Kuka, mitä, miksi

Olisi mielenkiintoista tietää kuka valitsi sen mitkä osat presidentti Halosen, Al-Jazeera haastattelusta esitettiin.

Kun tämä Al-Jazeeran haastattelija sanoi, että presidentti esitti toisenlaisia kannanottoja keskustelussa ennen haastatteluja, niin olisi mielenkiintoista tietää mikälaisia kannanottoja presidentti Halonen esitti.

Haastattelussa presidentti Halonen esiintyi EU:n kannan mukaisesti. Onko Halosen (Suomen)todellinen kanta erilainen kuin mitä on EU:lla.

Miksi haastattelua ei esitetty kokonaisuudessa? lipsahtiko Haloselta jotakin mitä ei EU:n puheenjohtajamaan olisi sopinut sanoa.

Presidentti Halonen sanoo Sununtaisuomalaisen haastattelussa, että hänen aikana ulkopoliittinen linja ei ole muuttunut.

Jos ei ole muuttunut niin miksi sitten presidentti Halonen ei saa vierailukutsua Yhdysvaltoihin vaikka sitä on kovasti yritetty järjestää heti toisen kauden alettua.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

arabimaissa heidän äimisteltävinään. Halonen on lyllertävä katastrofi missä kulkeekaan. Jos puolet puheesta ei kestä päivänvaloa, vieläkö ihmettelette? Kuka muu presidentti olisi puhunut epävirallisesti omiaan, vain nainen tolloudessaan kykenee moiseen aivotyhjiöön! Kas kun ei lanseerannut homppeliaatettakin arabimaihin, - vai mistä me senkään voimme tietää...

Äänestä
  • näyttäytyä kansalle, tänä suurena vallankumouksen merkkipäivänä jolloin Fiden Gastro täytää 80 vuotta!

    Nyt täytyy, ehdottomafti pitää kolme tuontia keftävä läfsytyf!

    venfelemof!

    Äänestä

maton halosen alta tällä lausunnollaan.

Mansour sanoi Al-Jazeeran haastattelun lopuksi, että "Ette vastannut kaikkiin kysymyksiini tai sitten muotoilitte diplomaattisia yleisvastauksia vaikka ennen haastattelua teillä oli paljon mielipiteitä. Ette voine kertoa niistä avoimesti puheenjohtajamaan presidenttinä koska joudutte ottamaan huomioon muiden mielipiteen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päämies kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista tietää kuka valitsi sen mitkä osat presidentti Halosen, Al-Jazeera haastattelusta esitettiin.

Kun tämä Al-Jazeeran haastattelija sanoi, että presidentti esitti toisenlaisia kannanottoja keskustelussa ennen haastatteluja, niin olisi mielenkiintoista tietää mikälaisia kannanottoja presidentti Halonen esitti.

Haastattelussa presidentti Halonen esiintyi EU:n kannan mukaisesti. Onko Halosen (Suomen)todellinen kanta erilainen kuin mitä on EU:lla.

Miksi haastattelua ei esitetty kokonaisuudessa? lipsahtiko Haloselta jotakin mitä ei EU:n puheenjohtajamaan olisi sopinut sanoa.

Presidentti Halonen sanoo Sununtaisuomalaisen haastattelussa, että hänen aikana ulkopoliittinen linja ei ole muuttunut.

Jos ei ole muuttunut niin miksi sitten presidentti Halonen ei saa vierailukutsua Yhdysvaltoihin vaikka sitä on kovasti yritetty järjestää heti toisen kauden alettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu