Onpa tämä nyt hankalaa, kun eilen sain täältä tietää, että siinä Kuusisdokumentissa olisi sanottu Kuusisen olleen varapuheenjohtaja SDP:ssa.
Aikanaan täällä kinattiin kovasti asiasta, kun SDP:n omilla sivuilla oli kaksi listaa, joista toisessa Kuusinen mainitaan puheenjohtajana, mutta toisessa ei.
En kaikkia lähteitä edes muista, joita silloin esiin vedettiin.
Asia on, kuten sanottu, merkityksetön, mutta minkäs teen, kun tuollaiset jää vaivaamaan, että miten se sitten lopulta oli?
Minua on turha nimitellä miksikään, minulle ei asialla ole mitään merkitystä, enkä pyri sillä mollaamaan ketään enkä mitään, vaivaa vaan..
Itsekin katsoin tuon ensimäisen osan, mutta en kokonaan, kun satuin sille kanavalle kanavia pujotellessani ja huomasin, että OWK:n historiaa puidaan.
Kanavastakin erehdyin, mikä tosin erheistäni taitaa olla pienimpiä.
Mutta eikö mokomaa asiaa nyt mistään saa varmuudella tietää, että voitaisiin viimeinkin unohtaa se kokonaan.
Oliko OWK SDP:n PJ, vai eikö ollut?
Aikanaan täällä kinattiin kovasti asiasta, kun SDP:n omilla sivuilla oli kaksi listaa, joista toisessa Kuusinen mainitaan puheenjohtajana, mutta toisessa ei.
En kaikkia lähteitä edes muista, joita silloin esiin vedettiin.
Asia on, kuten sanottu, merkityksetön, mutta minkäs teen, kun tuollaiset jää vaivaamaan, että miten se sitten lopulta oli?
Minua on turha nimitellä miksikään, minulle ei asialla ole mitään merkitystä, enkä pyri sillä mollaamaan ketään enkä mitään, vaivaa vaan..
Itsekin katsoin tuon ensimäisen osan, mutta en kokonaan, kun satuin sille kanavalle kanavia pujotellessani ja huomasin, että OWK:n historiaa puidaan.
Kanavastakin erehdyin, mikä tosin erheistäni taitaa olla pienimpiä.
Mutta eikö mokomaa asiaa nyt mistään saa varmuudella tietää, että voitaisiin viimeinkin unohtaa se kokonaan.
Oliko OWK SDP:n PJ, vai eikö ollut?
Vastaukset 20
Vanhimmat
>> Asia on, kuten sanottu, merkityksetön, mutta minkäs teen, kun tuollaiset jää vaivaamaan, että miten se sitten lopulta oli?
Oletkos yrittänyt kiinnostua olennaisesta?
Jos jäät koukkuun tuollaisiin epäolennaisuuksiin olet kohta kuin joku korhostyypin historianharrastaja, joka on keskittynyt kaivelemaan tikullaan Kekkosen jätöksiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000011114115&view_mode=threaded
Riippuu keltä kysyy.
Kansanpetturi Kuusinen ei ole toiminut koskaan SDP:n puheenjohtajana!
Tässä on virallinen lista:
http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf
http://www.sdp.fi/index.php?mid=806
Sovitaan niin, että oikea tieto on se, missä kerrotaan OWK:n olleen SDP:n puheenjohtajana syksystä 1911 syksyyn 1913. Matti Paasivuori oli ilmeisesti käytännössä niin suuri vaikuttaja, että jotkut ovat kirjanneet hänet koko kauden puheenjohtajaksi. Kepulaiset saavat olla historiassaan tarkkoina, etteivät nyt kirjaa Eero Heinäluomaa puolueensa puheenjohtajaksi, kun keväällä jo vähän siltä näytti.
Eihän heistä voi puhua edes samana päivänä! Paasivuoren tärkeys on jälkisyntyistä tekoa ja kuuluu osana Kuusisen mitätöimiskampanjaan.
Otto Wille Kuusinen on vähintään yhtä tärkeä nimi SDP:lle kuin Santeri Alkio Keskustalle.
Paasivuori on ehdottomasti keskeisempi henkilö SDP:n historiassa kuin Kuusinen. Kuusista ei voi millään muotoa pitää kovin merkittävänä puoluejäsenänä, kun suorastaan boikotoi puoluettaan puheenjohtajakautensa jälkeen kieltäytyen jatkamasta enää puheenjohtajana. Kuusinen arvosteli jo silloin SDP:tä revisionistisesta linjasta.
