Minulla on todettu olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kärsin aikoinani pitkistä manioista ja pitkistä masennuksistani. Lääkityksen aikana selkeää tasaisen mielialan jaksoa ei oikeastaan ole juuri ollutkaan. Nykyään jaksot tuntuvat lyhyemmiltä ja yhtenäkin päivänä saattaa mennä ihan överiksi, toisina väsyttää, mutta mieli tuntuu silti olevan virkeä vaikka väsyttäisikin. Tapetoin tossa just edellisyönä viiteen asti aamulla ja vieläkin paikat on kipeenä kun rasitin itteni iha täysin. Toisaalta väsyttää ja toisaalta mieli halajaa kokoajan tekemään jotain, mutta kaikki jää ajatuksen tasalle:-/ *huokaus*. En tiedä onko jotain hypoa taas vai ihan normaalia mielialaa. Kärsin melkeimpä enemmän masennuksesta kuin hypoista nykyään. Tuntuu, että lääkkeet eivät vie kaikkia oireita täysin pois. Juuri oli tosi syvä masentunut fiilis. Tuntu taas, että ei enää jaksa ja kotona ei saanut enää tehtyä mitään. En jaksanut edes lastani hoitaa. Sitä kesti toista viikkoa ja tässä taas ollaan. Taas se loppui niin lyhyeen. Toisalta kun olo muuttuu niin tulee kaikkia päähänpistoja mitä pitäisi tehdä tai mihin mennä. On niin vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi kun nyt taas kun tuntuu hyvältä niin ei uskoisi koko diagnoosin olevan totta. Lääkkeet pitäisi ottaa aina säännöllisesti, mutta se ei aina tunnu muistuvan mieleen kun on vaikea päästä säännölliseen elämän rytmiin (syöminen, nukkuminen,lapsen hoito,lääkkeet,työ (jota en tällä hetkellä pysty tekemään)). Käyn kyllä terapiassa kerran viikossa ja siitä on sen verran apua, että on hyvä purkaa asioita jotka vaivaa mieltä. En osaa vain lähimmäisilleni kertoa miltä minusta oikeasti tuntuu koska pelkään kaikkien väheksyvän tilaani ja pahimmassa tapauksessa eivät uskoisi edes minulla olevan kyseistä vaivaa. Lähinnä haluaisin kuulla muilta, että kärsittekö hypomanioista enemmän kuin varsinaisista manioista, entä sekamuotoisista? Millaisia oireita? Ovatko oireet lievempiä kuin esim. msennuksen aikana? Minä kyllä valvon paljon kun en ole masentunut, mutta saan kyllä nukuttua, mutta nukun kyllä välillä pitkäänkin. Tuleeko kaikilla oireina valvominen ja täysi unettomuus vai voiko hypoa olla vaikka saa nukuttuakin?? Epävarmuus kalvaa ja vertaistuen saaminen on vaikeaa :-/.
Mielialan vaihtelut
Bipo
10783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kirjoitin ennen nimim.omituinen otus, mutta kun koko ajan nää mun vaivalla keksimät nimimerkit joku rekisteröi, ajattelin vaihtaa ajoissa tällaiseen vähän erikoisempaan.
Kuten jo aiemmin vähän valotin mun rankkaa sairastumishistoriikkia, niin mulla on just samanlainen sekava/sekamuotoinen bipo. Välillä on voimiensa tunnossa ja parin tunnin päästä ihan takki tyhjä. Se on se sanonta, juu nou?
Tällä hetkellä lääkkeenä menee Lamictal, se on mallikkaasti tasottanut hypomaniaa ja masennusoireita. Aiemmin söin lisäksi yhtä masennuslääkettä, mutta se jotenkin piristi liikaa tai hypomania oli voimakkaampi kuin nykyään.
No, se mun hypomania on sellainen, että esim. edellisjouluna sain kaikki laatikot ja muut sörsselit valmiiksi ja sit loppui virta! Tunnissa hävisi päiväkausien turboboost ja sitten lopun joulua nuokuin soffalla murehtien elämää. Muksut kirmaili ympärillä ja jouluvieraat myös ja ruoka oli kuulemma hyvää ja lahjat kivoja. Kivaa että muilla oli kivaa.
Toisaalta, mun vireystilanvaihtelut voi olla nopeitakin, tunti yhtä ja tunti toista oloa. Aamulla voin herätä itku kurkussa ja mietin, jäiskö kukaan kaipaamaan, jos nyt kuolisin..Iltapäivällä huomaankin jo heittäneeni matot ulos tuulettumaan ja luuttuavani lattioita. Kurjaa on, jos parin tunnin päästä loppuukin taas virta ja matot jäävät ulos. Onneksi se mieskin tulee illalla kotiin ja korjaa matot talteen..
Onneksi noin parin-kolmen vuoden kokeilujen jälkeen löytyi oikea lääkitys ja nyt olotilat vaihtelevat enää suht lievästi. Varmaan joku normaali-ihminen olisi näistäkin vaihteluista ihan kauhuissaan, mutta mulle tämä sopii.
Se, mitä olen näinä vuosina oppinut: Otan mieheni mukaan psykiatrin luona käydessäni, jos hän vain ehtii. On paljon helpompaa taviksen ymmärtää tällaisen hullun oloa, kun sen selittää ammatti-ihminen.
Kun on oikein reipas ja yli-innokas olo, sitten teen niitä rästiin jääneitä hommia. Minäkin nukun suht hyvin virkeimpinäkin aikoina, että täydellisestä unettomuudesta ei ole kyse.
Kun taas aikanaan masennus vääjäämättä alkaa, huolehdin vain välttämättömistä asioista: pakotan itseni syömään ajallaan(kello soittamaan ruoka-aikana) ja yritän nuokkua sohvalla,josta lapset minut sitten tarvittaessa löytävät. Lapset ovat jo oppineet, että minun herättämisessäni kuluu joskus PALJON aikaa ja kärsivällisesti ravistelevat, kunnes havahdun. He ovat jo murkkuikäisiä ja ovat vaan onnessaan, etten koko ajan kyylää heidän tekemisiään. Ainakin luulen niin.
Ruokaa teen virkkuina kausina pakkaseenkin, kun masentuneena ei kokkailu luonna. Eikös sulla muuten ole tänään tapaaminen sun asioita hoitavan ihmisen kanssa? Kerro sit miten kävi...
Joo. Mistä alkaisin. Aloitettiin siitä tiimin käsittelemästä hommasta. Taas suosittelivat osastoa. Kauheasti tarttis lääkkeitä saada katsottua kohdalleen, tosin se ei kuulosta yhtään huonolta idealta kun välillä tuntuu, että nistä ei ole mitään apua. Kysyin myös onko osastolle meno siinä tapauksessa tarpeen vain lääkkeiden vuoksi jos voi niin hyvin, että kotona pärjää. Vastaus oli sekava. Sain kuvan, että ei se silloin hyödytä. Suoraan sanottuna en oikein tiedä mitä hyötyä siitä oli. Se ei yhtään helpottanut oloani, että toinen toteaa, että vuoden aikana ei ole terapiassa oikein edetty *aaaaaarrrrgggghhh*! Yksityisestä tahosta ei mitään puhuttu, mutta tuskin minulla siihen olisi varaakaan. Osastohoitokin maksaa 12e per päivä. Ja jos puhutaan 2-3 viikosta niin jää kyllä minun hoidot hoitamatta. Silti menen ensi viikolla tutustumaan sinne terapeutin kanssa. Onneksi lääkkeet saa halvalla. Taas masennus ottaa valtaa pikkuhiljaa. Samalla kun olo on tuntunut erinomaiselta niin samalla pari viimisintä päivää on väsyttänyt jo ihan hirveesti ja ollut sellainen poissa oleva tunne. Pitäis erottaa mikä on sairautta ja mikä ei. Terapeutti aina kysyy joka asiasta jonka kerron niin voihan tämä olla että se ei liity lainkaan kaksisuuntaiseen:-/. Miksi sitten olen siellä loppujenlopuksi jos mikään kokemani asia ei ole mitään. Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, mutta kai sekin koetaan osaksi normaalia elämää. *huokaus* Taas alkaa vaan masentaa ja lääkkeiden syömismotivaatio on heikko. Mhin niitä tarvitaan kun tämä ei tästä tunnu iloksi muuttuvan. Jos olo taas tästä menee huonompaan päin niin taas alkaa rauhottavien syöminen. Onneksi ei vielä ahdista niin :-/. Mistä loppujenlopuksi tiedän olevani sairas? Olisiko elämäni loppujen lopuksi helpompaa ilman lääkkeitä? En tiedä, en vaan tiedä. On niin rasittavaa kun olo taas muutui yhtäkkiä tällä tavalla. Juuri kun tuntui paremmalta. Kait sekin oli vaan ponnistelua väistämättömästä olosta. Tässä minun valitusvirteni. Kerropa sinä omasta päivästäsi:-)?!
Huomenna alkaa siis koulut, Luojan kiitos! Tänään oli vuorossa ne pakolliset: parturit ja vaatevarastojen täydennykset. Mitään ei jätetä viime tippaan!
Mulla on nyt selkä pahuksen kipeä, se potuttaa, muuten nää päivät kuluu tasaista tahtia.. Toi oli sellainen insidejoke: siis meidänlaisilla ihmisillä tasaista...
Olo on jotenkin odottava, en ole väsynyt enkä kumminkaan pirteäkään. Tää on sellainen hetki ennen ukkosta tai kiinailmiötä. En vielä tiedä kumpaa.
Ootko sä muuten noin yleisesti terve, että nostaako sulla masentuminen verenpainetta tai onko sun veriarvot ok? Tai kait sut on tutkittu, kun sulla niitä lääkkeitäkin on, tyhmä minä..
Kylä mä luulisin, että kaikki ois kunnossa. Alotin just syömään vitamiineja, verenpainetta ei ole mitattu aikoihin ja ensi viikolla menen laboratorioon. Viime kerralla kaikki oli kunnossa (onneksi, se tästä kaikesta vielä olisikin puutunut.) . Kärsin kylläkin pöpökammosta, tosi pahasta oksentamisen pelosta ja paniikkioireista. Ne voimistuu kun masennun ja ahdistun. Onko sulla mitään muita oireita kuin pipoa ( :-D )?
Tervehdys taas! Aamulla lähti lapset ínnoissaan`kouluun, eivätkä ole vieläkään tulleet kotiin..Koulupäivä on kyllä jo loppunut, mutta nähtävästi kaverit ovat kivampia kuin äiti. Hyvä niin.
Kävin tapaamassa sukulaisia ja siinä se päivä sitten kuluikin, nyt vuorossa ruuanlaittoa ja imuroidakin tarttis..
Joo on mulla ollut rytmihäiriöitä, mutta ne selvitettiin oikeen tarkasti, eivät ole hengenvaarallisia. Lääkkeeksi otan beetasalpaajaa, jos häiriöt kestää niin kauan, että tulee jo paha olo ja pyörryttää.
Luojan kiitos rupesi satamaan, niin ei tarvitse mennä puutarhatöihin! Olen aina kyetessäni laittanut uuteen uskoon takapihaa; vuorimäntyjä ja kissanminttua ja jättipoimulehteä. Ja on siinä sanonnassa perää, että kaikki muu on turhaa, paitsi puutarhanhoito. Ei taida olla ihan suomalainen sanonta..Kyllä siinä olo heti paranee, kun saa reuhuta rautalapiolla oikeen olan takaa. Parasta kiukunpurkamisterapiaa on kantojenraivaus. Suosittelen!
Tänään päivä alkoi aika matalissa merkeissä. Makoilin melkein kahteen asti ja mikään ei maistunut, ei uni ei ruoka eikä mikään muukaan, kuhan olin. Päivällä tuli lähdettyä ihmisten ilmoille ja taas olen poissa kotoa kun en vaan pysty olemaan yksin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin pelkään jonkun vaanivan minua kokoajan. Kun on muiden seurassa niin pelko häviää. Taas olo on rauhaton, mutta samalla mieli on maassa. Mies tuossa yritti hieman piristää ostamalla jotain kivaa. Yritin ainakin olla iloinen. Tottahan toki se piristikin! Puutarhanhoitoa harrastankin kun jaksan. Silloin viime vuoden keväällä kun olin täynnä innostusta niin tein puutarhassa kaikkea mahdollista aina kun kerkesin vaan uutta keksimään. Nykyään on ollut toista joten olen vain silloin tällöin parhaimpina jaksoina ajanut nurmen tai käynyt hieman kävelyllä. Muuten olen pääasiassa raahannut itseni maalta kaupunkiin jossa on sitten ollut lapsenkin kanssa helpompaa kun on saanut samalla apua hoidon suhteen. Olisi ihan kiva vaihdella kuulumisia useamminkin, käytkö täällä usein?
Kyllä näitä juttuja tulee joitain kertoja viikossa luettua. Vaikka perheessä on kaksikin konetta, joskus on sen verran ruuhkaa, että jätän yhden päivän väliin..
Mulla on myös sellainen yksinolokammo, varsinkin ajatus olla yö yksin, on kamala. Kestän kyllä päivän, kun lapset ovat koulussa, mutta pidempi aika ei käy! Sairastumisen jälkeen en ole ollut yhtään yötä yksin. Jos mies on matkoilla, on lapset sentään aina seurana.
Tässä on kesän mittaan ollut jos jonkinlaista juhlaa ja aina ennen karkeloita alkaa se hermoilu, miten sitä jaksaa hillitä paniikkinsa ja ihmisten loputtomat jutut..Ollaan ratkaistu se niin, että jos alkaa tosi raskaasti mättämään, lähdetään heti kun vaan pyydän.
Vain kerran olen joutunut sanomaan, että nyt en enää kestä ja sit on sanottu kiitos ja näkemiin. Nämä pakolliset kekkerit kestää paljon paremmin, kun on tuollainen sopimus. Musta se on ollut oikeen hyvä idea..
Olen tässä vuosien saatossa treenannut ajatusmaailmaani niin, että jos tunnen paniikin kuplivan pinnan alla, pakotan itteni ajattelemaan jotain hauskaa asiaa. Esim. hoen mielessäni: kohta pääsen kahville kohta pääsen..., niin selviää kiperistäkin tilanteistä ja pääsee panikoimaan jonnekin turvalliseen paikkaan. Tämä kieltämättä kuulostaa hullulta, mutta toimii mun kohdallani.
Vieläkö sä ajattelet sitä osastoa tai ootko käynyt tutustumassa? Mulle se osastohoito oli pakko, en tiedä olisinko tajunnut itse sinne hakeutua. Aluksi halusin koko ajan pois, lopulta en olis millään uskaltanut lähteä.
No, saatiinhan siellä lääkitys jotenkin alkuun, jota sitten puolitoista vuotta sorvattiin paremmaksi. Olisi ollut ihanaa, kun oikeat lääkkeet ois löytyneet heti ja ois parantunut ja päässyt töihin. Nyt oon karsinut liian kovat vaatimukset ja huolehdin vain siitä, että jaksan päivästä toiseen..Et kai vaan ole puurtanut siellä tapettihommissa liikaa?
Vaikea meidän on toisiamme neuvoa, koska olemme kukin omanlaisiamme biboja. Vaikka minulle ei ole vielä tasaavaa lääkitystä löytynytkään, niin 1,5 vuoden kokemuksella voisin todeta, että "Vain otettu lääke auttaa". Et pääse koskaan tasapainoon, jos et hyväksy sairautta ja ota sinulle yhdessä lääkärin kanssa titrattuja (kokeilun kautta löytyneitä) lääkkeitä.
Kaikki kertomasi tuntemukset ovat tuttuja: mielialan vaihtelut vuodenajan, kuukauden viikon ja päivän aikana. Sinulla on mielihaluaja tehdä sitä tai tätä ja nuo mielihalut vaihtelevat. Vauhtisi kiihtyy välillä päivittäin. Tunnetko päänpuristusta, kuumetta aivoissa, hermostuneisuutta, oletko välillä ylisosiaalinen ja puhua pulputat jne. Välillä tulee uumupus. Olet bibo siinä missä minäkin.
Minun ja (sinunkin) pitää saada ääkärini mukaan vauhdin kiihtymiset tasaantumaan lääkkeillä. Sitten kun lääke on löytynyt, niin muutaman kuukauden kuluttua alkaa elämä tasoittumaan. Mutta..... jos et ota lääkkeitäsi, niin vuoristorata jatkuu.
Moi! Mulla ei oo mitään todettu, mut itte oon kyl vähän...
Kun masentaa ei mikkään onnistu. En käy koulua, siivoamisesta ei tuu mitään..
Sit tulleekin jo pirteämpiä jaksoja ja tullee tehtyä paljon asioita. Itse en sitä kuitenkaan maaniaksi kutsuisi.. Todellisuudentajua on kuitenkin..Mutta nyt on depis päällä.
Hei! mä olen kärsinyt pahasta unettomuudesta 2,5 kk, aluksi hoidettiin unilääkkeillä (vuorotellen kaikki mitä markkinoilta löytyy) 1,5kk ajan. ongelma oli että unilääkkeisiin tottui muutamassa päivässä ja uni oli alussakin jo ohutta. sitten otettiin kokeiluun remeron rauhoittavat tuplana unilääke ja sillä setillä nukuin ihanat 2 vkoa, sitten vaihtui lääkäri ja tämä uusi lääkäri esitti epäilynsä bipolaarisuudesta, ja että masennuslääke remeron saattaa pidemmällä ajalla vain pahentaa unettomuutta (lisäämällä kierroksia).
mä en itse oikein tiedä, mitä tuo bipous on, siksi lueskelen täällä noita teidän kertomuksia, jotta tietäisin, voisinko kuulua joukkoonne. mun oireena on tuo unettomuus. saikulla olen nyt, kun en pysty nukkumaan enkä sen takia keskittymään mihinkään.
miten aikanaan havaitsitte ongelmanne? ja hakeuduitte hoitoon? mä olen ollut koko ikäni (32v.) ajoittain hyvin vauhdikas (lähinnä liikunnallisesti, monen tunnin juoksulenkkejä yms ahdistukseen), eipä ole aiemmin ailahteleva mieleni haitannut arkielämää, mutta nyt tuli tuo unettomuus joka todellakin pistää elämän sekaisin.