Olen tajunnut tuon vasta äskettäin. Enää en halua ajatella, että en pysty tekemään jotain, koska olen ujo. Pystyn tekemään sen tasan yhtä hyvin kuin toisetkin ja menen rohkeammin mukaan sellaisiin juttuihin, mihin haluankin.
Enää en häpeä niin paljon, jos uuden tuttavuuden kanssa keskustellessa en osaa vastata johonkin kysymykseen pitkästi ja hienosti. Mitä sitten? Jos toisella ei ole kärsivällisyyttä odottaa, että pystyn avautumaan kunnolla, se on hänen ongelmansa.
Näin olen päättänyt.
Ujo olen, se on osa luonnettani, eikä sitä tarvitse hävetä, vaikka vanhempani ovat niin minulle opettaneet. Vaikka tämä yhteiskunta on niin opettanut.
Parempi ujo, kuin suupaltti, joka hölöttää kaikille ja saattaa puhua ohi suunsa.
Enää en häpeä niin paljon, jos uuden tuttavuuden kanssa keskustellessa en osaa vastata johonkin kysymykseen pitkästi ja hienosti. Mitä sitten? Jos toisella ei ole kärsivällisyyttä odottaa, että pystyn avautumaan kunnolla, se on hänen ongelmansa.
Näin olen päättänyt.
Ujo olen, se on osa luonnettani, eikä sitä tarvitse hävetä, vaikka vanhempani ovat niin minulle opettaneet. Vaikka tämä yhteiskunta on niin opettanut.
Parempi ujo, kuin suupaltti, joka hölöttää kaikille ja saattaa puhua ohi suunsa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minäkin olen sen nyt tajunnut. Olen ujo ja se on minun luonteenpiirteeni, enkä sille mitään voi. Jos se jotakuta häiritsee, niin se ei ole minun ongelmani. Minä olen sellainen ja piste.
Ne ihmiset, jotka osaavat pitää ja arvostaa toista ihmistä sellaisena kuin he ovat, ovat oikeita ystäviä.
Pääsin itse pahimmasta epävarmuudesta ajattelemalla, että saan olla just niin epävarma kuin olen, ja päätin vain huvittua siitä jos se jotakuta ärsyttää.
Joskus hiljaisia tai epävarmoja tai herkkiä pidetään jotenkin heikompina kuin muita, mutta vahvuuttahan se on, että pystyy elämään näiden piirteidensä kanssa. Herkät ovat vahvoja.
Minä en häpeä sitä että olen ujo. Olen oppinut pitämään sitä hyvänä ominaisuutena. Tilanteissa, joissa vaikka istun ruokatunnilla samassa pöydässä parin muun työkaverin kanssa niin en enää häpeile sitä, etten välttämättä sano montakaan sanaa keskusteluun vaikka muuten kuuntelemalla otan siihen "osaa". Jos jotain häiritsee se etten ole puhelias niin eipähän moinen kyllä kiinnosta, ei ole minun ongelmani.
on paljon rankempaa, jos toinen höpöttää hirveästi tylsiä juttuja ja velvoittaa siinä samalla toista kuuntelemaan kuin se, että olisi "liian" hiljainen. Mielestäni ei voi koskaan olla liian hiljainen, koska ei ole mikään itsestäänselvyys että ihminen joka hetki jaksaisi/haluaisi/keksisi jotain sanoa.
Olet ymmärtänyt asian pointin. Ei ujous ole hävettävää. Nykyään ujous on kiinnostavaa ja ihastuttavaa. Vain harvoilla on se lahja.
Tämä oli hyvä. Juuri näin.
Olen 40 nainen ja olen viime aikoina huomannut itsessäni esivaihdevuosioireita. Huomasin tänään, että ilmeisesti nämä kuuluisat kuumat aallotkin ovat jo alkaneet. Lähinnä havainto huvitti minua.
Olen näet ollut kova punastelemaan koko ikäni, joten minulle tämä lehahtaminen on tuttuakin tutumpaa. Vaihdevuosipalstalta luen kohtalotovereista, jotka saavat melkein mielenterveysongelmia tämän vaihdevuosioireen myötä.
Pointtini on kertoa, että me ujot/punastelevat tyypit olemme tosiasiassa henkisesti hyvinkin vahvoja ja kestäviä. Joten jotain hyötyä tästäkin, vaikkei se aina nuorempana siltä tunnukaan...
On ollut mukava lukea tätä viestiketjua. Luin erään psykologin artikkelia siitä, että joskus ujot ihmiset syyttävät itseään siitä, että kokevat jossain tilanteessa ujoutta tai jännitystä. Hän korosti sitä, ettei jonkin tunteen kokeminen itsessään ole huono asia. Hän toi esiin sitä, että jännityksen ja epävarmuuden tunteet ovat sallittuja eikä niitä tarvitse yrittää itsessään tukahduttaa, vaan niitä voi "seurata vierestä". Tämä voi nyt lyhennettyjä kuulostaa vähän monimutkaiselta, mutta ehkä tästä jotain saa irti..
niin ujot, huonon itsetunnon omaavat, suupaltit ja hölöttäjätkin.
Itse ennen olin ujo mutta en oikeastaan omannut huonoa itsetuntoa pidin itseäni ihan yhtä suuressa arvossa kuin muitakin mutta olin arka tuomaan itseäni julki varsinkin isoissa ryhmissä, joissa muut jyräsivät helposti tai laittoivat minut alas henkisesti.
Nykyisin en enään niin arka vaikken julkisesti vieläkään ole vahva mutta muuten hölpötän kaikille vapaasti ja jos joskus höpötän sivu suuni en välitä tai jos joku ei arvosta minua niin kaikkia ei voi miellyttää. Eli sillee..aion olla rohkeasti minä vaikka olisin sitten joidenkin mielestä outo ja toisinaan liiankin vahvasti itseäni esille tuova. Kaikki me mahdutaan tänne. :)
Olen samaa mieltä tästä, ettei ujouden tarvitse merkitä huonoa itsetuntoa. Olen tiedostanut sen, että olen usein ujo ryhmätilanteissa sekä arka soittamaan vieraalle henkilölle, mutta en enää syyttele itseäni tästä, vaan hyväksyn itseni tällaisena (ainakin suurin piirtein). Olen miettinyt, että ujouden voi mieltää ihan sallittavaksi ja hyväksytyksi luonteenpiirteeksi muiden joukossa.
Itse olen ujo seurasta riippuen. Toisten ihmisten kanssa tulen heti juttuun vaikka tuntemattomia ovatkin toisten kanssa taas en meinaa päästä juttuun pitkänkään tuttavuuden jälkeen. Ryhmissä jossa on paljon tuntemattomia olen monesti hiljainen, mutta kun on yhteinen tehtävä niin saatan olla myös ryhmän johtaja." Viisas puhuu kun on hänellä jotain sanottavaa, tyhmä puhuu koska hänen on pakko sanoa jotain" Lisäksi mainittakoon se että että liikuntatunneilla huudan muille ohjeita jatkuvasti. Ujoilla ei todellakaan ole aina huono itsetunto eivätkä he läheskään aina ole tyhmiä.