Tarvitseeko

Olen haeskellut paikkaa kirpparille tampereelta, aikomus on perustaa aatteellisen yhdistyksen ((Autetaan yhdessä-yhdistys)) kirppari, jonka tuotto kokonaisuudessaan menee SUOMALAISTEN lasten hyväksi, mm Apua kotiin jos ja kun äiti/isä sairastuu. Lasten harrastuksiin jne. jne.
Mitä mieltä olet, tarvitseeko tampere kirpparin, jossa tuotto todellakin menee hyväntekeväisyyteen, eikä pelkästään lihota herrojen pankkitilejä.
12732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mutta onhan toiminnasta kuitenkin kuluja; vuokrat, sähkö, ilmoituskulut ym. Riittäisikö jotain vielä annettavaksikin? Koska tavaran saisi ilmaiseksi, ei kai kukaan maksaisi hyllyvuokria. Mistä sitä todellista tuottoa sitten tulisi?

Äänestä
  • Toki vuokrat, sähkö, ym vältt. kulut maksetaan tuotosta ensin. Sitä en tiedä, riittäisikö jotain jaettavaksi eteenpäin, mutta kun olen saanut tutustua kiertoteitse erään firman tuottoon, voisin näin perstuntumalla sanoa, että jotain jaettavaakin jäisi, eikä kyse ole mistään pienistä summista. Jos tavaraa tulisi ja menisi kuten muissa vast. firmoissa, siitähän se tuotto tulisi.
    Toiminta olisi varmasti kannattavaa, alku tietenkin hankalaa, ainoa mitä ajattelen, on, kuinka (hyvät) ihmiset ottavat vastaan "yrittäjän", joka todella jakaa saamansa kotimaan tarvitseville, eikä kierrätä tuottoa bisnes-miesten ja -naisten tileille. Kotimaassakin vielä on avuntarvitsijoita, kaikista puheista ja kirjoitteluista huolimatta.

    Äänestä

  • tampere.. kirjoitti:

    Toki vuokrat, sähkö, ym vältt. kulut maksetaan tuotosta ensin. Sitä en tiedä, riittäisikö jotain jaettavaksi eteenpäin, mutta kun olen saanut tutustua kiertoteitse erään firman tuottoon, voisin näin perstuntumalla sanoa, että jotain jaettavaakin jäisi, eikä kyse ole mistään pienistä summista. Jos tavaraa tulisi ja menisi kuten muissa vast. firmoissa, siitähän se tuotto tulisi.

    että puutetta maassa vielä piisaa. On työttömyyttä, sairautta, velkavankeutta ja monilapsisten ahdinkoa.
    Askarruttaa vaan, miten laadukasta vastaanotettu tavara sitten on, koska siitähän saatava hinta sitten riippuu.

    Äänestä

  • totta, kirjoitti:

    Yleensä tavara on hyvää. Ainakin muihin vast viedyt. Toki huonoakin on joukossa, joskus vaan näkyy kun firmasta viedään rekkakuorma jätesäkkiä, tai jospa se onkin sitä parempaa tavaraa ! Mistäpä sen tietää.
    Tavarasta ei todellakaan ole pulaa, muilla kuin niillä, jotka eivät pysty sitä tavallisesta kaupasta ostamaan. Siksipä kiinnostukseni kohde nro 1 on huonekalut, vaatteiden lisäksi, huonekalujen hinta uutena on todella korkea, kierrokset viime talvena kierrätyskeskuksissa ihmetytti, miksi sielläkin hinnat ovat "törkeitä", eikö riistämistä voisi lopettaa. Tapasin monta opiskelijaa, jotka eivät pystyneet huonekaluja edes kierrätyksestä ostamaan. Laskelmani tuotosta perustuu siihen, kun ilmaseks saa, pystyy halavalla myymään. Siltikin liike tuottaa, kunhan laittaa tavaran kiertämään, eikä seisota sitä nurkissa.
    Toivon vastauksia, ostatteko tavaranne mieluummin sellaisesta paikasta, jonka tuotto käytetään lasten/lapsiperheiden auttamiseksi. Siis täällä rakkaassa kotimaassa.
    Tuossa kun noita puutteita on lueteltu, ei voi kuin lisätä, ahdinko vain lisääntyy. Kannattaa varautua siihen.

    Äänestä

  • tampere... kirjoitti:

    Oikeastaan edullisen kierrätyksen tuotto ei ole ollenkaan niin tärkeä asia, vaan se että tavara todellakin kiertää ja sitä myydään kohtuu hinnalla.

    Kierrätyksien riesana ovat enemmänkin erilaiset hampstraajat joilla on aikaa ja mahdollisuuksia käydä vaikkapa päivittäin katsomassa mitä lahjoituksia on tullut ja sitä mukaa kerätä itselleen parhaat tavarat päältä, jota sitten myyvät muilla kirppiksillä.

    Tavallaan, eipä se haittaisikaan muuten, mutta sitten kun joku tarvitsee oikeesti niin nämä 'trokarit' vaativatkin jo omaa siivuaan...

    Toisaalta kierrätyshän voisi käydä myös jonkilaisest 'kirppistukusta', kokemus on kuitenkin osoittanut että aate tahtoo kadota johonkin lahjoitusten ja laskujen väliin...valitettavasti.

    Pitääkö kierrätyksen aina perustua ns. hyväntekeväisyys toimintaan, niin että sen tuottoa lahjoitettaisiin johonkin. Miten olisi jonkinlainen omakustannus toiminta?

    Eipä ole kovinkaan jäsenneltyä ajatuksen kulkua, mutta kun kerran kysyit...

    Äänestä

  • tampere.. kirjoitti:

    Toki vuokrat, sähkö, ym vältt. kulut maksetaan tuotosta ensin. Sitä en tiedä, riittäisikö jotain jaettavaksi eteenpäin, mutta kun olen saanut tutustua kiertoteitse erään firman tuottoon, voisin näin perstuntumalla sanoa, että jotain jaettavaakin jäisi, eikä kyse ole mistään pienistä summista. Jos tavaraa tulisi ja menisi kuten muissa vast. firmoissa, siitähän se tuotto tulisi.
    Toiminta olisi varmasti kannattavaa, alku tietenkin hankalaa, ainoa mitä ajattelen, on, kuinka (hyvät) ihmiset ottavat vastaan "yrittäjän", joka todella jakaa saamansa kotimaan tarvitseville, eikä kierrätä tuottoa bisnes-miesten ja -naisten tileille. Kotimaassakin vielä on avuntarvitsijoita, kaikista puheista ja kirjoitteluista huolimatta.

    Ajatuksena ihan hyvä, mutta...

    Halli/muu liiketila 2500-8000 eur/kk
    Sähköt & lämpö 200-300 eur /kk
    Mahdollinen palkattu työntekijä sivukuluineen n.2000-2500 eur/kk
    Verot 26 % voitoista
    Ilmoittelukulut, yms, yms

    Hankalaksi voi mennä.

    Äänestä

  • tampere... kirjoitti:

    Yleensä tavara on hyvää. Ainakin muihin vast viedyt. Toki huonoakin on joukossa, joskus vaan näkyy kun firmasta viedään rekkakuorma jätesäkkiä, tai jospa se onkin sitä parempaa tavaraa ! Mistäpä sen tietää.
    Tavarasta ei todellakaan ole pulaa, muilla kuin niillä, jotka eivät pysty sitä tavallisesta kaupasta ostamaan. Siksipä kiinnostukseni kohde nro 1 on huonekalut, vaatteiden lisäksi, huonekalujen hinta uutena on todella korkea, kierrokset viime talvena kierrätyskeskuksissa ihmetytti, miksi sielläkin hinnat ovat "törkeitä", eikö riistämistä voisi lopettaa. Tapasin monta opiskelijaa, jotka eivät pystyneet huonekaluja edes kierrätyksestä ostamaan. Laskelmani tuotosta perustuu siihen, kun ilmaseks saa, pystyy halavalla myymään. Siltikin liike tuottaa, kunhan laittaa tavaran kiertämään, eikä seisota sitä nurkissa.
    Toivon vastauksia, ostatteko tavaranne mieluummin sellaisesta paikasta, jonka tuotto käytetään lasten/lapsiperheiden auttamiseksi. Siis täällä rakkaassa kotimaassa.
    Tuossa kun noita puutteita on lueteltu, ei voi kuin lisätä, ahdinko vain lisääntyy. Kannattaa varautua siihen.

    tavaroista vielä maksaa lahjaverokin, kun ne on lahjaksi saanut ja kuka niiden arvon sitten määrittelee?

    Äänestä

  • Täytyykö kirjoitti:

    tavaroista vielä maksaa lahjaverokin, kun ne on lahjaksi saanut ja kuka niiden arvon sitten määrittelee?

    Miten niin lahja vero?
    Hinnat määrittelee markkinat, se on vanha ja edelleen toimiva sääntö. Markkinain osat ovat kysyntä ja tarjonta.

    Äänestä

  • lahjavero? kirjoitti:

    Miten niin lahja vero?
    Hinnat määrittelee markkinat, se on vanha ja edelleen toimiva sääntö. Markkinain osat ovat kysyntä ja tarjonta.

    Ei tarvitse veroja maksella. Sitten tuo vuokra, jo 1500e saa keskustasta melko ison liikehuoneiston, jatkuvasti liikkeitä lopettaa, tyhjeneekö keskusta.
    Miksi hyväntekeväisyyttä ? Itse en mitään tarvitse, aina leivänpalan jakanut muiden kanssa, siksipä voisin touhuta jotakin ihan vain muiden parasta ajatellen.
    Kallista oli, sanoi tuttava käydessään tänään tutustumassa juuri avattuun uusimpaan kirppariin.
    Niinhän asia on, monelle liian kalliita ovat vielä käytetytkin tavarat.

    Totta tuo aatteellisen yhdistyksen verottomuus. Josta tietysti voi olla etua hinnoittelussa.

    Epäilemättä olet valmis jakamaan viimeisenkin leipäpalasi toisten kanssa, en sitä epäilekkään.
    Tuo hyväntekeväisyys niin ilmiönä kuin sanana vain on pahan inflaation kärsinyt.

    Mikä olisi sitten tarkemmin ottaen tuo sinun tarkoittamasi hyväntekeväisyys? Suoraan rahan jakamista, temppelin pystytystä, leipää ja kalaa, pikkukivaa sälää lapsille, lomaa ja leiri elämää?

    Ideasi on sinänsä ihan hieno joskaan ei uusi, toimiakseen se tarvitsee mielestäni kuitenkin jotakin omaperäisempää ja selkeämpää kuin hyväntekeväisyys lasten hyväksi....

    Äänestä

  • hyväksi.... kirjoitti:

    Temppeleitä on turha enää pystyttää, kyllä avun saa perille ilman kullattuja ulkokuoriakin. Harkinnan alla varmaan olisi pitkään tapa jolla tuotto jaettaisiin, mutta eiköhän keinot löytyisi, mm kunnon kesäloma tekisi varmaan kaikille hyvää, nyt kesästä ei voi kaikki nauttia. Toki aurinko paistaa risukasaankin, mutta muuta kivaa ei köyhä saa.

    Mikähän olisi "omaperäisempää ja selkeämpää", ehkäpä saan pikku vinkkejä, voisi helpottaa kun jatkan tästä eteenpäin.

    Äänestä

  • hyväksi.... kirjoitti:

    Totta tuo aatteellisen yhdistyksen verottomuus. Josta tietysti voi olla etua hinnoittelussa.

    Epäilemättä olet valmis jakamaan viimeisenkin leipäpalasi toisten kanssa, en sitä epäilekkään.
    Tuo hyväntekeväisyys niin ilmiönä kuin sanana vain on pahan inflaation kärsinyt.

    Mikä olisi sitten tarkemmin ottaen tuo sinun tarkoittamasi hyväntekeväisyys? Suoraan rahan jakamista, temppelin pystytystä, leipää ja kalaa, pikkukivaa sälää lapsille, lomaa ja leiri elämää?

    Ideasi on sinänsä ihan hieno joskaan ei uusi, toimiakseen se tarvitsee mielestäni kuitenkin jotakin omaperäisempää ja selkeämpää kuin hyväntekeväisyys lasten hyväksi....

    Tulee kuitenkin muistaa, että aattellinen ei voi määräänsä enempää toimia verottomuutensa takana.

    Jos yhdistys toimii avoimilla markkinoilla, jossa toimii myös normaaleja yrityksiä, tulee tästä liiketoiminnan voitosta maksaa vero.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tampere. kirjoitti:

Olen haeskellut paikkaa kirpparille tampereelta, aikomus on perustaa aatteellisen yhdistyksen ((Autetaan yhdessä-yhdistys)) kirppari, jonka tuotto kokonaisuudessaan menee SUOMALAISTEN lasten hyväksi, mm Apua kotiin jos ja kun äiti/isä sairastuu. Lasten harrastuksiin jne. jne.
Mitä mieltä olet, tarvitseeko tampere kirpparin, jossa tuotto todellakin menee hyväntekeväisyyteen, eikä pelkästään lihota herrojen pankkitilejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu