Minulla todettiin paniikkihäiriö jokunen vuosi sitten, taisin olla 15- tai 16-vuotias. Söin silloin Seronilia ja kävin psykologilla, ja aikaa myöten oireet hävisivätkin. Lääkityksenkin lopetin jonkun ajan kuluttua, ei ongelmia.
Nyt kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana kohtaukset ovat alkaeet taas palata, ensin lievinä ja vähitellen yhä vain pahempina, tuntuu että nämä uudet kohtaukset ovat jopa vaikeampia kuin nuo muutama vuosi sitten olleet. Kohtauksen saan lähes poikkeuksetta tilanteessa, josta en pääse pois heti kun haluan ja jossa on läsnä paljon ihmisiä (esimerkiksi oppitunnit koulussa) tai yksin kotona ollessani. Kauppareissut tms. eivät tuota ongelmia, koska kaupasta voin poistua milloin tahansa herättämättä ihmetystä. Paniikit vaikuttavat erityisesti opiskeluuni, en pysty menemään tunneille joten mikään ei edisty.
Kysyisinkin, että mitä teen nyt, minne otan yhteyttä? Tuntuu että lääkkeet voisivat taas olla paikallaan, niistä sain avun viimeksikin. En kuulu enää nuorisopsykiatrian piiriin, jota kautta ennen hoidin asiat, enkä välttämättä tälle aikuispuolelle haluaisi ottaa yhteyttä. Joten marssinko vain terveyskeskukseen lääkärin pakeille, kirjoittavatko ns. tavalliset lääkärit edes mielialalääkkeisiin reseptejä?
Ja, ehkä tärkeimpänä, olisiko teillä mitään "omia keinoja" välttää paniikkeja? En juo kahvia tai polta tupakkaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On aivan tyypillistä, että paniikkihäiriön oireet muuttuvat iän myötä ja ovat välillä poissa. Minulla oiret alkoivta 15-vuotiaana ja nyt siitä on yli 30 vuotta. Olen tänä aikana käynyt läpi lähes kaikki ne oireet, joita tästä vaivasta on lääketieteessä kuvattu.
Kotikonstejakin on olemassa. Helpoin on se, että pitää fysiikkansa kunnossa. Pika-apu voi olla syvähengitys. Paljon muitakin on. Lue esim. kirja "Anna mielesi toipua" ja sovella sen oppeja.
Kalaöljyä ja karnosiinia kannattaa kokeilla ennen uutta lääkekuuria. Niistä on ollut tällä palstalla paljon juttua.
ihan tavallisessa terveyskeskuksessa voit käydä kertomassa että oireesi ovat uusiutuneet.Uskoisin että saat lääkityksen koska sinulla se on aikaisemminkin ollut.Älä kärsi turhaan,vaikka kynnys näiden asioiden kanssa lähteä apua hakemaan onkin aivan turhan korkea. Tämän pirullisen vaivan kanssa olen itsekin taas joutunut kasvotusten,mutta lääkkeet auttavat jo.
rohkeasti,äläkä jää odottelemaan...Itse aloitin kk sittem seronilin syönnin taas kun paniikkihäiriö-tilanteet puskivat uudestaan päälle,oireiden oltua pari v pois kokonaan. Paniikkioireet alkavat yleensä jos/kun on stressaava elämäntilanne,huolia yms..Äläkä säikähdä ahdistuksen lisääntymistä lääkitystä aloittaessasi,vasta 3-4:n vkon lääkkeiden syönnin jälkeen alkaa lääkitys purra. Näin mullakin taas on käynyt ja ihmettelen taas kuinka elämä voikaan olla ihanaa.
mieti sellaista paikkaa, mikä sinulle on ollut erityisen mukava. Kuvittele itsesi sinne ja rauhoitu. Rentouta tietoisesti hartiat, koeta valuttaa ne alas, samalla hengitys rauhoittuu, anna uloshengityksen virrata vapaasti. Itse joskus pidätin hengitystä niin, etteivät keuhkot tyhjentyneet kunnolla ja aloin taas sisäänhengityksen. No, siitähän tuli ylihengitystä ja vielä pahempi olo.
Jos pystyt jotenkuten hallitsemaan kohtauksen, niin että selvisit pakenematta, se auttaa eteenpäin. Kohtausten kokemisista oppii, etteivät ne kestä kauan, menevät kuitenkin OHI. Huomaat. että tää on nyt tätä, ei tätä kannata jännittää.
ARVOSTA itseäsi.Sinä olet SINÄ.
uusiutunut paniikkihairio minullakin. kaksi vuotta meni hyvin ja lopetin laakityksenkin. Sitten se vaan tapahtui taas. ma tiesin, etta se teki tuloaan kun oli niin paha olo monta viikkoa. laakityksen aloitin omatoimisesti itse. Kavin laakarissa ja sanoivat, etta syot cipramilia ja nostetaan 20 mgaan paivaannos. En nostanut. Ma aloin tyttokaverille puhumaan ja han sen sanoi. Ma olin kaksi ja puoli kuukautta nukkunut todella huonosti, tai lahinna hyvin katkonaisesti. Nyt olen muuttanut unirytmin takaisin normaaliin, etta saan tarvittavan unen ja kuuden viikon painajainen on lahes ohi. Olo oli todella kamala, kaikki fyysiset oireet viittasivat kilpirauhashairioon, mutta kaikki oli ok. Aanestan siis kunnon younien puolesta.
No mutta niihin keihoihin kun tunnet paniikin olevan tulossa. Mulla on aina, siis ihan aina, joka paikassa vesipullo mukana, ja jostain syysta auttaa kun saan vahan vetta suuhun. Ei sen tartte olla vesipullo, mutta joku juttu, mika on ihan tavallista. Vaikka karkki tai kurkkupastilli, minka kaivat taskusta tai laukusta. Se on kai se, etta silloin keskittyy siihen muuhun tekemiseen sen verran, etta paniikki saattaa unohtua. Joskus se auttaa ja joskus ei, mutta sita on hyva treenata. Jos vaikka pystyy olemaan bussissa yhden pysakin valin enempi talla tavalla, niin se on edistysta! Toinen juttu on, etta soita jollekin kaverillesi jolle olet kertonut paniikistasi ja han puhuu sinut siita pois jos et itse ajattelemalla saa paniikin tunnetta poistumaan. Ei nama jutut ole parannus, mutta helpottavat ainakin minua. Ja sitten..Menet rohkeasti terveyskeskukseen ja sinulle maarataan laakitys.