Kysymyksiä Aapolle

Olen lukenut paljon sinun kirjoituksiasi tällä palstalla ja monet antamasi vastaukset ovat vaikuttaneet mielestäni hieman liian yksipuolisilta ja jossain vaiheessa olet mielestäni yrittänyt jopa vältellä vastaamista, mikäli kysymys on ollut liian epämieluisa. Monet tämän palstan kirjoittelijat ovat yrittäneet saada sinulta selviä vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin, mutta joskus vastaukseni ovat vaan jääneet monille hieman hämärän peittoon. Näin ollen minä ajattelin ratkaista tämän asian ja päätin tässä nyt esittää sinulle muutamia mielenkiintoisia kysymyksiä kansainväliseen politiikkaan ja maailman nykytilanteeseen liittyen.

Tässä tulevat minun kysymykseni, jotka eivät pitäisi olla mitään erityisen vaikeita. Vastaile rauhassa kun ehdit/jaksat. Odotan mielenkiinnolla vastauksiasi.

1. Mikä olisi sinun mielestäsi kaikkein paras keino ratkaista Israelin ja Palestiinalaisten välinen konflikti? Eli pitäisikö Israelissa syntyneet ja ikänsä asuneet juutalaiset karkoittaa pois omasta kotimaastaan vain sen takia, että kyseinen valtio on joskus sattunut kuulumaan palestiinalaisille?

2. Mikä olisi sinun mielestäsi kaikkein paras keino ratkaista parhaillaan käynnissä oleva Israelin ja Libanonin välinen sota?

3. Mikä olisi sinun mielestäsi kaikkein paras tapa Venäjän ja tsetsenian välisen kriisin ratkaisemiseksi? Entä mikä olisi tsetseeniassa asuvien venäläisten kohtalo, silloin jos tsetseenit saisivat itsenäisyyden omalle valtiolleen? Pitäisikö alueen venäläisväestö mahdollisesti ajaa samalla tavalla pois kodeistaan, kun juutalaisväestö Israelissa palestiinalaisten alueelta?

4. Mikä olisi ollut mielestäsi paras ratkaisu Irakin sodan estämiseksi ja Saddam Husseinin diktatuurihallituksen kaatamiseksi? Vai oletko mahdollisesti sitä mieltä, että Saddamin olisi pitänyt antaa edelleenkin jatkaa vallassa?

5. Olet syyttänyt Yhdysvaltoja ja Natoa myös Jugoslavian sisällissodan syttymisestä ja sotaan osallistumisesta. Millä tavalla Yhdysvaltojen, Naton ja EU:n olisi pitänyt reagoida Jugoslaviassa riehuneeseen veriseen sisällissotaan ja serbien tekemiin törkeisiin sotarikoksiin? Olisiko länsimaiden pitänyt vain katsoa hiljaa sivusta, samalla kun Milosevic ja muut kiihkomieliset serbinationalistit jatkavat albaaniväestön karkoituksia ja heidän teurastamistaan?

6. Olet sanonut myös toistuvasti siitä, kuinka Libanonilla, Iranilla ja muilla muslimivaltioilla on täysi oikeus puolustaa omaa valtiotaan Yhdysvaltoja, Israelia ja muita länsimaita vastaan liittoutumalla jopa terroristijärjestöjen kanssa. Miten on sitten tämän asian laita toisinpäin, eli onko Yhdysvalloilla ja Israelilla oikeus puolustaa omaa valtiotaan aseellisesti, jos jokin muslimivaltio tai terroristijärjestö päättää hyökätä heitä vastaan aseellisesti? Vai ovatko CIA ja Israelin Mossad fasistisia järjestöjä, koska ne ovat haittana ja esteenä Hizbollahin ja Al-Qaidan toiminnan kannalta? Yksinkertaisemmin kysyttynä, millä tavalla esim. Iso-Britannian tiedustelupalvelun ja maan hallituksen pitäisi menetellä silloin, jos he ovat saaneet tietoa heitä vastaan kohdistuneesta terroristi-iskusta?

7. Tietääkseni olet osallistunut Yhdysvaltojen ja Israelin vastaiselle mielenosoitusmarsseille, olisitko valmis osoittamaan mieltäsi myös Hizbollahia ja muslimimaita vastaan heidän sotatoimistaan?

1

511

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pam (ei Aapo)

      Kys. 6. Itsenäisillä mailla on oikeus puolustaa itseään, niin Irakilla, Syyrialla kuin Libanonilla ja muillakin. Sen sijaan ihmettelen, että Suomessa on jokin sionistiklikki, joka puolustaa USA:n väliinpuuttumista missä päin maailmaa haluaa. Nythan Bush on jo pari vuotta sitten ilmoittanut, että "roque states" eli roistovaltiot Iran ja Pohjois-Korea ovat seuraavia hyökkäyksen kohteita. On nähtävä tämäkin Libanonin tuhoaminen valmisteluna hyökäykseen Iraniin. Ainakaan minun järkeeni ei sovi, miten tämä USA turvaa tällä villipedon tuholla omia rajojaan. EU:lla ja YK:lla pitäisi olla mahdollisuudet panna tämä peto järjestykseen, eikä päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      856
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      149
      591
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe