Sain äsken puhelinsoiton rakkaimmalta ystävältäni kesken hänen työpäivänsä. Sanoi tarvitsevansa kuuntelijaa, koska oli aivan hajalla pikkujouluissa tapahtuneen jälkiepisodin vuoksi. Hän oli pettänyt pitkäaikaista kihlattuaan, jota todella rakastaa. Mies ei vastaa ystäväni unelmia siltä osin että ystäväni haluaisi lapsia, mies kärsii masennuksesta ja työttömyydestä, arvomaailmoissakin on eroja. Molemmat ovat ihmisinä aivan ihanaia, mies on hyvin nuori, kovia kokenut mutta silti aito ja hyväsydäminen ihminen, vaikka välillä itsekäs. Kaikesta huolimatta se on näkynyt aina selvästi että he todella avoimesti rakastavat toisiaan.
Pettäminen on siis tullut ystävällenikin täytenä yllätyksenä, hän sanoo kaytöksensä johtuneen erittäin reippaasta humalasta. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että pettäminen oli alitajuntainen valinta: ystäväni valitsee mielummin unelmansa (perheen), mutta ei ole kyennyt irroittautumaan rakastamastaan miehestä, vaikka on monesti yrittänyt. Itse haluaisin kannustaa ihmisiä etsimään unelmiaan, mutta tämä on minulle ystävänä todella repivää. En ole seksisuhteissa ym. mitenkään vanhanaikainen, en naiivikaan, mutta jonkinlaiseen suoraselkäisyyteen tahdon uskoa. Olen pettynyt ystävääni, koska mielestäni ei ole oikein ratkoa sisäisiä ristiriitoja pettämällä, varsinkin kun toinen osapuoli on juuri pääsemässä masennuksen jälkeen jaloilleen. Mieleni tekisi tuomita teko erittäin jyrkästi, mutta en voi. Ystävä on minulle liian rakas ja tiedän hänen kokevan tilanteen erittäin raskaana. Mies on aika "rankka", ehdottanut joskus ystävälleni jopa yhteistä itsemurhaa, mikä on ystävääni kauhistuttanut. Itse haluaisin rohkaista jatkamaan elämässä eteenäin, ottaman opikseen, mutta jatkamaan eteenpäin. Nämä ihmiset rakastavat toisiaan, mutta satuttavat samalla toisiaan aivan liikaa. Minulla on tunti aikaa miettiä, miten suhtaudun asiaan, kun ystäväni soittaa minulle uudelleen töistä päästyään. Onko kellään vastaavasta (pettäjän) tilanteesta kokemuksia, olisi mukava kuulla neuvoja. Pelkään, mihin tämä kaikki vielä johtaa, olen kolmen sadan kilometrin päästä ystävästäni!
Pettäminen on siis tullut ystävällenikin täytenä yllätyksenä, hän sanoo kaytöksensä johtuneen erittäin reippaasta humalasta. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että pettäminen oli alitajuntainen valinta: ystäväni valitsee mielummin unelmansa (perheen), mutta ei ole kyennyt irroittautumaan rakastamastaan miehestä, vaikka on monesti yrittänyt. Itse haluaisin kannustaa ihmisiä etsimään unelmiaan, mutta tämä on minulle ystävänä todella repivää. En ole seksisuhteissa ym. mitenkään vanhanaikainen, en naiivikaan, mutta jonkinlaiseen suoraselkäisyyteen tahdon uskoa. Olen pettynyt ystävääni, koska mielestäni ei ole oikein ratkoa sisäisiä ristiriitoja pettämällä, varsinkin kun toinen osapuoli on juuri pääsemässä masennuksen jälkeen jaloilleen. Mieleni tekisi tuomita teko erittäin jyrkästi, mutta en voi. Ystävä on minulle liian rakas ja tiedän hänen kokevan tilanteen erittäin raskaana. Mies on aika "rankka", ehdottanut joskus ystävälleni jopa yhteistä itsemurhaa, mikä on ystävääni kauhistuttanut. Itse haluaisin rohkaista jatkamaan elämässä eteenäin, ottaman opikseen, mutta jatkamaan eteenpäin. Nämä ihmiset rakastavat toisiaan, mutta satuttavat samalla toisiaan aivan liikaa. Minulla on tunti aikaa miettiä, miten suhtaudun asiaan, kun ystäväni soittaa minulle uudelleen töistä päästyään. Onko kellään vastaavasta (pettäjän) tilanteesta kokemuksia, olisi mukava kuulla neuvoja. Pelkään, mihin tämä kaikki vielä johtaa, olen kolmen sadan kilometrin päästä ystävästäni!
Vastaukset 2
Vanhimmat
vittu
Jos tilanne on ollut sellainen, että mies on jopa yhteistä itsemurhaa ehdottanut, on tilanne kaikinpuolin hyvin vakava. Ei muuta kuin siitä suhteesta on lähdettävä ajoissa. Vaikka mies nyt tilapäisesti tuntuu pääsevän masennuksestaan eroon, tahtoo sellainen kuitenkin uusiutua vastoinkäymisten ilmaannuttua. Itse olen mies ja lähtenyt osapuoli. Olen täysin tyytyväinen ratkaisuuni. Ainoa, mikä on tullut mieleeni, että olisin lähtenyt jo paljon aikaisemmin.