Tervehdys,
löytyipä googlettamalla tällainenkin foorumi, joten avaudun tänne. Varmaan vanhoista viesteistäkin löytyisi vastauksia, mutta en ensi katsomalla ihan samanlaista tilannetta löytänyt niin avaan uuden. Kaikki mahdolliset kommentit enemmän kuin tervetulleita. Kiitos!
Eli; olen vajaa kolmekymppinen mies, työ- ja perhesuhteet erinomaisella mallilla eikä muitakaan isoja mullistuksia, menetyksiä tai muita järkytyksiä ole viime aikoina ollut. Elämä on siis kokolailla täydellisesti uomissaan.
Kuitenkin kesän mittaan on jossain määrin ollut erikoista levottomuutta, ahdistuneisuutta, pieniä fysiologisia oireita (kahvikuppineuroosia, vapinaa yms), mutta kuitenkin suhteellisen pienessä määrin. Sitten eilen se alkoi; aivan valtava hermostuneisuuskohtaus, ahdistus, hikoilu, ja ennen muuta sekoamisen pelko. Tuntui ettei ole oikein kontrollia mieleen tai kehoon, vaikka kuitenkin kai oli. Avovaimolla on joskus ollut paniikkihäiriöitä nuoruudessa, joten hän epäili että nuo oireet voisivat johtua siitä.
Siitä sitten sairaalan päivystykseen, jossa sanottiin että pari tuntia ainakin joutuu jonottamaan, mikä tuntui viimeiseltä niitiltä kun olo oli sellainen ettei jaksaisi minuuttiakaan odottaa. Jotenkin se lopulta kolmeksi tunniksi venynyt odotus siitä sitten meni ja olo jopa hieman parani sellaiseksi, ettei enää ihan joka hetki tuntunut sekoavan, usein kuitenkin.
Lääkäri hoiti asian kuten varmaan on opetettu, eli levyllinen jotain rauhoittavaa Oxamin 15mg tabletteja ja täksi aamuksi verikokeisiin ja sydänfilmiin, joissa just kävin. Lääkäriaika tuloksia varten löytyi vasta viikon päähän maanantaille, mikä tuntuu liian pitkältä ajalta. Ensimmäisen lääkkeen avulla tuntui, että pystyi edes vähän nukkumaan yöllä levotonta unta. Äsken otin toisen tabletin. Lähinnä olo on jotenkin epätodellinen, ei oikein nää mitään ja mielessä pyörii koko ajan erilaiset katastrofi-ajatukset, pahat jutut itsestä ja läheisistä, kehon kontrollin menettämisen pelko ja ennen muuta mielenhallinnan menettämisen pelko.
Mulla ei ole mitään mielenterveysongelmataustaa tai lääkitystä. Nuoruudessa kotiolot oli vähän repaleiset ja alkoholi isossa osassa kotona. Myöhemmin se on näkynyt omallakin kohdalla liiallisena alkoholinkäyttönä, mutta ei kuitenkaan mitenkään holtittomana pitkäkestoisena juomisena vaan enempi satunnaisina ylilyönteinä ja säännöllisenä pienenä tissutteluna. Nyt kuitenkaan ei ollut mitään krapulaa tai yhtään nautittua annosta alla kun nämä viimeiset oireet ilmenivät.
Just otin toisen rauhoittavan, kun heti aamusta taas tuntui että oireet on melkein samat. Moista on varmaan sattunut muillekin, kiinnostaisikin kuulla mitä tahansa kommentteja aiheesta tai sen vierestä, koska aihe on itselleni täydellisen vieras ja tuntuu että viikon odotus lääkäriaikaa varten on täysin mahdoton tehtävä.
löytyipä googlettamalla tällainenkin foorumi, joten avaudun tänne. Varmaan vanhoista viesteistäkin löytyisi vastauksia, mutta en ensi katsomalla ihan samanlaista tilannetta löytänyt niin avaan uuden. Kaikki mahdolliset kommentit enemmän kuin tervetulleita. Kiitos!
Eli; olen vajaa kolmekymppinen mies, työ- ja perhesuhteet erinomaisella mallilla eikä muitakaan isoja mullistuksia, menetyksiä tai muita järkytyksiä ole viime aikoina ollut. Elämä on siis kokolailla täydellisesti uomissaan.
Kuitenkin kesän mittaan on jossain määrin ollut erikoista levottomuutta, ahdistuneisuutta, pieniä fysiologisia oireita (kahvikuppineuroosia, vapinaa yms), mutta kuitenkin suhteellisen pienessä määrin. Sitten eilen se alkoi; aivan valtava hermostuneisuuskohtaus, ahdistus, hikoilu, ja ennen muuta sekoamisen pelko. Tuntui ettei ole oikein kontrollia mieleen tai kehoon, vaikka kuitenkin kai oli. Avovaimolla on joskus ollut paniikkihäiriöitä nuoruudessa, joten hän epäili että nuo oireet voisivat johtua siitä.
Siitä sitten sairaalan päivystykseen, jossa sanottiin että pari tuntia ainakin joutuu jonottamaan, mikä tuntui viimeiseltä niitiltä kun olo oli sellainen ettei jaksaisi minuuttiakaan odottaa. Jotenkin se lopulta kolmeksi tunniksi venynyt odotus siitä sitten meni ja olo jopa hieman parani sellaiseksi, ettei enää ihan joka hetki tuntunut sekoavan, usein kuitenkin.
Lääkäri hoiti asian kuten varmaan on opetettu, eli levyllinen jotain rauhoittavaa Oxamin 15mg tabletteja ja täksi aamuksi verikokeisiin ja sydänfilmiin, joissa just kävin. Lääkäriaika tuloksia varten löytyi vasta viikon päähän maanantaille, mikä tuntuu liian pitkältä ajalta. Ensimmäisen lääkkeen avulla tuntui, että pystyi edes vähän nukkumaan yöllä levotonta unta. Äsken otin toisen tabletin. Lähinnä olo on jotenkin epätodellinen, ei oikein nää mitään ja mielessä pyörii koko ajan erilaiset katastrofi-ajatukset, pahat jutut itsestä ja läheisistä, kehon kontrollin menettämisen pelko ja ennen muuta mielenhallinnan menettämisen pelko.
Mulla ei ole mitään mielenterveysongelmataustaa tai lääkitystä. Nuoruudessa kotiolot oli vähän repaleiset ja alkoholi isossa osassa kotona. Myöhemmin se on näkynyt omallakin kohdalla liiallisena alkoholinkäyttönä, mutta ei kuitenkaan mitenkään holtittomana pitkäkestoisena juomisena vaan enempi satunnaisina ylilyönteinä ja säännöllisenä pienenä tissutteluna. Nyt kuitenkaan ei ollut mitään krapulaa tai yhtään nautittua annosta alla kun nämä viimeiset oireet ilmenivät.
Just otin toisen rauhoittavan, kun heti aamusta taas tuntui että oireet on melkein samat. Moista on varmaan sattunut muillekin, kiinnostaisikin kuulla mitä tahansa kommentteja aiheesta tai sen vierestä, koska aihe on itselleni täydellisen vieras ja tuntuu että viikon odotus lääkäriaikaa varten on täysin mahdoton tehtävä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Toi kuulostaa kyllä kilpirauhasen liikatoiminnalta :( jos paniikki jatkuu kerran.
Toi kuulostaa kyllä kilpirauhasen liikatoiminnalta :( jos paniikki jatkuu kerran.
Toi kuulostaa kyllä kilpirauhasen liikatoiminnalta :( jos paniikki jatkuu kerran.
Tuo kuulostaa minun mielestä paniikkihäiriöltä, Minulla samanlainen tausta kuin sinulla, lisäksi olen liian aikaisin joutunut ottamaan vastuun itsestään. Äidilläni on kyllä jotain samanlaista oireilua ollut mutta ei ole koskaan diagnosoitu. Nuo oireesi kuulosti aikalailla samoilta kuin monella paniikkihäiriöisellä on. Juuri epätodellinen olo on yksi sellainen ja sekoamisen pelko. Itsellä myös huimausta, pahoinvointia ja itsetutkiskelua. Jos minulla on jotain pienintä kolotusta, ajattelen että tämä on kuolemaksi. Kuoleman pelko on siis usein voimakas. Itse koen kaikesta hankalimpana oireena epätodellisen olon. Itsestä tuntuu kuin ei olisi huoneessa läsnä vaan katsoisi omaaa elämää filmiltä. Tässä jotain mitä äkkiseltään tuli mieleen luettuani tekstisi. Tottakai on hyvä tarkastaa ensin perusjutut verikokein ym. Niin ja vielä, tämän asian kanssa pärjäää vaikka usein on hankalaa. Itse olen myös perheellinen, vastuullisessa työssä. Lääkkeitä joudun kylläkin syömään.
ole mikään paniikkihoidon lääke, se on vaan rauhoittava lääke, jolla hetkellinen vaikutus!
Sun täytyisi saada kunnon paniikkilääkitys esim. Seronil(auttoi mulle),Zanor ym.
Ei muuta kuin lekuriin ja pyydä tekeen sulle kunnon diaknoosit ja aloittamaan lääkitys!
Itse söin Seronilia lukioaikana jo alle 10-vuotiaana alkaneeseen paniikkihäiriöön. Seronil vain pahensi tilannetta ja teki satunnaisista kohtauksista jokapäiväisiä. Minusta on väärin, että heti ensimmäiseksi tukitaan voimakkaita ja pitkäkestoisia lääkkeitä eikä esimerkiksi terapiaa, tai edes jonkunlaista jutteluhetkeä jonkun sellaisen kanssa, joka osaa selittää, että paniikkihäiriöön ei kuole jne. Ensimmäiset kohtaukset voivat nimittäin olla todella pelottavia, kuten aloittajan tekstistä jo kävi ilmi.
Omat oireeni ovat hikoilua, tärinää, sekoamisen ja kontrollin menettämisen pelkoa sekä nykyään myös huimausta. Olen yrittänyt elää kuin tätä sairautta ei minulla olisikaan, eli ilman lääkkeitä ja kaikkea harrastaen, mutta nykyään pitää kyllä tunnustaa, että tietyt kovaa keskittymistä ja mielen hallintaa vaativat fyysiset lajit pitää jättää pois. Lääkkeisiin en silti enää ala, ei tunnu minun jutultani.
itselläni oli paniikkihäiriö 6v sitten,joka oireili 6kk ennenkuin lääkäri tajusi mistä kyse,siinä vaiheessa olin jo kävelevä ihmisraunio ja lääkitys olikin sitten sen mukainen ja sairasloma 8vko.
2v olin tässä välissä ilman lääkkeitä ja oireita,kesälomalla sitten alkoi oireilu ja alkoi olemaan jokapäiväistä...
tällä kertaa toki tiesin mistä kyse,mutta kun alkaa oireet olemaan joka päiväisiä päätin ottaa takaisin lääkityksen.Efexor on siis taas pelissä kaikkine sivuvaikutuksineen poikineen,mutta rinnalla diapami alun yli.
Aikoinani jouduin syömään temestaa 3xpv 3kk ajan ja voin kertoa,että en suosittele kenellekkään pelkillä rauhoittavilla pelaamista...niiden vieroituoireet kun olivat jotain aivan kauheeta,kuin pahimmasta narkkileffasta,jossa heroiini riippuvainen vierottautuu.
Lekurikin sanoi,että kun oireet alkavat olemaan joka päiväisiä,kannattaa ne pysäyttää ajoissa lääkityksellä,varsinkin,kun omalla kohdalla viimeksi menivät todella pahoiksi.Kaipa tämä on lopun elämä sairaus,joka aika ajoin nostaa päätään erinlaisissa elämäntilanteissa,mutta oppinut jo ajattelemaan,että onneksi ei ole kuoleman tauti ja syöhän ne jotku verenpaine lääkkeitäkin loppuelämän;)
Lääkkeet eivät ole välttämättä ratkaisu ongelmaan. Minulla todettiin paniikkihäiriö noin kolme vuotta sitten ja se on helpottanut kun kävin psykologilla juttelemassa viikottain. Lääkkeitä ilmankin paniikkikohtauksia voi oppia hallitsemaan !
töitä .
Mulla oli aika-lailla samat oireet kun oman minän kasvu lähti käyntiin.
Tarvitsin siihen terapeuttista tukea. Tää musta niitä asioita joissa myös vertaistuki on todella hyvää. Ymmärrystä saa monesti siltä suunnalta jossa on koettu samoja juttuja.Mä sain Sepramin (paniikki-masennuslääke) ja Opamoxin (rauhottava). Opamox jäi 3 viikon käytön jälkeen pois kun Sepram alko vaikuttaa. Tuli taivaallinen olo kun olo alko helopottaa. Myös unen laatu parani Sepramin myötä. Silti jatkoin terapiaa 2 kertaa viikossa 2 vuotta.
Minun diagnoosi oli vaikea masennus ja uupumus.
Olin suorittanut elämää ja kroppa alko reagoida tälleen.
Minä jonka ennen piti olla joka paikassa tukka putkella menossa onkin aivan eri persoona kun oma oikea minä tuli kasvun myötä esiin.
Läheisiä ei kannata näillä asioilla vaivata. Harvoin ihminen jolla ei ole tietoa asiasta ymmärtää.
Minä sinuna vaatisin lääkäriltä pääsyä terapiaan.
Kun kriisi on ohitettu, saat olla varma että kipu kasvatti sinua.
Terve! Mielenkiinnolla oon lukenu näitä vastauksia koska itelläkin samanmoinen tilanne ja lienee tullut aika tehdä asialle jotain. Eli kysyisin lähinnä että mihin tällasissa tilanteissa pitäis aluks ottaa yhteyttä? Terveyskeskuksen omalääkäriin vai minne?
niin luulen , että se on paras vaihtoehto sinulle.
Täytyy uskaltaa olla rehellinen lääkärille.
Minä kulin yksityisellä puolella ja tuli tosi
kalliiksi.
Älä missään nimessä pitkitä. Itse sinnittelin vuosia ilman apua. Ois pitäny aikasemmin astella lääkäriin.
Toivottavasti saat oikean hoidon.
itsellä samanlaisia oireita. kärsin paniikkihäiriöstä aiemin, mutta koska kohtauksia ei ilmennyt hetkeenm, luulin sen poistuneen. nyt eräänä krapulaisena päivänä tuttu "olo" iski päälle. täysin samanlaiset oireet kuin ketjun aloittajalla. nyt sekoamisen pelko on vainonnut 2-3 pvää, ja olo alkaa tuntua mahdottomalta. kenen puoleen kannattaisi kääntyä?
varaa tosin ei ole yksityiseen lääkäriin. (omalääkäriä ei ole) mikä neuvoksi??
Varmaan sunkin asuinpaikkakunnalla on joku kunnallinen mielenterveysosasto, mistä voisi varmaan kysellä, tai sitten ihan päivystyksen yleislääkäriltä, joka voi sitten ohjata eteenpäin.
Yleislääkärikin voi ainakin lääkkeitä antaa, jos ei muuta.
Ryyppääminen ja paniikkihäiriö ei kyllä välttämättä sovi kovin hyvin yhteen; alkoholi kuluttaa aivojen serotoniinia, jonka puute voi olla osasyyllinen ahdistukseen / paniikkihäiriöön krapulapäivänä on verensokeri vähissä, mikä myös altistaa ahdistukselle.
Olen 100% varma että paniikkihäiriö on kyseessä. Nyt vaan meet lääkäriin kerrot asiasta ja saat lääkityksen joka on tarkoitettu siihen. älä syö rauhoittavia niihin voi jäädä koukkuun. Tai syö sen aikaa kun saat sen uuden reseptin. noin 3 viikkoo menee lääkityksen aloittamisesta ennenkuin alkaa toimiin. Mutta 3 viikon päästä oot jo suhkot terve. ei muutakun tseppiä! älä ihmettele jos muutamalla ekalla lääkkeen otto kerralla menee pää vähän sekasin ahistaa ja masentaa ei se kestä kauaa.