Minulta on minä kateissa. Onko kellään vastaavaa ongelmaa? Minä en ole koskaan löytänyt minääni. Minua ahdistaa se kovasti. En osaa elää. Minulla on hyvä työ, ihana poikaystävä enkä silti tiedä edes mitä haen ja miksi. Miten aloittaa ja päästä eteenpäin? Mikä minua ahdistaa? Miten voi edes ahdistaa jos ei tiedä mikä ahdistaa? Pelkään kaikkea enkä osaa nauttia elämästä. Pelkään koko ajan pahinta; että minulla on syöpä tai poikaystäväni jättää minut. Mistä saan avun? Millä löydän minut?
Oma mielenterveys
ja minä kateissa..
3428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
samoihin vaivoihin ulkopuolista apua. Kävin terapiassa 2 vuotta 2 kertaa viikossa.
Olin jatkanutkin varmaan lopun elämän, mutta tulee turhan kalliiksi.
Oman minuuteni olen löytänyt pikkuhiljaa. Siihen on mennyt liki 10 vuotta. Mutta täytyy sanoa, että minusta ei ole jäljellä juuri mitään entistä.
Entisen minän olin rakentanut muita varten.
Olen lukenut myös kasan kirjoja henkisestä kasvusta.
Voin luvata, että parempaa on tulossa.
Mutta joskus kasvu tekee kipeääkin.
Osaatko jo sanoa miksi sitä rakentaa oman entisen minänsä toisia varten? Jotta tulisi paremmin hyväksytyksi? Mutta eikö taustalla tule olla aina jotain kielteistä kokemusta, esim. hylätyksi tulemista? Uskon, että parempaa on tulossa. Haen malttamattomasti vastauksia.
Minulla alkaa psykoterapia 2 krt viikossa, ainakin vuoden ajan.
että mielenrauha ei rakennu hankkimalla koko ajan tavaroita ja meriittiä uralla.
Arkipäivän onni on nykyään sitä kun saa yön nukutuksi, tai kuulee kahvin porisevan kahvinkeittimessä.
Itse olen lähtöisin aika köyhistä kotioloista ja uskon että olen koko ikäni kokenut olevani jotenkin toisen luokan kansalainen.
Ja yllätyshän se oli että kun minä väsähdin tueksi eivät tulleet vanhemmat eikä sisaret niinkuin voisi kuvitella.
Jotenki tuli ajatus , että onko lapsuudessa ollu sama tilanne jos on ollu apua vailla.
Aluksi syytin vanhempiani (kuuluu henkiseen kasvuun sekin) mutta sitten tajusin että mulla saa olla omat mielipiteet. Mutta kodin tavat ovat todella syvällä.Oma äitini ei oikein vieläkään siedä jos hehkutan hyvää oloa.
Mieliala mulla vaihtelee (olen lukenut,että ihmisillä jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan on
tyypillistä, että paha olo iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta)
Menetin 2 vuotta sitten ystäväni vain sen takia ettei hän suostunut hoitoon. Se herätti myös halun toimia vertaistukena jollekkin.
Alussa sitä pelkää leimatuksi tuloa. Nykyään kaikki ystäväni ovat kokeneet saman. Entiset vahvat ihmiset jäivät.
Koen olevani onnellinen siitä, että minut pysäytettiin näin .
Voimia sinulle ja halaus,
olet tehnyt oikean päätöksen kun olet hakenut ulkopuolista apua.