Synninpäästöstä

Lutherkin sanoi, että erityiset synnit, jotka mieltä painavat voi kahdenkeskisessä ripissä tunnustaa. Mutta muuten hän ei rippiä vaatinut, eihän hän katolilaisuutta muutenkaan suosinut.
Ihminen saa Lutherin sekä Raattamaan ja vissiin Lestadiuksenkin mukaan synnit anteeksi kun tekee parannuksen eli siis ihan siinä kun Pyhä henki ihmistä lähestyy ja Jumala puhuttelee.

Huom: moni muukin on parannuksen tehnyt kuin vanhoillislestadiolaiset. Kyseessä on uudestisyntyminen, mielen muutos eli jätetään se vanha elämä, lähdetään seuraamaan Herraa jeesusta Kristusta ja uskotaan, että Hän on synnit sovittanut. Se on se tärkein, että uskoo synnit anteeksi annetuiksi. Mutta ei Lestadius sillä tavalla hokenut synninpäästöä, käyttipä sitä harkiten, Raattamaan jälkeen se vakiintui. Nykysin vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että kukaan muu ei voi syntejä toiselle antaa anteeksi kuin vl, ei vaikka kuinka joku kertoisi uskoon tulleen..jossakin muussa yhteisössä.

Ehkäpä on jotakin muuttunut sitten Lestadiuksen ja Raattamaan ja määritelty 1900-luvulla entistä kovemmin se raja kuka on oikea uskovainen ja kuka ei, kun Raattamaan ja Lestadiuksen aikaan oli vain kristittyjä, jotka uskoivat ja epäuskoisia, joita ei koko usko kiinnostanut eli he eivät Jumalaan uskoneet.

Rippi on jokaisen ihmisen oikeus, sen on Lutherkin selkeesti kirjoissaan kirjoittanut jos haluat lukea.

ja ainahan niitä oli niitä eriseuraisia Raattamaankin ja Lestadiuksen aikaan, niitä jotka toisin opettivat. Mutta hyvin yksinkertasesti Raattamaa kertoi asiat ja ihmisille saarnasi ja muutenkin hänellä tuntui olevan jollakin tavalla oikeammat uskonkäsitykset, kuin mitä nykyään on vl uskossa. Kannattaa lukea hänen ajatuksiaan, mm.hän ei vaatinut mitään pukeutumis, yms ulkoisia juttuja kertomaan uskovaisuudesta, nehän ovatkin lakihenkeä.

kirj. Aapeli Saarisalo

"Lähtien Marian perimätiedosta Olaus Brännström yrittää osoittaa, ettei Lestadiuksen hengellinen murros suinkaan merkinnyt teologista suunnanmuutosta. Ratkaisevana todistuksena tästä ovat ennen kaikkea Laestadiuksen saarnat ennen vuotta 1844. Tällä tiedolla on syvällinen merkitys arvioitaessa, missä määrin lestadiolainen sielunhoito yleensä ja syntien anteeksiantamisen julistuksen käyttöön otto erityisesti sisältävät uutta Laestadiuksen teologian ja sielunhoidon kannalta. Keskustelu on kuten tunnettua kosketellut sellaisia ongelmia, kuin tämän väitetyn uuden aineksen ajankohtaa, Laestadiuksen arvostelua uudesta kehityksestä, johon hänen otaksutaan suhtautuneen epäillen, kysymystä, onko ja milloin hän on lopullisesti hyväksynyt uuden aineksen."

"Brännström on aloittanut keskustelun Laestadiuksen käsityksestä armon järjestyksestä ja siitä tärkeästä kysymyksestä, mitä tapahtuu, kun ihminen uudestisyntyy, mitkä merkit osoittavat hänen hengellistä murrostaan ja ennen kaikkea - mitä keinoja elävillä kristityillä on hyväksyä uudestisyntynyt todelliseksi kristityksi."

"Brännström osoittaa Laestadiuksen sielunhoidossa tapahtuneen sen muutoksen vuoden 1844 jälkeen, ettei tämä enää pidä ulkonaista alueseurakuntaa kristillisenä yhteisönä, vaan alkaa työskennellä sen pienen uudestisyntyneitten kristittyjen ryhmän kanssa, joka on hengellinen papisto. Tähän sisältyy uuden tilanteen aiheuttama muutos hänen tavassaan johtaa ihmisiä syntien anteeksiantamukseen. Päämääränä on elämässä ja teoissa toimiva ryhmä uudestisyntyneitä, Hengen täyttämiä ihmisiä, jotka taivaallinen tuli on uudistanut."

"Tämä muutos ei Laestadiuksen mukaan voi tapahtua ennen kuin vanhan ihmisen tie on ruvennut pelottamaan ja sen alhaiset himot on nujerrettu. Hengelliselle papistolle on tässäkin annettu tehtävä. Sen on toimitetava koiran virka, ts. haukuttava jumalattomia, tuomittava ne kadotukseen, jotta tekisivät parannuksen ja jotta vanha ihminen tulisi kuritetuksi. Vuoden 1845 jälkeen puhe tästä maallikkojen saarnasta esiintyy perin runsaana Laestadiuksen julistuksessa. Vain Hengellä täytetyt ihmiset voivat antaa voimaa sanalle ja voivat arvioida, missä parannuksen vaiheessa syntinen on."

"Mutta samoin kuin Henki käyttää hengellisiä pappeja työkaluinaan murskaamassa syntisten vastarintaa, ovat he myös uudestisyntymistä johtamassa.
Kristityt ovat saaneet taivasten valtakunnan avaimet vapahtajan kädestä, sanoo Laestadius, päästääkseen katuvan ja epäilevän sielun taivasten valtakuntaan sen armon kautta, jonka Jeesus verellään on ansainnut katuvalle syntiselle".

"Laestadius on myös selvästi aavistanut, että sanat evankeliumin lupaamasta anteeksiannosta sopivalla hetkellä voivat muuttua padoksi, joka taivaallisen voiman on lopulta murrettava. Mutta jotta tätä voitaisin nimittää synninpäästöksi, syntien anteeksiannon julistukseksi, näyttää tärkeältä todeta, ettei anteeksiannon sana tässä itsessään ole luovaa sanaa ilman sitä toteamusta, että Jumalan Henki on saavuttanut toimintansa päämäärän ja että johtajalla sen vuoksi on oikeus auttaa katuvaa pääsemään perille. Tämä oikeus arvostella ja todeta on vain elävällä kristityllä."

"Jumala on kristitylle antanut Pyhän Hengen valaistuksen, niin että he voivat koetella toistensa uskoa."

"Eräästä Laestadiuksen saarnasta vuodelta 1849 voidaan löytää melkein sanatarkasti se kaava, joka on tunnettu myöhemmässä lestadiolaisuudessa: "Uskokaa ennen kaikkea, kaikki veljet ja sisaret: teidän syntinne ovat kaikki teille anteeksiannetut Jeesuksen nimessä ja veressä."