Kunnon tekstiä

Turun sanomat:

Seitsemän mahdotonta asiaa ennen aamiaista

ESKO VALTAOJA

Jumalan valitut kansat ovat taas kerran innolla tappamassa toisiaan. Maailmassa on joko liikaa jumalia tai liikaa valittuja kansoja. Tai sitten Jumala on, kuten jotkut feministit ovat ehdottaneet, nainen, ja lisäksi vielä hyvin ailahtelevainen suosiossaan.

Israelin ja arabien välisessä ikuisuuskonfliktissa ei tietysti pohjimmiltaan ole kysymys uskonnosta, mutta on silmiinpistävää, kuinka innokkaasti kummallakin puolella tekoja perustellaan uskonnolla, ja kuinka vaiti uskontojen maltillisemmat edustajat ovat uskonnon käytöstä tappoaseena. Vastuusta ei pääse vaikenemalla. Toisaalta täytyy myös muistaa, että tieteen ja tekniikan välineillähän ne Jumalan soturit toisiaan tappavat, Uzeista Katjushoihin ja F-15-hävittäjiin.

Koko nykyistä kierrosta luonnehtii Lähi-idän mittakaavassakin poikkeuksellinen molemminpuoleinen järjettömyys. Ehkäpä juuri siksi maailmaltakin on herunut niin vähän aitoa myötätuntoa sodan siviiliuhreille. Kyllästymispiste on saavutettu.

Psykologi Marieke Saher väitteli äsken Helsingin yliopistossa ruokaan ja terveyteen liittyvistä uskomuksista. Väittelijä tunnusti, että hänen omat käsityksensä ovat heittäneet häränpyllyä. "Minulla oli ylistäviä mielikuvia luomuruoasta. Sen sijaan geenimuunnellulle ruoalle sanoin jyrkän ein".

Luomua ei erota tavallisesta ulkonäkö, maku, eikä terveellisyys. Paraskaan kemisti ei erota luomutomaattia tehoviljellystä. Siitä huolimatta monella on vankka käsitys luomun kaikenpuolisesta paremmuudesta. Geeniruokaa taas kavahdetaan, koska sen koetaan olevan tehoruokaakin kauempana luonnosta ja siksi automaattisesti pahinta. Tieto ei juurikaan pysty horjuttamaan ruoka- ja terveysuskomuksia, väitöskirjassa todettiin.

Mitä yhteistä on Saherin väitöskirjalla ja Libanonin sodalla? Kummatkin todistavat uskon ja uskomusten voimaa pienissä ja suurissa asioissa. Palestiinalaisten täytyi tietää, että Israelin provosoiminen sen vetäydyttyä niin Libanonista kuin Gazastakin olisi tuhoisaa, mutta uskomus jyräsi tiedon. Israelin täytyi yhtä lailla tietää provokaatioon nähden täysin suhteettoman hyökkäyksen vain pahentavan tilannetta, ja hyökkäsi silti.

"Vaikka tietää, että luomutuote ei ole terveellisempi, tunnepuoli voi olla eri mieltä", päätteli Marieke Saher haastateltuaan suurta määrää ihmisiä. Taas kerran tunne voittaa järjen.

Ihmisellä on taipumus uskoa siihen, minkä hän toivoisi olevan totta, totesi renesanssifilosofi Francis Bacon. Mielikuvat ja uskomukset ajavat meidät käyttäytymään oman etumme vastaisesti sodassa, rauhassa, ja ruokatottumuksissa.

Tuoreessa kirjassaan Seven Impossible Things Before Breakfast englantilainen tutkija Lewis Wolpert pohtii uskomusten voimaa ja pysyvyyttä. Mitä hyötyä ihmiselle voi olla siitä, että hän, Liisa ihmemaassa

-kirjan Valkoisen Kuningattaren tavoin, pystyy uskomaan jopa kuuteen mahdottomaan asiaan ennen aamiaista? Eikö evoluution olisi pitänyt karsia pois ne, joiden uskomukset eivät vastaa todellisuutta?

Wolpert päätyy aivan päinvastaiseen lopputulokseen. Usko ja uskomukset ovat se, mikä teki apinasta ihmisen. Yksinkertaisinkin temppu, kuten kivikirveen valmistaminen, vaatii kykyä muodostaa uskomuksia ympäröivästä maailmasta. On pakko uskoa tietyn teon tuottavan toivotun lopputuloksen: kaikella on syynsä ja selityksensä. Aivomme ovat uskomuksia tuottava kone.

Tiede on ainoa menetelmä, joka tuottaa pääosin tosia uskomuksia. Mutta Wolpertin mielestä tiede toimii vastoin maalaisjärkeä, ja siksi useimmat uskomuksemme ovat ja pysyvät irrationaalisina. Ei pidä yliarvioida ihmisen järkiperäisyyttä, täytyy vain koettaa vaikuttaa ajoissa haitallisimpiin uskomuksiin. Siinä vaiheessa, kun molemmilla puolilla on kovat piipussa ja Jumala puolellaan, on liian myöhäistä.

Maailmasta saisi vähän paremman paikan, jos meitä kaikkia jo lapsesta pitäen opetettaisiin uskomusten sijasta arvostamaan hieman enemmän järkeä ja tietoa. Tai ehkä tämä on vain minun uskomukseni.

. Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu 12.8.2006 2:32:24
-------------
Kommentti: artikkelista on unohtunut kaikkein tyhmin ja uskovaisin: GWB. Hänhän tässä jupakassa tai sodassa on kaikkein irrationaalisian: mies on nostanut itsensä Jumalan lähettilääksi ja julistanut sodan islamia vastaan suuressa hurskaudessaan.
Mies, jolla sanotaan olevan paras mahdollinen koulutus mitä USA voi antaa onkin kaikkein tyhmin ja pienin, kaikkein vähiten järkeä kuunteleva ja kaikkein aniten tunteella toimiva.
Häneltä jos keneltä voisi siis odottaa järkevää toimintaa muttaa kun ei niin ei.
Ei näkojään ole koulutuskaan mikään tae viisaudelle.

PNAC hanke on tunteen, ei järjen hanke ja sen takana ovat sionistit, nuo omastan mielestään Jahven Valitut.

http://home.earthlink.net/~platter/neo-conservatism/pna c.html

USA, jolla on globaaleja intressejä tiivistäen vain ja ainoastaan globaalin amerikkalaisen liiketoiminnan ja USA:n dollarin tukemiseksi ei suinkaan ole lopettamassa sotaa Lähi-Idässä vaan laajentamassa sitä Iraniin ja Syyriaan. Israelin ylimitoitetut operaatiot Libanonissa ovat vain alkusoittoa tälle. Tuhansia raketteja ei ole hankittu ja salakuljetettu Etelä-Libanoniin ja Hizbollahin bunkkereita rakennettu ilman USA:n ja Israelin hallituksen täydellistä tietämystä ja luultavasti myös myötävaikutusta.
Näillä valtioillahan on maailman tehokkaimmat tiedustelujärjestelmät, ja tiedustelun kohteina ovat aivan varmasti asereitit koko Lähi-Idässa ja myös Etelä-Libanonissa tapahtuva linnoittaminen.

Irania syytetään Hizbollahin aseistamisesta ja jo tästä saadaan synnytettyä riittävä syy hyökkäykselle Iraniin. Varmemmaksi vakuudeksi voidaan järjestää vielä terrori-isku á la 9/11, todisteet viittaavat tietysti Iranin osallisuuteen.

USA on valtio, jossa asuu 5% maailman väestöstä, mutta jonka panostus asevoimiinsa on 50% koko maailman sotilaallisesta panostuksesta. Tällaisten valtavien asevoimien taustalla ovat USA:n kaupan ja finanssipolitiikan intressien edistäminen. Nyt Kiina ja Japani käytännössä kustantavat USA:n asevoimat luotottamalla USA:ta (USA:n ulkomaankaupan vaje oli kesäkuussa 2006 USD 835 miljardia). Kiinan "dollarikortti" on siis neutraloitava ja Japani on pidettävä vahvana liittolaisena.

USA:n puolustaa intressejään pitämällä a) dollarin öljykaupan ja muun maailmankaupan valuuttana ja b) öljyn hinnan korkealla. Tähän se käyttää sekä omia että vasallinsa Israelin asevoimia. Hyökkäys Iraniin tulee ajamaan öljyn hinnan aivan uudelle tasolle. Iranhan pystyy esim. väliaikaisesti sulkemaan Hormuzin salmen.

Hyökkäys Iraniin on aloitettava ennen USA:n Kongressin edustajainhuoneen vaaleja, jotta neokonservatiivit saisivat siellä vallan tammikuuhun 2009 asti. Nyt on vielä 3 kk aikaa, tai käytännössä 2 kk (syyskuu ja lokakuu) koska Iranille on annettu ukaasi vastata lännen ehdotukseen elokuun loppuun mennessä. Siitä kun Iran vastaa kieltävästi niin mainilanlaukauksiin (esim. terroritekoja USA:n maaperällä) viestintävälineissä käytyyn propagandaiskuun ja jännityksen ja valmiuden nostoon menee n. 4 viikkoa ja hyökkäys tällä logiikalla tapahtuu lokakuun 2006 alussa. Ilmahyökkäyksin tuhotaan Iranin kommunikaatio- ja ilmapuolustusjärjestelmät sekä ydinteknologialaitokset.

Nythän Irak on jo saatu sisällisotaan, eli on poistettu alueen kartalta yksi uhka - seuraavaksi on Iranin vuoro. Sellainen geopoliittinen näkymä, jossa Irak, Saudi-Arabia,
Kuwait ja YAE, joilla on yhteensä lähes 50% maailman öljystä ovat vahvan alueellisen Iranin valtion vieressä samalla kun USA vetäytyy Irakista on täysin kestämätön. Sellaista skenaariota ei päästetä syntymään.

Kun vielä muistetaan mikä tapahtuma vajaat viisi vuotta sitten mahdollisti Irakin valtaamisen ja viestintäkonsepti "War on Terrorin" synnyttämisen niin ympyrä sulkeutuu hyökkäyksellä Iraniin. Iran on ollut alunperinkin 9/11 suunnittelijoiden päämaaleja.

Irak piti ensin raivata pois tieltä alueellisena voimana periaatteella "hajoita ja hallitse". Iran poistetaan seuraavaksi uhkaamasta USA:n intressejä alueella. Syyria on merkityksettömin ja heikoin alueen valloista ja ottanee opikseen kun näkee kuinka Iranin käy.

Sisäisesti rikkinäiset ja keskenään eripuraiset valtiot öljyntuotantoalueella ovat koko ajan olleet USA:n tavoite ja tämän tavoitteen se tulee saavuttamaan samalla kun se saavuttaa kontrollin öljyn hinnanasetantaan. Näin säädellään USA:n dollarin valta-asemaa valuuttakaupan keskuksissa. Öljyntuotannon säätelyllä pidetään myös Kiina aisoissa ja ehkäistään Kiinan mahdolliset "valuuttapoliittiset hyökkäykset" pitkälle tulevaisuuteen.

Israel tulee jatkossakin saamaan voimakkaan taloudellisen ja sotilaallisen tuen USA:lta. Onhan Israel USA:n 5. Laivaston "suurin lentotukialus".

5. Laivaston omilla nettisivuilla laivaston operaatioalue määritellään näin: "5th Fleet's area of responsibility encompasses about 7.5 million square miles and includes the Arabian Gulf, Red Sea, Gulf of Oman and parts of the Indian Ocean. This expanse, comprised of 27 countries, includes three critical chokepoints at the Strait of Hormuz, the Suez Canal and the Strait of Bab al Mandeb at the southern tip of Yemen".

Tämän alueen kontrollista on puhe nyt kun tiedotusvälineet julkaisevat uutistoimistojuttujaan Libanonista, Hizbollahista, Israelin itsepuolustuksesta pohjoisrajallaan ja EU:n ja YK:n Turvallisuusneuvoston lausuntojen sanamuodoista.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voit lukea ylläolevassa kirjoituksessa:
"Lähi-Idän ongelma vielä kerran."

Äänestä

Yhdysvaltain 6. laivasto on se laivasto, joka viime kädessä takaa Israelin itsenäisyyden. Sen yksi ankkuripaikka on Haifa.

Yhdysvaltain 5. laivato ei operoi Välimerellä, vaan edellä mainituissa paikoissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/United_States_6th_Fleet

Äänestä

Ei valtaojan puheille ole katetta,hänellehän
ei ole olemassa hyvää/pahaa,kaikki on pelkkää
fysiikkaa.tämmöisen partaturpajulkisuudenkipeän
fysikalistin olisi tutkittava sitä mihin
itse uskoo : mustien aukkojen liikekkeeseen.
ei ole uskottavaa,että mies joka omien sanojensa
mukaan uskoo ettei usko,puhuu uskon vaaroista
kuin paraskin teologi.mene esko avaruuteen
asumaan,siellä saat uskoa vain siihen mikä
on sinulle havainnollisesti totta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sir Helmut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu