Kovasti olen mietiskellyt ja ihmetellyt sitä päivä kerrallaan raittiutta, päiväkohtaisia valoja ja mantroja. Siinä hokema-ringissä olevat ovat joskus ilmaisseet, että juominen pyörii mielessä jatkuvasti, ja ollaan koko ajan kuin kuilun reunalla.
Aivan rehellisesti voin sanoa, että a-juomia olen käyttänyt n. 35 vuotta, ja ennen muinoin oikein työn puolesta, niin ihmeelliseltä kuin kuulostaakin. Ilmaista viinaa ei pois heitetä...
Kehityskaari on sikäli tavanomainen, että vuosien myötä toleranssi, juomismäärät, ja -tiheys kasvoivat jatkuvasti, huipentuen sitten kuukauden parin putkiin. On käyty sairaalat, putkat, katkot ja klinikat.
Joka kerta kun vihellän pelin poikki omatoimisesti, ja itselleni tungen otsalohkoon, että nyt se on loppu, niin edes sen karmeinta karmeimman toipumisen aikana ei tee mieli paukkua.
Siitä kun on yli päästy, ja kuten viimeaikoina raitistelen ja kuntoilen kuukausitolkulla, niin ei edelleenkään edes juolahda mieleen paukut, muuta kuin täällä repostellessa.
Sen tiedän tasan tarkkaan, että jos jossain kekkereissä tai sattuneessa tilanteessa korkin narautan, niin se on vaakalentoa.
Mutta miksi pitäisi ruoskia itseään jossain kokouksissa heikkouksistaan, ja mitättömyydestään, luovuttaa itsensä Korkeamman Voiman haltuun, kun eikös se yläkerran ukko tunne minut muutenkin, ja itsekin tunnen itseni heikkouksineni?
Kai sen vuoksi minun on vaikea tajuta AA-touhua, kun raitistellessa aivan rehellisesti en tunne en niin minkäänlaista riippuvuutta ja tukalaa oloa, saati jatkuvaa hinkua viinan ottoon.
Mutta vaikka en tajuakaan, hattua nostan järjestölle työstään. Meitä on monenlaisia, ja uskottava on, että monille se raittius on päiväkohtaista muiden tuen ansiosta.
Itse en totaalisesta raittiudesta edes haaveile, vaan tavoite on yhden illan ottamiset, ja siihen pääsemiseksi esteinä tiellä ei ole kuin minä itse. Kyllä yksi ukko aina käsitellään...
Aivan rehellisesti voin sanoa, että a-juomia olen käyttänyt n. 35 vuotta, ja ennen muinoin oikein työn puolesta, niin ihmeelliseltä kuin kuulostaakin. Ilmaista viinaa ei pois heitetä...
Kehityskaari on sikäli tavanomainen, että vuosien myötä toleranssi, juomismäärät, ja -tiheys kasvoivat jatkuvasti, huipentuen sitten kuukauden parin putkiin. On käyty sairaalat, putkat, katkot ja klinikat.
Joka kerta kun vihellän pelin poikki omatoimisesti, ja itselleni tungen otsalohkoon, että nyt se on loppu, niin edes sen karmeinta karmeimman toipumisen aikana ei tee mieli paukkua.
Siitä kun on yli päästy, ja kuten viimeaikoina raitistelen ja kuntoilen kuukausitolkulla, niin ei edelleenkään edes juolahda mieleen paukut, muuta kuin täällä repostellessa.
Sen tiedän tasan tarkkaan, että jos jossain kekkereissä tai sattuneessa tilanteessa korkin narautan, niin se on vaakalentoa.
Mutta miksi pitäisi ruoskia itseään jossain kokouksissa heikkouksistaan, ja mitättömyydestään, luovuttaa itsensä Korkeamman Voiman haltuun, kun eikös se yläkerran ukko tunne minut muutenkin, ja itsekin tunnen itseni heikkouksineni?
Kai sen vuoksi minun on vaikea tajuta AA-touhua, kun raitistellessa aivan rehellisesti en tunne en niin minkäänlaista riippuvuutta ja tukalaa oloa, saati jatkuvaa hinkua viinan ottoon.
Mutta vaikka en tajuakaan, hattua nostan järjestölle työstään. Meitä on monenlaisia, ja uskottava on, että monille se raittius on päiväkohtaista muiden tuen ansiosta.
Itse en totaalisesta raittiudesta edes haaveile, vaan tavoite on yhden illan ottamiset, ja siihen pääsemiseksi esteinä tiellä ei ole kuin minä itse. Kyllä yksi ukko aina käsitellään...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä vaan, olet poikkeava, näissä ympyröissä, nääskun vaikutat lähes tolkun mieheltä.
Vapauden kaipuu taas ei ole poikkeavaa!
Omassa lopettamisessani tärkeintä oli saada laitettua tissuttelu poikki, joka oli muuttunut lähes päivttäiseksi dokaamiseksi. Tähän tarvitsin niin mielialalääkitystä kuin nukahtamistabuja. Kerta heitolla myös päätin, että samaan aikaan en dokaamaan rupea. Mielialalääkitystä käytin epäsäännöllisesti enkä alkanut niitä popsimaan vaikka välillä vitutuskäyrä kasvoi melko korkeallekin. Ajankohdaksi olin valinnut lomani ja päätös oli täysin henkilökohtainen.
Viimeinen lääkärissäkäynti labrakokeineen oli riittävän selkeästi kertonut millä tiellä olen ja saman tien tekemäni päätös, mihin suuntaan haluan kokkani nyt kääntää. Reilu 30 vuotta dokaamista, viiden vuoden sisään olisi edessä vastassa sisäkalujen loppuunpalamiset ja luonnollisesti monttubailut. Liian aikaista!
Koko homma poikki ja päätös: dokaaminen ei ole enää mun juttu! Samalla arviointi menneestä ja ajatukset kuinka toisaalta hauskaa on ollut ja kuinka toisaalta olisi niilläkin rahoilla voinut olla muuta käyttöä.
Nyt piti saada itsensä niin henkisesti kuin fyysisesti kondikseen.
Valitsin päälajikseni fillaroinnin koska painoindeksi oli lukemissa, jotka estivät pitkäkestoisemman juoksulenkkeilyn. Hölkkääminen on tylsää, mutta tehokasta ja mukavaa kunhan siihen pääsee kiinni. (Nykyään askel on jo kevyempi)
Koska alkoholi aiheuttaa niin fyysisiä kuin henkisiä oireita, päätin lääkkeiden sijaan hakea luonnosta jotain ''tuskaa'' itselleni. Aina kun vitutuskäyrä kasvoi riittävän korkealle, otin kylmän suihkun. Ajattelin tämän, jos ei aiheuttavan mitenkään mielihyvää, vastaavaan agressiiviseen juomiseen, jonkalaista se juominen pahimmillaan oli. Olin tyytyväinen ''testituloksiini''. Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan meneväni kylmään suihkuun enkä tosin enääkään ( : D ) ja ihmettelen kovasti, että olin moisen asian kehittänytkin. Lisäksi fyysisen kunnon kohentaminen, tulosten näkyminen, aiheuttivat positiivisempaa mielialaa ja päätin, että tätä mielialaa en enää alkoholilla tuhoa.
Eli kysymys oli täydellisestä asennemuutoksesta. Aikaisempi dokaaminen ei ollut sosiaalista vaan enemmänkin yksin kittaamista. Tässä suhteessa ei ollut paineita irrottautua mistään sosiaalisesta porukasta. Ystävilleni ja sukulaisilleni kerroin sitä mukaa, kun ihmettelivät, että olen laihtunut. Sanoin, että niin käy, kun lopettaa dokaamisen. Jos joku (harva) ei asiaa sulattanut niin se oli (ja on) hänen murheensa, ei minun.
Olen yksinkertaisen ylpeä raittiudestani ja päiviä en laske enkä asian kanssa päivä kerrallaan elä.
AA-kokouksissa kävin muutaman kerran, vaihdoin ryhmää ja jottei tule AA:sta negatiivista lausuttua, todettakoon, että ilmeisesti muut ryhmässä totesivat erilaisuuteni ja sen, että en ollut ymmärtänyt toipua askeleiden mukaan. Muutaman prosentin toipumislukemat eivät paljoa AA:ta mairittele (tämä ei ole moite vaan fakta).
Jos joku on tutustunut scientologiaan ja siihen mihin se perustuu, voi löytää myös yhtäläisyyksiä tästä Yhdysvalloista lähtöisin olevasta liikkeestä.
Olisiko AA:n uusittava tuotantolinjaansa nykypäivän oloja vastaamaan?
Oma Korkein voimani olen minä itse. Eikö olekin aika egoistisesti sanottu! Ilmeisen egoistisena ainakin ryhmässä mielipiteeseeni suhtauduttiin tuntematta sen kummemmin allekirjoittanutta, joka ei ole muistiin varautuen joutunut muilta pummaamaan alkoholia tai rahakaan, pankista kylläkin.
Ilman alun kylmiä suihkuja, alun lääkärin apua, harrastuksiani, fyysisen kunnon kohentamista, itsetutkiskelua. itsesuggestiota, terveellisen ruokavalion noudattamista, positiivista ja avointa mieltä, ystävien ja perheeni myötämielistä suhtautumista, elämän asenteen muutosta ja ymmärrystä siitä, että itse päätämme mitä loppuelämältämme haluamme, olisin örveltämässä tuolla jossakin ja jossain vaiheessa, aika piankin, kaiken menettäneenä.
Ennakoi tulevaisuutesi ja kysy itseltäsi, mitä siltä haluat. Anna itsellesi aikaa toipua. Niin minä teen.
Ihan oikeat, vilpittömät onnittelut ja menestyksen toivotukset sinulle! Sinä kuulunet siihen 2 prosentin joukkoon, joka suurkulutuksensa jälkeen voi kohtuujuomisen oppia. Sinulta löytyi ikiomaa tahdonvoimaa, jota todellakaan ei ole kaikille samalla mitalla jaettu. Sinä pärjäät sen oman tahtosi varassa. Sinä olet sinä! Minä olen minä, erilaisin voimin, kyvyin varustettu...eri olosuhteissa elänyt/elävä...
oma itseni ja SInä olet Sinä ja Sinä päätät mitä teet. Jos epäilet ettenkö itsekin ole itsetuhoisena pohjakosketusta ottanut niin erehdyt, mutta siitä ei ole kysymys kuinka pohjalla on käyty vaan kuinka sieltä ylös tullaan. Jokaisen on noustava itse omasta kuopastaan kaikkia mahdollisia apuvoimia käyttäen. Tätä olen halunnut viestittää, en muuta.
En ole kohtuujuoja enkä kohtuujuojaksi pyri vaan juomisen lopettanut toipunut juoppo.
PS. Kylmässä suihkussa laulaminen on sallittua! : D
Inhoan AA:ta. Mutta en ihmisiä sen sisällä.
Alkoholismi ei ole pelkästään sitä että kaadetaan viinaa suuhun.
Se on paljon muutakin.
Raittius ei niinikään ole pelkästään sitä, että kierretään korkki kiinni.
Se on ihan jotain muuta.
Kotioloissa perheessä kaikkein pahin alkoholisti on ns. kuiva alkoholisti.
Se on juomisen lopettanut ja kipristelee nyt kuivinsuin terrorisoiden koko perhettä alkoholin pyörittäessä mieltä. Kaveri käyttäytyy kuin pahimmassa krapulassa, henki vaan ei haise viinalle.
Tällainen 'kuivahumalainen' hakee vaan syytä, että voisi lähteä juomaan.
Perheen lapset kulkevat sukkasillaan, etteivät vaan aihuta iskän/äiskän lähtemistä juomaan.
Puoliso ei uskalla laskujen pelossa edes postia tälle näyttää, puhumattakaan jos pitäisi keskustella jostain isommasta ongelmasta.
Tämän pahimman mahdollisen terrorin välttämiseksi, juomisen lopettanut alkoholisti tarvitsee vertaistukea ja jonkinlaisen ohjelman itsensä ja oman elämänsä muuttamiseksi.
Tällaista apua useat alkoholistit ovat löytäneet AA:sta.
Nuo tilaisuudet jokainen kävijä kokee aina subjektiivisesti. Suurimmat mollaajat löytyvät niistä juopoista, jotka AA:ssa käydessään tajusivat etteivät enään voisi juoda. Mutta joiden oli pakko silti vielä lähteä juomaan.
Alkoholistin kun pitää AINA löytää jokin syy juomiseleen.
Toki on hyvä että entinen juoppo osaa anaaliseerata juomisen syitä.
Sitä en tajua miksi pitää kokoajan höpistä jostain amerikkalaisesta herätysliikkeestä.
Muslimit ei juo viinaa ollenkaan.
Kääntyisit sinäkin allahin uskoon niin ei tarvitsisi suotta keuhkota höpöhöpö-liikkeestä. Tosin ilmeisesti siitä saa enenpi pojoja jossain miiteissä mitä enenpi sen eteen tekee propagandaa.
kalastelet porukkaa AA:han? Ei mee sullakaan hyvin. : ) : ) : )