ajattelin tässä kirjoittaa ,pois nukkuneesta lapsestani.
ja tästä kamalasta ikävästä joka kasvaa joka päivä,eikä helpota .en oikeen tiedä miten käsittelisin asian poikani kuoli´31.3-02 eli viime pääsiäisenä.lapseni oli 8 vuotias.olen koittanut tehdä kaikkeni jotta pystyisin käsittelemään asiaa mutta ei....pääni ja sydämmeni ei anna.aina kun rupean ajattelemaan pääni tuntuu hajoavan ja lopetan kaiken ajattelemisen, tai rupean tekemään jotain muuta.tein lapsestani dokumentin ylelle ja ajattelin että siten käsittelen asian pakosta mutta ei...pääni otti dokumentin teon kuin työnä, ja olen edelleen samassa tilanteessa kuin silloin kun poikani kuoli.minulle sanottiin että puhu asiasta ja olen puhunut mutta ei mikään ei auta.se vaan ei mene jakeluun .liian rankkaa.poikani kuoli leukemiaan.ja dokumenttikin tulee vasta tammikuussa.....tiedä sitten kun näkee itse sen tekemänsä dokumentin....miten pää sen kestää??...onkos kellään kokemusta tai jotain mikä ehkä auttaisi??en taida kauaa jaksaa.......
ja tästä kamalasta ikävästä joka kasvaa joka päivä,eikä helpota .en oikeen tiedä miten käsittelisin asian poikani kuoli´31.3-02 eli viime pääsiäisenä.lapseni oli 8 vuotias.olen koittanut tehdä kaikkeni jotta pystyisin käsittelemään asiaa mutta ei....pääni ja sydämmeni ei anna.aina kun rupean ajattelemaan pääni tuntuu hajoavan ja lopetan kaiken ajattelemisen, tai rupean tekemään jotain muuta.tein lapsestani dokumentin ylelle ja ajattelin että siten käsittelen asian pakosta mutta ei...pääni otti dokumentin teon kuin työnä, ja olen edelleen samassa tilanteessa kuin silloin kun poikani kuoli.minulle sanottiin että puhu asiasta ja olen puhunut mutta ei mikään ei auta.se vaan ei mene jakeluun .liian rankkaa.poikani kuoli leukemiaan.ja dokumenttikin tulee vasta tammikuussa.....tiedä sitten kun näkee itse sen tekemänsä dokumentin....miten pää sen kestää??...onkos kellään kokemusta tai jotain mikä ehkä auttaisi??en taida kauaa jaksaa.......
Vastaukset 21
Vanhimmat
Luin tuskasi ja ymmärrän siitä osan.
Ymmärrän hajonneen sydänmesi ja valottoman tiesi. ainakin osittain.
Itse en ole joutunut menettämään lasta jonka olisin saanut pitää noin vanhaksi.
Omat lapseni kuolivat kohdussa, kerta kerran jälkeen.
Neljä kuoli varhaisemmassa vaiheessa, synnytin kaksi kuollutta lasta´.Yksi jolla ei ollut mitään mahdollisuutta.
Joka kerta toivoin niin ja pelkäsin, Joka menetys tappoi minut.
Nyt katselen taivaalle ja kun näen Otavan ajattelen heidän olevan siellä. Katsovat minua ja iloitsevat taivaan korkeudessa. Mitään asiaa en pidä enää itsestään selvänä.
Minut pelasti kun sain elävän lapsen.
Tuska ja menetyksen murhe ei poistu koskaan.
Suomenlinnan kirkossa järjestetään vuosittain muistohartaus poisnukkuneille lapsille,
Siellä usein itkimme ääneen muiden äitien ja isien kanssa. Mutta se rauhoitti ja lohdutti minua.
Niin paljon hyviä ihmisiä joilla on sama tuska ja tyhjä syli.
Tiedän ettei ole sanoja murheeseen ja epätoivoon mutta ajattelen sinua.
Haluatko ottaa minuun yhteyttä?
[email protected] minulle voi kirjoitella suoraan sähköpostiini...ja kiitos teille tuesta...mikään tuki ei ole liikaa tällä hetkellä....
Sinun lapsesi on lähelläsi ja ha-
luaa lohduttaa sinua.Hän ojentaa sinulle kätensä ja kuiskaa äiti rakas en ole koskaan kaukana sinusta.Minun on nyt hyvä olla.Muistele minua ilolla,rakkaudella.Rukoile puolestani ja toivota minulle hyvää matkaa;sillä minun matkani jatkuu .siunaa minut minun matkalleni ja anna minun lentää ,kuin höyhen ajasta iättömyyteen.Kuitenkaan en ole kokonaan poissa ,olen aina ajatuksissasi.olen aina luonasi.Lähelläsi.Rakkaudella enkelilapsesi.
Lähetän sinulle paljon voimia. Voin vain kuvitella, kuinka raskasta sinulla on, mutta yhden jutun kerron. Sinulla on varmasti paljon ihania muistoja lapsestasi. Elämä on kyllä siinä mielessä raakaa, että kaikkien meidän on joskus täältä lähdettävä ja luulen, että sillä on joku tarkoitus. Uskon, että yläkerrasta tulee se lähdön merkki. Voihan kuoleman jälkeen olla meillä muita tehtäviä. Tiedä häntä. Sinulla on oikeus surra,mutta kovaan pahaan oloon hae apua. Toivotan HYVÄÄ JOULUA ja JAKSAMISTA.
en tiedä siitä hyvästä joulusta lapseni on syntynyt jouluna.aattona kaiken lisäksi meillä ei ole oikein joulu iloa enää..ainut syy minulla on elää ja jaksaa on toinen poikani jonka vuoksi yritän edes laittaa joulua.muuten varmaan lähtisin kauas pois jouluksi...jeesus lapseksi on lastani sanottu.syntyi jouluaattona ja nukkui pois pääsiäisenä ylösnousemuksen päivänä.toivotan teille kuitenkin parempaa vuotta 2003.
Hei
Minun esikoiseni kuoli matkalla synnytykseen 13.3. 98.hautakiveen laitoin nimeksi NIKO
Rakastan häntä edelleenkin sain pitää sylissä ¨kuolleenakin hän oli kuin nukkuisi...
käsittelen tätä aihetta vieläkin suljin asian pois mielestäni mutta se vain palaa...ikävöin pientä pikaani joka päivä itken hänen kuolemaansa joka ilta hiljaa sydämessäni.hän ei ikinä unohdu vaikka haluaisin.haudalla en pysty käymään olen käynyt koko aikana vain kaksi kertaa...
sinun teksti oli kuin mun elämästä,minulla on myös enkeli poika, ja ei päivääkään mene niin että häntä muistelis, yöt menee itkiessäni itseni uneen.
jos haluat mailata minulle niin täs ois osoite
[email protected]
Olen pahoillani menetyksienne vuoksi, mutta ihmisistä ei tule kuoleman jälkeen enkeleitä. Enkelit ovat Jumalan taivaallista sotaväkeä ja heidät on luotu paljon ennen ihmisen luomista.
jopas taas tuli yks pilkun nussija tähänkin keskusteluun. Että kehtasikki kirjoittaa tuommoisen viestin. minua ainakin lohduttaa ajatus siitä että lapseni on enkelinä taivaassa,ja sinä kehtaat tulla tänne sanomaan että ei lapsenne ole enkeleitä. enkeli sana on se joka auttaa meitä jaksamaan suuren surun keskellä ja saa kulkemaan eteenpäin elämässä.
Se todellakin on ärsyttävää, jos jokuu tulee sinulle surun hetkellä tuputtamaan omia näkemyksiään kuoleman jälkeisestä elämästä. Jokainen hoitakoon surutyönsä omalla tavallaan. On todellakin helpottavaa ajatella rakkaansa menettäneenä, että hänestä tulee enkeli ja että hän on jatkuvasti lähellä. Omaa surutyötäni tein kirjoittamalla runoja joissa kerroin missä hän nyt on. Runoissani rakkaani ei ollut ainoastaan taivaassa levon saava enkeli, vaan hän saapui luokseni vaahteran lehtenä tai sateen pisarana. Hän lenteli lähelläni lintuna tai minä muuna tahansa elävänä ja kauniina.
Kesäisinä päivinä istuin usein portailla katsellen perhosten leikkiä ja ajattelin häntä. eräänä tälläisenä päivänä perhonen yllättäen laskeutui kädelleni, ja tiesin että surutyöni ajtukset olivat totta. Hän oli nähnyt ikäväni ja nyt tullut tervehtimään.
Ikävä on edelleen, mutta jopa talvisina pakkasöinä hän on luonani kun katselen tähtiä. Rakkaani kuoltua katsoin taivaalta tähden, joka mielestäni eniten muistutti häntä. Sitä kautta minä pystyn olemaan jatkuvasti hänen lähellään.
Hei anne-75
Ikävä juttu.olemme siis kohtalotovereita...
anna myöhemmin oman osoitteeni hankin sellaisen ekana...
onko sinulla perhettä?
minulla on 2 lasta.
Nikon jälkeinenkin meinasi mennä tehtiin hätä leikkaus...sydän äänet loppu ja sitten tajusin että olen leikkaus salissa...ja aivan yksin...nuorimmaisen kohdalla ei ollut mitään sekin leikattiin...meinasin vain pyörtyä vessaan aika inhottava tunne olla tajunnan rajamailla...
Tämä ei ole mikään oma mielipiteeni vaan Raamatussa ilmoitettu tosiasia. Uskon kuoleman jälkeiseen elämään kylläkin, koska tiedän tapauksia, joissa poismennyt on tullut ilmoittamaan lähdöstään (esim. mummini, jonka kuolinyönä kerrostalon ylimmän kerroksen ikkunaan koputettiin kolme kertaa) ja olen varma, että rakkaan sielu jää elämään.
Ei kuitenkaan ole hyvä, jos ottaa Raamatusta ja kristinuskosta uskon siihen, että enkeleitä on olemassa, mutta sitten kehittelee itse siihen jotain omia harhaoppeja ympärille. Lue Raamattua, niin saat varmuuden, että lapsesi on Jumalan luona, etkä tarvitse enää mitään enkeliuskoja!
Kyllä minä tiedän mitä raamatussa enkeleitä sanotaan ja tiedän myös mitä papit ym enkeleistä sanovat, mutta jo pienenä opin että enkelit ovat kauneinta, hyvintä ja puhtainta mitä pieni mieli voi kuvitella,´joten minun kuvitelmissani myös kuollut rakkaani on enkeli.. Pienenä minulle kerrottiin satuja joissa kuollut henkilö katseli pilvenreunalta alas rakkaitaan ja eihän pienen ihmisen päähän mahtunut muuta mahdollisuutta kuin että ihminen oli saanut siivet ja lentänyt pilven päälle...eläkä rupea nyt selittämään, että taivas ei suinkaan ole tuo sama taivas mikä meidän yläpuolellamme on..kyllä minä sen tiedän, mutta välillä on hyvä surra omassa kuvitus maailmassaan enkeleiden kanssa..
Toivon enkeleitä sinunkin jouluusi!!
Hei kaikkien enkeleiden omaiset. Otan osaa suruunne !!!! Toivotan teille jokaiselle jaksamista elamassa eteenpain. Elaman on jatkuttava, kaikki tanne jaanneet omaiset eli ei viela enkelit tarvitsevat teita ja teidan rakkautta.
Ns shokkiaika kuoleman jalkeen kestaa vuoden, mutta sen jalkeen alkaa ns toipumis jakso ja se voi vieda kauan, eli helppoa ei ole.
Lapsen menetys on varmasti rankin kokemus mita elamassa voi olla, mutta .. kaikki on otettava mita annetaan. On hyva muistaa etta olemme taalla vain hetken, toisien vierailu kestaa hetken, kun taas toiset viipyvat pidempaan.
Ja voi miten ihminen on ilkea kuten taalla kirjoittanut henkilo. Alkaa valittako hanen enkeli kommenteistaan, vaan olkaa vahvoja ja tehkaa suru tyonne ja rakastakaa edelleen pienia ja isompia enkeleitanne. Rakkaudella teille jokaiselle. Hyvaa vuotta 2003.
...kauniista sanoistasi!!!
Olkoon vuotesi tulvillaan rakkautta ja iloa!!!
"rakastan, rakastan ,rakastan, joka ainoaa nauravaa suuta. Kun niitä katselen kadehtien, tunnen saavani voimaksi sen. Rakastan, rakastan, rakastan, kyyneleitäkin ilman muuta. Vain silloin tietäisin mitä on olla onnellinen..."
Joo, todella ilkeä ihminen olen! Oikein tosi paha ja väärämielinen! Onko siinä jotain pahaa, että sanoo oman mielipiteensä? Onko se niin kauhea ajatus, ettei se oma rakas olekaan enkeli, vaikka on Jumalan luona? O tempora o mores!
osoitteessa: www.saunalahti.fi/sarik/enkeli
Käy katsomassa tuolta löytyskö sieltä mitään, joka vois helpottaa sinun oloa.
Lapseni vuoteen ääreen istuu enkeli,suojaa siiven kultaisella osalla,lapseni pienenä sairaana,enkelin voi kuulla,aavistaa,enkeliltä pyydän, siunaa suojaa lapseni tie,anna voimia äidille,valvo yö pieneni vierellä.
Hei, Luin äsken juttusi, ja olen pahoillani puolestasi. En kuitenkaan itse ole kokenut samaa, vaikka lähellä oli. Olen kuitenkin seurannut läheltä sisartani, joka menetti myös vuosi sitten oman lapsensa. Sanat eivät riitä kuvaamaan menetyksen aiheuttamia tunteita. Sisareni sanoi, ettei pahempaa voi kokea.
Olet varmasti ollut hyvä äiti, ja lapsellasi oli varmasti kaikki hyvin ja uskoisin, että hänellä on ollut onnellinen elämä, niin kauan kun sitä kesti.
Lapsesi on pitänyt sinua enkelinä, usko pois. Olet ollut hänen turvansa ja tukenut häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Joskus vain tuntuu siltä, ettei kyyneliltä yön yli jaksa huomiseen.
Kuitenkin kaikki muuttuu, vain hetken toivo puuttuu, siksi täällä matkaa teet.
Kaikkea hyvää ja voimia sinulle kovasti.
Toiset enkelit pitävät lapsestasi huolen, usko minua!
Katsoin yleltä tekemäsi dokumentin. se oli todella koskettava tarina poikasi ja perheesi taistelusta leukemiaan vastaan. Itse en ole lasta menettänyt, mutta kaksoissiskoni menetti kesällä -88 4-vuotiaan poikansa moottoripyöräonnettomuudessa. Olin paikalla tuolloin kun onnettomuus tapahtui. Tapaus järkytti kovasti minua. Koin tuskaa menetetyn lapsen sekä kaksoissiskoni puolesta. Tuska/suru ei helpottanut minulla vasta kun synnytin lapsen keväällä -89,jota aloin odottamaan samaan aikaan kun siskon poika kuoli. Kun tein surutyötä ahmin kaikkea kirjallisuutta kuoleman jälkeisestä elämästä eli kokemuksia mitä rajan tuolla puolella käyneet olivat kokeneet.Koetin näin selventää itselleni, että kuoleman jälkeen on paikka minne mennä, jossa on hyvä kuolleiden olla. Koetin parhaalla mahdollisella tavalla tukea myös kaksoissiskoani hänen surussaan juttelemalla ja kuuntelemalla häntä. Olen monesti ajattellut, että oli hyvä että olin paikan päällä kun onnettomuus tapahtui. näin pystyimme yhdessä kertaamaan päivän tapahtumia ja pojan viimeisiä hetkiä. Kaksoissiskoani auttoi surusta selviytymään hänen omat jäljelle jääneet kaksoset, jotka olivat pojan kuollessa 5 kk ikäiset. Oli vain pakko jaksaa eteenpäin. Toivottavasti sinulla on läheisiä, jotka voivat jakaa kanssasi kuolleen poikasi muistoa, ihmisiä jotka olivat läsnä poikasi viimeisinä kuukausina ja päivinä. Näiden ihmisten kautta voit käydä tuskaisia muistojasi läpi ja ehkä näin saada sielullesi joskus rauhan.
Niinkuin kaksoissiskoni sanoo, ei suru lopu koskaan, mutta se muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään. Toivotan sinulle ja perheellesi voimia jaksaa eteenpäin.
kyllä, se oli koskettava tarina ja ei voi, kuin kuvitella miltä tämmöinen tuntuu, se on niin väärin, kun pieni ihminen otetaan pois, niin kun hän itse sanoi "en minä voi kuolla kun olen vasta 8 vuotias" tämä dokumentti pysäytti todella, kyllä tuommoisen rinnalla, tuntuu korvatulehdukset ja muut flunssat todella lieville. En voi kuin toivoa että perhe selviytyy tästä surusta. - niin lähdit, enkeli kultainen, luo taivaan omien enkelien-