Olen ollut muutaman päivä reissussa ja lueskellut sieltä palattuani viime päivien lehtiä. Yhdestä sunnuntain lehdestä lukemastani kirjoituksesta tekaisin jo äsken jutun tuohon alemmas. Saatte kestää vielä toisenkin jutun, jolle sain aiheen samasta lehdestä.
Aihe saattaa kyllä olla jo vanhentunut, sillä viimeisiä uutisia asiasta en ole kuullut, kun tuolla äsken päättyneellä 480 km:n ajomatkallanikin kuuntelin vain musiikkia.
HS:n mielipideosastossa Olli Envall Kouvolasta kirjoittaa juttuni otsikolla niin hyvin ja asiantuntevasti, että en malta olla sitä referoimatta niille, joilla ei ole tilaisuutta lukea Helsingin Sanomia.
Envall on upseeri, jolla on myös kokemusta kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä mm. juuri tuolla alueella, josta Envall kirjoituksessaan puhuu, sillä hän oli vuosina 2000-2001 valvomassa Israelin vetäytymistä miehittämästään Etelä-Libanonista .
Minuun myös entisenä sotilaana ja rauhanturvaajana kolahti jo tuo jutun intro: ”Säädökset toimivat tyydyttävästi perinteisessä kahden valtion toisilleen julistamassa sodassa; sellaisia sotia ei vain enää juurikaan ole”. Tuo on ihan totta! Erityisen totta se on nykyisessä Israelin käymässä sodassa.
Mutta ”Irakissakin Yhdysvallat oli varsin pian ilman virallista vastustajaa. Sillä on vastassa erilaisia organisaatioita, jotka toimivat kaikin keksittävissä olevin keinoin. Yhteistä näille organisaatioille on, että niillä ei ole mitään intressiä noudattaa kansainvälisen oikeuden käsityksiä sodan säännöistä”, toteaa Envall, ja oikeassa on.
Myös minä olen täällä – enemmän tuolla keskustan palstalla – puhunut Libanonin kurjasta kohtalosta olla alueen rauhantahtoisimpana mutta heikoimpana maana astinlauta muualta tuleville tai ainakin muualta tuetuille Israelin vastaisille organisaatioille. Ja eniten niistä joutuvat kärsimään libanonilaiset, jotka haluaisivat vain elää sovussa kaikkien kanssa, käydä kauppaa ja vaurastua, kuten siellä on jo pari vuosituhatta tehty, jos ulkopuoliset eivät ole sekaantuneet asioihin.
Envall kertaa Libanonin historiaa ja luettelee sieltä Israelia vastaan aikaisemminkin toimineita ryhmiä ja toteaa sitten: ”Israel on ulottanut useat sotilaalliset toimensa Libanonin maaperälle lopettaakseen itseensä kohdistuvat aseelliset hyökkäykset. Siitä tälläkin kertaa on kyse”.
Envall näkee hyvin saman johon minäkin olen koettanut huomiota kiinnittää, eli että Libanonin hallitus on maan kansan tavoin aivan sivuroolissa maansa tapahtumissa. Voimakkaimmaksi tekijäksi maassa on tullut shiia-muslimien sotaisa Hizbollah-liike.
Hizbollah on myös edustettuna maan parlamentissa, joskin siellä sitä suurempi on shiiojen maltillisempi Amal-liike ja eräät muutkin musliminationalistien ryhmät, myös kristittyjen Aoun- ryhmä ja varmaan myös presidentti Lahoudin johtamat ”lojalistit” ja jopa Jumblattien – Libanonin rikkaimman suvun - johtamat druusit.
Mutta Hizbollahilla on aseet, jotka se on saanut lähinnä Syyriasta ja Iranista, ja se on kouluttanut taistelijansa hyvin, eikä se tunne turhia pistoksia rikkoessaan Envallin mainitsemia sodan kansainvälisiä lakeja, ei edes käyttäessään siviiliväestöä suojakilpenään. Hizbollah kyllä saa aitoa kannatustakin ainakin maan shiia-väestöltä mm. merkittävän sosiaalisen toimintansa vuoksi.
Hizbollah nousi nykyiseen kokoaan suurempaan asemaansa jo Israelin edellisen miehityksen aikana saadessaan pääroolin erittäin sekavassa tilanteessa, jossa toimi useita ”yksityisarmeijoita” taistellen Israelia ja toisiaankin vastaan, ja Libanonin armeijan majuri Saad Haddadin johtama pääosin maan kristityistä koostuva ”armeija” Israelin eli miehittäjän tukena.
Hallitus päästi Hizbollahin asemaansa, jotta se itse ei olisi sitoutunut taisteluun. Tavallaan hallitus ”ulkoisti” miehittäjään kohdistuvan vastarinnan. Nyt se on tuon Hizbollahin vanki.
Envall tuo esiin myös sodan uutisointia, jossa suorastaan mässäillään raakuuksilla, ja ensimmäinen tarkoitushakuinen ”uutinen” jää totuudeksi, vaikka se olisi kokonaan väärä. Esimerkkinä hän mainitsee Libanonin pääministeri Fouad Sinioran esiintymisen 7.8. median edessä Beirutissa, jossa hän kyynelehtien suri neljääkymmentä uutta ruumista. Illan aikana kuolleiden lukumääräksi kuitenkin varmistui yksi. ”Alkuperäinen luku jäi kaikkien mieleen”, toteaa Enval.
Myös tuohon uutisointitapaan ja sen yksipuoliseen vaikutukseen meidänkin mielissämme olen minäkin yrittänyt joskus kiinnittää huomiota.
Lopuksi siteeraan vielä Envallin sanomaa:
”Väkivalta ei pääty Etelä-Libanonissa julistuksilla eikä toista poskea kääntämällä. Se päättyy vain, jos raketit lakkaavat lentämästä ja rajaa vartioivien sotilaiden kaappaukset loppuvat.
Kansainvälisen oikeuden kannalta on vain kovin pulmallista solmia sellaista tulitaukoa, jonka yhtenä osapuolena on valtio, jonka alueella toimii sen käskyvallan ulkopuolella oleva, muiden valtioiden tukema, hallitusvastuussa oleva puolue.”
Alueelle tulevan kansainvälisen rauhanturvajoukon tehtävää Envall pitää erittäin raskaana ja vaativana. ”Se ei saa tehtävässään epäonnistua, sillä Israel ei tule sietämään sitä, että joukon läsnäolosta huolimatta raketteja lentelee. Tällöin Israel toimii itse ja silloin taas roiskuu.
Vielä mainitsen Envallin toteamana: ”Sota lienee ihmiskunnan suurin onnettomuus. Meillä on kauhisteltu meneillään olevan sodan julmuutta. Tosiasia kuitenkin lienee, että julmuus poistuu vain kovalla kädellä. Kenen kädellä, sen joutunee kansainvälinen yhteisö päättämään. Toimenpiteiden tulee kuitenkin olla aivan jotain muuta kuin ”täydellisen selvityksen vaatimista””.
Aihe saattaa kyllä olla jo vanhentunut, sillä viimeisiä uutisia asiasta en ole kuullut, kun tuolla äsken päättyneellä 480 km:n ajomatkallanikin kuuntelin vain musiikkia.
HS:n mielipideosastossa Olli Envall Kouvolasta kirjoittaa juttuni otsikolla niin hyvin ja asiantuntevasti, että en malta olla sitä referoimatta niille, joilla ei ole tilaisuutta lukea Helsingin Sanomia.
Envall on upseeri, jolla on myös kokemusta kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä mm. juuri tuolla alueella, josta Envall kirjoituksessaan puhuu, sillä hän oli vuosina 2000-2001 valvomassa Israelin vetäytymistä miehittämästään Etelä-Libanonista .
Minuun myös entisenä sotilaana ja rauhanturvaajana kolahti jo tuo jutun intro: ”Säädökset toimivat tyydyttävästi perinteisessä kahden valtion toisilleen julistamassa sodassa; sellaisia sotia ei vain enää juurikaan ole”. Tuo on ihan totta! Erityisen totta se on nykyisessä Israelin käymässä sodassa.
Mutta ”Irakissakin Yhdysvallat oli varsin pian ilman virallista vastustajaa. Sillä on vastassa erilaisia organisaatioita, jotka toimivat kaikin keksittävissä olevin keinoin. Yhteistä näille organisaatioille on, että niillä ei ole mitään intressiä noudattaa kansainvälisen oikeuden käsityksiä sodan säännöistä”, toteaa Envall, ja oikeassa on.
Myös minä olen täällä – enemmän tuolla keskustan palstalla – puhunut Libanonin kurjasta kohtalosta olla alueen rauhantahtoisimpana mutta heikoimpana maana astinlauta muualta tuleville tai ainakin muualta tuetuille Israelin vastaisille organisaatioille. Ja eniten niistä joutuvat kärsimään libanonilaiset, jotka haluaisivat vain elää sovussa kaikkien kanssa, käydä kauppaa ja vaurastua, kuten siellä on jo pari vuosituhatta tehty, jos ulkopuoliset eivät ole sekaantuneet asioihin.
Envall kertaa Libanonin historiaa ja luettelee sieltä Israelia vastaan aikaisemminkin toimineita ryhmiä ja toteaa sitten: ”Israel on ulottanut useat sotilaalliset toimensa Libanonin maaperälle lopettaakseen itseensä kohdistuvat aseelliset hyökkäykset. Siitä tälläkin kertaa on kyse”.
Envall näkee hyvin saman johon minäkin olen koettanut huomiota kiinnittää, eli että Libanonin hallitus on maan kansan tavoin aivan sivuroolissa maansa tapahtumissa. Voimakkaimmaksi tekijäksi maassa on tullut shiia-muslimien sotaisa Hizbollah-liike.
Hizbollah on myös edustettuna maan parlamentissa, joskin siellä sitä suurempi on shiiojen maltillisempi Amal-liike ja eräät muutkin musliminationalistien ryhmät, myös kristittyjen Aoun- ryhmä ja varmaan myös presidentti Lahoudin johtamat ”lojalistit” ja jopa Jumblattien – Libanonin rikkaimman suvun - johtamat druusit.
Mutta Hizbollahilla on aseet, jotka se on saanut lähinnä Syyriasta ja Iranista, ja se on kouluttanut taistelijansa hyvin, eikä se tunne turhia pistoksia rikkoessaan Envallin mainitsemia sodan kansainvälisiä lakeja, ei edes käyttäessään siviiliväestöä suojakilpenään. Hizbollah kyllä saa aitoa kannatustakin ainakin maan shiia-väestöltä mm. merkittävän sosiaalisen toimintansa vuoksi.
Hizbollah nousi nykyiseen kokoaan suurempaan asemaansa jo Israelin edellisen miehityksen aikana saadessaan pääroolin erittäin sekavassa tilanteessa, jossa toimi useita ”yksityisarmeijoita” taistellen Israelia ja toisiaankin vastaan, ja Libanonin armeijan majuri Saad Haddadin johtama pääosin maan kristityistä koostuva ”armeija” Israelin eli miehittäjän tukena.
Hallitus päästi Hizbollahin asemaansa, jotta se itse ei olisi sitoutunut taisteluun. Tavallaan hallitus ”ulkoisti” miehittäjään kohdistuvan vastarinnan. Nyt se on tuon Hizbollahin vanki.
Envall tuo esiin myös sodan uutisointia, jossa suorastaan mässäillään raakuuksilla, ja ensimmäinen tarkoitushakuinen ”uutinen” jää totuudeksi, vaikka se olisi kokonaan väärä. Esimerkkinä hän mainitsee Libanonin pääministeri Fouad Sinioran esiintymisen 7.8. median edessä Beirutissa, jossa hän kyynelehtien suri neljääkymmentä uutta ruumista. Illan aikana kuolleiden lukumääräksi kuitenkin varmistui yksi. ”Alkuperäinen luku jäi kaikkien mieleen”, toteaa Enval.
Myös tuohon uutisointitapaan ja sen yksipuoliseen vaikutukseen meidänkin mielissämme olen minäkin yrittänyt joskus kiinnittää huomiota.
Lopuksi siteeraan vielä Envallin sanomaa:
”Väkivalta ei pääty Etelä-Libanonissa julistuksilla eikä toista poskea kääntämällä. Se päättyy vain, jos raketit lakkaavat lentämästä ja rajaa vartioivien sotilaiden kaappaukset loppuvat.
Kansainvälisen oikeuden kannalta on vain kovin pulmallista solmia sellaista tulitaukoa, jonka yhtenä osapuolena on valtio, jonka alueella toimii sen käskyvallan ulkopuolella oleva, muiden valtioiden tukema, hallitusvastuussa oleva puolue.”
Alueelle tulevan kansainvälisen rauhanturvajoukon tehtävää Envall pitää erittäin raskaana ja vaativana. ”Se ei saa tehtävässään epäonnistua, sillä Israel ei tule sietämään sitä, että joukon läsnäolosta huolimatta raketteja lentelee. Tällöin Israel toimii itse ja silloin taas roiskuu.
Vielä mainitsen Envallin toteamana: ”Sota lienee ihmiskunnan suurin onnettomuus. Meillä on kauhisteltu meneillään olevan sodan julmuutta. Tosiasia kuitenkin lienee, että julmuus poistuu vain kovalla kädellä. Kenen kädellä, sen joutunee kansainvälinen yhteisö päättämään. Toimenpiteiden tulee kuitenkin olla aivan jotain muuta kuin ”täydellisen selvityksen vaatimista””.
Vastaukset 11
Vanhimmat
diplomaatti, vaan vetäisi YK-maatkin mukaan Hizbollahin maalitauluksi.
Osa libanolaisista on ollut sotavankina jo miltei 20 vuotta, kun Israel sieppasi heidät. Aika on monta Guantanamoa.
Envall on sikäli oikeassa, etteivät terroristit eivätkä myöskään valtioterroristit toimi sopimuspohjalta.
Valtioterroristeja valtiona sitovat valtiolliset sopimukset, yksityisvastaterroristeja ei.
Suosittelisin Envallia ottamaan kansainvälisen oikeuden kirjat ja sopimukset esille ennen harkitsemattomia ulkopoliittisia lausuntoja.
Vittu sitä huumejengiä ei pidä oikeuttaa yhtään mihinkään!
Heroinamfetaminbullah.
Muistatkos, kun South Lebanon Army otti suomalaisia YK-sotilaita panttivangiksi?
Eipä käynyt aikaakaan, kun Muammar Gaddaffi sanoi, että Se loppuu nyt siihen!
Kuka oli ulkoministeri?
Muistelepa taatto!
Libanonissa ei pidä antaa sille Hizbullahin paskajengille mitään asemaa!
...SLA:ta, vaan totean siitäkin ohimennen seuraavassa:
>> Hizbollah nousi nykyiseen kokoaan suurempaan asemaansa jo Israelin edellisen miehityksen aikana saadessaan pääroolin erittäin sekavassa tilanteessa, jossa toimi useita ”yksityisarmeijoita” taistellen Israelia ja toisiaankin vastaan, ja Libanonin armeijan majuri Saad Haddadin johtama pääosin maan kristityistä koostuva ”armeija” Israelin eli miehittäjän tukena.
Hallitus päästi Hizbollahin asemaansa, jotta se itse ei olisi sitoutunut taisteluun. Tavallaan hallitus ”ulkoisti” miehittäjään kohdistuvan vastarinnan. Nyt se on tuon Hizbollahin vanki.
Sinulla on puurot ja vellit sekaisin.
SLA eli South Lebanon Army oli lähinnä libanonilaiskristityistä koottu, Israelin tukema nukkearmeija, joka hallitsi yhtenä yksityisarmeijana Etelä-Libanonia Israelin miehityksen aikana 1990-luvulla.
SLA:n johtaja Antoine Lahad masinoi tuon suomalaisten YK-sotilaiden kaappauksen ja Suomi välitti tapahtumasta vastalauseen Israelin hallitukselle, jonka Suomi katsoi olevan vastuussa SLA:n toiminnasta.
Siis, SLA ei ole Hizbollah, vaikka Etelä-Libanonissa toimikin. Shialaisten maltillisen Amalin ja Hizbollahin kilpailija se silloin oli.
Sekoitat asioita.
http://www.youtube.com/watch?v=QHA2NLzrcYE&mode=related&search=
ettei rauhaa tule ennenkuin Sharonin 'sionismin likainen työ' on saatettu loppuun.
Mutta tuleeko muu ihmiskunta väliin ja estää sionistien verilöylyt?
Siitä on kysymys.
Niin kauan kuin Israel oikeuttaa itsensä sionismin ideologiaan ei mitään rauhaa koskaan saavuteta.
pallo on kokonaan Israelilla, vain sillä.
...saman, jonka jouduin toteamaan toisessakin avauksessani:
Vatailen vasta sitten, kun tulee asiallisempia ja asiantuntevampia vastineita, joissa oltaisiin jotain perusteltua mieltä itse asiasta eikä pantaisi kaikkea vain siionistien, vapaamuurareiden tai muiden asiaan mitenkään kuulumattomien tahojen syyksi.
Toivottavasti tulee asiallisempiakin sitten, kun nuo joka paikkaan pahaa oloaan purkamaan ehtivät ovat saaneet taas oksennettua itsensä tyhjiksi. Eivät kai hekään odottane minun sellaiseen itseäni sotkevan.
Missä kibuzzilla sinä olet oppisi saanut? aina, kun tulee asia ja sille kestävä perustelu, niin kipität mummolaan tai Toiviomatkojen toimistoon kyselemään neuvoja!
...ennen muuta pitkässä ja monipolvisessa elämässäni, johon on sisältynyt jonkin verran myös kouluopetusta. Lähi-idästä olen saanut oppini olemalla siellä yli kolme vuotta YK:n rauhanturvaajana ja kiinnostumalla alueesta niin, että lienen lukenut kymmenintuhansin sivuin aihepiiristä, ja monta kertaa olen siellä eri maissa myöhemminkin käynyt.
Olen ihan liian hyvä asiantuntija noissa(kin) asioissa ryhtyäkseni suunpieksäntään asioista mitään tietämättömien tai niistä ainakaan mitään ymmärtämättömien huu-haa-veikkojen kanssa.
Laajalla haulla löydät kirjoituksiani täällä, joita kolmen vuoden aikana on kertynyt kai lähes 5000 pätkää, niissä myös otteita muistelmistani. Niistä selviää minun monet mielenkiinnon kohteeni, yhtä ja toista myös tältä alueelta.
Äläkä "pojuttele" minua. Mene profiililleni ja katso ikäni ja pyydä sen jälkeen minulta kauniisti anteeksi, jos sinulla on lainkaan käytöstapoja!
Oma kirjoitustyylisi on pojumaista. Siinä on sekoitus faktaa, teekkarivitsiä ja sellaista anglosaksista muka tietomoskaa, jota Atlantin rannoilla harrastetaan. Anglot tykkäävät pienestä tietosilpusta. Sulla varmaan asiakäsitykset ovat betoniksi jämähtänyt. Et kykene uudelleen arvioimaan lähivuosien tapahtumien perusteellakaan.
Kerrankin kunnon asiatekstiä. Kiitos Korhoselle.
Tässä tuli esille tavallisten libanonilaistenkin asema tässä sodassa. Joillekkin se ei vain kelpaa, mitkä lienevät perimmäiset motiivit.
"Väkivalta loppuu vain kun raketit lakkaavat lentämästä."
Näin se on.