Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

KPV-Klubi

Saattaa käydä miten vain..

KPV:n sivulta:
Aihe: Klubi-04 matkustaa KPV vieraaksi
Ykkösen puolenkrouvin joukkueet KPV ja Klubi-04 iskevät yhteen lauantaina Kokkolan keskuskentällä. Joukkueiden keväinen kohtaaminen oli hurjaa maalijuhlaa, jonka Klubi-04 vei lukemin 5-2. Niinpä kokkolalaisilla on halu näyttää revanssi mielessään kuinka joukkueen peli on alkanut kulkea eri malliin kuin keväällä.
KPV lähtee täydellä ja terveellä miehityksellä tavoitteena pistesaldon kasvattaminen. "Turha kunnioitus pääkaupunkiseudun joukkuetta vastaan on syytä karsia heti alkuminuuteista lähtien", julistaa KPV puolustuksen vahvaksi lenkiksi noussut Chad Botha. Huolimatta kolmen viimeisen ottelun kahdesta tasapelistä ja keskiviikon tappiosta AC Oululle 1-0 on kotijoukkueen peli asettunut jo uomiinsa. Ainoastaan maalinteko on tuottanut vaikeuksia joukkueelle. KPV:n armoitettu ratkaisija Dawda Bah on pysynyt hieman pimennossa, mutta vastaavasti toinen gambialainen Demba Savage on nostanut tasoaan peli peliltä. Samoin on KPV:n hyökkääjistä Arttu Seppälä saanut maalihanan auki.
Vierailija Klubi-04 lähtee 16 terveellä pelaajalla vieraspeliin. Joukkueen parhaat maalintekijät John Keister, 7 maalia ja Antonio Inuitile 6 maalia saavat mahdollisesti HJK:n vahvuudesta neljän maalin miehen Ilari Äijälän ja kaksi kertaa pussittaneen Mehmet Hetemajn. HJK:n maalivahdeista saattaa mukaan tulla myös A-juniori maalivahti.
KPV on kuuden pisteen päästä alkukaudesta jopa sarjaa johtaneesta Klubi-04:stä. Kummallekin pisteet ovat tervetulleita, sillä sarjaa on vielä reilu kolmannes jäljellä.
Tervetuloa aurinkoiselle Kokkolan keskuskentälle lauantaina 12.8., jossa peli alkaa vierailijan pyynnöstä poikkeuksellisesti jo klo 15.30!
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

KPV EHKÄ VIELÄ VOITTAA

Kokkolan PV       Klubi 04
2       2
GOALS
Petri Piispanen    49
Abdoulie Corr    52
       
Antonio Inutile    44
Antonio Inutile    51

Äänestä
  • KOVAA PELIÄ KOKKOLASSA!


    Kokkolan PV       Klubi 04
    3       3
    GOALS
    Petri Piispanen    49
    Abdoulie Corr    52
    Reini Juha (pen)   81
           
    Antonio Inutile    44
    Antonio Inutile    51
    Antonio Inutile    87

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kova peli kirjoitti:

Saattaa käydä miten vain..

KPV:n sivulta:
Aihe: Klubi-04 matkustaa KPV vieraaksi
Ykkösen puolenkrouvin joukkueet KPV ja Klubi-04 iskevät yhteen lauantaina Kokkolan keskuskentällä. Joukkueiden keväinen kohtaaminen oli hurjaa maalijuhlaa, jonka Klubi-04 vei lukemin 5-2. Niinpä kokkolalaisilla on halu näyttää revanssi mielessään kuinka joukkueen peli on alkanut kulkea eri malliin kuin keväällä.
KPV lähtee täydellä ja terveellä miehityksellä tavoitteena pistesaldon kasvattaminen. "Turha kunnioitus pääkaupunkiseudun joukkuetta vastaan on syytä karsia heti alkuminuuteista lähtien", julistaa KPV puolustuksen vahvaksi lenkiksi noussut Chad Botha. Huolimatta kolmen viimeisen ottelun kahdesta tasapelistä ja keskiviikon tappiosta AC Oululle 1-0 on kotijoukkueen peli asettunut jo uomiinsa. Ainoastaan maalinteko on tuottanut vaikeuksia joukkueelle. KPV:n armoitettu ratkaisija Dawda Bah on pysynyt hieman pimennossa, mutta vastaavasti toinen gambialainen Demba Savage on nostanut tasoaan peli peliltä. Samoin on KPV:n hyökkääjistä Arttu Seppälä saanut maalihanan auki.
Vierailija Klubi-04 lähtee 16 terveellä pelaajalla vieraspeliin. Joukkueen parhaat maalintekijät John Keister, 7 maalia ja Antonio Inuitile 6 maalia saavat mahdollisesti HJK:n vahvuudesta neljän maalin miehen Ilari Äijälän ja kaksi kertaa pussittaneen Mehmet Hetemajn. HJK:n maalivahdeista saattaa mukaan tulla myös A-juniori maalivahti.
KPV on kuuden pisteen päästä alkukaudesta jopa sarjaa johtaneesta Klubi-04:stä. Kummallekin pisteet ovat tervetulleita, sillä sarjaa on vielä reilu kolmannes jäljellä.
Tervetuloa aurinkoiselle Kokkolan keskuskentälle lauantaina 12.8., jossa peli alkaa vierailijan pyynnöstä poikkeuksellisesti jo klo 15.30!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu