Olen harrastanut seksiä muutaman naisen kanssa, mutta olen saanut orgasmin naisen kanssa viimeksi n.2 vuotta sitten. Silloinkin sain vasta kun työnnyin häneen takaa päin (siis pilluun) ja sain hyväillä hänen ihanaa muodokasta peppuaan ja samalla katsella kuinka hänen suloinen pieni anuksensa supisteli työntöjeni tahdissa..En ole koskaan nainut ketään naista peppuun ja harvoin kukaan tapaamani nainen on oikein tykännyt edes pepun "hyväilystä" missään muodossa. Tykkään toki "normaalistakin" seksistä, mutta peppuseksi on mitä ilmeisimmin kuitenkin "fetissini", enkä pysty kunnolla kiihottumaan tai saamaan ellen saa edes jossain määrin nauttia siitä. Haluan siis ainakin hyväillä käsin naisen pyllyä, tahdon nuolla, imeskellä ja sormeilla naisen peräaukkoa...kaikkea. Mikään ei saisi minua kiihottumaan enempää järjiltäni kuin nainen, joka oikeasti nauttisi asioista joita haluaisin tehdä hänen pepulleen.
Asiasta on ajan myötä muodostunut minulle jonkinnäköinen ongelma. Olen alkanut välttämään seksiä ja seksuaalisia suhteita ylipäätään, koska kuten jo yllä mainitsin en enää tahdo saada orgasmia pelkästä "normaalista" seksistä. Selitettäköön että tämä ns. normaali seksi on minulle kaikkea naisen vartalon hyväilystä suuteluun, nuolemisen, suuseksiin ja naimiseen. Tykkään toki tuosta kaikesta ja haluan tuottaa naiselle nautintoa, mutta jotenkin kaipaan vielä jotain enemmän. Mukavaa se on toki katsella jos nainen kiemurtelee nautinnosta, mutta alan olla jostain syystä äärimmäisen turhautunut. Ehkä jokapäiväinen masturbointi naisten pepuista ja peräaukoista haaveillessa on osittain syynä tällaiseen turhautuneisuuteen... Sairasta?
Pitääkö kukaan nainen luonnostaan peppuseksistä? Tarkoitan siis, että onko sellaista naista, joka joskus suorastaan kaipaa jotain kankkujensa väliin ja vielä ihan aidosti nauttii siitä, lähes samaan tapaan kuin useimmat haluavat sitä pilluunsa? En halua naida tai tehdä muutakaan naisen persereiälle, jos hän ei nauti siitä missään määrin tai haluaa vain miellyttää minua. Olen kuitenkin jo 26 vuotias ja haluasin löytää naisen joka tykkää olla kanssani kaikin puolin myös fyysisesti. Jos jotenkin voisin, luopuisin mielelläni tästä "seksielämääni" haittaavasta likaisesta "fetissistä".
Olen kokeillut seurustelua parin mielestäni uskomattoman hyvän naisen kanssa. Muuten kaikki on ollut vähän aikaa makeaa, mutta vaikka seksi on ollut ihan kivaa, niin itselleni seksi ei kuitenkaan ole ollut mitään järisyttävää. Molemmissa suhteissa naiselle peppujutut ovat olleet ehdoton ei. En sanoisi, että suhteet ovat kaatuneet pelkästään siihen, että nainen ei ole pitänyt peppuseksistä, mutta sanoisin että asialla on ollut vaikutusta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen oppinut pitämään siitä. eka kerran kokeilin n. 10 vuotta sitten. Syntymäpäivälahjana sain sitäkin.Parhaimmat orgasmit olen saannut peppuseksin ja pilluun naimisen yhdistelmästä
Ehkäpä jotkut naiset ei "uskalla", koska onhan noita juttuja siitä miten se sattuu ja on likaista jne. jne. Itse tykkään valtavasti.. Vielä kun saa samalla glitalle sopivasti painetta ja hankausta vaikka päällä ollen, niin WAU! Ja välillä sormia pilluun... Uskomaton orkku! Itsekään en tosin heti suhteen alussa (valitettavasti) uskaltanut/halunnut, vaan vasta suhteen edettyä ja kasvettua. Mutta hitaasti hyvä tulee.. Ja voithan opettaa naista.. Hitaasti härnäten kerta kerran jälkeen lähemmäksi itse asiaa.. Houkutellen..
On naisia jotka pitää siitä. Kaikki eivät välttämättä heti kehtaa pyytää, mutta jos avoimesti ja nätisti kerrot että haluaisit niin saatat saada kokemattomankin innostumaan.
Moni pitää siitä varmaan enemmän kuin tavallisesta, saa siis varmemmin orkut, kuten minä. Monille se saattaa olla vielä toteuttamaton fantasia. Tarvitaan hellyyttä ja varovaisuutta alussa, sitten voi nautiskella vapaamminkin.
Siinä ei ole mitään kummallista eikä pahaa jos molemmat haluaa.
Hei
silloin kun halusta tulee tarve, on kysymys fetissistä. Silloin ei pysty kiihottumaan ilman fetissiään. Sen voi luokitella jonkinasteiseksi ongelmaksi. Seksin pitäisi kuitenkin kiinnostaa ilman niitäkin.
Hoidoksi ehdotetaan totaalista fetissin unohtamista joksikin aikaa. Sen jälkeen voi pitää sitä niinkuin upeana lisänä jolla voi herkutella välillä, muttei aina.
Jos on vakikumppani, seksielämä ei välttämättä ole toimivaa fetissien vuoksi, silloin pitäisi keskittyä toiseen ihmiseen, ja antaa lupa toisen keskittyä sinuun, löytää ne tunteet jotka jokaisella on luontaisesti.
Fetissistä ei tarvitse luopua suinkaan, mutta sen vähentäminen saattaa auttaa.
Onhan niitä pepusta tykkääviä tyttöjä (ONNEKSI).. Esim. ekan kerran kunnolla kakkoseen pääsin vetäsemään, kun exäni pomppasi meille vaatimaan seksiä. Kesken aktin hän ruinasi anaaliseksiä minulta(!)
Joten elä menetä toivoasi