Hei, missä kaikki ikääntyneet lesbot luuraa?

Vai onko niin, että kaikki 55-70 vuotiaat lesbot ovat joko löytäneet kumppaninsa, turhautuneet hakemiseen, pettyneet koko touhuun tai menettäneet mielenkiintonsa toisiin naisiin.

Tämä on haaste!
Yksin elävät viisaat, kokeneet ja kauan eläneet naiset, tulkaa ulos koloistanne ja ilahduttakaa minua, joka olen vain kirjoista lukenut ja elokuvista katsonut, että lesbonaisen voi kohdata vaikka parkkipaikalla tai tuttavan kahvikutsuilla ja että se on vain itsestä kiinni. En jaksaisi enää kantaa 15 vuotta sitten taaksejääneen rakastettuni kuvaa ja odottaa, mikä parkkipaikka olisi se oikea. Kapakat tuottavat vain kosken kohinaa ja pelastusköyteen takertumista: Näin olen kuullut.

Halauskin aluksi riittäisi keskustelun lomassa ja suudelma ennen Hekatea voisi virittää huikean fadon.
151817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Pulut nukkuu katolla, on liian kapea
ranskalainen parveke, mä meinaan pudota..."

Siinäpä sinulle fadoa alkusoitoksi :)

Minäkin olen kummastellut, missä kaikki aidosti aikuiseen ikään ehtineet naiset ovat. Itse vielä odottelen, että ikä har.. ei kun charmaannuttaisi ilmiasuani ja sitä odotellessa enemmän kuin mielelläni vaihtaisin ajatuksia masters-sarjalaisten kanssa ;) "Kolopesijät" ulos piiloista ja kokoontumaan iltanuotiolle kertomaan tarinoita taipaleilta!

Äänestä
  • Eiku nuotiolle yhdessä laulamaan Lapin äidin kehtolaulua ja tanssimaan tähtitaivaan alla!

    Sama taivas ja tähdet.

    Äänestä

  • nainen on "aidosti" vanhentunut. Kun jalka ei nouse? Kun ajatus harhailee? Kun tavarat hukkuu? Kun miehiä ja naisia ei erota toisistaan? Kerro.

    "Charmaantumisesta" puheenollen, yritän epätoivoisesti kasvattaa tukkaani pitemmäksi, että luonnonraidat edes jotenkin näkyisivät.
    Rollaattorin olen tilannut kun kymmenluku alkaa kakkosella. Nuotio syttyy vielä ensi raapasulla
    - ellei sada.

    Fadoa varmaan tuo äskeinen. Mariza ei ainakaan osaa suomea.

    Pikkuserkku

    Äänestä

  • En kyllä tiedä, milloin kirjoitti:

    nainen on "aidosti" vanhentunut. Kun jalka ei nouse? Kun ajatus harhailee? Kun tavarat hukkuu? Kun miehiä ja naisia ei erota toisistaan? Kerro.

    "Charmaantumisesta" puheenollen, yritän epätoivoisesti kasvattaa tukkaani pitemmäksi, että luonnonraidat edes jotenkin näkyisivät.
    Rollaattorin olen tilannut kun kymmenluku alkaa kakkosella. Nuotio syttyy vielä ensi raapasulla
    - ellei sada.

    Fadoa varmaan tuo äskeinen. Mariza ei ainakaan osaa suomea.

    Pikkuserkku

    Hiuksia halon, mutta toteanpa kuitenkin lausuneeni jotakin aidosti aikuisista naisista - en aidosti vanhentuneista. Aidosti aikuisella tarkoitan tässä yhteydessä ihmistä, joka tietää, mitä todella haluaa elämältä. Tähän tilaan on tietysti muitakin teitä, mutta usein vuosien/iän myötä karttunut elämänkokemus on pohja tarkoittamalleni tietoisuudelle. Kun on kokenut paljon - saanut ja luopunut - voi aidosti sanoa tietävänsä, mitä odottaa, toivoo ja haluaa. Ja jos rakkaudesta puhutaan, niin aidosti aikuisen todellakin tunnistaa siitä, että hän "tuntee sen arvon", kuten laulussa sanotaan :)

    Äänestä

mistähän iästä se ikääntyminen alkaa?
jotenkin se sanakin on masentava, ikäänkuin selitellään, että olen nyt vain vähän vanhempi kuin muut.

en tuijottele ikää, ja viihdyn kaikenikäisten seurassa, se on rikkaus.

täytyy myöntää, nuoremmat kiinnostaa enemmän,jos seuraa haen.
on sitä tempoa ja sutinaa, eikä mitään seivovaa
vettä, ja narinaa ja vaivojen valitusta.

tää on mun mielipide, eikä pidä loukkaantua. ihan
samoinhan joku voi pitää mua ikäloppuna, jota voin jonkun nuoremman mielestä ollakin
-ikääntynyt, höh ja pöh , sulatellaan tätä.

Äänestä
  • kirjaimellisesti. Jostakinhan tämä juttu piti aloittaa. Tarkoitus pyhittää keinot: Herätys ikinuorille. Itse ihastuin vasta hiljattain alle 4-kymppiseen, mutta salaa,salaa, salaa...

    Mitenkähän olisi käynyt, jos olisin palavan ihastukseni ilmaissut??

    Äänestä

  • Pikkuserkku kirjoitti:

    kirjaimellisesti. Jostakinhan tämä juttu piti aloittaa. Tarkoitus pyhittää keinot: Herätys ikinuorille. Itse ihastuin vasta hiljattain alle 4-kymppiseen, mutta salaa,salaa, salaa...

    Mitenkähän olisi käynyt, jos olisin palavan ihastukseni ilmaissut??

    No peijakas, miksi et ilmaissut itseäsi?! Tämä on taas niitä ikuisuuskysymyksiä, mutta en lakkaa ihmettelemästä, miksi sitä sanan säilää on niin vaikea heilauttaa hyvässä tarkoituksessa!!! Miksi niin monen on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta, kohottaa verbaalinen kädenjatke rakastavassa hengessä toista kohti. Salaa, hengessä hiljaa hiiskuen ihaillaan kaukaa, vaikka meissä kaikissa asuu uljas ja rohkea rakkauden soturi, joka haavoista ja arvista välittämättä on yhä uudelleen valmis pistämään itsensä likoon kauneimman ja arvokkaimman tunteen edessä. Kuka on se käskynantaja, jota tämä urhea henki sokeasti tottelee, vaikka tietää näivettyvänsä...

    ..juuri tuo on tyypillistä kalkkiintuneille;älä sitä, älä tätä, ja mitä itse uskallat? et mitään.

    jos täällä vastaa johonkin kirjoitukseen ,sitä aletaan heti saivartelemaan, jokaisella on oikeus omaan asiallisesti perusteltuun mielipiteeseen.

    miten olisi käynyt: voisit olla tyytyväinen, että uskalsit voittaa pelkosi.

    Äänestä

  • Helga-neiti kirjoitti:

    No peijakas, miksi et ilmaissut itseäsi?! Tämä on taas niitä ikuisuuskysymyksiä, mutta en lakkaa ihmettelemästä, miksi sitä sanan säilää on niin vaikea heilauttaa hyvässä tarkoituksessa!!! Miksi niin monen on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta, kohottaa verbaalinen kädenjatke rakastavassa hengessä toista kohti. Salaa, hengessä hiljaa hiiskuen ihaillaan kaukaa, vaikka meissä kaikissa asuu uljas ja rohkea rakkauden soturi, joka haavoista ja arvista välittämättä on yhä uudelleen valmis pistämään itsensä likoon kauneimman ja arvokkaimman tunteen edessä. Kuka on se käskynantaja, jota tämä urhea henki sokeasti tottelee, vaikka tietää näivettyvänsä...

    Helga-neidin ratsastavan valkoisella ratsulla kosimaan prinsessaa, joka ei tiedä mitään naisten verhotuista iloista.

    Kukka rintaan ja tuli sydämeen! Pikkuserkku sensijaan ei uskalla katsoa edes L-koodia kuin toisella silmällä.

    Äänestä

  • Pikkuserkku kirjoitti:

    Helga-neidin ratsastavan valkoisella ratsulla kosimaan prinsessaa, joka ei tiedä mitään naisten verhotuista iloista.

    Kukka rintaan ja tuli sydämeen! Pikkuserkku sensijaan ei uskalla katsoa edes L-koodia kuin toisella silmällä.

    En ole rohkea edes villeimmissä unelmissani - oikeesti :)

    Äänestä

  • Helga-neiti kirjoitti:

    En ole rohkea edes villeimmissä unelmissani - oikeesti :)

    itsestäsi enemmän. Missä päin Suomea asut? Miten kulutat aikaasi? Työssä, kotona tai missä muualla? Kiinnostaa, kun alkoi tämä juttu lentää.

    Voit lähettää myös sähköpostiin viestiä,jos tahdot ([email protected].)

    Äänestä

Liekö täällä Jyväskylässä muita, vai yksinkö minä .... =D

Olisi mukava tavata muitakin ns. aikuisia (!?) naisia, kaveripiirissä nuoria ja "vanhoja", mutta olisi kiva vaikkapa ihan jutella, olla omanikäisten seurassa . vaihteeksi. Vaan mistäpä heitä löytäisi? Ovatko kaikki muuttaneet Helsingin seudulle ( Turku,.T:re?)

Äänestä
  • Täällä olis yksi ikäloppu noin 50 vee. En ole muuttanut, enkä aiokaan muuttaa, kun työ on täälläpäin. Soppii kirjoitella: tuutikki2205@suomi 24.fi Olen hirveä tavis, mutta löytänut elämänrohkeutta. Ei elämä ole vain kuivaharjoittelua. Jos aikoo uida, on mentävä veteen.

    tuutikki2205

    Äänestä

  • UPDATE_7109346 kirjoitti:

    Täällä olis yksi ikäloppu noin 50 vee. En ole muuttanut, enkä aiokaan muuttaa, kun työ on täälläpäin. Soppii kirjoitella: tuutikki2205@suomi 24.fi Olen hirveä tavis, mutta löytänut elämänrohkeutta. Ei elämä ole vain kuivaharjoittelua. Jos aikoo uida, on mentävä veteen.

    tuutikki2205

    Olen asustellut Jyväskylän seudulla vuokrakaapissa jo monta vuotta, enkä ole täältä vielä löytänyt omaa piiriä missä pyöriä. Kun en käy baareissa, enkä biletä, niin yksinpä tuota saa paljon olla. En ollenkaan tiedä, missä keski-ikäiset täällä tapaavat, jos nyt ollenkaan on mitään ns. "kohtauspaikkaa". Kertokaa jos tiedätte, niin kiidän pikaisesti paikalle ihmettelemään maailmanmenoa.

    Äänestä

Niin, minut tavoittaa osoitteesta tuutikki2205 @suomi24.fi, jos joku haluaa viestillä heittää.
Isommilla paikkakunnilla on monenlaista toimintaa, olen kuullut. Mutta arvelen, että osallistujat ovat nuoria. Ja sitten tämänikäiset kai ovat jo vakiintuneet? Ja löytäneet oman vakipiirinsä, missä pyöriä.
Mutta tarve saada lähelleen ihminen, josta pitää lienee ihmisyyteen liittyvä ominaispiirre, joka ei katso ikää.
tuutikki2205

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Muumimamman pikkuserkku kirjoitti:

Vai onko niin, että kaikki 55-70 vuotiaat lesbot ovat joko löytäneet kumppaninsa, turhautuneet hakemiseen, pettyneet koko touhuun tai menettäneet mielenkiintonsa toisiin naisiin.

Tämä on haaste!
Yksin elävät viisaat, kokeneet ja kauan eläneet naiset, tulkaa ulos koloistanne ja ilahduttakaa minua, joka olen vain kirjoista lukenut ja elokuvista katsonut, että lesbonaisen voi kohdata vaikka parkkipaikalla tai tuttavan kahvikutsuilla ja että se on vain itsestä kiinni. En jaksaisi enää kantaa 15 vuotta sitten taaksejääneen rakastettuni kuvaa ja odottaa, mikä parkkipaikka olisi se oikea. Kapakat tuottavat vain kosken kohinaa ja pelastusköyteen takertumista: Näin olen kuullut.

Halauskin aluksi riittäisi keskustelun lomassa ja suudelma ennen Hekatea voisi virittää huikean fadon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu