olen ollut yhden pankin asiakas jo toista kymmentä vuotta. Uskollinen ja useampia tilejäkin...
olin ostamassa asuntoa toisen pankin kiinteistöfirmalta ja siellä kyselivät mistä pankista lainaa olen ottanut. Koska kysymys oli melko loppuvaiheesta, minun tarjous oli jo hyväksytty niin sanoin että XX pankista. Mutta asiat mutkistuivat, koska kiinteistövälittäjä ei kertonut koko totuutta asuntoon kohdistuvista tulevista remonteista. Siihen oli isännöitsijän mukaan tulossa lähivuosina noin 20 000 euroa lisälainaa, vain tähän asuntoon kohden.
Siitä sitten aloin perumaan tietenkin kauppoja, josta seurasi, että kiinteistöfirmasta toinen henkilö uhkaili minua soitolla. Kertoi soittaneensa minun pankkiin ja oli puhunut minun pankkivirkailijan kanssa minun lainasta sekä mahdollisesti otettavasta lisälainasta. Samainen henkilö uhkaili minua sopimussakolla, jos en ostaisi asuntoa, koska tietää minun lainastani.
Soiton jälkeen varmistin omalta pankkivirkailijaltani onko edellä mainittu henkilö soittanut, hän myönsi, että on ja olivat puhuneet lainoistani. En ollut koskaan maininnut pankkivirkailijan nimeä, vain pankin. Enkä todellakaan tuntenut edes näöltä tätä uhkailevaa kiinteistöhenkilöä.
Miten menettelen pankkini suhteen tällaisen jälkeen? pankkisalaisuus ainakin rikottiin...
Jouduin odottelemaan veitsi kurkulla monta kuukautta tuleeko postista lasku sopimussakosta, joka olisi ollut kuitenkin 2500 euroa.
Olen aivan ihmeissäni miten toinen henkilö sai tietoonsa esim. sen kenen kanssa olen asioinut lainasta sekä, että virkailija kertoi hänelle minun laina-asiat.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt menet heti pankkiin ja tee reklamaatio ja yritä myydä juttu johonkin lehteen vaikka seiskaan tai tv-kanavalle yritä edes.
Muista että kaikista päätettyistä ja suunnitteilla olevistakin remonteista on kerrottava ostajalle tai ostaja voi vaatia asuntokaupan purkua tai korvauksia mutta ne menevät oikeuden kauttaa että ihan itse ei tietenkään saa sopimusta purkaa :) Itse olen vasta taistelun puolessa välissä ja vuopsi jo mennyt mutta minulle ei kerrottu remonteista. Se on kiinteistövälittäjän ja myyjän tehtävä kertoa aivan kaikki ostopäätökseen vaikuttava asia ja taloyhtiön todellinen tilanne jne... katso ettei isännöitsijäntodistuksessa asiasta mainita!!!
Törkee pankki. Tee reklamaatio sekä soita lakineuvoa jostakin kun sitä saa puhelimellakin ja muista vetää asia niin että saat mahd. paljon tuosta hyvitystä. Liiottelet vielä henkisiä kärsimyksiäsi ja kuinka olet tarkka että sinun asioitasi ei tiedä kukaan!
Otapa yhteyttä tänne:
http://www.rahoitustarkastus.fi/fin
Tee myös virallinen valitus konttorinjohtajalle sekä pankin turvallisuusosastolle, unohtamatta ko kiinteistöfirman toimitusjohtajaa, poliisikin voisi olla kiinnostunut..
on tullut paljon hyviä neuvoja, kiitoksia.
Olen jo vienyt asian eteenpäin pankinjohtajalle, mutta ei ole vielä muuta vastannut kuin että asia menee eteenpäin tutkintaosastolle. Siitä kolmatta kuukautta nyt.
Mitä tarkoitat, että se toisen kiinteistöfirman johtajalle pitäisi tehdä?
"Siitä sitten aloin perumaan tietenkin kauppoja, josta seurasi, että kiinteistöfirmasta toinen henkilö uhkaili minua soitolla. Kertoi soittaneensa minun pankkiin ja oli puhunut minun pankkivirkailijan kanssa minun lainasta sekä mahdollisesti otettavasta lisälainasta. Samainen henkilö uhkaili minua sopimussakolla, jos en ostaisi asuntoa, koska tietää minun lainastani.
"
Eli tuohon viitaten totean että välittäjän toiminta ei ole ollut ammattimaista tai edes kamalan viisasta.
ei jollain kiinteistöhuijarilla ole mitään oikeuksia urkkia tietojasi pankista JA PANKIN NIITÄ VIELÄ VÄHEMMÄN LUOVUTTAA..
kai olet sentään rikosilmoituksen jo tehnyt?