Onko "runolle" olemassa jokin määritys?

on monta lajia.

Itse toisinaan käytän loppusointuja, toisinaan en - joskus taas tajunnanvirran mukanaan tuomia mielikuvia, joilla voi olla yhtä monta merkitystä kuin on lukijoita.

Suosittelen tutustumaan teokseen -> Pentti Saarikoski - Runot, tässä teoksessa on Pentin tuotanto koottu yksiin kansiin.

Runossa minä-käsite voidaan ymmärtää kirjoittajaksi mutta myös lukijaksi, niin fiktiiviseksi kuin todelliseksi - loppuvaiheessa lukija muodostaa oman käsityksensä teoksesta, on se sitten mystiikkaa tai ei ;)

runouden oppikirjat kertovat paljonkin runouden säännöistä, mutta sen määrittäminen onkin eri juttu.
Omasta mielestäni runolla on muutamia keskeisiä ominaisuuksia, kuten kauneuden tavoittelu, sisällön, sanavalintojen, rytmin, soinnutuksen - alku-, loppusoinnut, kautta.
Toisaalta runo useimmiten pyrkii myös ajatuksen tiivistämiseen olennaiseen, usein kirjoittajan käyttämien symbolien avulla, jotka toisaalta ovat myös osa kauneusaspektia.
Runon hämäryys taas, lukijan kannalta, ei varmaankaan ole useimmiten silti tahallista, vaan johtuu vain tilan puutteesta pitkiin selityksiin. Ja se mikä kirjoitttajalle on selvää, ei siten olekaan niin selvää lukijalle.

Esimerkkinä modernista tajunnanvirta-runoudesta. Palatakseni vielä aiheeseen. Tässä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000018764825

Olen kirjoittajana hidas - käytän yleensä vain kolmea oikean käden sormea, siis etu- ja keskisormi sekä nimetön, lisäksi peukaloa välilyönteihin - pysähdellen tämän tästä tavaamaan kirjoittamaani sekä pohdiskelemaan pilkkujen paikkaa. Kuitenkin linkissä oleva teksti (kohta 1) syntyi vain 40 minuutissa.
Mitään ennakkokäsitystä minulla ei kirjoittaessani ollut. Ainoa tavoite ensimmäisiä sanoja naputtaessa oli että tekstiin jossain vaiheessa tulee peipponen joka tarinan edetessä sitten paljastuu mieshenkilöksi, mutta tämäkään tavoite ei ollut lukkoonlyöty.
En siis ollut pohtinut henkilöitä, en tapahtumispaikkoja enkä tapahtumia tai repliikkejä ennalta. Lause synnytti seuraavan ja muotoutuessaan teksti ikäänkuin vei itseään eteenpäin.
Kyseessä on siis tajunnanvirtateksti.

Ainoastaan runonpätkä tekstin keskellä on aiemmin kirjoitettu, se on keskeneräiseksi jääneestä runostani. Päätin laittaa sen tuohon kohtaan ja sitten ajattelin jatkanko alkamallani naishenkilöllä minämuodossa vai teenkö tarinaan ehkä uuden henkilön, ja kun Liisa jo oli nimenä mainittu siitä oli helppo jatkaa.
Tekstin muotoutuessa ja lopuksi tein hyvin vähän korjauksia sanamuodoissa tai pilkkujen paikoissa. Koko kirjoittamisprosessiin kaikkineen meni noin 40 minuuttia.

Ok. Teksti on tajunnanvirtaa, mutta mikä siitä tekee modernia runoutta?
Tekstihän on selvää proosaa! Siksi juuri se onkin modernia runoutta, koska tekijä päättää sen olevan nimenomaan runoutta. Ja jos äitiparta suhtautuu kyseiseen tekemäänsä tekstiin nimenomaan runona, toki hänellä tekijänä on oikeus päättää asia? Moderni runous kun ei ole sidottu muotoihin eikä kaavoihin, se voi olla rakenteeltaan lähes mitä tahansa.

Usein tajunnanvirralla tarkoitetaan tekstiä josta puuttuu realistinen logiikka. Sanat ja kuvat vaihtuvat toisiin vapaina assosisaatioina. Esimerkkini osoittaa kuitenkin että tajunnanvirta voi olla muodoltaan hyvinkin perinteistä ja arkilogiikkaa noudattavaa.

Sitten seuraava:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000409&posting=22000000018779184

Tämän lyhyen tekstin kirjoittamiseen kului aikaa kolme tuntia, enkä vieläkään ole tyytyväinen lopputulokseen.

Kirjoittaessa teksti lähti väkisinkin rönsyilemään ja ajatukseni kulkivat henkilön sisäiseen kokemusmaailmaan jota olisin halunnut pohdiskella. En millään osannut päättää kuinka tapahtuman kuvaan. Olin etukäteen päättänyt kuvata tilanteen lyhyesti ja täsmällisin lausein, en kuvaillen vaan yksinkertaisesti kertoen tapahtuman, joten tein kompromissin ja valitsin välimuodon. Silti kävin lauseet läpi vähintäänkin sataan kertaan muuttaen lauserakenteita ja pilkkujen ja pisteiden paikkoja suuntaan jos toiseenkin. Tulos on epätyydyttävä. Mielestäni olisi ollut parempi pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta, jotenkin tähän tyyliin:

Poljen keskikaupungilta kotiin yöllä. On ollut oikein mukava ilta. Edessäpäin näkyy olevan kuin kaksi kissaa, mutta lähestyessäni huomaan niiden olevan jäniksiä. Hiljennän vauhtia. Jne.

Tässä siis tajunnanvirran etu.
Antautuessa intuition vietäväksi kirjoittaja voi saada helpostikin sanotuksi asiat jotka haluaa kirjoittaa, hän kirjoittaa ne vaistonvaraisesti, enemmän tunteen kuin järjen kautta. Tämänkaltaisessa kirjoittamisessa voi harjaantua niin, että ajatteluprosessi ja järkeily on kyllä käynnissä mutta ei liian tietoisena että katse juuttuisi tehtävään kuvaan ja sen muotoihin. Ehkä kyseessä on hieman sama asia kuin niin sanotussa sokeassa pisteessä? On asioita jotka voit nähdä vain "sivusilmällä" ikäänkuin katsoen niiden ohi. Jos keskität katseesi tietoiseen tarkasteluun, tarkaten objektia suoraan, kohde häviää ulottuvista.

Näkökentässäni on läpikuultavia hiusmaisia vänkyröitä, kuin lasimaisia matoja. Ilmeisesti verkkokalvoni on joskus vahingoittunut. Nämä hiusmaiset vänkyrät väistävät katsetta ja juoksevat karkuun yrittäessäni tarkastella niitä. En koskaan saa katsettani kohdistettua niihin. Silmän liikkuessa myös vänkyrät liikkuvat. Mutta voin tarkastella näitä vänkyröitä kun katselen johonkin vaaleaan taustaan, esimerkiksi keskitän katseeni hajamielisesti tyhjään kattoon, tällöin näen hiusmaiset vänkyrät ja voin ikäänkuin sivusilmällä tarkastella niiden muotoa ja rakennetta.

Tajunnanvirran kanssa on samoin. Huomaan kirjoittavani epäolennaisista asioista, vuodattavani merkityksettömiä, mielikuvituksellisia tapahtumia, jotka ovat toisinaan realistisen oloisia ja toisinaan psykedeelisiä kuvitelmia, nämä kuvitelmat ovat ikäänkuin asian reunoja, ne eivät ole täsmällisesti se mihin haluan huomioni kohdistaa. Mutta lukiessani tekstiä huomaan kirjoittaneeni siitä mistä oikeastaan halusinkin puhua, se tuli paperille kuin huomaamatta.
Ehkä en edes ymmärrä mistä tahdon puhua, mutta kirjoittamaani tajunnanvirtaa lukiessani saan siihen kosketuksen ja näin tunnustelen itsessäni asiaa, johon ei voi käydä kiinni suoralla havainnoinnilla ja älyperäisellä kirjoittamisella, koska se väistäisi liian karkeaa lähestymistä.

Tämä on tajunnanvirran ja vapaan assosioinnin etu! Kyseisessä esimerkissä (linkin kohta 1) tajunnanvirta tuskin tuo esiin mitään kovinkaan syvällistä. Kunhan höpisin. Joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia kuitenkin. Esimerkiksi Hieronymus Bosch. Vasta myöhemmin - kun olin jo lähettänyt tekstin - mieleeni tuli, että tosiaan Bosch on valmistaja, joka tekee monenlaisia tuotteita ja tarvikkeita, todennäköisesti myös suihkuja. "Hieronymus" on mitä luultavimmin assosisaatio sanoista "hierova suihku". Toki muistin että Hieronymus Bosch on se synkistä kauhumaalailuista tuttu taiteilija, joka teki varsin outoja ja pelottavia kuvia. En kuitenkaan muista hänen töitään tarkasti, ja katsoin juuri wikipediasta. Wikipediassa kyseistä heppua ja hänen tuotantoa määritellään: Monet hänen töistään esittävät symbolistisesti syntejä tai muita ihmisluonnon heikkouksia.

Tajunnanvirta ei tietenkään voi tuoda esiin asioita jotka eivät jo ennestään sisälly tekijänsä sielumaailmaan ja alitajuntaan. Kyse on intuitiivisesta kokemisesta jossa voidaan käsitellä ulottuvuuksia joita arkitajunta ei pysty tavoittamaan, kuitenkin nuo ulottuvuudet materiaaleineen ovat olemassa. Esimerkiksi olen saattanut nähdä tai kuulla jossakin Bosch-merkkisestä suihkusta - mahdollisesti näkö- tai kuulohavainto on mennyt ohi ilman tietoista rekisteröintiä, mutta nousee nyt kirjoittaessani esiin alitajunnasta. Tässä tapauksessa tajunnanvirran heikkous on sen subjektiivinen ja täysin kokijaan sidottu luonne. Havainto saattaa nimittäin olla väärä. Että korvani kuulee ja varastoi ohikulkevan pariskunnan keskustelusta lauseen "kyllä se meidän Bosch-suihku on hyvä" ei tietenkään tarkoita että Bosch oikeasti on suihkuvalmistaja, saattoihan kyseinen henkilö muistaa merkin väärin...

Semmoista tällä kertaa.
;-)

Muuten, tämä viesti syntyi noin tunnissa.