Vahva markka R.I.P. 1974-1991. Vahvan markan politiikka luotiin Sorsan I hallituksen aikana 1972-1975. Valtiovarainministerinä toimi Johannes Virolainen. Alkuvuotena pidetään vuotta 1974, kun jatkuviin devalvaatioihin oltiin kyllästyneitä.
Asiasta voi lukea mm. Kari Narsin muistelmateoksesta.
Asiasta voi lukea mm. Kari Narsin muistelmateoksesta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
On vallan uskomatonta, että Nars narisee vahvasta markasta, kun markka oli kova ja hauras sekä murtui ryskyin.
Kannattaa tutkia vaihtotasella ja alkaa vasta sitten väittämään, että kovan hauras markka olisi ollut vahva.
... aikoihin, kun tosiaan luultiin, että Suomi pystyisi elämään ilman devalvaatiota. Jo 80- luvun puolivälissä viisaat, kuten Väyrynen, näkivät, että jälleen liian vahvksi noussut markka tuhoaa taloudemme. Melkein niin kävikin, kun aloimme syöksyäs -79 vuosisadan lamaan. Talous saatiin heti -81 aikana ripeästi nousuun, kun Ahon hallitus, jossa oli myös Väyrynen, astui toimeen ja luopui vahvasta markasta.
Vuodet ovat poskellaan, mutta oleellista on se, että Suomi ajautui pakkodevalvaatioon 1991. Kaikki raha uhkasi karata maasta ja muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ahon hallitus teki jättiläismunauksen S-Pankin kera, kun vielä piti kiinni vahvasta markasta. Sitten tuli syksyllä -91 pää vetävän käteen.
Väyrynen oli kävelevä devalvaatioautomaatti. Ongelma taloudessa = Iso D lääkkeeksi. D on vain erittäin haitallinen tuonnille, kotimarkkinoille, ostovoimalle ja maan maineelle. Onneksi yhteisvaluutan aikana ei sitä enää ilmiönä ole, ja Väykky pysyvästi sivuraiteilla.
... 79:n tilalla 89 ja 81: tilalla 91.
Ehkäpä tuo kiinni pitäminen olikin Ahon, Viinasen ja Väyrysen keino vauhdittaa devalvaation tuloa. Koivisto näet piti otta huomionn, sillä hän olisi voinut vaihtaa sellaisen hallituksen, joka varmasti noudattaa hänen vahvan markan politiikkaansa. Mutta näin saatiin pian aikaan ns. pakkodevalvaatio.
Ja "sattumalta" kirjoitat historiaa uudelleen kepulaisille myönteisesti :)
Rahapolitiikan tavoitteena ei ollut vahva vaan vakaa markka. Jo tuolloin ymmärrettiin ettei inflaatio-devalvaatio kierre voi loputtomiin pelastaa kansantalouttamme, varsinkin kun väistämättä jouduimme avaamaan myös rahamarkkinat säännöstelystä ja sopeutumaan vapaaseen markkinatalouteen
Väyrysen devalvaatiopuheet olivat teollisuuden edusmiesten hänelta vaatimia toimia, kassakaappisopimuksen peruja. Markka toki oli aivan lian korkealla tasolla ja varsinkin Holkerin hallituksen revalvaatio pahensi tilannetta. Sorsa yritti vielä sopimusta jolla olisi tehty sisäinen devalvaatio, palkkojen ja etuuksien leikkaus. SAK:n ja muidenkin epäluulot Ahoa ja kepun työreformia kohtaan kuitenkin estivät tuon sopimuksen synnyn ja niin jouduimmem pakkodevalvaatioon ja jättilamaan, jonka eräs uhri tälläkin palstalla kaunaansa purkaa.
EU ja euroaika ovat osoittaneet että talouden vakaus ja alhainen inflaatio vahvistavat tuotantoa ja kilpailukykyä avoimessa taloudessa, joten ei tuo oppi väärää ollut, se toteutettiin vaan huonosti ja Aho vielä tunaroi devalvaation jälkihoidon.
Juttu on kylläkin niin että esim. yhteisvaluutan vaikutukset vaikkapa inflaatioon ovat ihan uskonvarainen juttu. Inflaatio muuten on kanssa ihan uskonvarainen juttu. Siitä on taloustieteen historiassa lukemattomia teorioita, joista mikään ei tieteellisen teorian mielessä ole osoittautunut oikeaksi. Ihan hyvin voi vaikka ajatella niin että kun kuluttahinnat ja palkat pysyvät vakaina, rahan arvon vaihdokset putkahtavat näkyviin omaisuusarvoissa tai esim. osakkeiden hintojen kuplina. Menä ja tiedä. Talous ei ole tiedettä vaan valtasuhteita pönkittävää uskontoa, ja sitähän suuren rahvaan pitää kumartaman & olla hiljaa kun koivistot ja muut talousnerot jahkailevat viisaasti.
Mauno Koivisto peri presidentiksi tultuaan Kekkosen vallan. Talouden suhteen Kekkonen oli käyttänyt valtaansa aina viisaasti parhaita asiantuntijoita apunaan käyttäen - heihin luottaen. Vaikka myös hän oli toiminut Suomen Pankin johtajana, ei hän pitänyt itseään absoluuttisen tiedon omaavana talouden asiantuntijana - siitäkin syystä että oli koulutukseltaan laki- eikä talousmies.
Koivisto sen sijaan uskoi itse olevansa PARAS TALOUDEN ASIANTUNTIJA. Hän toimi kuin diktaattori. Hän ei uskonut varoituksia, joita esittivät Suomen johtavat talousmiehet - niitä jotka lausuivat karmealla tavalla viimeistä piirtoa myöten toteutuneet ennustukset Koiviston talouspolitiikan seurauksista.
Koiviston tekemät karkeat talousmöhläykset ovat Suomen tarkimmin varjeltu salaisuus - tabu. Totuus on nytkin jo moneen kertaan kerrottu, mutta se on tähän asti onnistuttu vaientamaan punakoneen ylivoimaisella propagandavoimalla.
Koiviston maine talousmiehena ja sitä mukaa presidenttinä tulee tulevaisuudessa romahtamaan totaalisesti.
Keppuli on tänäänkin noussut väärällä jalalla uunin pankoltaan. Kepullahan on niitä talousmiehiä niin että päät kolisee. No on, jos mittarina käytetään rahojen ohjaamista maatalous- ja aluetukiin sekä kepulaisten pikkukuntien yliprameisiin kunnantaloihin.
Lama oli tehty, nimenomaan aate oli KOiviston adjutantteineen kätilöimä. Joku poliitikko kehoitti syömään silakkaa joka sisälsi tuohon aikaan mammuttimaiset määrät dioksiinia.Oliko ajatus puhaltaa sosialismin tuulta Suomen ylle?
Moni ihmiselämä loppui laman aallon tuomana, kaikkien psyyke ei sitä kestänyt. Aivovienti ulkomaille, vastavalmistuneet eivät saaneet koulutustaan vastaavaa työtä. Tuskin koskaan palaavat kotimaahan. Mitäpä siitä miettii varmaankin joku, parempi on hidas liike sosialismia kohti. Laman tuho oli suurempi kuin siitä saatu hyöty.
...Ranualla ja joku paikallinen kertoi että järven rannalla seisova 1950-luvun kivitalo on vanha oppilasasuntola ja nykyinen kunnanvirasto. Enpä sanoisi prameaksi, saati yliprameaksi pytingiksi. Ei pidä yleistää.
vaikka Casimir Ehrnroothilta.
toisen itsenäisyyspäivän miehen, kotikunnassa Lehtimäellä. Laskin kerran, että jos rakentamiseen pantaisiin henkilöä kohden saman verran rahaa, sillä saataisiin kolme opperataloa.
po. Jos Helsingissä...
Perityllä rahalla elvistelevältä kopealta konkkanokalta pitäisi kysyä yhtään mitään.
eikä kuunnellut vuorineuvos Casimir Ehrnroothia, joka varoitti jo vuosia aikaisemmin mihin vahvan markan politiikka johtaa.
Vuorineuvos olikin talousmies, Koivisto pelkkä amatööri, joka luuli kaiken tarvittavan talousviisauden löytyvän Bernsteinin opeista. -Seurauksena oli konkurssi kuten marxilaisilla oppi-isillään.
Annapa linkki niihin tilastoihin, joista käy ilmi että lama-aikaan itsemurhatilastot hyppäsivät ylöspäin.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/tutkimus/mielenterveys/epidemiologia_ja_genetiikka/mielialahairiot/itsetuhokayttaytyminen/itsemurhat/
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00029
http://www.ktl.fi/org/esittely/huttunen/itsemurhat-suomessa.pdf
Ko. tilastoista näkyy erinomaisen selvästi se ettei lama suinkaan lisännyt itsemurhatapauksia Suomessa. Päin vastoin: jos kuvitellaan taloudellisten suhdanteiden vaikuttaneen itsemurhien määrään, itsemurhat lisääntyivät koko 80-luvun nousukauden ajan ollen korkeimmillaan nousun taittuessa. Sen sijaan lama-aikana itsemurhien määrä väheni todella selvästi.
Yhteiskunnallisen yleistilanteen ja itsemurhien välillä ei siis ole mitään senkaltaista syy-yhteyttä johon usein kirjoittelijat viittaavat. Yleensäkin on niin ettei yhteiskunnan tilasta voi vetää suoria yhtäläisyys- tai muitakaan konnektiiveja itsemurha-alttiuden suuntaan. Jos yhteyksiä on, ne eivät suinkaan ole suoria vaan niitä selittämään tarvitaan sitten teorioita ihmisen yhteisöllisestä laadusta.
Kari Narsin muistelmista saa hyvän kuvan siitä miten vähällä järjellä Suomea on johdettu ja johdetaan. Tämän kuvan saa siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi että Nars ei esitä mitään sen syvempiä tai analyyttisempia arviointeja monista esimiehistään.
Nars on palvellut pitkään ja monia korkeita päättäjiä. Ajattelijana hän itse on jokseenkin ekonomintasoinen, ja kun hän kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttaa sen verran luotettavalta että lukija voi hyvin uskoa kaiken mitä hän itse sitä tarkoittamattaan tulee kertoneeksi suomalaisista johtavista poliitikoista, hänen muistelmansa tarjoavat avoimen ikkunan Suomen lähihistoriaan.
Hän on ollut hyvin lojaali jokaiselle esimiehelleen, minkä voi tässä tulkita niin että hän ei näe maailmaa minkäänväristen silmälasien läpi, korkeintaan johtajaansa ihannoivan alaisen silmin. Kirjoittajan asenne on: kun olen saanut palvella niin monia niin korkeita päättäjiä, olen varmaan ollut mukana kaikessa tärkeässä, enkä siis ihan tyhjäpää voi olla itsekään.
Valitettavasti Nars on tyhjäpää. Hän tulee tahtomattaan kertoneeksi juttuja, joista jokainen yhteiskunnallista päätöksentekoa kriittisesti seuraava ja asioista tietävä lukija voi nähdä miten tyhmiä päättäjämme todellisuudessa ovat.
Päättäjien tyhmyys on suuresti sitä sorttia, että kun oikeasta elämästä ei tiedetä hevon hännän vertaa eikä omassa kokemusmaailmassa ole muuta kuin päättäjätason tietoa maailmasta, isotkin asiat huitaistaan pienistä ihmisistä välittämättä. varsinkin kuvaukset Mauno Koivistosta kertovat karulla tavalla tämän.