Olen kohta 3v pojan äiti. Naimisissa ihanan miehen kanssa. Vuoden alussa aloitin työt ja paikka on vakituinen. Kaikki pitäisi siis olla hyvin...Mutta vaan ei ole..Minua välillä masentaa kaikki, mikään ei innosta, itkettää ja raivoan vaan. Mikä pahinta on päiviä jolloion en jaksa edes leikkiä poikani kanssa :( Se tuntuu pahalta!! Tätä on jatkunut jo puolisen vuotta..välissä tosi hyviä päiviä, mutta aika ajoin tulee noita kamalia päiviä jolloin kaikki ahdistaa!!! En ole uskaltanut puhua kenellekään tästä asiasta...hävettää, pelkään ettei kukaan ota vakavasti...
Masentunut äiti....
Muumi-82
5554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaan lääkäriin, sehän voi venyä ja venyä kunnes poikasi on jo täys ikäinen. Lääkäriltä saat avun ja pystyt jaksaa poikasi kanssa, ja elämä tuntuu jälleen ihanalta! Aamulla soita lääkäriin!!
Hei rakas ystävä jossain sinä tarvitset ihan omaa aikaa jotta taas jaksaisit lapsesi kanssa.
Olen ollut nyt melkein koko kesän yksin kahden viilin pojan kanssa ja olen ihan kuitti.onneksi huomenna alkavat koulut,yritän viikonloppusin tehdä töitä ettei pää ihan hajoa.Mummo ja pappa ovat silloin katsoneet poikia kiitos heille.
Minun mies tekee reissu työtä ja arvatkaapa miltä tuntuu kub hän sanoo älä valita sinähän olet vaan kotona.
Niin täällähän ei tartte mitään tosiaan tehdä...
Tein hänelle selväksi et lähden viikoksi lomalle kun hän tulee kotia.Jokainen tarttee omaa aikaa myös sinä vaikka ne lapset olisivat kuonka ihania,ei kenenkään aina tartte jaksaa.
Ja käväse lääkärillä jos menet ihan loppuun mielummin ennen.Jaksamista sulle.
Samat oireet kuin minulla ja ovat vain pahentuneet.
Huomenna ehkä kirjoittavat jotain lääkitystä,mutta nekin hirvittää,että miten minun elimistö vastaan ottaa ne.
Hei muumi-82!
Luin tarinasi, haluaisin että rohkaiset mielesi ja haet apua. Se, että masentaa vaikka kaikki on ns. hyvin ei ole sun vikasi. Lapsen tulo maailmaan, muuttaa paljon asioita, se on ihanaa, mutta voimia vievää, kaikki muuttuu... ehkäpä alitajuntasi hakee jotain, mikä on jäänyt pois lapsen myötä. Onnea ja rakkautta on elämässäsi paljon, mutta älä jää yksin pahan olosi kanssa. Itselläni oli aikoineen samanlainen tilanne, häpesin tunteitani, etten osannut olla ns. kiitollisen siitä mitä minulla oli, mua masensi, mutten tiennyt syytä. Elämäni muuttui rajusti kun lapsi, tuo ihana vauva, jota aina toivoin, syntyi ja mullisti maailmani. Inhosin itseäni, raivosin miehelleni, lasta rakastin, mutten jaksanut leikkiä ja riemuita ja touhuta hänen kanssaan, vaikka halusinkin. Menin lääkäriin häpeillen, sain apua, näin jälkikäteen ajatelle, suurin masennnus kai tuli suuren elämänmuutoksen myötä. Nyt lapseni aloitti koulun, ja nyt minulle tuli oikeasti aikaa ajatella enemmän itseäni.Älä jää yksin ystävä hyvä, apua on tarjolla ja sen pikemmin toivut pahasta olosta, mitä pikemmin haet apua.. Sinulle tulee parempi olo ja nautit myös elämästäsi enemmän lapsesi kanssa ja miehesi..
Tämä ei varmaan lohduta sinua, mutta sitäpä juuri - miksi masentelet, kun kaikki "on hyvin"!?!
Minulla on se "ihana siippa" hakusessa (kaiken maailman luusereita olisi kyllä tarjolla), en ole "uskaltanut" lisääntyä juuri mahdollisen luuseri-isän vuoksi, eikä minulla ole vakiotyöpaikkaa.
Eli juuri käänteisesti kuin sinulla. Ja sinä jaksat siinä valittaa...!