Kun olin lapsi äitini jätti minut ja veljeni jatkuvasti isälleen ja muille sukulaisille ja tuttaville. Nyt kun hänellä on lastenlapsia, ei hän niistäkään välitä.
Ovatko lapsenlapset riesa? Työpaikallani olen huomannut useiden isovanhempien puhuvan lapsenlapsistaan tyyliin "on ne niin ihania silloin kun takavalot näkyy ja ne on matkalla takaisin omaan kotiin".
Olisipa lapsillani sellainen "vanhanajan" mummo ja vaari jotka arvostaisivat lapsen kanssa viettämäänsä aikaa. Lapset ovat niin vähän aikaa lapsia...
Ovatko lapsenlapset riesa? Työpaikallani olen huomannut useiden isovanhempien puhuvan lapsenlapsistaan tyyliin "on ne niin ihania silloin kun takavalot näkyy ja ne on matkalla takaisin omaan kotiin".
Olisipa lapsillani sellainen "vanhanajan" mummo ja vaari jotka arvostaisivat lapsen kanssa viettämäänsä aikaa. Lapset ovat niin vähän aikaa lapsia...
Vastaukset 60
Vanhimmat
näitä nuorekkaita meneviä mummoja. Heillä ei riitä aikaa ja halua olla lastenlastensa kanssa. Eivät muista synttäreitä eikä muutenkaan ole kiinnostunut lastenlastensa asioista. Kunhan ovat tosi vanhoja ja kukaan ei ole kiinnostunut heistä niin varmaan silloin tajuavat oman käytöksensä yksinäisissä päivissään.
Vaikka halua olisikin viedä lapsia mummolaan mutta kun ei siellä ei olla kotona tai on muita menoja niin eipä voi muuta kun ootella koska mummi ja vaari vaivautuu käymään...
Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Isovanhempuus ei ole mikään velvollisuus niin kuin vanhemmuus on. Isovanhemmat ovat jo omat lapsensa kasvattaneet. Eikö se riitä?
Tottakai lapset lapsineen vierailevat vanhempiensa luona ja vanhemmat taas aikuisten lastensa ja lastenlastensa luona, mutta ei isovanhemmilla ole velvollisuutta ole miksikään lastenhoitajiksi ryhtyä. Palkatkaa lastenhoitaja, jos sellaista tarvitsette.
Alkuperäinen peräänkuulutti sitä, että onko yleistäkin, että isovahempia EI KIINNOSTA nähdä lapsenlapsiansa oikeastaan ollenkaan? Mennään omissa kaveriporukoissa ja sovitaan ulkomaanmatkoja juuri lapsen yksivuotissyntymäpäivän ajalle. Vaikka edes päivä Tallinnassa, jossei muuten osaa vittuuntumistaan isovanhemmuuteen näyttää.
Palstaa seuranneena on kyllä käynyt selväksi että osalla isovanhemmista on vain oikeuksia, ei lainkaan velvollisuuksia...
palstaa seuranneena minäkin olen tullut siihen tulokseen että isovanhemmille ei anneta mitään oikeuksia vaan ainoastaan velvollisuudet silloin kun lasten vanhemmat niin tahtovat.
Ospvanhemmat olisivat mielellään paljon enemmän lastenlastensa kanssa jos se heille vain sallittaisiin.
Lapsillani on hoitopaikka. Tarkoitan tosiaankin "vain" sitä, että mummun ja vaarin kanssa tehdään eri juttuja kuin vanhempien. Vaari veisi kalaan ja mummu pitäisi sylissä jne.
Itselläni on onnelliset muistot ainokaisesta vaaristani. Harmittaa kun lapseni jää siitä rakkaudesta paitsi. Minä olen lapselleni äiti ja isä on isä. En voi korvata isovanhempia heidän roolissaan.
Eivät keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset ole mikään yhtenäinen ryhmä. Iisku ei ole vielä mummo (onneksi), vaikka viiskymppinen onkin.
Me olemme ihan itse hoitaneet lapsemme aikuisiksi ilman kenekään apua ja eläkkelle jäädessämme haluamme matkustella ja pitää hauskaa, kerrankin. Nuoruus meni pelkkään raatamiseen. Minusta on kohtuullista, että jokainen sukupolvi hoitaa itse lapsensa ja muutkin asiansa.
lapsenlapsiin vaikka kyselemällä kuulumisia......
Ei mummojen tarvitse minään hoitajana tai työmyyränä olla. Hänet voi kutsua kylään tai toisinpäin ilman että mummolle annetaan hoitovastuuta tai ruuanlaittohommia. Ei ihme, ettei pienet lapset kiinnosta, jos aina heidän kanssa olemiseen liittyy vastuu.
Aika kumma kuitenkin, että minun tuttavapiiristäni löytyy yksinomaan mummoudestaan innostuneita isovanhempia, jotka hoitoapuansakin tarjoavat.
No, ehkä se riippuu vähän katsonto näkökulmasta, mutta kyllä kriittisemmät kommentit tulee ehdottomasti isovanhemmilta. Aika usein kirjotetaan "me olemme jo omat lapsemme hoitaneet".
on nähtävä sekin mitalin toinen puoli.
Jos lapsen äiti on aina naama nurin kun mummo menee katsomaaan lapsenlastaan niin sekin vaikuttaa tuohon haluun kyläillä.
Jos äidit hiukkasen väistyisivät siksi hetkeksi kun mummo on lapsen kanssa ja antaisi heidän olla yhdessä omalla tavallaan niin tilanne voisi olla mumonkin kannalta toinen ja vierailut ja hoitamiset kovinkin mieleisiä.
On myös niin, että nykyiset nuoret äidit eivät hyväksy lapsensa isovanhempia lapsen hoitajaksi eikä juuri kyläilemäänkään. On hyvin vaikeaa sada tavata lapsenlapsiaan kun lasten äiti ei sitä salli.
Itse näkisin heitä vaikka joka päivä mutta minulle ei anneta siihen tilaisuutta edes joka kuukausi vaikka asun aivan lähellä.
Omassa elämässäni en ole koskaan vielä kuullut kenenkään mummun sanovan tai edes vihjaavan ettei haluaisi olla mahdollisimman paljon lastenlastensa kanssa.
Uskoakseni on harvinaista että mummut ja ukit kieltäytyvät tapaamsta lapsenlapsian. Harvinaista ei sen sijaan ole, että vanhemmat kieltävät isovanhemmilta tapaamiset tai ainakin rajoittavat ne minimiin.
Mummot sanoo toisilleen että lapsen lapset on ihania, koska niin kuuluu ajatella.
Täällä keskustelufoorumeilla saa ihan eri kuvan, kun asian saa sanoa anonyyminä.
Tietysti isovanhempia on tuhatta eri sorttia, mutta suuntaus on ihan selvästi se että perheiden sukupolvet on yhä vähemmän tekemisissä keskenään.
se ole ainakaan mummojen aikaansaama suuntaus.
Väittäisinpä että sitä vievät eteenpäin nämä nyoret vaimot ja äidit jotka eivät niitä miehen puolelta olevia sukulaisia salli lähelleen.
Mummot ovat enimmäkseen kuitenkin jo aikuisia ihmisiä kaikellatapaa, että osaavat ajatella muutakin kuin omaa napaansa.
Tuokaan ei oikein sovi mumojen tyyliin, että muka sanottaisiin että lapsenlapset on ihania ja ajateltaisiin muuta. Se on nuoren ja kokemattoman, kypsymättömän ihmisen tyyli.
Aikuinen vastuuntuntoinen kypsä ihminen sanoo mitä tuntee ja ajattelee aikä liioin mielistele ja kaunistele.
Ne on kuule nykyajan mummot niitä jotka poikkeaa selvästi entisajan mummoista, eli sieltä se muutos on lähtöisin.
Ennen vanhaan mummo saattoi jopa mielistellä minälle, kun joutui tämän nurkissa kortteeraamaan. Sellainen ei nykyisin tule kuuloonkaan, vaan miniälle sanotaan suorat sanat.
Miniähän se tuli muualta ja asettui asumaan appivanhempiensa isännöimään taloon. Miniä oli ennen nuoremman perheenjäsenen asemassa pitkään. Hänen piti olla anopilleen hyvin nöyrä. Emännyyden miniä sai vasta paljon myöhemmin. Entisaikojen anopit pitivät kovan kurin miniöilleen ja omille lapsilleen. Lapsenlapsiaan he sen sijaan hellittelivät.
Isovanhemmille kuuluu oikeus olla lastenlastensa kanssa, mutta mitään lastenhoitovelvollisuutta ei heillä tietenkään ole. Alussa riittää pelkkä kyläily puolin ja toisin. Varsinkin vauvaikäiset kuuluvat vain omien äitiensä hoitoon, ei siinä mitään muita hoitajia tarvita, jollei äiti sairastu vakavasti. Ei alle puolivuotiasta rintalasta voi kukaan muu pitempiä aikoja hoitaakaan kuin sen oma äiti.
Yökylään mummolaan lapsen voi lähettää vasta siinä 4-5-vuotiaana. Pienemmät vain ikävöivät vanhempiaan. Huolehtikaa hyvät nuoret itse pikkulapsistanne, mummojen aika tulee sitten vasta myöhemmin.
Lapset ovat hyvin lyhyen aikaa pieniä. Silloin voi aivan hyvin tinkiä omasta elämästään ja omista menoistaan ja elää lasten ehdoilla. Isovanhemmilla sen sijaan on toinen elämänvaihe, eikä heiltä voi enää vaatia pikkulasten tahtiin elämistä tai pienten lasten hoitoa.
Ei ole velvollisuuksia, mutta oikeuksia.
Äitini kuuluu myös juuri tuohon "mummosarjaan".
Hän on kokoajan odottanut, että lastenlapset olisivat niin isoja että pääsisi helpolla niiden kanssa. On käynyt meillä kääntymässä 2 kertaa viimeisen 5 vuoden aikana, ja ilman velvollisuuksia tietty, kuinkas muuten.
No, nyt kesällä hän sitten soitti että tulisiko lapset hänelle vähäksi aikaa. Ei ne lapset halunneet, kun eivät tunne koko ihmistä. Eikä kyllä olisi tullut minullekkaan mieleenkään lähettää lapsia heille oudon ihmisen luokse "lomalle".
Ettei nyt mummot (ilman velvollisuuksia) osu lopuksi omaan nilkkaan???
Toki olen sitä mieltä, että älkää missään nimessä olko lastenlapsien kanssa missään tekemisissä jos se on niin kauhean vastenmielistä ja raskasta.
Tottakai mummi pistäytyy viikottain lapsenlapsiaan katsomassa ja välistä kutsuu kylään nuoren perheen lapsineen, jos samassa kaupungissa asutaan, mutta ei mummin tarvitse miksikään lastenhoitajaksi ruveta. Vanhemmat mukaan pienille lapsille mummolaan mentäessä eikä niin, että lapset tuodaan mmmolaan kuin hoitopaikkan ja lähdetään itse jonnekin!
Jos mummi asuu toisella puolella Suomea, niin tietysti käynnit jäävät vähäisiksi, mikä on vahinko. Jos haluatte, että lapsillanne on isovanhemmat, pitäkää välit kunnossa vanhempiinne ja appivanhempiinne. Sitten lastenne ollessa isompia voitte lähettää heidät mummolaan ja lähteä itse jonnekin reissuun.
Pikkulapsiaika on lyhyt vaihe, jonka te nuoret kyllä jaksatte, varsinkin kun nykyään perheissä on vain vähän lapsia ja on kaikki nykyajan mukavuudet ja äidit voivat olla kolmekin vuotta hoitovapaalla. Itse en jättänyt alle kaksivuotiaita lapsiani koskaan kenenkään hoitoon, -en edes oman äitini.
Pitäisikö nyt vääntää rautalangasta. Minä en puhu mistään lastenhoitajasta vaan siitä että isovanhempi on kiinnostunut lastenlapsistaan, esim. jos asuu kaukana voisi joskus soittaa ja kysyä mitä kuuluu? Tai käydä edes pari kertaa vuodessa, että lapset tunnistavat oman mummunsa.
Minusta oli surullista että nyt kun mummu sitten huomasi, että lapset on niin isoja että heidän kanssaan pääsee helpolla, niin lapset eivät halunneetkaan mennä "vieraan" ihmisen luokse.
Meillä on lapset jo koulussa eikä ole olleet koskaan isovanhemmilla hoidossa. Hoidossa he ovat olleet kotona 3-vuotiaaksi ja sen jälkeen päiväkodissa.
Tosin itse äitini kyllä työnsi minut omalle isälleen ym. sukulaisille huoletta usein ja koulun kesälomalla sukulaisille kesäleirille tms.
Itse aion kyllä myös olla hoitoapuna jos joskus saan omia lastenlapsia, usko pois.
isovanhemmalle.
Kun kolahtaa, niin älähdetään.
Oletteko oikeasti sitä mieltä, että vanhemmat eivät koskaan tarvitse yhteistä aikaa ihan kahdestaan?
Ehkä äitisi on epä-äidillistä tyyppiä. Mutta nekään äidit, jotka ovat hoitaneet hyvin omat lapsensa, eivät ehkä ole koskaan hoitaneet kenenkään muiden lapsia. Siksi voi olla vaikeata ottaa pientä lasta hoiviinsa muutaman tunnin kotimiehenä oloa lukuunottamatta. Käykää tutustumassa mummiin, jos asutte eri paikkakunnalla ja mummi pääsee vain harvoin käymään.
tavallisen yksi- tai kaksilapsisen lapsiperheen elämässä, että ei siinä hirveästi lapsenvahteja tarvita eikä tarvitse lähettää vaippaikäisiä yökylään mummolaan. Ehtii sitä kai mennä sitten myöhemminkin, kun lapset ovat isompia.
Ei kai kukaan mummo kieltäydy kotimiehenä toimimisesta, jos on kysymys vain esim lastenlastensa vanhempien elokuvissa käynnistä tai muutaman tunnin kyläreissusta, mutta tiedän nuoria vanhempia, jotka jättävät vaippaikäiset pienokaisensa esim koko viikonlopuksi tai kesälomaviikoksi mummolaan ja lähtevät itse reissuun.
Kuka vastaa, jos jotain sattuu? Ihmiset vanhenevat niin eri tahtiin. Toiset ovat jo kuusikymppisinä sairaita ja vanhoja. Toiset eivät vielä 75-vuotiainakaan.
Aika nopeasti tulee pää vetävän käteen jos on vaatimassa vain oikeuksiaan. Isovanhemmilla kun ei ole minkäänlaisia oikeuksia lapsenlapsien suhteen.
Olen yli 70 vee. Lapsi meni kouluun juuri. Koskaan ei ole ollut luonani yökylässä, mutta olen ollut paimenena jonkin kerran ja lapsi luonani päiväsaikaan.
Olisin ottanut yökylään pienempänä, mutta äiti ei katsonut sitä tarpeelliseksi, sillä hän ihan oikein sanoi, ettei hän käsitä, mihin hän menisi ollakseen lapsen luota yötä poissa.
Ei sitä tarvetta vieläkään ole tullut. Jos matkoille lähtevät, lapsi on mukana.
En minä näe sitä erottavana tekijänä mummu-lapsi-suhteessa. Ihan hauskaa meillä aina on kun tavataan. Puhumme puhelimessa ja tapaamme usein.
En muista itsekään olleeni omien isovanhempieni luona yötä lapsuudessani. Omat lapsenikaan eivät koskaan yöpyneet missään muualla. Ei tainnut olla yökylät muodissa 60-luvulla?
Ei siitä mitään haittaa suhteille voi olla. Kyllä ne luodaan virkeinä päiväsaikaan, eikä yöllä vieraassa paikassa mummun kammarissa.
sukulaisiinsa myös isovanhempiinsa. On tosi tyhmää yrittää ehkäistä lasten ja heidän isovanhempiensa hyvän suhteen syntyminen, jos isovanhemmat eivät suostu toimimaan nuorten vanhempien ehdoilla. Lapset siitä vain kärsivät.
