irtisanominen sairauden vuoksi

panta otsalla

Tervehdys!

Työsopimuslaki 7 luku 2 pykälä:

"Asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena ei voida pitää ainakaan:
1) työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista;"



- Jouduin selkäleikkauksen takia sairaslomalle 12/02. Pitkittyneen paranemisen ja jatkuneiden kiputilojen takia sairastuin vakavaan masennukseen.
- Sairaalahoitojakso 2-5/03
- Sairasloma loppui 8/06, töihin 1.9.03.
- Töissä 1.5 kk, ahdistusoireiden takia uudelleen sairaslomalle 10/03.
- Masennuksen palattua ja ilmaantuneen kroonisen tensiopäänsäryn takia hakeuduin uudelleen sairaalahoitoon. Sairaalajakso 11/03-4/04 sekä 5/04-8/04.
- Työnantaja maksoi alussa tietyn ajan sairasajan palkkaa, jonka jälkeen siirryin Kelan sairaspäivärahalle 300 pv:ksi.
- Kelan jälkeen kuntoutus siirtyi eläkevakuutusyhtiölle.
- Kuntoutustuella 1/04:stä 8/06:een.
- Työnantaja sanoi työsuhteeni irti 5.1.2005, irtisanomisaika 4 kk, loppui 5.5.2005.
Perusteena ja syynä: "terveydellisistä syistä johtuva pysyvä kykenemättömyys työsopimuksen mukaiseen työhön."
- Psykoterapia alkoi 1/04, jatkoi 2 vuotta ja sain vielä kolmannen vuoden, loppuu 04/07.
- 12/05 päänsärky ja masennusoireet helpottuivat, jonka jälkeen esitin eläkevakuutusyhtiölle ja aikaisemmalla työnantajalleni työkokeilua.
- Työkokeilu, 5 kk 3-8/06, onnistui toivotulla tavalla, molemmin puolin.
- Työkokeilun jälkeen arvioinnissa todettiin työnantajapuolelta, ettei ole mahdollisuutta palkata minua aikaisempiin tehtäviin. Todettiin myös palaverissa, että työnantaja karsastaa pitkää sairaushistoriaa. Oli valmis neuvottelemaan palveluideni ostamisesta, jos lähestyisin toiminimellä, siis töitä on aiemmalla työnantajalla tarjolla vaikka kuinka paljon.

Kysymyksiä:

1) Mikä voidaan olettaa olevan työnantajapuolelta kohtuus, että voidaan jatkaa sopimussuhdetta?

b) Onko työnantaja velvollinen maksamaan irtisanomisajan palkan, 4 kk, vaikka
en ole ollut tuona aikana työkykyinen, vaan kuntoutustuella ja kuntoutuksessa?
Varsinainen sairasloma-ajan palkanmaksu oli loppunut jo 03.

c) Kuka olisi asiantuntija ko. kysymyksissä, ammattiliittoon en ole kuulunut v -92 jälkeen?


nimimerkillä: Panta otsalla,(aiemmin 24h/vrk, tänään 0 h, elämälle kiitos.)

6

1316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vilja

      Hei en usko että tällä palstalla sinuun kysymyksiisi kukaan osaa vastata,erittäin ikävää ettet kuulu enää ammattiliittoon.
      sieltä olisit saanut oikeita neuvoja ja tukea alusta alkaen,heillähän työskentelee myös liiton lakimies joka ajaa työntekijän etua.
      Varmasti vaatii valtavaa voimaa kestää tuo kaikki ja mitä olet jo joutunut elämäsi aikana kestämään.
      Minä olen itse joutunut taistelemaan laittoman irtisanoimisen takia jonka syystä masennuin syvästi.
      Kuuluin liittoon ja liiton oma lakimies pitkän taistelun jälkeen pelasti näin voi sanoa elämani.
      Entiseen työpaikkaan en palannut mutta sain kaikki rahat mitkä minulle kuluivat korkoineen.
      Se oli järkyttävän raskasta aikaa,syytin alussa itseäni mitä olen tehnyt väärin.Totuus oli et minusta haluttiin eroon ja melkein heti tilalleni palkattiin uusi.
      Näin julmaa voi toiminta työelämässä olla ja tätä tapahtuu todella paljon.
      Tällä hetkellä olen kurssilla ja toivon et sitä kautta saisin uuden ammatin,ei se varmaa ole mut yritetään.
      Yritä saada selville kuka voisi sinua auttaa ja mitkä ovat oikeutesi.

    • vaikeuksia

      Luultavasti työnantaja tietää nämä kohtuudella pykälät, kyllä muutama vuosi on jo sellainen aika, että kun puolen vuoden välein tulee todistuksia työkyvyttömyydestä ja siinä pitäisi suunnitella myös sen sijaisen elämää, niin luulisin kohtuuden täyttyvän.
      Jos työkokeilu on onnistunut molemmin puolin, niin ehkä työnantajallakin on oikeus kuitenkin epäilykseen (masennus ei ole lopullisesti unhoon jäänyt sairaus, vaan voi uusitua pienestäkin vastoinkäymisestä). Hänellä ei ehkä ole ollut helppoa paikata työtäsi. Tehdä puolen vuoden määräaikaisia sopimuksia jonkun kanssa ja nämä ovat tietenkin hakeneet koko ajan uutta vakituista työpaikkaa, ehkä paikkaajillakaan ei ole ollut motivaatio kohdallaan.
      Jos irtisanominen on ollut laillinen (kuten luultavasti on), et tietenkään saa irtisanomisajan palkkaa, koska olet saanut muita tukia ja et töissä ole ollut.
      Ainoa taho mihin voit kääntyä, on työsuojelupiiri, sieltä kyllä vastataan ja jopa tutkitaan.
      Valitan tylyä vastausta, mutta näin se on nykyään.

      • panta otsalla

        tsau!
        Vastauksesi ei ollut suinkaan tyly, se oli vain faktaa, ja siihen on tyytyminen. Työsuojelupiiristä sain selkokielisen vastauksen koskien irtisanomisajan palkkaa, kiitos vinkistä.

        Masennuksen uusiutumisesta ja lopullisesti unhoonjäämisestä:
        - Mielestäni koululääketiede on sitä mieltä, että masennus on loppuelämän sairaus. Paras diagnoosi on sellainen, että syöt lääkkeitä lopun elämääsi, erittäin kiitollinen mm. lääkefirmoille.
        - Itse ole sitä mieltä, että masennus ei ole lopun elämän jatkuva sairaus ja siitä voi oikealla hoidolla päästä eroon. B-todistukseni mukaan olen läpikäynyt kaikki masennuslääkkeet, suurimman osan neurolepteistä ja sähköhoidot päälle. Ainoa, joka on vienyt asioita eteenpäin ja kannatellut potilasta on 2 vuotta jatkunut psykoterapia. Joillekin pillerit toimii, joillekin pelkkä terapia, paras lienee molempien yhdistelmä.
        Mm. Kellokosken osaston ylilääkäri totesi, että on sama, määrääkö hän minulle punaisen vai sinisen pillerin, ensisijainen hoitokeino on psykoterapia. (Hän on psykiatri ja myös psykoterapeutti).
        Lääkkeet toimii eräänlaisina kainalosauvoina, kun olo on heikoimmillaan, mutta ne ei paranna välttämättä sairauden aiheuttajaa.

        Vaikeuksista:

        Matkalla on törmätty monenlaiseen vaikeuteen/ vastarintaan, ja varmasti jatkossakin. En kuitenkaan usko, että nyt ihan pienistä alkaa komppi laahaamaan... Tosin pieniä nämä minun vaikeudet nyt tarkasteltuina, verrattuina monen muun kohtalotoverini elämäntilanteisiin, joihin olen törmännyt mm. sairaalajaksojen aikana ja myös siviilissä.

        Hyvää jatkoa, toiminimi perusteilla ja uskon työllistyväni näine hyvineni lähitulevaisuudessa.

        T Ex panta otsalla


    • koeajalla?

      Sairaslomani jatkuu, työnataja tuskin tykkää hyvää. En todellakaan ole kertonut sairauden syytä, mitäpä sillä välii. Sairaslomalla olijaa ei voi erottaa, mutta entäs kun on koeajalla? En kylläkään haluaisi palata sinne, ja jos palaan vain muutamaksi päiväksi ja duunin vaihto.

      • ................

        Koe ajalla voi lähteä työstä pois selittelemättä tai työn antaja voi sanoa myös irti sen kummemmin selittelyin.On kuitenkin tiedettävä omat oikeutensa ja tilanteensa kulun kussakin tapahtumassa.


    • Roti

      Hei, se mitä kannattaa aina muistaa kun on työsuhteessa on se, että työnantajan kannalta on aina menoerä. Jos kohdan menot/tulot homma menee pakkaselle ruvetaan tarpeellisiin toimiin.
      Siitä onko työnantaja velvollinen maksamaan irtisanomisajan palkan, en osaa sanoa muuta kuin se riippuu mikä sopimus on tehty. Toisten liittojen sopimukset ovat parempia kuin toisten. Ammattiliittoon kuuluminen helpottaa ongelmatilanteissa, kun tulee osaavaa apua.
      Kokeile, jos työnantaja olisi valmis palkkaamaan vaikka määräaikaiseksi.
      t Roti :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      78
      2832
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2712
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2332
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      35
      1648
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1563
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1485
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1290
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1246
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe