taas aivotärähdys!!!

voi ei. taas jouduin tyttöni kanssa lääkäriin. olimme kirjastossa, hän seisoi lasten tuolin päällä ja kaatui siitä. meni tajuttomaksi ja sen jälkeen virkosi. meinasi nukkua syliini. suoraa päätä taksilla päivystykseen. sain kotihoito-ohjeet. 1,5 kk sitten kaatui myös niin että sai aivotärähdyksen. nyt olen tosi huolissani. tyttöni on vilkas, mutta mitä voisin tehdä ettei näin enää käy. voisiko olla kyse jostain muusta kuin kaatumisesta? mieltä vaivaa kovasti.
21101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kysyny lääkäriltä, hän tietäis sen parhaiten.

Äänestä

Meillä oli tytöllä 3-5 vuotiaana ns. poissaolokohtauksia, jos tällainen kohtaus tulee esimerkiksi kiipeillessä, tippuminen on melko varmaa. Päiväkodissa tyttö tippui kiipeilytelineeltä ym. Ensin näitä pidettiin vain huolimattomuutena ja normaalina lapsen kaatuilemisena. Kun tyttö sai sitten kotona tajuttomuuskohtauksen, vein hänet lääkäriin. Pitkällisten tutkimusten jälkeen lasten neurologi sitten selitti, että johtuvat aivosähkötoiminnan häiriöistä, joita voi olla kasvavalla lapsella. Ensimmäinen epäilys lääkäreillä oli epilepsia, mutta se suljettiin pois aivosähkökäyrällä. Tytön suurempiin kohtauksiin liittyi 1,5-2 tuntia kestävä raukeus, joka on tyypillinen myös epilepsiassa. Kohtaukset loppuivat sitten itsestään, nykyään tyttö on jo terve murrosikäinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1v 8kk lapsella sattuu kirjoitti:

voi ei. taas jouduin tyttöni kanssa lääkäriin. olimme kirjastossa, hän seisoi lasten tuolin päällä ja kaatui siitä. meni tajuttomaksi ja sen jälkeen virkosi. meinasi nukkua syliini. suoraa päätä taksilla päivystykseen. sain kotihoito-ohjeet. 1,5 kk sitten kaatui myös niin että sai aivotärähdyksen. nyt olen tosi huolissani. tyttöni on vilkas, mutta mitä voisin tehdä ettei näin enää käy. voisiko olla kyse jostain muusta kuin kaatumisesta? mieltä vaivaa kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu