Slovakiassa on noin 5,5 miljoonaa asukasta, joista yli 10 % on unkarilaisia. Unkarilaisasutus on keskittynyt Unkarin vastaisen rajan tuntumaan. Nämä unkarilaiset suuntaavat TV-antenninsa etelään ja monet heistä eivät edes osaa puhua slovakian kieltä. Vuonna 1920 solmitun Trianonin rauhansopimuksen yhteydessä silloisen Tšekkoslovakian ja Unkarin vastainen raja vedettiin syvälle unkarilaisalueelle, sillä slovakialaiset halusivat saada paremmin maanviljelykseen soveltuvaa maata. Raja vedettiin usein ihan älyttömistä paikoista, eli kyliä jaettiin ja moniin rajan väärälle puolelle jääneistä unkarilaiskylistä ei edes päässyt kulkemaan muualta kuin Unkarin kautta.
Slovakiassa on aktiivinen porukka joka järjestelmällisesti vainoaa unkarinkielistä väestöä. Hyökkäykset unkarilaisia kohtaan ovat lisääntyneet viime aikoina. Äskettäin nousi haloo slovakialaisella äärioikeiston sivustolla olleesta videosta jossa poltettiin Unkarin lippu ja sanottiin että "näin teemme unkarilaisille".
Toinen vainottu porukka on mustalaiset. Mustalaiskylien ympärille rakennetaan aitoja ja heidän liikkumistaan rajoitetaan. Aikoinaan paljastui että sadoilta tavanomaisissa leikkauksissa käyneiltä nukutuksessa olleilta mustalaisnaisilta oli pistetty johtimet poikki, eli heidät oli steriloitu. Tämä oli tapahtunut heidän tietämättään heidän ollessaan esim. umpisuolen leikkauksessa. Kaikki oli tapahtunut Slovakian hallituksen siunauksella. Tämä tapahtui 1990-luvun puolivälissä eli kymmenisen vuotta sitten.
Korostan että tästä huolimatta kaikki slovakit eivät ole kusipäitä, mutta silti tämä kertoo jotain.
Etnistä vainontaa Slovakiassa
6
2176
Vastaukset 6
- A.Hlinku
Kymmenen vuotta sitten vallankahvassa heilui slovakkien oma Slobodan Milosevics eli Vladimir Meciar jonka tavoitteena oli luoda muista kansallisuuksista puhdas Slovakia. Kyseinen hemmohan muilutti mm. istuvan presidentin pojan Itävaltaan. Tämän jälkeenhän paikalliset mannet lähtivät eurooppa-turneelleen joka pistäytyi kotoisessa suomessakin pari kesää sitten. Eipä noita mustalaisia täällä rakastettu sen enempää kuin Slovakiassakaan!
Mitä tulee slovakkien Unkari-inhoon niin sen juuret ulottuvat kauas Itävävalta-Unkari keisarikunnan ajoille jolloin Slovakia kuului Unkariin ja slovakkeja kohdeltiin b-luokan kansalaisina. Tsekit pitävät taasen kaikkia slovakkeja mustalaisina ja itävaltalaiset ovat rasisteja tasapuolisesti kaikille muille paitsi saksalaisille. Emmehän mekään rakasta venäläisiä, ruotsalaisia saatamme jotenkuten sietää ja somaleja..no jääköön sanomatta! Ääriryhmiä on joka maassa, joten mielestäni joidenkin kusipäiden tekojen myötä on kohtuutonta syyllistää koko kansaa!- Vulkan
Mielestäni sanoin tämän fraasin melko selkeästi:
"Korostan että tästä huolimatta kaikki slovakit eivät ole kusipäitä, mutta silti tämä kertoo jotain."
Mutta aaargh! Koit siitä huolimatta tarpeellisena lisätä tämän kommentin:
"Ääriryhmiä on joka maassa, joten mielestäni joidenkin kusipäiden tekojen myötä on kohtuutonta syyllistää koko kansaa!"
Mutta juu, onhan se niin että todella harva Euroopassa mustalaisia takapihalleen haluaa. Siitä huolimatta tuo Slovakian tyyli menee jonkin verran yli.
Unkarilaisinho on kaikkein oudointa. Käsittääkseni Slovakian unkarilaiset ovat suht kunnollista työtä tekevää porukkaa. Itävalta-Unkarin ajoista on jo sen verran kauan että harva elossa oleva slovakki on henkilökohtaisesti kokenut syrjintää unkarilaisten taholta.
Vertauksesi venäläisiin ontuu sikäli, että ei Suomessa vedetä yksittäisiä venäläisiä turpaan 1900-luvun alun venäläistämiskausien tai Karjalan menettämisen takia.
- Novy.most
Itse tunnen sekä slovakkeja, unkarilaisia että Slovakiassa asuvia unkarinkielisiä (tai oikeastaan yhden viimeeksimainitun, mutta anyway).
Slovakiassa slovakkia suomen aksentilla vääntäneenä tiedän, että palvelu paranee sekunnissa, kun sanoo tulevansa Suomesta. Muuten ne ovat yleensä luulleet mun edustavan ns. bättre folkkia eli unkarilaisia, suom-ugrilaisten sukujuurten ja aksentin takia.
Unkarilainen kaverini sai miinuspisteitä opettajalta, unkarilaisuudesta kai johtuen. Saksalaiset saivat plussaa, suomalaiset menivät jo niin eksoottisiksi, että saimme saksalaisten tavoin paljon anteeksi. Unkarilainen ei saanut opelta armoa.
Suoranaista rasismia ja uhkaa en ole kuullut heidän kokeneen, mutta uskon jotain yleisiä skismoja ja epäluuloja olevan. Vähän kuin "saatanan rakas naapuri", kuten Suomi ja Ruotsikin ovat. ;)
Slovakit muuten "rakastivat" vuonna 2001 niin paljon tsekkejä, että kannustivat Tsekin sijaan Suomea jääkiekon Mämmämeissä. Tai niin ne ainakin mulle väittivät, kun kuulivat mun olevat Finskosta kotoisin.
Skinien mielenosoituksen näin kerran (keväällä 2001) Bratislavan keskustassa,muttei ne siellä kai mitään lippuja polttaneet. Aggressiivisia huutoja kyllä kuului, tyyliin "Slovakia slovakialaisille", mutten jummartanyt enkä kuullut tarkemmin. Enkä viittinyt/ uskaltanut mennä kysymään, olis varmaan saanut pataan, hoonolla slovakilla vielä.
Nový most - Nanichodník
Terveisiä Slovakiasta!
Juu, kyllähän täällä noita rasisteja tuntuu löytyvän, erityisesti etelä- (missä paljon unkarilaisia) sekä itä-Slovakiassa (jossa suuri roomalaisvähemmistö). Itse olen pähkäillyt, että suurin yksittäinen syy tuohon lienee yleinen ihmisten turhautuneisuus sekä huonot perspektiivit. Slovakiassahan on tällä hetkellä Euroopan toiseksi korkein työttömyys ja juuri noilla alueilla tilanne on kaikista pahin. Puolassahan tilanne on samankaltainen, ja sieltähän se korkein työttömyyskin löytyy.
Kyllä ne ovat vain nuo nuoret turhautuneet miehet mustissa vaatteissaan, jotka näitä otsikoita aiheuttavat niin Slovakiassa, Itä-Saksassa, Puolassa kuin suomalaisissa pikkukaupungeissakin toisinaan.
Mutta olen kirjoittajan kanssa ihan samaa mieltä, että ihan maininnan arvoinen asia ja kyllä aika huolestuttavaa kehitystä tapahtuu koko ajan, ihan vain viime vaalien tulosta katsoessa.. - koko juttu
Ei slovakialaiset unkarilaisväestöä hakkaa. Jos joku yksittäistapaus pääsee lehtiotsikoihin, siitä ei pidä tehdä mitään johtopäätöksiä. Varastelevia mustalaisia saatetaan kyllä pieksää, ja syystäkin!
- mustikka SK
Trianonin sopimus solmi mm. Tshekkoslovakia eikä Slovakia. Valtakunnan rajat 1900-luvulle asti vedettiin kunnioitten kaikenlaista mahdollista muttei kielialueita - (suomenkielinen Peräpohjola on Ruotsin ja umpiruotsinkielinen Aland taas Suomen).
Ennen vuotta 1918 ei ollut koskaan olemassa mikään Slovakia missään muodossa - Slovakia = Félvidék (Ylämaa), joten rajojen vetäminen tapahtui luonnollisesti jokia ja vuoristoja (vedenjakajia) pitkin - ei siinä ole mitään erikoista. Tonava on ollut niistä joista tärkein... sen takia koko hedelmällinen Ruissaaren alue (Zitny ostrov) on Slovakian.
Etnisten alueiden koot vaihtelevat suhteellisen nopeasti - monesti yhdessä tai kahdessa sukupolvessa. 1800-luvulla unkarilaisten unkarilaistamispolitiikka johti paljolti siihen, että moni vaihtoi kotikielensä unkariksi, koska se on ollut ainut opetuskieli Félvidékissa. 1900-luvun alussa slovakailaiseksi tunnustautui noin 1000 rohkeaa ihmistä... Slovakilaiset ovat olleet silloin kansa vailla eliittejä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495