Myöhemminhän SDP oli sitten Kuusisen ja muiden kommunistien silmissä luokkapetturipuolue. SDP oli maltillinen vasemmistopuolue eikä siten kielletty sisällissodan jälkeen kuten kommunistiset puolueet.
Jos SDP:n valtavirta olisi ajautunut vallankumouksellisten sosialistien käsiin, joihin Kuusinenkin kuului (tosin sen maltillisempaan siipeen), SDP:n tilanne olisi ollut toinen. Puolue kuitenkin onnistui säilyttämään maltillisen revisionistisen linjansa läpi autonomian lopun ja itsenäisyyden ajan.
"Puolue kuitenkin onnistui säilyttämään maltillisen revisionistisen linjansa läpi autonomian lopun ja itsenäisyyden ajan."
Unohtuko jotain?
kun myötäili porvareita.
Demarit aloittivat myös punakapinan v. 1918. Turha totuuksia kaunistella. Tälläisia isänmaanpettureita on demareissa.
Jatka samaanmalliin vaan, ei sinua kukaan ota todesta.
.................... .........
Ajattelet ja kirjoitat tyypillisen kepulaisesti. Kun politiikassa pitää ajatella tulevaisuutta, elät sinä ja puolueesi edelleen esi-isien aikaa.Juuri tässä on suurin syy, ettei Suomi koskaan kehity Kepun ollessa hallituksessa.
Olen kepuloinen, mitäpä siitä inttämäänkään.
Vanhanen näyttää harmaanakin olevan ylivoimaisen suosittu pääministerinä. Väki ei kaipaa särmää, se kunnioittaa osaamista, rehellisyyttä ja luonnollisuutta.
Oiva Härkönen (10.7.2006 10:52)
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/nettikysely.asp?id=9542
http://www.otakantaa.fi/forum2.arkisto.cfm?tid=25320&group=177&ref=Kaikki arkistoidut
nainen 30 v. ja kaupunkilainen!
pitää paikkansa
Oletko sä joku persu vai Mikko Bernhard?
koklipit tätä palstaa hallitsee, sekopäisillä kirjoituksillaan.
Lipposen takinkääntö kaatoi....
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 16.39
Tarja Halosen haaveet toisesta presidetti-kaudesta. SDP:ssä laskettiin todella metsään kun värväsivät Paavo Lipposen Tarjan korkeantason tukijaksi höpisemään nato-peikosta mediaan, palttoo nurinpäin.
Tarjan kamppanijapäälikkö ei varmastikkaan muistanut sitä emävaletta, jonka Paavo Lipponen loihi suustaan viime eduskuntavaalien viimeistä edeltävänä iltana. Paavo oli haalinut rinnalleen ruotsin pääministeri Göran Perssonin, ja suu virneessä kertoi tv;ssä kansalle suomen saaneen elintarvikeviraston, josta asiasta oli sovittu itsensä mafiaberlusgonin kanssa.
Valitettavasti suomalaiset muistavat tuon kusetuksen ja näinollen Paavon "apu" Tarjalle toimi Tarjaa vastaan. Saattoihan olla niinkin, että Paavon huomatessa aikansa tulleen politiikassa hän päätti vihoissaan pilata myös Tarja Halosen poliittisen uran?
Varma tieto täältä
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 19.53
*****************
Olet ollut Saulin hyvä tukija, tukesi ei mennyt hukkaan, sillä Sauli Niinistö on seuraava, Suomen Tasavallan Presidetti.
*********
"Koekaniinin" aika on ohi
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 19.56
Tarja jättää jäähyväiset Mäntyniemeen.
***********
Lesbo-faneille pöytä on vapaa
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 21.00
Suomen kansa ei todellakaan ymmärrä, mikä nainen on Tarja Halonen? *Tämän muumin uudelleenvalinta tarkoittaa, että mikään tässä maassaa ei tule muuttumaan-
*************
Tyhmyys voitti
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 21.25
Onnnneksi Tarja Halosen ilmoitus "koko kansan preesidentistä" hyytyi vajaaseen 52%. 48,2 % suomalaisista ovat sitä mieltä, että Tarja Halonen ei sittenkään edusta hänen mainostamaansa "koko kansan presidettiä".
***********
Häpeä helvetin..
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 21.33
lesbo-fani.
*********
Kysymykseesi vastaus kuuluu....
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 21.48
näin. Olen humoristi, jolla on aikaa jokaiselle, joka ei elä demarien perinteisellä tavalla, käyttää heikoinpaa hyväkseen.
***********
mene perseesees
Kirjoittanut: Mikko-Bernhard 29.1.2006 klo 22.41
olet iilimato ja lisäksi oikein okdettava paska.
*******
-----------