hälyytettiin sairaalaan: olisit nyt jumalauta ees kuollu sen bussin alle, ni olisin päässyt sustakin helvetin hirviö. Äiti ei auttanut minua kipeän lonkan kanssa kotona. Vittuili vaan. Olin 14-vuotias, kun löin äitiä takaisin, koska en enää jaksanut kuunnella hänen nöyryytyksiään. Minut vietiin vastaanottokotiin. Äitini riemuitsi siitä, että nyt tein sellaisen virheen, jota hän oli koko ikäni odottanut, että hän pääsisi minusta eroon. Nyt olen 34-vuotias nainen. Olen älykäs, viehättävä ja kunnianhimoinen. Pärjään työelämässä ja selviän henkisistä paineista kanssasisariani paremmin. On vain yksi osa-alue missä en pärjää. Ihmissuhteet. Niissä itsetuntoni on heikko, pelkään kiintymistä ja menettämistä. Saan paniikkihäiriön, jos joku haluaa lähestyä minua. Olisin halunnut ityselleni lapsia, mutta en uskalla edes ajatella sellaista. Ajattelen vieläkin iltaisin usein: miksei äitini tehnyt aborttia ja päästänyt minua tästä yksinäisyydesta ja rakkaudettomuusesta, jossa jouduin kasvamaan koko lapsuuteni ja joka on jatkunut koko elämäni. Terapiat ei auta. Nyt olen hyväksynyt itseni tällaisena. Minusta tuli rakkaudeton tunnevammainen. Hyvät naiset, tehkää abortti, jos ette rakasta omaa lastanne.
Vahinkovauvasta aikuiseksi
vahinkovauva
111477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mutta älä vihaa itseäsi sen vuoksi. Äitisi pilasi elämäsi osittain. Saat olla hänelle siitä pirun vihanen, mutta rakasta itseäsi, rakasta sen verran, mitä et koskaan äidiltäsi saanut. Muista: Sinusta voi vielä tulla äiti ja olisit varmasti hyvä äiti, koska tiedät mitä tekisit, tiedät mikä tuntuu pahalle, etkä missään nimessä haluaisi oman lapsesi kärsivän samanlaista. Osaisit rakastaa lastasi ja saisit kiintyä häneen, hän olisi sinun. Älä anna nuoruutesi pilata omaa aikuisuuttasi, ole erilainen aikuinen kuin äitisi. Sinä tiedät mikä olisi oikein. Onnea ja siunausta elämääsi.
-sinä tiedät jos olet valmis ja pystyt äidiksi. kukaan muu ei sitä voi sanoa.
Oikea ratkaisu on ensinnäkin olla tekemättä sitä aborttia ja synnyttää lapsi. Toinen tärkeä oikea ratkaisu on tunnistaa henkinen väsymys ja rasitus omakohtaisesti ennenkuin syyllistyy heitteillejättöihin, pahoinpitelyihin tai muihin vakaviin rikoksiin lastaan kohtaan. Juurikin eilen oli Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kirjoitus, jossa pohdittiin Vantaan kaupungin ohjelmia vaikeissa tilanteissa olevien äitien huoltotaakan helpottamiseksi perhepäivähoidon keinoin. Jos yh-äidin olisi mahdollisuus "vuorotella" lapsenhoitoa jonkun ystäväpariskunnan kanssa, niin se helpottaa jo valtavasti.
Huomattakoon lisäksi, että monesti käy niin, että lapsi on ollut alusta alkain erittäinkin toivottu, mutta henkinen kantti on sen jälkeen pettänyt. Eihän silloinkaan ketään henkirikoksiin viitsittäisi kehottaa!
Äitini ei halunnut minua missään vaiheessa, mutta ei pienellä paikkakunnalla uskaltanut tehdä aborttia. Äitini vihasi minua syntymästäni asti ja vihaa edelleen, vaikka olen jo aikuinen ja hän on 53-vuotias. Äitini ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Vanhempani ovat eronneet kymmenen vuotta sitten ja olen ainoastaan isäni kanssa tekemisissä. Äitini on sanonut, ettei halua nähdä minua,kun kerran minusta eroon pääsi. Tätä ei voi lattaa uupumuksen piikkiin. Kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan.
Voin tietysti vain kuvitella tilanteen, mutta olisin itse mieluummin alkiona abortoitu, kuin kokenut lapsuuden, jossa minua olisi heitelty sijaiskotien ja vanhempien välillä.
Ja mitäs sitten, kun adoptoitu lapsi päättää etsiä biologisen äitinsä, ja tapaakin katkeran naisen, joka yhä katuu sitä, että edes synnytti kakaran.
Juupa juu, kaikki sujuu kunhan vaan synnyttää lapsen. Tai sitten ei!
Ihmisten on osattava nauttia omasta elämästään eikä katkeroitua toisten julmuudesta tai ajattelemattomuudesta. Nuo henkilöt, jotka vihaavat omia lapsiaan, todennäköisesti ovat sekaisin ja vihaavat myös itseään vielä enemmän.
edes joskus olla puuttumatta keskusteluun! Et selvästikkään tajua mitä nämä kaksi kysseistä ihmistä ovat kokeneet, joten ÄLÄ PUUTU NIIHIN!
Mikä sinä olet sanomaan että ei saa katkeroitua. Jos sinun äitisi olisi sinua vihannut, hakannut yms, etkö sinä edes jossain veiheessa (teininä) olisi katkeroitunut, kyllä! Ärsyttää kun yrität päteä täällä, mutta et edes tajua kuinka tyhmäksi itsesi teet.
jokainen viestisi on aivan turhaa ja tekisi jo pelkästä periaatteesta poistaa sinun viestisi.
Ja eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin roikkua abortti palstalla? Aika säälittävää, että joku äijä on ottanut eläntyökseen käydä abortti palstalla syyttämässä hadässä eläviä ihmisiä!
Jos olet niin lupautunut omalle uskonnollesi, niin mene sinne kadulle auttamaan ihmisiä, täällä et heitä auta. Tuolla kadulla on kuules paljon ihmisiä jotka voisivat sinua ja sun ihmeellisiä neuvoja ja kantoja haluta.. Vaikka voisi olla että kun tässä omien kirjoituksiesi perusteella ainakin minä olen sinusta luonut sellaisen kuvan minkälainen voisit luonteeltasi olla, niin suosittelet että äläpäs menekkään, voisi olla että turpaan tulisi pahemman kautta..
Oikeesti Mikko, jätä tämä palsta. Sulla ei ole mitään käsitystä siitä että mitä nämä ihmiset kokevat. Ei abortti ole helppo tilanne kenellekkään, mutta et sä tajua siitä mitään. OLET MIES! Vai onko sinun vaikea ymmärtää se, haluaisitko kenties olla nainen, voi olla..
Harvoin meinaan näkee miestä noin kiinnostuneina siitä mitä naiset tekevät itselleen.. Noh, tasan ei käy onnen lahjat. Nuarattaa vaan, ku joku tuhkaa elämäänsä tällä palstalla, missä on vain negatiivista asiaa.. Onhan täällä muita palstoja missä voisi elämäänsä kuluttaa. Jos itselläsi on paha olla, niin älä pura sitä niihin joilla on pahempi olla..
Jos sanot näille jotka tähän keskusteluun kirjoitti että "älkää katkeroittako itseänne" niin sinä itse olet katkeroittanut itseni, miksi yrität äpurkaa pahaa oloasi ja vihaasi meihin? En käsitä..
Saanen syvästi epäillä että mikko on nainen. Ei nimimerkki vielä miestä tee.
Luulen, että äitisi on vihannut sinua siksi, että on aikanaan jättänyt kuuntelematta itseään. Hän on tehnyt kuten isäsi on sanonut eli jättänyt abortin tekemättä, vaikka hänestä on varmaan tuntunut ettei hänestä ole äidiksi vielä tai ehkä koskaan. Siksi hän on purkanut ikänsä pahaa oloaan sinuun.Tuntuu kuitenkin että äitisi on kykenemätön rakastamaan lastaan, tuli se oikeaan tai "väärään" aikaan.
On esimerkeejä ihmisistä jotka ovat olleet toivottuja, mutta joita vanemmat/vanhempi on kohdellut huonosti.Ei vika ole lapsessa,lapsi on aina arvokas ja tärkeä.Paras varmaan antaa anteeksi äidillesi ja hyväksyä ettei hän voi rakastaa omaa lastaan.Luulen, että hän on tunnevammainen tai jotain, ei kukaan normaali ole lapselleen noin paha.
Tekstisi on totta, mutta yllätyin positiivisesti löytäessäni sinun tekstistäsi, että ihmisten olisi osattava nauttia elämästään..?
Sinänsä kun en osaa kuvitella vahinkolapsen tekemistä "rangaistusmielessä" kovin nautittavana kokemuksena kenellekään... Tai myöskään aikuisen ihmisen elämistä selibaatissa...
Ihan sanoin tämän vain huomauttaakseni, että asiasikin (eikä vain henkilökohtaisia ominaisuuksiasi) on ymmärretty ja uskon vahvasti erittäin monen olevan kanssani samaa mieltä; tämä viestisi oli täyttä asiaa.
Olen saanut aina kuulla että olen vahinko ja olen pilannut äitini elämän.
Vanhempani erosivat ja äiti syytti siitä minua. Jos minua ei olisi syntynyt niin hänellä olisi ollut hyvä olla isäni kanssa.
Minä en jäänyt ainoaksi lapseksi, mutta silti vain minussa oli vikaa.
Lapsena luulin että olin viallinen. Äitini haukkui ulkonäköäni ja ajattelin että minun pitää alkaa säästämään kauneusleikkausta ja äitini siitä kyllä ihan suoraan sanoikin.
Nykyäänkin kun näen äitiäni, niin usein hän haukkuu vaatteeni ja tyylini muutenkin.
Kauhean lapsuuteni jälkeen päätin että en ikinä mene naimisiin enkä tee lapsia.
Niin vain elämä heitteli että löysin miehen. (Tosin olen käyttäytynyt suhteessa typerästi, eli en alussa arvostanut iseäni tarpeeksi.)Lapsia emme ole saaneet, vaikka nyt niitä jo olisin valmis ottamaan.
Mutta olen pikku hiljaa tajunnut, että minä olen arvokas.
Ja äitini on hyvin vakavasti henkisesti sairas. Ja minä olen syytön hänen sairauteensa.
Ainoa mitä voin tehdä on se että pyrin olemaan erilainen.
Toivon että sinäkin pääset joku päivä eroon ajatuksestasi että olisit vahinko.
Ei kukaan ole vahinko!
Ei vahinkovauva eikä vahinkoaikuinen.
On vain olemassa sairaita ihmisiä jotka syyttävät omasta pahasta olostaan muita ja siksi nimittävät toisiaan vahingoiksi.
Käytöksestäni voi varmasti vieläkin nähdä sairaan äitini käytöksen vaikutuksia. Mutta silti olen iloinen ja onnellinen siitä että hän ei abortoinut minua. Minä saan elää. Olen aikuinen, kurja lapsuus on ohi. Ja minun ei ole pakko olla missään yhteydessä äitiini.
(Ja olen kertonut äidilleni, että hän on kasvattanut minut väärin, mutta luulen että hän ei pysty sitä ainakaan kokonaan ymmärtämään.)
Toivon että löytäisit valon risukasaan ja voisit nauttia elämästäsi, unohtaen sairaan äitisi!
jopa provosoinnilta..mutta ei ehkä sitä ole. Itse olen keskeyttänyt mutta jos lapseen olisin päätynyt en kyllä ikinä olisi noin tehnyt vaan kasvattanut kaikesta huolimatta hyvin ja rakkaudella. Julmalta tuntuu ja hyvä että ihmiset voivat valita nykyään ei ole mitään järkeä tehdä lasta jos ei kykene häntä rakastamaan. Kyllä sinä vielä pääset asiasta yli kunhan työstät asiaa ja omat lapsesi varmasti kasvattaisit hyvin rakkaudella...älä anna äitisi pilata nyt puolestaan sinun elämääsi vaan elä rohkeasti.