Tyhmempää se on, jos isovanhemmat kuvittelevat voivansa asetella joitain ehtoja rakkaudelleen lapsenlapseen.
Hyvään suhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä ja kun puhutaan lapsen lapsen suhteesta isovanhempiin, niin siinä on jo mukana viiksikin ihmistä.
"Oletteko oikeasti sitä mieltä, että vanhemmat eivät koskaan tarvitse yhteistä aikaa ihan kahdestaan?"
Mitähän tekemistä isovanhempien ja lasten suhteella on tämän asian kanssa? Ei isovanhempien velvollisuus ole järjestää toisen perheen kahdenkeskisiä asioita.
Ja on kuulkaa niin, että kun perheeseen syntyy lapsia, ei vanhemmilla vuosikausiin ole mahdollisuutta "olla kahdestaan". Heillä on perhe.
Helposti syyllistyvät ja aina lapsiaan passanneet isovanhemmat säikähtävät lastensa syytöksiä. He eivät muista niitä aikoja, jolloin itse hoitivat omia lapsiaan. Isovanhemmat ottavat lapset hoiviinsa ja pitävät velvollisuutenaan "antaa omaa aikaa" lastenlasten vanhemmille.
Ja sitten vielä heitetään perään: "Kun kolahtaa, niin älähdetään."
Kirjoittajat toivottavasti muistavat 25-30 v. kuluttua mielipiteensä.
Siinä olet oikeassa. Erotilanteessa ei isovanhempia otetaan huomioon missään tapauksessa.
Kuinkahan monet isovanhemmat ovat syyttään menettäneet lapsenlapsensa ikiajoiksi.
Heillä ei ole oikeuksia tavata lapsiensa lapsia.
Nuoripari on velvollinen itse hoitamaan lapsensa niin kuin mekin teimme aikoinamme. Isovanhemmat voivat auttaa hätätilanteissa, jos lasten äiti esim sairastuu tai jos työssäkäyvien vanhempien lapsi on sairaana eikä voi mennä päiväkotiin. Lisäksi tietysti voimme tarvittaessa olla muutaman tunnin lastenvahteina.
Jos isovanhempien apua väärinkäytetään huvittelutarkoituksiin voi sitten käydä niin, että tositilanteessa ei olekaan tätä apua saatavilla. Ei nuorten vanhempien tarvitse bilettää, matkustella ilman muksujaan tai viipyä yökausia jossain, niin että lapset pitää lähettää mummolaan nukkumaan. Sen sijaan omat lapsensa kunnialla aikuisiksi kasvattaneiden vanhempien elämäntilanteeseen sopivat hyvin esim matkustelu, huvit ja erilaiset harrastukset.
Kirjoitan asioista yleisesti, en oman tilanteeni kannalta. Nauratti tuo "kun kolahtaa, niin älähdetään". Ei kyllä kolahtanut mitenkään minun kohdallani.
Puuttuuko sinulta kokonaan empatia, kun et yhtään osaa ajatella asioita toisten ihmisten kannalta?
Lapsilla on oikeus isovanhempiinsa, mutta koska isovanhemmat ovat teidän vanhempianne ja yleensäkin vanhempia ihmisiä, kunnioittanette heitä sen verrran, että kysytte heidänkin mielipiteitään asioista. Ihmissuhteissa pitää olla valmis näkemään vaivaa.
Isovanhempia on erilaisia ja elämäntilanteita ja elämäntapoja on erilaisia. Joillakin isovanhemmilla on itselläänkin vielä pieniä tai kouluikäisiä lapsia aikuisten lastensa lisäksi. Toisilla saattaa olla vaativa työ, joten he ovat työstä väsyneitä ja kaipaavat lepoa. Jotkut isovanhemmat alkavat olla jo vanhoja ja sairaita. Joskus taas asutaan eri puolilla laajaa maatamme tai toinen osapuoli voi asua ulkomailla.
tuli. Jos hoet tuota itsellesi ja mummoille aina tilaisuuden tullen niin älä yhtään ihmettele että mummot eivät halua olla lasten kanssa.
Muuten ne oikeudet omaan lapseen. Säilyykö ne lapsen aikuisuuteen ?
YK:n lapsen oikeuksien julisutksessa mainitaan että lapsella on oikeus vanhempien huolenpitoon. Lisäksi siinä luetellaan tukku vanhempien velvollisuuksia. Vanhemmilla ei ole oikeuksia lapsiin ja suhteesta isovanhempiin taas ei ole missään minkään valtakunnan mainintoja.
Ei vanhemmilla ole mitään oikeuksia lapseen... on vain velvollisuuksia.
Tämä mummo on oikeilla jäljillä :)
Maalaistaloissa ei taloon muualta tulleilla miniöillä ole ollut mitään valtaa. Anopit ovat olleet vallankahvassa kiinni niin kauan, kun terveyttä ja järkeä on muoreilla riittänyt. Ennen on asuttu pakosta 3 sukupolven talouksissa. Lapset ja vanhukset on hoidettu kotona. Päivähoitoa ja vanhustenhoitoa ei ole ollut. Taloon tullut miniä on ollut "orja".
Myös yökyläasioissa olen mummon kanssa samoilla linjoilla. Äitinä en kannata lasten varhaisia yökyläreissuja ollenkaan. Sopiva ikä olla ilman vanhempia yökylässä on vasta kouluiässä, 7-8-vuotiaasta alkaen. 1-2 päivän yökyläily riittää eka- ja tokaluokkalaisille mainiosti. Viikko tai kaksi erossa vanhemmista on ehdottamasti liikaa 7-8-vuotiaille lapsille!
Pienemmät, 0-6-vuotiaat lapset eivät tarvitse yökylää. He tarvitsevat äitinsä, isänsä, sisarustensa ja isompana ikätovereidensa seuraa. Heille on yökyläreissuista vain haittaa. Monesti mummot ja vaarit ovat kilvan vaatimassa lapsenlapsiaan mummolaan yksinään yöksi. Se kertoo jotakin isovanhempien itsekkyydestä.
Elätte vain velvollisuuksien keskellä. Katsotte, kenellä on oikeus mihinkin.
Onko teillä koskaan hyvä olla yhdessä, monen polven kesken. Muistatteko, että ihmiset voivat ihan ilman velvollisuudentuntoa ja oikeuksien peräämistä aidosti viihtyä keskenään ja tuntea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja?
Miettikääpäs sitä !
Kun aikuiset toimivat toisiaan huomioiden ja ketään loukkaamatta, niin hommahan toimii mainiosti. Mutta jos välit tulehtuu, niin joku siitä aina kärsii.
aika karua! Itselläni on senverran hyvä tuuri käynyt, että vaikka isovanhemmat ovatkin aika nuoria vielä (nelikymppisiä), he haluavat olla mahdollisimman paljon lastenlastemn elämässä. Minun ei edes tarvitse pyytää, että pääsisivätkö yökylään, vaan isovanhemmat itse ehdottelevat!
Nämä nykyajan mummot ja vaarit käyvät töissä, heillä ei ole aikaa. Ja vapaa-aikanaan ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa kuunnella lastenlasten kitinöitä, he haluavat viettää laatuaikaa keskenään. Anoppi on luvannut vuoden verran ottaa tyttäreni (7 v) yökylään, muistaa joka kerta tavatessamme mainita siitä sekä tyttärelleni, minulle että miehelleni. Mutta kun on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt / on sairas / on reissussa.
Mikäs siinä, se on ihan isovanhempien oma asia, jos eivät halua nähdä lapsenlapsiaan. Parempi kyllä olisi, jos eivät puhuisi yökylästä mitään, kun eivät pysty pitämään lupauksiaan. Ja voisivat lopettaa sukulaisille kehumisen, kuinka paljon he lapsia hoitavat. Ja lopettaisivat myös minun parjaamisen, kun palkkasin lapsille 18 vuotiaan lapsenvahdin, jotta pääsemme joskus viettämään iltaa mieheni kanssa kahdestaan. Itse ovat lähettäneet lapsensa koko kesäksi omille vanhemmilleen, ja nauttineet kesästä ilman lapsia.
Apu olisi silloin tällöin tervetullutta. Viimeeksi kun olin pahasti flunssassa ja mies oli viikon verran reissussa, pyysin appivanhempiani jos he olisivat käyneet meille kaupassa. Kieltäytyivät vedoten kiireisiinsä. No en pyydä toista kertaa. Mutta apua on myöskään turha tulla meiltä pyytämään talon maalaukseen, pihan siistimiseen, anopin kyyditsemiseen (hänellä ei ole ajokorttia) ym.
Työssäkäyvät isovanhemmat ovat useasti itse uupuneita kun viikonloppu koitta. Työn vaatimukset kasvavat koko ajan. Työpaikalla viisikymppinen on johdon mielestä vanha ja kehityskelvoton ja joutuu kilpailemaan verisesti työpaikastaan, edessä ja unissa häämöttää lopputili ja sen seuraukset. Lisäksi viisikymppinen tosiaan väsyy, voimat eivät riitä niin kuin ennen, ei auta vaikka käy salilla ja kosmetologilla, ei auta vaikka käyttää hormonivalmisteita, silti väsyy ja rupsahtaa.
Jos vielä on useampi lapsi, lapsenlapsia voi olla jo vaikka kahdeksan niin kuin minulla. Järjestä siinä sitten jokaisen kanssa vietettävää laatuaikaa. Loppu tulema on, että mummolla ja vaarilla ei jää yhteistä laatuaikaa lainkaan, ei ole omaa aikaa elpyä viikonloppuna, eikä lomilla ja aina on silti huono omatunto.
Meillä kyllä ovat tiiviisti isovanhemmat mukana, ja joskus ihan oikeasti korvaamaton apukin. Mutta minun vanhemmillani on niin paljon lasten lapsia (21), ettei kertakaikkiaan oman raskaan vuorotyönsä lisäksi jaksa olla lastenhoitajana, ja siksi en pyydäkään ellei ole tosi paha tilanne. Kyllä me kylässä käymme, mutta vain silloin, kun he oikeasti jaksavat ottaa vieraita vastaan. Oma äitini käy työnsä lisäksi päivittäin auttelemassa omaa äitiään, joka kyllä tarvitsee apua, mutta kotipalvelun tarjoama ei riitä millään. Hänellä ei ole varaa maksaa vieraallekaan.
Appivanhemmat ovat myös vielä työelämässä, pappa yrittäjä, ja mummokin joutuu tekemään paljon töitä. Sen lisäksi huolehdittavana on yli 90-vuotias huonokuntoinen vanhus heillä, eli lasteni isomummo.
Olen ollut tarkka siitä, että en kuormita heitä tarpeettomasti omilla lapsillani, mutta he kyllä aktiivisesti osallistuvat lastemme elämään. Isommat ovat reissanneet huvipuistot ja monet muut kohteet heidän kanssaan, käyvät mökillä, kalassa ja sienessä. Kaikki tämä on kuitenkin heistä lähtöisin olevaa. Lapsemme ovat saaneet monta arvokasta hetkeä heidän kanssaan.
Kaiken kaikkiaan varmaan isovanhempien elämä on raskaampaa kuin minun, minullahan on mahdollisuus olla kotiäitinä, ja tarvittaessa palkata lastenhoitajakin. Halukkaita kyllä löytyy ihan tutuistakin. Lisäksi minulla ei ole terveysongelmia niin kuin heillä.
maailmassa on tälläisiä ihania ihmisiä kuin sinä! :) Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi.
Tuntuu kyllä hassulta, että lapsenlapset olisi riesa. Nehän ovat kuitenkin verisukulaisia, joita rakastetaan ikään kuin "luonnostaan". En tarkoita tätä, että ihmisiä pidetään itsestäänselvyytenä, mutta viimeistään silloin, kun lähisukulainen sairastuu tai kuolee tajuaa hänen tärkeytensä.
Minulla on juuri sellainen ihana "vanhanajan mummo", jolle lapset ja lapsenlapset oat melkein kaikki kaikessa. Hänellä riittää kahdenkeskistä aikaa kaikille seitsemälle lapsenlapselleen, mutta hän onkin jo eläkkeellä.
Toinen mummo ei ole niin sympaattinen, koska hän vaikuttaa vihaiselta ja peittää usein tunteensa, mutta kuitenkin huolehti kovasti, kun olin hänen luonaan sairaana. Sain kokea ihanaa serkusystävyyttä, kun hänen lapset ja lapsenlapset olivat kylässä.
Jos käy töissä, voi olla kiirettä, mutta eikö se muiden kanssa oleminen ole rentouttavaa laatuaikaa, ellei nyt pientä lasta hoitoon anneta? Kannattaisiko teidän käydä koko perheen kanssa mummolassa, viedä ruokaa samalla, niin mummo voisi keskittyä teidän kanssa olemiseen ilman monenmoista vastuuta. Ei lapsia pakko ole kuitenkaan hänen vastuulleen jättää.
Voi, kyllä meitä on vielä tavallisiakin isovanhempia, siis juuri niitä, jotka oikein odottavat, että lapsenlapset tulevat yökyläilemään. Itselläni ei ole kuin yksi 5v lapsenlapsi, joka juuri oli kahden viikon lomareissulla vanhempiensa kanssa ja kyllä meillä oli kova ikävä ja heti sovittiin pojan kanssa milloin tulee yökylään, että saadaan olla pidempään yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa, mun mielestä tää isovanhemmuus on elämän ylimääräinen lahja ja nautin kyllä joka hetkestä.
Minullakin oma äitini on jättänyt yhteensä neljä lasta muiden kasvatettavaksi, melkein kaikki eri miehille.Harmitti minuakin kun ei ollut mummia tai ukia joille olisi voinut viedä kun itse olin sairaana tai olisi tarvinnut käydä asioilla.Suomalaisella sisulla on pärjätty.Nyt on omat lapset isoja ja pidän heihin jatkuvasti yhteyttä. Kuuntelen kun on murheita,annan neuvoja ja annan rahaa tarpeeseen (ei alkoholiin eikä turhuuksiin).Olen ollut lapsilleni äiti ja isä. Olen neuvonut pojalleni esim. kuinka autoon tulpat tai puola vaihdetaan ja tyttären kanssa suunniteltu muoti vaatteita ja ommeltu itse.Lapseni nimittävätkin minua leikkisästi Duracell-pupuksi kun virta ei lopu.Mukavaaa kun on mukavat lapset.
Minua ei ole ikinä jätetty isovanhemmille hoitoon vaan äitini on minut kotona hoitanut. Ilmeisesti äitisi ei ole kyennyt olemaan kunnon äiti eikä hän kykene isovanhemmuuteenkaan.
Miksi lapsia pitäisi jättää jatkuvasti isovanhemmille, sukulaisille tai tuttaville hoitoon? Hoitovastuuhan on vanhempien.
Isovanhempiakin on niin monenlaisia. Jotkut mummot ja vaarit hoitavat lapsenlapsiaan perhepäivähoitajina ja nauttivat tavallisesta arjesta lasten kanssa. Lapsilla on isovanhempien hoidossa ja mummolassakin rajat. Isovanhemmat sopivat säännöistä ja rajoista vanhempien kanssa ja kovia riitoja ei tule.
Jotkut isovanhemmat haluavat kuoria vain kermat lapsista. Mummo ja vaari ostavat, antavat, lahjovat, hemmottelevat, sallivat kaiken. Lapset ovat totaalisen sekaisin oltuaan muutaman tunnin mummon ja vaarin seurassa. Ehkäpä nämä ovat näitä työpaikkasi "ihanaa - takavalot näkyvät"-mummoja ja vaareja.
Vanhanajan mummoja ja vaareja on valitettavan harvassa. Nykyajan isovanhemmat eivät nauti tavallisesta arjesta lastenlasten kanssa. Olet mummon hyväksikäyttäjä, jos uskallat pyytä mummoa muutamaksi tunniksi apuun. Moni mummokin on uusavuton ja kantaa kaupasta kaiken valmiina. Isoäiti-ikäiset naiset eivät osaa edes leipoa ja kotiruokaa laittaa, saatika ommella vaatteeita! Vaareilla on kyllä aikaa harrastuksissa ja hömpötyksissä juoksemiseen, mutta he eivät osaa opettaa alkeellisimpiakaan kädentaitoja lapsille. Lastenlasten tapaamisenkin pitää olla extremeä.
