Olen ollut 70-luvulla vanhoillislaestadiolainen ja lähtenyt pois 80-luvun puolella. Minulla ei ole ollut tietoa sen jälkeen vl-uskon kehityksestä. Nyt luettuani tätä palstaa huomaan ihmeekseni, että 70-luvun tapahtumat väärien henkien puhdistuksineen olivatkin juuri sitä väärää henkeä (ainakin Erkki Reinikaisen mukaan).
Elin vanhoillislaestadiolaisuudessa kauneimmat nuoruusvuoteni uskoen olevani oikein uskomassa, kunhan vai uskon syntini anteeksi. Niinhän tällä palstalla monet vieläkin kirjoittavat. Mutta tosiasiassahan minä en tainnut olla koskaan oikein uskomassa, sillä jos väärää henkeä esiintyi kaikkialla ja kaikki olivat väärässä, kuten tuolloin sanottiin, niin miten minä olisin saanut oikean hengen parannusta tehdessäni. Tuolloinhan sanottiin, että jo äidinmaidosta saattoi saada väärän hengen.
En tiedä, miksi minulla on nyt sellainen tunne, kuin minut olisi petetty pahemman kerran. Uskonnollinen liike, joka sanoo uskovansa oikein, on ollut kokonaisuudessaan hakoteillä. Vai olivatko sittenkään kaikki väärässä?
Tämän haluaisin tietää, sillä tällä palstalla kysyttiin aiemmin, miten vanhoillislaestadiolaisuus on puhdistunut 70-luvun traumasta. Eikö puhdistuminen edellytä sitä, että olisi pitänyt olla oikein uskoaviakin, jotka olisivat saarnanneet harhaan menneille synnit anteeksi. Mutta me kaikkihan olimme mukana tuossa joukkosuggestiossa.
Onko vanhoillislaestadiolaisuus siis vieläkään raittiisti uskova liike, jos 70-luvun tapahtumista vaietaan eikä nuorille ole kerrottu tuon ajan tapahtumista. En ole ollut uskoa silmiäni, kun olen lukenut tätä palstaa.
Elin vanhoillislaestadiolaisuudessa kauneimmat nuoruusvuoteni uskoen olevani oikein uskomassa, kunhan vai uskon syntini anteeksi. Niinhän tällä palstalla monet vieläkin kirjoittavat. Mutta tosiasiassahan minä en tainnut olla koskaan oikein uskomassa, sillä jos väärää henkeä esiintyi kaikkialla ja kaikki olivat väärässä, kuten tuolloin sanottiin, niin miten minä olisin saanut oikean hengen parannusta tehdessäni. Tuolloinhan sanottiin, että jo äidinmaidosta saattoi saada väärän hengen.
En tiedä, miksi minulla on nyt sellainen tunne, kuin minut olisi petetty pahemman kerran. Uskonnollinen liike, joka sanoo uskovansa oikein, on ollut kokonaisuudessaan hakoteillä. Vai olivatko sittenkään kaikki väärässä?
Tämän haluaisin tietää, sillä tällä palstalla kysyttiin aiemmin, miten vanhoillislaestadiolaisuus on puhdistunut 70-luvun traumasta. Eikö puhdistuminen edellytä sitä, että olisi pitänyt olla oikein uskoaviakin, jotka olisivat saarnanneet harhaan menneille synnit anteeksi. Mutta me kaikkihan olimme mukana tuossa joukkosuggestiossa.
Onko vanhoillislaestadiolaisuus siis vieläkään raittiisti uskova liike, jos 70-luvun tapahtumista vaietaan eikä nuorille ole kerrottu tuon ajan tapahtumista. En ole ollut uskoa silmiäni, kun olen lukenut tätä palstaa.
Vastaukset 69
Vanhimmat
-- Eikö puhdistuminen edellytä sitä, että olisi pitänyt olla oikein uskoaviakin, jotka olisivat saarnanneet harhaan menneille synnit anteeksi. Mutta me kaikkihan olimme mukana tuossa joukkosuggestiossa. --
Kaikki uskovaiset siinä olivat. Ja niitä henkiähän tuli koko ajan uusia, kun entisistä päästiin. Moni joutui tekemään rippiä monen monta kertaa.
Tuomas Lohen pro gradu -tutkimuksen mukaan tutkitun tietyn rauhanyhdistyksen väestä liki kaikki kävivät tekemässä parannuksen väärästä hengestä. Osa useasti.
Miten rauhanyhdistykset ja SRK nyt pahana ja vääränä pidetystä 70- ja 80-lukujen hoitokokous-joukkohysteriä-hengestä on päässyt irti, se jää mysteeriksi.
kova henki, lakihenki, hempeä henki, maailmallisuuden henki, isäntähenki, kilpailuhenki, kososlainen henki, maailmanhenki, väärä henki... Kaikki henget tunnistettiin "hedelmistään".
Jos johonkin henkilöön eivät minkään nimetyn hengen hedelmät sopineet, hänen piti tehdä parannusta yleisluontoisesti "väärästä hengestä", koska jokaisessa katsottiin kuitenkin joku omituinen henki asustelevan.
Mummot yleensä olivat hempeässä hengessä, koska asuivat "epäuskoisen" lapsensa taloudessa hyyryläisenä vaikka lapsen perheellä oli televisio.
Maailmallisuuden henkeä esiintyi erityisesti nuorisolla, ja sen näkyvimpiä hedelmiä olivat muotivaatteet tai pojilla "liian pitkät" hiukset jne...
Kaikissa asui joitain henkiä, useimmissa moniakin kerrallaan. Eivätkö siinä pelissä olleet kaikki osallisena? Kuka siltä olisi voinut säästyä?
Ei minulla tuollaisia ole, tai oli yhden yön aikana, mutta aamulla lähdin selvittämään tilanneta. Kun Jumala sai avata tilaani ja tilannetta muutenkin yhden anteeksiantamuksen julistuksen ja sen omakohtaisen uskomisen alla, monet epäilykset ja epäselvyydet olivat pois pyyhkäistyjä.
Tajusin sen yön ajan olleeni selvästi ulkona Jumalan valtakunnasta, mutta kulkeutumisen kohdallani tapahtuneen vähittäisenä liukumisena väärän hengen syntiin. Albertin luettelemia merkkejä kuului moniin väärän hengen hedelmiin, mutta myös aiheeton ja liian laillinen suhtautuminen Jumalan Hengen opastukseen ja neuvoon.
Kun on kahden rintaman sotaa, voivat joskus omat ampua myös omiaan, tahtomattaankin. Niiden tianteiden selvittämseksi niitä keskusteluja jouduttiin istumaan. Onneksi ovat selvinneet, ainakin useimpien kohdalla.Muutamat hyppäsivät pois Jumalan valtakunnan veneestä ja joutuivat rannattomalle merelle tuskailemaan ja hukkumisen pelossa vaeltamaan. Jumalan valtakunna alus purjehtii rauhallisesti kotisatamaa kohti.
>> Kun on kahden rintaman sotaa, voivat joskus omat ampua myös omiaan, tahtomattaankin. Niiden tianteiden selvittämseksi niitä keskusteluja jouduttiin istumaan. >>
Kun kerran lähdet käyttämään sinänsä siihen ajankohtaan ja tilanteeseen täysin sopimatonta sote-metaforaa, jatkan samalla teemalla.
Sodassa aina ensimmäinen uhri on totuus.
Jos sinä olet järjestellyt omat henkilökohtaiset kysymyksesi. et voi sen nojalla ja sillä perustellen väittää, että massiivinen ihmisten kiusaaminen sadoissa kokouksissa ympäri maata oli kristillisyyden mukaista menoa.
Puheenvuorosi osoittaa että yhä halutaan vääntä musta valkeaksi.
"...Muutamat hyppäsivät pois Jumalan valtakunnan veneestä ja joutuivat rannatomalle merelle tuskailemaan ja hukkumisen pelossa vaeltamaan. Jumalan valtakunnan alus purjehtii rauhallisesti kotisatamaa kohti."
Oikaisu 1.
Jumalan valtakunta on siellä, missä Jumalan sanaa oikein saarnataan, ei harhaopetusten keskellä.
2. "...joutuivat rannattomalle merelle tuskailemaan..." En tiedä, millaisia tapauksia tarkoitat, mutta itse tunnen olevani turvallisesti matkaajana siinä veneessä, missä on Jeesus Kristus, aivan kuin lapsuuden kotikirkon alttaritaulussa, missä "Jeesus saarnaa venheessä".
3. "...ja hukkumisen pelossa vaeltamaan"
Se vene ei uppoa myrskyissäkään!
Henkioppi oli SRK:n keksintöä, onhan sen Lohetkin jo myöntäneet. Mitään henkiä ei ole olemassakaan, ei silloin eikä nykyäänkään. Mikään henki ei pannut nuorta ostamaan muotivaatetta tai tukkaa kasvamaan.
Eikä monikaan "hypännyt SRK:n veneestä", vaan heidät heitettiin saatanalle. Ei se selittämällä muuksi muutu.
Jumala on henki, erittäin voimakas Henki, kiivas ja kostava Henki, mutta myös armahava Henki, armollinen Isä lapsilleen, ilmoittihan Hän itse itsestään, että tekee laupeuden tuhansille, jotka Häntä rakastavat. Jumalalla on palveluksessaan henkiolentoja, enkeleitä, jota Jumala lupauksensa mukaan lähettää niitä palvelemaan, jotka autuuden perivät.
Jumalan vastustaja on myös henki, voimakas henki sekin, viekas ja petollinen. Kun se tekeytyy valkeuden enkeliksi, silloin puhutaan vääristä hengistä, eiväthän ne oikeita ole uskovaisen kannalta katsottuna. Hitaalla hivutuksella ne pyrkivät sumentamaan Pyhän Hengen valaiseman omantunnon, ettei se antaisikaan Jumalan sanan perustuvaa ja yhteistä rakkautta vahvistavaa singaalia.
Sen kaltaisessa henkiopissa olen ja haluan olla. Se oppi on tuhansia vuosia vanhaa, ei ollut SRK silloin edes perustettu, kun sellainen henkioppi tuli maailmaan. Ensimmäinen väärä henki vietteli käärmeen muodossa ensimmäistä ihmisparia Paratiissa.
asioitten vääntämistä. Älä kieroile! Henkioppi oli SRK:n keksimä raamatunvastainen harhaoppi. Jos siinä edelleen ollaan, niin ei ihme, että ei haluta sanoutua irti 70-luvun menettelyistä.
sanotaan Jeesuksesta, että "ei Hän henkiä päälleen ota" ja toisaalta että "Hän kantoi meidän syntimme"?
langenneiden enkelien tai muiden henkivaltojen lankeemusta ei ole sovitettu, mutta ihmiskunnan synnit sovitettiin kerran Golgatalla. Sen lunastusarmon osallisuutta tarjotaan sovintosaarnan viran kautta jokaislle, kelle se kelpaa.
lue ja ymmärrä!??
että hän on antikristuksen hengessä? Siksikö että sitä ei ole sovitettu?
mutta ei se pakolla avaudu, ainoastaan Jumala sen pystyy avaamaan, jos sydänten tuntija näkee nöyrän armoa kaipaavan sielun hädän.
Vai tarkoitatko niitä ainakin täällä vähemmistönä ilmenneitä kuivahenkisiä?
Jos tunto ei pakolla avaudu, mistä syystä sitten turvauduttiin pakottamiseen?
Muutamat kuitenkin yrittivät asian vierestä, samaa ilmenee tässäkin nettikeskustelussa. Kun ei ymmärretä itse asiaa, yritetään ja väännetään asian vierestä.
kysymykseen: Miksi piti pyytää anteeksi nimenomaan antikristuksen henkeä (väärää henkeä)?
Kun kuitenkin sanot, että "henkivaltojen lankeemusta ei ole sovitettu"!
Silloinhan uskovainen joutui tunnustautumaan sellaisen valtoihin, josta ei ole sovitusta. Siihenkö nimenomaan sielunvihollinen pyrki? Jäljet kyllä näyttävät siihen suuntaan. Ei löydy katumukselle sijaa ...
Puutun taas keskusteluun, koska haluan tarkennusta (pakkulan lauseeseen toiselle kirjoittajalle): "Vai tarkoitatko niitä ainakin täällä vähemmistönä ilmenneitä kuivahenkisiä?"
Kysymys: Ovatko kuivahenkisiksi "epäilemäsi" henkilöt Ry:n sisällä olevia vai tarkoitatko meitä ei- ry:läisiä kirjoittajia ? T. sirkka
että voisin lyhysésti kertoa, kuitenkaan turhia lavertelematta. Kireää lakihenkeä, eli kuivaa henkeä ilmenee kaikkina aikoina, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet sellaista ihanaa rauhan aikaa, ettei kuivuutta ole juurikaan pinnalle näkynyt. Varmasti sitä jossakin on piileskelemässä, en nyt tässä lähde ketään sormella osoittamaan, kun on anonyymi keskustelu käynnissä. Tuntoa toko toivon, että sellaista eksytystä povellaan kantavat löytäisivät tilansa ja saisivat parannuksen armon. Ainakin minulle sen löytäminen otti kovin luonnolle, mutta siitä vapautuminen päästi onnen tulvat valloilleen. Epäilyksistä ja oman lihan kiusoista en päässyt, mutta sain ylhäältä voimaa taisteluun niitäkin vastaan.
Kuiva henki ilmenee munn muassa toisten jatkuvana kyttäämisenä, tikulla kaivelemisena, aiheettomina syytöksinä ja niin edelleen. Itsekukin voi tarkata, ilmeneekö sellaista esimerkiksi täll äpalstalla. On kuitenkin huomattava, etteivät kaikki nuhteet ole aiheettomia, vaikka vajavaisuutta ja inhimillstä puutetta esiintyy varmasti. Kaiken olen näin jälkeen ajateltuna kokenut suurena Jumalan rakkautena ja armohoitona.
vaan ihmisten lankeemuksista, kun suostuivat, varmasti huomaamattaan, valkeuden enkelinä esiintyvän, mutta eksytystä tarjoavan henkivallan houkutuksiin.
Se henkivalta oli langennut jo aikojen alussa, eikä Jumala niille valmistanut sovitusta. Kun ihminen lankeaa, hänelle on sovitus tarjolla, kyse on vain siitä, kelpaako se hänelle.
Kirjoitan vielä kolmannen kerran, siinä ihminen lankesi, kun henkivalta houkutteli. Tulikohan tarpeeksi rautalangasta väännetyksi.
vaan nimenomaan piti tunnustaa: "Minussa on väärä henki. Saanko sen anteeksi?"
Yhteisö ei siis julistanut anteeksiantoa ennen kuin uskovainen tunnusti, että hänessä on väärä eli antikristuksen henki. Oliko sielunvihollinen niin ovela, että johdatti tunnustamaan sen hengen, tietäen että sille hengelle ei ole anteeksiantamusta.
Näin sielunvihollinen toimi, sillä se tiesi itsellään vähän aikaa olevan. Mikäs sen suorempi reitti uskovaisen sisimpään kuin hoitokokouksissa käytetty!
ettei väärää henkeä voi saada anteeksi. Moni on saanut siitä parannuksen armon ja iloinnut. Voin alottaa luettelon hyvin läheltä, eli itsestäni. Lisäksi tiedän useita ihmisiä, jotka ovat sen armon saaneet, niin näistä viimeisistä, kuin kymmeniä vuosia sitten olleista eksytyksen hengistä. En ainakaan vielä heistä luetteloa kirjoita, vaikka tiedot ovatkin julkisia.
Voisin mainita sadan vuoden takaa uuden heräyksen hengestä parannuksen armon saaneita, niin myös esikoisuuden hengestä. En kuitenkaan tämän enempää lähde niitä repostelemaan, ei se uskoani rakenna, tuskin ketään johtaa totuuden jäljille. Kun on epäuskoa ja väärää henkeä, niin niitä sitten on, Jumala niistä toki voi tunnon aukaista, mutta ei käy väkivalloin ja vastentahtoisesti ketään käännyttämän.
saarnasiko Mikko Juva Reinikaiselle synnit anteeksi Juvan selvitellessä 70-luvun tapahtumia vahoillislaestadiolaisuusessa? Näinhän siinä on täytynyt tapahtua.
Näissäkin vastauksissa puhut Pakkula ristiriitaisesti yhdestä asiasta, mitä olen itsekseni pohtinut. Elikkä onko usko Jumalan vai ihmisen työ?
1."Kun ihminen lankeaa, hänelle on sovitus tarjolla, kyse on vain siitä, kelpaako se hänelle." (ihmisen oma valinta, kelpaako vai ei)
2."Kun on epäuskoa ja väärää henkeä, niin niitä sitten on, Jumala niistä toki voi tunnon aukaista, mutta ei käy väkivalloin ja vastentahtoisesti ketään käännyttämän." (Jumala päättää avaako tunnon ja kelpaako sovitus)
Vastaisitko Pakkula, miten tästä asiasta ajattelet. Kummin se on?
kuten sinä aiemmin kirjoittaessasi jostain sinulle selvästä asiasta tässä ketjussa.
Siis: väärähenkilisäykset tapahtumiin, synteihin tai syytöksiin ovat vain ihmisen omakeksimää koukerointia hoitokokousvuosilta.
Etkö sinäkin palaisi siihen yksinkertaiseen uskoon, jossa käsittääkseni aiemmin olet ollut? Synti on synti niin tänään kuin kymmeniä, satoja ja tuhansia vuosia sitten aina Edenin paratiisiin saakka. Miksi muutamien (hoito)vuosien aikana piti alkaa hengistä vöyhöttämään, mene ja tiedä.
Ajattele ja vertaa aiempaan uskoosi! Kaikki oli ja on väkevää eksytystä.
Vaikka Jumala on pannut ihmisen valinnan paikalle, ihminen ei omilla voimillaan koskaan valitse oikein. Valinnan paikka on kuitenkin annettu, että väärin valittuaankin ihminen tietää, ketä syyttää, kun valinta oli väärä.
Oikea valinta ihmisen kohdalle löytyy, kun hän väsyy vastustamaan kaikkivaltiaan Jumalan kutsua. Silloin Jumala ottaa hänet johtaakseen pelastuksen paikalle, antaa armovaltakuntansa lähestyä sitä väsynyttä ja julistuttaa hänelle pelastavan evankeliumin.
Minun sanani jäävät aina vajaiksi, mutta Jumalani ei ole vajaa millään tavalla.
Korpivaelluksen lopulla Mooses puhui Israelin kansalle: Minä panen tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen, elämän ja kuoleman. Voitte valita kumman tahansa, mutta minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa.
Kansa lupasi palvella elävää Jumalaa, mutta monesti kääntyi pahalle tielle ja epäjumalain puoleen.
Kirjoituksieni erilaiselta näyttäminen johtunee siitä, että tarkastelen samaa asiaa eri puolilta, tai lukija tarkastelee erilaisista lähtökohdista. Talokin on aivan eri näköinen edest äkatsoen, kuin takaa tarkastellen, Kuitenkin se on sama talo kaiken aikaa.
Kun sinä teet työtä jollakin työkalulla, onko se työ sinun vai sen työkalun tekemää työtä. Kun Jumala käyttää ihmistä työkalunaan, eikö silloinkin työn tekijä ole Jumala, vaikka uskova ihminen toimii työkaluna.
Olen sentään lukenut vanhojakin tekstejä, Väinö Havasta, Kalle Lohen tekstiä, Väinöä Lohen kirjoituksia, Matti Suon kirjaa ja muitakin. Vanhat uskovaiset keskusteluissaan puhuivat jo 1950 -luvulla vääristä hengistä, sen vanhemmissa keskusteluissa en ole mukana ollutkaan, niitäkin vain kuunnelut pienenä poikasena.
REelun sata vuotta sitten olivat uskovaiset keskusteluissaan kyselleet muutamista ilmiöistä ja todenneet siinä olevan väärä musta oppi ja eri henki ja eri seura. Eriseura on aina ollut väärän hengen hedelmää.
Jos hengistä kertominen olisi vain 1970 -luvun keksintöä, miksikähän apostoli Paavali aikanaan kirjoitti lahjasta tuomita henkiä, taikuten vanhat uskovaiset sanoivat, henkien erottamisen lahjasta.
kun se sanoo Jeesusta tarkoittaen "henkiä ei Hän päälleen ota".
Työkalu ei voi missään määrin itse päättää, "kelpaako sille työkaluna oleminen" vai ei. Se ei voi pitää sille annettua työtä halpana, olla ynseä tai kovakorvainen. Sillä ei ole mitään tahtoa tai omia näkemyksiä asioista.
Täällä ja muuallakin taas usein puhutaan melko syyllistäväänkin sävyyn, ettei evankeliumi kelpaa jollekin, tai että joku näkee uskon halpana jne. Eikö usko ole pelkästään lahja, jonka Jumala valituilleen antaa ilman että nämä voivat piiruakaan itse tehdä asian hyväksi?
antikristuksen hengessä, on jo melkoista puppua! Mutta täydestä on mennyt ja näköjään menee yhä.
"Niin he valheen uskovat ..."
Jos uskovainen eksyy väärän hengen viettelyksissä, ei se ihminen muutu väräksi hengeksi, siksi on armo tarjona väärien henkien eksytykseenkin joutuneille.
Jos täällä keskuselevilla on esittämäsi kaltainen ymmärrys, ei ole minun asiani sitä muuttaa. Enemmän olen huolissani asioista tietämättömistä, jotka saattavat näitä keskusteluja lukea.
Puolestani voitte vapaasti pitää omat käsityksenne ja oppinne.
Jos järven tai joen rannalla suuri joukko ihmisiä näkee hukkuvan taistelevan veden varassa, eikä yksikään heistä tee elettäkän auttaakseen tai hankkiakseen apua hukkuvalle. Ovatko rannalla katsojat syyllisiä vai syyttömiä ettei apu ehdi paikalle ajoissa?
Miksi ei julistettu synninpäästöä ellei käyttänyt sanoja "minussa on väärä henki"?
Vaikka kuin kerrot aiemminkin hengistä kirjoitetun eriseuran tunnusmerkkeinä, ei se tee sitä oikeaksi, että vääristä hengistä pitäisi tehdä parannus.
Eriseurat ovat keskellänne oleva, Raamatussa kirjoitetaan tuohon tapaan. Itse teistänne nousevat sudet, jotka eivät laumaa säästä, myös Raamatusta.
On siis kaksi eri asiaa puhua henkivalloista kuin että ihmisten pitäisi tehdä jostain vääristä hengistään parannuksia.
Synti aina tarttuu ja matkan hitaaksi tekee, mutta Jumalan armo pysyy polvesta polveen. Muuttumattomana!
silloin siellä. Tiedän omat vaiheeni ja milloin minulle ei julistetu ja milloin julistettiin. Minulle se riittää, että siinä uskossa saan taivastietä tallustaa ja askelen kerrallaan ottaa ikuista kotia kohti.
Jos pilvinen on joskus sää, niin taivas jälleen selkiää.
Minulla ei ole mitään tarvetta jankata selvistä asioista.
Synnillä on nimi, jos sen nimen tietää, parannuksen voi tehdä sen synnin nimellä. Jos synnin nimi on väärä, riitelevä henki, silloin on kohdallaan pyytää anteeksi sitä riidan henkeä.
Moninaisissa me eksymme ja erehdymme, on suurta Jumalan rakkautta, että on osoittanut pesupaikan ja armahduksen lähteen.
kysynyt mitään. Ei voinut kysyä! Silloin vain tehtiin mitä käskettiin.
Oletko joskus palstalla kertonut oman "psalmisi"? Miten väärä henki Sinussa ilmeni ja miten tilasi Sinulle kirkastettiin/kirkastui?
Omat asiathan eivät liene rippisalaisuuksia.
samaa kuin asenne tai mielentila?
Kyllä mainitsemasi "riidan hengen" taustalla on joku asia, jolla on nimi. Asia korjataan kohdalleen ja niin lajasti kuin on aihetta.
Lasten riidat lienevät yleisiä ja joku voi olla enemmän riidankylväjä tai tappelupukari kuin toinen. Voi lyödä sanoillaan, käydä kimppuun tai aiheuttaa muuta häiriötä. Anteeksi on kuitenkin pyydettävä juuri sitä, mitä on tehnyt, ei "riidan henkeä".
Ps. Murresanasta "jankata" :
Se taipuu yksikön kolmannessa persoonassa "jankkaa", ei "jankaa".
Ilmeisesti olemme eri murrealueilta kotoisin.
Hyvää ja leppoisaa viikonloppua sinulle ja muille!
että jankkaamista ilmaisevasta sanasta oli tekstissäni jäänyt toinen k pois. Lyönti, kirjoitus, tai kiireen aiheuttama huomiovirhe siis. Minun kielitajuni kertoo siinä olevan kaksi k-kirjainta, mutta kankeat sormet näppäimillä eivät aina taivu siihen ja tarkkaavaisuus herpaantuu. Anteeksi huolimattomuuteni.
Kertomissani riidan hengen tilanteissa oli tavallisimmin opillinen, siis oppia koskeva ero. Hiuksen hieno, mutta pahimmillaan kovin eksyttävä. Kun se ero minulle selvisi, en tiennyt, itkeä vai nauraa ja tein molempia vuorotellen.
Miellyttävää viikon vaihdetta sinnekin. Omalta osaltani en voi olla varma seuraavasta nettiin pääsystä, kun on asunnon ja laajakaistan siirto viimeistä silausta vailla. Nyt tavallaan asun kahdessa paikassa vuorotellen.
mutta en voi tehdä sitä paljastamatta toistenkin asian ja tilanteen laitoja. Rippisalaisuutta hipoen kerroin niitä viime talvena, se riittänee osaltani. Voin vain kertoa monenlaista kokeneeni ja kaiken ymmärrän Jumalan armojohdatukseksi.
noin yleisesti ottaen. Niin se on ehkä helpoin ymmärtää, jos vähänkään on ymmärtämisen halua.
tuolloin siis SRK:n työvaliokunnan näkemyksistä poikkeavaa asennetta tai mielentilaa. Hempeä oli jos oli väljempi käsityksissään, kireä taas jos oli tiukempi.
Piti siis askeltaa tasan tarkkaan työvaliokunnan, eli käytännössä HS:n askelmerkeissä. Jeesuksen askelissa eivät lauman paimenet missään tapauksessa kulkeneet ja johdattivat Jeesuksen lampaat pimeisiin luoliin ja rotkoihin, nälkäkuoleman ja petojen saaliiksi.
Minulla on aivan toisenlainen käsitys, oli silloin ja on nyt. Ei tarvittu SRKn työvaliokuntaa silloin, kun löysin itseni väärän hengen talutusnuorasta. Jumalalla oli aivan toisenlaiset keinot osoittaa se ja avata minulle armon ovi sisään mentäväksi.
Jos on Leenan käsitysten kaltaisia mielipiteitä, ne ovat vain mielipiteitä. Jokainen saa pitää mielipiteensä vapaasti, jos ei parempaa avaudu uskottavaksi.
Mieluummin värä oppi.
Uudenheräyksen hengellä oli uuden heräyksen asenne, mielentila, mutta erityisesti oppi. Samoin oli kaikilla eriseuraan johtaneilla henkivalloilla oma asenteensa, mielentilansa ja oppinsa. En niistä käy selostamaan tässä sitä vähää, jonka niistä tiedän, mutta aina on eksytyksellä ollut joku asenteensa, mielenilansa ja oppinsa, joka jollakin tavalla poikkeaa raamatullisesta opista.
uskotko sinä todellakin mitä tällä palstalla kirjoitetaan ja täällä kertakaikkiaan valedellaan ja kirjoitetaan pahaa niin ihmisistä kuin yhteisöistä ,täältä ei saa todellista tietoa
Kertoisitko,mistä saa todellista tieosa siitä millä tavoin SRK ja rauhanyhdistykset ovat sanoutuneet irti hoitokokousten menettelytavoista.
Tämä tieto muuttaisi paljon näitä keskkusteluja, uskon.
Kiitos jo etukäteen vastaammisesta!
Kirjoittanut Jorma Kurvinen, hän on haastatellut molempia osapuolia ja tiivistänyt kirjaksi.
Jorma Kurvinen: Raportti Lestadiolaisuudesta. Olen tämän kesä aikana kirjan lukenut, valitettavsti en enää muista kustantajaa, saattoi olla Kirjapaja, mutta en sano varmaksi.Pitäisi löytyä jostakin kirjastosta, vaikka onkin jo vanha kirja.
Miikka Ruokanen teki selvityksen ja Kirkon Tutkimuskeskus julkaisi.
En tiedä että SRK olisi asiaa tutkituttanut.
Kiitos Pakkula, olen sen kirjan lukenut. Ei siinä sitä kuvattu miten olemme irrottautuneet sen ajan menettelytavoista ja tuominneet hoitokokoukset. Kurvisen kirjasta käy ilmi tosi kurja kuva siitä mitä ry:llä tehtiin. :-(
Jumalan sallimia
Eikö sinun mielestäsi väärää kuulu sanoa vääräksi?
Ei kuitenkaan tuomion vuoksi, vaan armon ja anteeksiantamuksen tähden. Jos joku joutuu huomaamattaan eksytykseen ja syntiin, miten muuten hän tulisi siitä tietoiseksi, kuin läheisten auttamana. Siitä kirjoitti aikanaan apostoli Jaakob:
Mutta se tietäkää, jos joku auttaa ihmisen tiensä eksytyksestä, se vapahtaa sielun kuolemasta ja peittää syntien paljouden. (taas kirjoitin muistin varaisesti, Raamattuni odottavat minua tulevassa asunnossamme)
Sopii muistaa myös Raamattuun kirjoitetut sanat, muistaakseni Paavalin kirjeestä: Missä synti on suureksi tullut, siinä on armo tullut ylenpalttiseksi.
Olen saanut tältä palstalta sen tiedon, että 70-luvun tapahtumat on joidenkin silloisten puhujien taholta katsottu virheelliseksi toiminnaksi. Tämä uusi käänne on saanut minut vähän skitsofreeniseen tilaan, koska en tiedä, mitä pitäisi ajatella omasta uskomisesta tuolloin. Aiemman käsitykseni mukaan uskoin väärin, mutta nyt en tiedä, olinko ylipäätään uskomassa. Tällainen omituinen tilanne, jossa ihminen saattaa olla oikein tai väärin uskomassa riippuen siitä, mikä milloinkin katsotaan oikeaksi uskomiseksi, saa ihmisessä aikaan identiteettikriisin.
Uskominen on hyvin henkilökohtainen asia ja vaikuttaa syvälle persoonallisuuden rakenteisiin. Jos olinkin tuolloin aivan väärin uskovan ja toimivan liikkeen matkassa, niin se on varmasti vaikuttanut kehitykseeni haitallisesti. Epäterve uskonnollisuus ei nimittäin tee kenenkään psyykkiselle kehitykselle hyvää.
Ihminen on aina viime kädessä vastuussa omista tekemisistään, myös uskonsa laadusta. Mutta jos ajattelee nuoren uskoon tulemista, ei voi ajatella, että nuori ymmärtäisi heti uskomisen asioita paremmin kuin muut. Uskonnollisella yhteisöllä kokonaisuutena on mielestäni valtava vastuu suhteessa jokaiseen jäseneen. Jos sellaista vastuuta ei ole, on mahdollista, että 70-luvun harhautuminen saattoi tapahtua.
Mutta yhä vieläkin olen kiinnostunut siitä, oliko tuolloin esimerkiksi puhujia, jotka eivät menneet väärään. Tai oliko seurakunnissa yksittäisiä uskovia, jotka säilyttivät raittiin hengen. Pysyikö esim. Seppo Lohi oikein uskomassa koko vaikean 70-luvun? Tätä kyselen, sillä jos oikein uskovia ei ollut, miten vl olisivat vieläkään oikein uskomassa.
On selvää ettei "oikea usko" ole nyt SRK:n piirissä, mutta varmaan joidenkin rauhanyhdistysten piirissä on yksittäisiä elävässä kristillisyydessä vaeltavia. Tämä väite kaipaa perustelut. Ne tulevat tässä.
Kun kaikki, likimain kaikki tekivät 70- ja 80-luvulla keksityistä "vääristä hengistä" parannusta, se oli joukkopsykoosi ja väärin. Ihmisethän tekivät parannusta käskystä, eivät siksi että he olisivat tulleet jotenkin laumoittain äkkiä tuntoihinsa jostain opillisesta harhaanjoutumisestaan. Ei, he tekeivät parannusta käskystä. Se oli aivan vastoin kristinopin opetusta.
Kun valtaosa näin toimi, ei siioniin monta "vanhalle kannalle" jäänyt. Puhujista ei yhtään.
Kun sitten 80-luvun lopulla hoksattiin, että eihän se ollutkaan oikein, ei tästä tehty johtopäätöksiä. Siten eivät suinkaan samat joukkopsykoosissa olleet tehneet parannusta siitä väärästä parannuksenteostaan, eikä tästä asiasta eli hoitokokousmenettelujen tuomitsemisesta tavallisille riviuskovaisille edes tiedotettu.
Erkki Reinikainen, hoitkokousvuosien ajan SRK:n puheenjohtaja, tiedotti liikkeen pieleen menosta vain vanhoillislestadiolaisille papeille. Papithan kutsuttiin erilliseen vain heitä varten järjestettyyn kokoukseen Ouluun v. 1987, jossa heille kuvattiin hoitokokousvuosien erehdykset (Reinikaisen alustus).
Mutta papitkaan eivät ole välittäneet tätä tietoa eteenpäin riviuskovaisille.
Siitä minulla ei ole tietoa, miksi tämä viestin vieminen pysähtyi pappeihin.
Joka tapauksessa tämän prosessin tulos on ollut ettei SRK-lestadiolaisuudessa ole montakaan elävästi uskomassa olevaa, joka ei olisi saastuttanut itseään hoitokokousvuosina. Tällä palstalla on esiintynyt joitakin sellaisia keskustelijoita jotka ovat itse irtisanoutuneet hoitokokousvuosien menettelyistä ja tuominneet ne.
Nykyinen nuori polvi taas on kasvatettu tähän nykyiseen sekasotkuoppiin, joten harhassa ollaan ja pahasti.
jatkuvan vieläkin, jos tarkastelee vl erilaisia näkemyksiä 70-luvusta. Lohi ja Reinikainen ovat sitä mieltä, että toiminta oli väärää ja sinä olet sitä mieltä, että se oli Jumalan työtä (en tiedä oletko vl vai oliko kommenttisi vai vitsi). Jotkut muutkin täällä kirjoittavat ovat kuitenkin pitäneet toimintaa oikeutettuna.
Joku SRK:n jäsen katsoi joitakin ylilyöntejä tapahtuneen, mutta hyväksyi ilmeisesti toiminnan sinänsä.
Eikö vl huomaa tässä mielipiteiden kirjossa mitään omituista? Eikö oikean opin pitäisi jokaiselle kirkastaa, mikä on oikea näkemys?
väärässä 70-luvulla, koskapa Reinikainen opastaa heitä 80-luvulla oikeasta opista. Siis vasta 80-luvun lopulla jollekin kirkastui, että oli menty harhaan. Olivatko papit samaa mieltä? Entä maallikkosaarnaajat? Ovatko Reinikainen ja Lohi yksinäisiä susia seurakunnassa omine käsityksineen? Mikä on koko vl liikkeen yhtenevä käsitys 70-luvusta?
Jos vasta 80-luvun lopulla ymmärrettiin, että harhassa oli oltu, niin millaisessa sieluntilassa oltiin vielä 80-luvun alkupuoli? Milloin yleisesti tiedotettiin Reinikaisen näkemyksistä, esim. Päivämiehessä. Kysymyksiä riittää?????
Olen samaa mieltä kanssasi, että vl:ssa on oikeinkin uskovia ihmisiä.
Reinikaisen käänteentekevää alustusta ei ole koskaan julkaistu Päivämiehessä.
Siten yhä tänä päivänä monella riviuskovaisella on se käsitys, mitä SRK:n nykyinen pääsihteeri Aimo Hautamäki yrittää julkisuudessa ylläpitää, että SRK:n johtokunta piti ja pitää yksimielisesti oikeina hoitokokousten menettelytapoja. Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Reinikaisen alustus jäi vain pappien tietoon.
tavallisten uskovaisten kannalta olisi ollut vähintäänkin reilua että alustus olisi julkaistu, ja käyty ihan avointa keskustelua rauhanyhdistyksissä. Silloin korjausliike olisi lähtenyt oiekalla tavoin liikkeelle - mahdollisesti.
Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan käytetty, vaan SRK:ssa valittiin vaikenemisen ja salaamisen tie.
useimmin lausutut vaitiololla. (Stevenson)
Mielipiteesi on samansisältöinen kuin väittäisit että toisen ihmisen saa tappaa.
hyvin sitä, että vl:ssa on edelleen kaksi kastia, puhujat ja tavallinen kansa, jotka eivät kohtaa toisiaan. Ehkä pitää vielä erottaa papit ja maallikkosaarnaajatkin toisistaan. Näin se oli myös minun siellä ollessani. Sama pätee siihen, että tavallinen kristitty ei voi esittää vapaasti omia mielipiteitään seurakunnan edessä. Jokaisella tulee edelleen olla sama puheenparsi, kuten tuolloin asia ilmaistiin.
Tilanne on omituinen, jos suurin osa etenkin vanhemmista uskovaisista ei edelleenkään tiedä Reinikaisen alustuksesta (jos eivät nimittäin ole lukeneet tätä palstaa). Kysynkin teiltä sekä vanhoilta että nuorilta vl, milloin ja miten saitte tietää 70-luvun tulkinnan uudesta käänteestä. Miten otitte sen vastaan? Millaisia kysymyksiä se herätti?
Reinikainen kävi mm. Arkkipiispa Mikko Juvan kanssa pitkällisiä neuvotteluja ja Juva kävi tutustumassa SRK arkistoihin ja pöytäkirjoihin. Myös SRK:n johto neuvotteli vuonna 1987 kirkon silloisen johdon kanssa. Otaksun että kirkon johto vaati tarkat selvitykset vl-uskon tapahtumista hoitokokousvuosina ja SRK:n ja kirkon herrat kävivät läpi kristinoppia ja kristillisen kirkon menettelytapoja yhdessä ja perkkasivat porukalla esiin kristinuskosta poikkeavat opetukset, elikkä harhaopit.
Harhaopeiksi löydettiin ainakin oppi Jumalan huoneen hallituksesta, henkiparannusoppi, pakkoparannusoppi, julkirippi ja omantunnon vähättely. Otaksun että alustuksessaan vl-papeille Reinikainen tiedotti kirkon johdon kanssa käytyjen neuvottelujen tulokset ja opilliset poikkeamat.
Asiaa ehkä pidettiin loppuselvityksenä hoitovuosille mutta minustakin olisi ollut asiallista tiedottaa näin tärkeät uskonelämän keskeiset seikat siinä laajuudessa kuin tapahtuivat.
joutui siis ojentamaan oikeaoppista vl-liikettä, vai miten päin se nyt menee?
Kiireisen illan jälkeen vasta nyt istahdin palstailemaan, enkä malta olla vastaamatta, vaikka on jo myöhä.
Juuri tuolla konstillahan se suuri (ennustettu) eksytys tuli, kun valtaosa tuli luopuneeksi entisestä uskostaan henkiparannustensa kautta.
Kuvauksestasi päätellen olet itse ollut aidosti ja hyvällä mielellä uskomassa "kauneimmat nuoruusvuotesi".
Varmaan on muitakin kaltaisiasi, joku kenties lapsuususkossaan. Joku eksytetty saattaa kantaa huonoa omaatuntoa hyväksyttyään selvät vääryydet kanssavaeltajiaan kohtaan jne.
Meitä on monia, jotka toivovat selvitystä menneistä, sekä vääryyksien tunnustamista ja korjaamista. Sitä ei ainakaan vielä olla tehty, joten Ry:llä kaiketi yhä yleisesti uskotaan "henkien taistelujen" oikeellisuuteen.
Vanha siioninlaulu:
"Muista aikoja entisiä,
kun sä armost´iloitsit,
jolloin töitäs syntisiä
armon virtaan upotit..."
Ps.kysymys: Hyväksyitkö sinä itse aikoinaan nuo kokoukset, osallistuitko itse niihin ja miten koit ne?
Kiitos ajatuksia herättävästä avauksesta sekä mahdollisesta vastauksestasi! Terveisin sirkka
Kyllä minä olen osallistunut kokouksiin niin kuin kaikki siihen aikaan. Tein seurakunnan edessä parannuksen väärästä hengestä. Sanamuotoa en enää muista.
Minä en ymmärtänyt pitää kokouksia väärinä, koska tajuan nyt, etten ole koskaan ollutkaan oikein uskomassa. Olin niitä, jotka vain seuraavat lauman mukana mutta jolla ei todellisuudessa ole omakohtaista uskoa sydämessä. Jos nimittäin olisi ollut, en kai olisi harhautunut uskomaan vääriä profeettoja. Näin kai se on ymmärrettävä.
Asuinpaikkakunnallani yleiset kokoukset olivat asiallisia. Niistä ei ole jäänyt mitään erikoista mieleen. Ihmisethän tekivät vain parannusta kuka mistäkin.
Voisiko joku vielä täsmentää minulle Erkki Reinkaisen ja Seppo Lohen kantoja 70-luvun tapahtumiin. Ovatko he sitä mieltä, että kokoukset ja henkioppi olivat kokonaisuudessaan vääriä vai oliko vain seurakuntaoppi väärä?
Kiitos kaikista niistä kirjoituksista tällä palstalla, jotka ovat valaisseet 60- ja 70-luvun yhteiskunnallisten murrostan vaikutusta vanhoillislaestadiolaisuuteen. Niistä on ollut paljon hyötyä yrittäessäni ymmärtää tuon ajan tapahtumia.
Kiitos vastaamisesta!
Kirjoitat tehneesi seurakunnan edessä parannuksen väärästä hengestä.
Vstausta: Niinhän se meni monen muunkin kohdalla. Parannus tehdään kuitenkin synnistä, jolla on nimi, ja siinä laajuudessa kuin se on tapahtunutkin.
Moni muukaan ei sinun laillasi ymmärtänyt pitää kokouksia väärinä. Minullakin meni useita vuosia ihmetellessä ja hoitokokouksia kauhistellessa, kunnes asia lopullisesti selvisi suureksi eriseuraksi, mikä jäi Ry:n sisäpuolelle. Se on kaiketi yhä siellä, koska parannusta siinä laajuudessa kuin asiat ovat tapahtuneet, ei olla tehty (väärähenkituomiot, julkirippimääräykset, anteeksiannettujen syntien kaivamiset ja ennen kaikkea väärä oppi ym.).
Kyselet kahden mainitsemasi henkilön kantoja 70- luvun tapahtumiin.
V: Ainakaan oman erotetuksi tulemiseni aikoihin
(-78) en tiedä ainuttakaan Ry:lle jäänyttä , joka olisi ainakaan ääneen vastustanut hoitokokouksia. Myöhemmin niistä on kyllä saanut lukea esim. Kaleva- lehden syntymäpäivähaastattelusta useita vuosia sitten, sekä tältä palstalta mm. Leena Huovisen kirjoituksista. Joku toinen osaa varmaan antaa lisävinkkejä.
Kiittelet lopuksi: "kaikista niistä kirjoituksista tällä palstalla, jotka ovat valaisseet 60- ja 70- luvun yhteiskunnallisten murrosten vaikutusta vanhoillislestadiolaisuuteen". Kerrot niistä olleen paljon hyötyä yrittäessäsi ymmärtää tuon ajan tapahtumia.
V: Itse en ole kirjoittanut ainuttakaan puolustuskirjoitusta noiden asioiden mahdollisesta vaikutuksesta hoitokokouksille.
Minulle kokousten aloittamiset ovat yhä täysi mysteeri, kyllä syyt ovat jossain muualla. Missä ?
Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos pystyn!
Lämpimin terveisin sirkka
Hoitokokousten pääorganisaattorin -siis SRK:n työvaliokunnan johtavat hoitomiehet olivat kokouksessaan sopineet keskenään muille uskovaisille yksissä tuumin tekemänsä vääryydet.
Sellaisella "sopimisella" ei ole Jumalan edessä mitään merkitystä, kun rikostoverit saarnaavat toisilleen synninpäästön yhteisistä rikoksistaan. Eli tunkion päältä uskomisesta taitaa olla kysymys...
minä olen miettiny moita aikoja. se tuntui silloin väärältä ja tuntuu nyt. mun elämä muuttui silloin kun mun mies kuoli ja lapset häpesi sen itsaria ja kukaan ei voinu mennä seuroihin kun psyyke ei kestäny sitä helvetti juttua. ja kaikki jotenkin häiriintyi ja nyt poika meni hirteen ja mun sydän on niin särkyny että en kehtaa mennä minnekään. mut joskus hiljaa pyydän, että taivaan isä antais kipua vaan sen verran kun jaksan kantaa. mun lapsi oli mulle liian rakas ja ei se jaksanu kestää...
Tuskasi määrää ei tiedä muu kuin sen kokenut. Rukoilen Jumalan huolenpitoa ja Hänen antamiaan voimia sinun ja perheesi elämään.
Se, mitä hoitokokousvuosina tapahtui, oli jotain käsittämätöntä, yllättävää ja kamalaa. Moni joutui perheesi tavoin kamppailemaan mielenterveytensä ja muiden yhtäkkiä eteen tulevien tapahtumien kanssa.
Itse olen loppujen lopuksi päässyt "vähällä", vaikka minut ja puolisoni erotettiin Ry:stä. Se oli toisaalta suuri helpotus. Siihen loppuivat kyttäykset ja aiheettomat syyttelyt. Toisaalta meidät myös täydellisesti hylättiin, kuten olen aiemmin kirjoittanutkin.
Ei ollut kuitenkaan varaa valita toisin. Valitsimme "hyvän osan, jota ei meiltä oteta pois", kuuliaisuuden Jumalalle, ei ihmisille eikä yhteisölle, mikä oli poikennut pois aiemmasta uskosta. Meitä oli muutamia samaan (syytettyyn) sukuun kuuluvia, joten pystyimme keskenämme keskustelemaan.
Perheemme kasvoi. Arkiset askareet pakottivat jaksamaan ja Jumala antoi ja antaa edelleen voimia myös uskonelämään.
Lämpimin ajatuksin sirkka