Vieläkin sattuu aivan järkyttävästi. Niin sieluun kuin tyhjään kohtuunkin. Olin siis eilen lääkkeellisessä kohduntyhjennyksessä ja täytyy sanoa, että jos olisin tiennyt kuinka rankkaa se on, olisin riskeistä huolimatta vaatinut kaavinnan.
Joillakin tuo lääkkeellinen tyhjennys menee helpommin, mutta itse kuuluin siihen vähemmistöön, jolla itse tyhjennyskin kesti 12 tuntia. Olo on kuin olisi synnyttänyt ja niinhän siinä periaatteessa tapahtuikin... Tuska alkoi jo ensimmäisen lääkkeen jälkeen torstaina ja jo yöllä piti käydä päivystyksessä hakemassa Panacodia vahvempaa kipulääkettä. Eilen sairaalassa kivut yltyivät sietämättömiksi eivätkä mitkään kipulääkkeet (edes morfiini) oikein auttaneet. Ensin tyhjentävät lääkkeet eivät edes meinanneet vaikuttaa ja vasta toisen satsin jälkeen homma lähti käyntiin. Onneksi osaston henkilökunta oli hyvin huomaavaista ja hyvänä tukena kivuliaan prosessin kanssa. Mutta kipu oli silti hyvin traumaattista...
Nyt se on siis ohi. Enää jäljellä on toipuminen ja surutyö ja sitten ehkä uuden raskauden yrittäminen. Toivottavasti tulevaisuudessa asiat menevät paremmin.
Joillakin tuo lääkkeellinen tyhjennys menee helpommin, mutta itse kuuluin siihen vähemmistöön, jolla itse tyhjennyskin kesti 12 tuntia. Olo on kuin olisi synnyttänyt ja niinhän siinä periaatteessa tapahtuikin... Tuska alkoi jo ensimmäisen lääkkeen jälkeen torstaina ja jo yöllä piti käydä päivystyksessä hakemassa Panacodia vahvempaa kipulääkettä. Eilen sairaalassa kivut yltyivät sietämättömiksi eivätkä mitkään kipulääkkeet (edes morfiini) oikein auttaneet. Ensin tyhjentävät lääkkeet eivät edes meinanneet vaikuttaa ja vasta toisen satsin jälkeen homma lähti käyntiin. Onneksi osaston henkilökunta oli hyvin huomaavaista ja hyvänä tukena kivuliaan prosessin kanssa. Mutta kipu oli silti hyvin traumaattista...
Nyt se on siis ohi. Enää jäljellä on toipuminen ja surutyö ja sitten ehkä uuden raskauden yrittäminen. Toivottavasti tulevaisuudessa asiat menevät paremmin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse koin viikonloppuna spontaanin keskenmenon, joka eilen todettiin ultralla. Ihan hirveää! Koko ajan kun vuotoa oli, toivonkipinä eli, mutta tyhjä kohtu löi todellisuuden päin näköä. Ei ollut vauvaa meille tarkoitettu. Hcg näytti puhdasta nollaa, joten vauva oli kuollut jo hyvän aikaa sitten, mutta minulle olin raskaana ihan tähän viikonloppuun asti.
Itkeminen auttaa niihin henkisiin kipuihin, mutta siihen tyhjyyteen ei auta mikään. Ajan sanotaan parantavan haavat, vaikka nämä haavat ovat kyllä tosi syvät. Ehkä joskus tässä uskaltaa hankkiutua uudelleen raskaaksi. Pientä vauvaa ei kyllä korvaa mikään...
Elämän on pakko jatkua. Ei sille mitään voi. Ehkä tämä vain oli tarkoitettu näin...
Jaksamista sinulle!
olen kokenut tuon saman juuri 4 päivää sitten, ja samoin kävi, eli oli todella rankka kokemus, ja lisäksi pari päivää sitten nousi kuume ja alkoi mielettömät kivut, ja tänään sairaalassa sain 2 kuuria ym. en tiedä kuinka tästä selviän! Olisko sulla tai muilla jotain keinoja? Olis kiva vaikka meilatakkin kohtalotovereitten kanssa?
Jos haluat, mailaa mulle: [email protected]