"Vanhanajan mummoja ja vaareja on valitettavan harvassa. Nykyajan isovanhemmat eivät nauti tavallisesta arjesta lastenlasten kanssa. Olet mummon hyväksikäyttäjä, jos uskallat pyytä mummoa muutamaksi tunniksi apuun. Moni mummokin on uusavuton ja kantaa kaupasta kaiken valmiina. Isoäiti-ikäiset naiset eivät osaa edes leipoa ja kotiruokaa laittaa, saatika ommella vaatteeita! Vaareilla on kyllä aikaa harrastuksissa ja hömpötyksissä juoksemiseen, mutta he eivät osaa opettaa alkeellisimpiakaan kädentaitoja lapsille. Lastenlasten tapaamisenkin pitää olla extremeä."
täyttä paskaa !
Ei ole sitä itseään vaan totisinta totta vuonna 2006! Mummo lämmittää mikrossa einesruoat ja hakee kaupan pakastealtaasta valmiit ruoat ja leivonnaiset, mitä suinkin löytää. Paljon paremmat ruoat ja leivonnaiset teen kuin mummo!
Aina kehuskellaan, kuinka vaarit opettavat lapsenlapsilleen kädentaitoja. Ja hah-hah! Meillä on toisinpäin. Mieheni ja lapsemme opettavat vaarille kädentaitoja. Vaari on täysin tumpelo yksinkertaisissakin remontti- ja rakennushommissa. Kädessä pysyy hyvin vain television kaukosäädin ja iltapäivälehti.
Eipä tee mieli pyytää mummoa ja vaaria apuun mihinkään. Pienikin auttaminen kun on heille niin vastenmielistä ja sellainen valitus kuuluu monta kuukautta jälkeenpäin, että mieluummin teemme kaiken itse tai ostamme apua kodin ulkopuolelta.
Näitä positiivisella tavalla vanhanaikaisia, lapsenlapsia hoitavia ja arjessa auttelevia isovanhempia on valitettavan harvassa. Nykyajan isovanhemmuudesta on tullut materialistinen taitolaji. Isovanhemmat vertailevat, kuka ostaa lapsenlapsilleen kalleimmat lahjat, kuka kantaa kyläillessä suurimmat makeisannokset ja kuka hemmottelee lapsia eniten.
ei ole paluuta entisaikoihin. Väitän, että "vanhan ajan" mummot ja papat ovat kohta kuolleet sukupuuttoon.
Tilalle ovat tulleet "ei velvollisuuksia vaan oikeuksia -isovanhemmat".
Mutta miettikää, mitä meistä jää kun jäljet häviää???
Oletko ajatellut itse aikanaan toimia niin kuin ne entisajan mummot ja papat lastenlastesi suhteen vai vaaditko vain lastesi vanhemmilta sitä?
Minä olen perännyt tässä VÄLITTÄMISESTÄ! Jos se on teistä yhtäkuin lastenhoitoapu, niin minkäs sille voi.
Taisin kirjoittaa, että voisi joskus kysyä mitä kuuluu jne.
Kyllä, aion välittää lastenlapsistani. Omiin lapsiini minulla on aivan erilainen siden kuin mitä minulla ja äidilläni on joskus ollut.
Minä olen vastuuntuntoinen.
Aion myös hoitaa lastenlapsiani. Se on minusta kunnia-asia.
"Aion myös hoitaa lastenlapsiani. Se on minusta kunnia-asia"
tuo on sellainen lupaus jota et mahdollisesti voi lunastaa, koska jos lapsenlapsesi on sinun poikasi lapsi, on siinä esteenä mahdollisesti miniäsi, joka, mikäli on uuden suuntauksen kannattaja, ei hyväksy anoopi hoitamaan lastaan ja pahimmassa tapauksessa ei anna juuri edes tavata.
Oleppas siinä sitten vanhanaikainen ihannemummo !
tai mahdotonta.
Voi olla että en saa lastenlapsia, voi olla että kuolen ennen kuin niitä siunaantuu, tai että miniä ei anna minun tavata heitä.
En näe kyllä yhtäkään syytä miksi miniä ei haluaisi vanhanajan ihannemummua =).
on yksinkertaisesti miniän ikä.
Nuorella ihmisellä on niin erilaiset näkemykset elämästä ja asioista kuin vanhemmalla. Jos ikäeroa on 20 v eivät arvot ja ajatukset kohtaa enää ollenkaan.
Mielestäni olen vanhanajan mummu, rauhallinen ja lempeä joka tahtoo vain olla lapsen kanssa, lukea ja lauleskella, kiikutella sylissä ja supatella korvaan suloisia asioita. Rauhallista yhdessäoloa johon ei kuulu lahjomiset eikä vaatimukset vaan ainoastaan hellyys ja rakkaus.
Miniäni ei vain hyväksy minua vaikka lapsi on aivan haltioissaan aina minut nähdessään.
Tajuan vallan hyvin mitä tarkoitat, vaikka tässä on moni nyt kääntänyt asian niin että olisit pelkästään lastenhoitajaa vaatimassa isovanhemmista. Opetelkaa ihmiset lukemaan ja myös ajatuksen kanssa! Kiitos.
Minulla itsellä ei ole juuri mitään muistikuvia isovanhemmistani, koska ovat kuolleet jo heti kohta minun ollessani hyvin pieni. Mieheni muistelee vieläkin lämmöllä vierailuja isovanhemmillaan ja yhdessäoloa heidän kanssa.
Meillä kävi sitten niin, että olisin omille lapsilleni toivonut mukavaa suhdetta isovanhempiin, niihin mitä vielä jäljellä on. Mutta kuinkas kävi. Toinen mummo on jo iäkäs ja tapaa kyllä mielellään lastenlapsia ja juttelee ja vietämme yhteistä aikaa, harmi vain että asuu kaukana jolloin yhteydenpito ei ole niin tiivistä kuin se voisi lähempänä asuessa olla. Toinen mummo taas kyllä vieraille puhui lastenlapsistaan niin maireasti ja kehui ja itki että kun ei käydä, teki itsestään marttyyrin niin "erinomaisena" mummona mutta totuus oli ihan muuta. Jos mummo oli selvinpäin, hyvä ettei ovesta ajanut ulos tyyliin, mitäs te täällä teette. Jos taas huikka päällä kuten yleensä aina, sitten kyllä lirkuteltiin ja oltiin niin "rakastavaa mummoa". Rauha hänen sielulleen.
tai osa ei yksinkertaisesti jaksa. Lastenlapset ovat mukavia pienissä erissä, mutta on tunnustettava, että useiden päivien jaksoa en jaksa enää huoltaa ja kaitsea kolmea lasta.
Tästä on puhuttu ystävien - samassa tilanteessa olevien mummojen kanssa - ja kovin samankaltaisia kokemuksia jokainen on saanut.
En ole kertaakaan kieltäytynyt, kun tarve on ollut. Vuosien vieriessä lapset ovat kasvaneet, mutta työ ei ole vähentynyt.
Siitä tullaankin toteamukseen, että omat kuin ystävienkin lastenlapset ovat kokonaan eri luokkaa kuin heidän vanhempansa olivat aikoinaan.
Nykyään lapset ovat yleisesti vaativampia ja kaihoten on muisteltu, miten ennen tultiin kehottessa pöytään, syötiin mitä oli tarjolla ja oltiin tottelevaisempia.
Nykyään lapset ovat opetettu siihen, että heiltä täytyy kysyä mitä syötte ja käykö tämä tai se jne...Auta armias kun olen laittanut ruoan valmiiksi kysymättä, niin heti alkaa marina; taasko tätä samaa mitä oli viime kerralla...
Olen sen verran vanhanaikainen 60v, että sitä syödään, mitä on listalla, aivan kuin koulussa.
Monin tavoin hommaa ja vaivaa lapsista on, mutta ilman muuta on iloakin. Helpotuksen huokaus käy, kun lapset haetaan ja huokaan hiljaa: Mukava kun kävitte, mutta vielä mukavampi kun lähditte.
Ei tosiaan jaksa vilkkaita ja vaativia lapsia paimentaa ja passata kauan. Nykyään lapset ovat "toista maata" ja kuluttuvat voimavaroja enemmän.
Kasvatustavatkin ovat "eri maata", virikkeitä liikaakin ja lapset saavat määrätä liikaa.
Ja jos sanoo, että ei sitä ennen noin, niin on kalkkis, joka ei ymmärrä nykyaikaa.
kullannut muistot.
On niitä kauhukakaroita ollut aina. Isovanhempien kuuluu laittaa lastenlapsilleen rajat siinä missä vanhempienkin.
Sinä olet tuota mieltä, siis että isovanhempien on laitettava ne rajat lapsille.
No me olemme laittaneet rajoja, mutta entä sitten kun lapsien vanhemmat eivät siitä tykkää. ? ? ?
Minulle eivät ole siitä koskaan puhuneet, mutta olemme kuulleet heidän keskustelevan ja nämä pikkupadot kyllä tuovat kaiken meidän korviimme.
Kuten tuolla aikaisemmin eräs mummo kertoi, niin emme me työtätekevät mummot enää jaksa pitkään passata lapsia sillä me todella väsymme ja pitäisi saada levättyä edes viikonloppuisin että jaksaa taas jotenkin tehdä töitäkin.
Mielelläni ainakin minä katson lapsien perään niin että te nuoret saatte olla hetken ihan kahdestaan, koska tiedän kuinka äärettömän ihanalta tuntuu vaihteeksi olla vain ihan kahden.
Siis, kyllä me teistä kaikista tykkäämme, rakastamme ja odotamme hartaasti tuloanne, mutta te nuoret, yrittäkää ymmärtää, että emme ole enää nuoria, siis väsymme.
Ei kai tätä ole mahdoton ymmärtää.
Kyllä meitä vanhanajan mummoja ja vaaria on edelleen, mutta me olemme siinä mielessä erilaisia,että olemme kodin ulkopuolella töissä eikä meille jää yhteistä aikaa kuin pyhien aikana.
Usein silloinkin on niin paljon tekemistä, että on todellakin väsynyt.
Varsinkin kun lapsenlapsi asuu n. 300 km:n päässä meistä =(
Minä itse olen kuitenkin aina pyrkinyt olemaan ja leikkimään lapsenlapseni kanssa mahdollisimman paljon. Sadut, sisäleikit ja ulkoleikit tietenkin mukaanlukien.