Aihe

Miten kouluttautua johtajaksi?

toimari

Miten kouluttautua toimitusjohtajan tehtäviin? Minkä opinahjon kautta pääsisi etenemään parhaiten yrityksen huipulle. Jos sinua on lykästänyt, niin kerro miten päädyit toimitusjohtajaksi.

86

35290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PXZZ87

      Toimitusjohtaja on usein keskijohtoa, jos on pääjohtajia ja muita. KTM-tutkinto tai tradenomikoulutus saattais olla avain asiaan.

      • Minä vaan

        Tradenomin koulutuksella ei irtoa toimitusjohtajan paikkoja kuin omassa yrityksessä.

        KTM yksinään tai yhdistettynä esim. DI:n tai Oik.kandin tutkintoon on tie yritysjohtoon.

      • Toimari

        Rakas lapsi, perustamalla oman pienen yrityksen pääset kohtuullisen pienellä opiskelulla toimitusjohtajan tittelille. Pärjääminen onkin sitten aivan eri asia.

        Palkkajohtajan (keskijohdosta ylöspäin) opintotausta nykypäivän Suomessa on lähes poikkeuksetta akateeminen. Jonkin sortin maisteri (KTM,FM,VTM,YTM,OTM) tai DI. Myös jatkotutkinnon suorittaineiden osuus on palkkajohtajien keskuudessa kasvussa.

        Opinnoilla ei päästäessä johtajaksi ole kovin suurta relevanssia. Kuitenkin on turha kuvitella, että koulutusta ei vaadittaisi. Yrityksen julkisen kuvan takia on erittäin suotavaa, että käyntikorttiin painetaan akateemista sivistystä osoittavat kirjainyhdistelmät.

      • Tomi_30v
        Minä vaan kirjoitti:

        Tradenomin koulutuksella ei irtoa toimitusjohtajan paikkoja kuin omassa yrityksessä.

        KTM yksinään tai yhdistettynä esim. DI:n tai Oik.kandin tutkintoon on tie yritysjohtoon.

        Mutta merkonomin papereilla irtosi tj:n paikka (Harri Koponen) niinkin pienessä yrityksessä kuin Sonera, että sillai!

      • pätevyys?
        Toimari kirjoitti:

        Rakas lapsi, perustamalla oman pienen yrityksen pääset kohtuullisen pienellä opiskelulla toimitusjohtajan tittelille. Pärjääminen onkin sitten aivan eri asia.

        Palkkajohtajan (keskijohdosta ylöspäin) opintotausta nykypäivän Suomessa on lähes poikkeuksetta akateeminen. Jonkin sortin maisteri (KTM,FM,VTM,YTM,OTM) tai DI. Myös jatkotutkinnon suorittaineiden osuus on palkkajohtajien keskuudessa kasvussa.

        Opinnoilla ei päästäessä johtajaksi ole kovin suurta relevanssia. Kuitenkin on turha kuvitella, että koulutusta ei vaadittaisi. Yrityksen julkisen kuvan takia on erittäin suotavaa, että käyntikorttiin painetaan akateemista sivistystä osoittavat kirjainyhdistelmät.

        Niinpä, niin. Montako KTM:a, ekonomia, MBA:ta tms tunnet jotka ovat yrittäjiä? Henkilökohtaisesti en tunne kuin yhden, vaikka koko pikku ikäni olen suht. suurissa liike-elämän ympyröissä pyörinyt mukana. Viimeiset 14-vuotta toimitusjohtajana merkonomin koulutuksella.

        Jos liike-elämän hallitseminen olisi nuista tutkinnoista kiinni, suomi ja sen yrityselämä olisi pysähtynyt jo ajat sitten.

      • Joo...
        Tomi_30v kirjoitti:

        Mutta merkonomin papereilla irtosi tj:n paikka (Harri Koponen) niinkin pienessä yrityksessä kuin Sonera, että sillai!

        ... oli sillä Koposella myös eMBA:n paperit...

      • KTMe
        pätevyys? kirjoitti:

        Niinpä, niin. Montako KTM:a, ekonomia, MBA:ta tms tunnet jotka ovat yrittäjiä? Henkilökohtaisesti en tunne kuin yhden, vaikka koko pikku ikäni olen suht. suurissa liike-elämän ympyröissä pyörinyt mukana. Viimeiset 14-vuotta toimitusjohtajana merkonomin koulutuksella.

        Jos liike-elämän hallitseminen olisi nuista tutkinnoista kiinni, suomi ja sen yrityselämä olisi pysähtynyt jo ajat sitten.

        yrittää pienillä tuloilla.

      • nokia tähystää...
        Tomi_30v kirjoitti:

        Mutta merkonomin papereilla irtosi tj:n paikka (Harri Koponen) niinkin pienessä yrityksessä kuin Sonera, että sillai!

        Nokia tähystää kungurssiin.. kiva asia koko firma on pas** eräs rouva valitti lumiasta: "minulla oli lumia meni palasiksi 2 vuodessa" Nokian toloustilla on niin huono Suomesaa, että koka pas** muuttaa ullkomailla. Nokia ei kyllä osaa hoitaa liileasioita nokialta on pyritty päiväkodin vetäjäksikin. Älkää menkö ikinä nokian paskaan!!

    • kolmesta joku

      Useimmiten johtajan virkaan hakijalta edellytetään yliopistotutkintoa, joka useimmiten on KTM, DI tai OTM.

      • Toim.johtaja 50v

        Minulla ei ole mitään noista kirjainyhdistelmistä. Peruskoulunkin lopetin kesken, eli ei ole edes koulun päästötodistusta.!!
        Olen tehnyt pitkän työrupeaman, aloitin 15v.
        Sillä työkokemuksella joka minulla on, sain nykyisen paikkani. Yrityksessä 15 työtekijää ja myynti on kasvanu neljänä vuotena 20% per vuosi.
        Niin että kyll' sitä ammattitaidolla pärjää, kun vain uskaltaa hakee avoimia työpaikkoja. Se mitä lukee ilmoituksessa, ei aina päde niihin valintoihin mitä yrityksissä tehdään.
        Eli, ei muuta kuin hakemaan vapaana olevia paikkoja.

      • paskaa...
        Toim.johtaja 50v kirjoitti:

        ... "Peruskoulunkin lopetin kesken"

        no etpä kauan sitä peruskoulua toki ehtinytkään käydä, koska siihen järjestelmään ALETTIIN siitymään vuonna -72 Lapissa (jolloin siis olit 16- vuotias)ja esim Helsingissä peruskoulujärjestelmä otettiin käyttöön vasta -77.

      • Toim. johtaja50v
        paskaa... kirjoitti:

        ... "Peruskoulunkin lopetin kesken"

        no etpä kauan sitä peruskoulua toki ehtinytkään käydä, koska siihen järjestelmään ALETTIIN siitymään vuonna -72 Lapissa (jolloin siis olit 16- vuotias)ja esim Helsingissä peruskoulujärjestelmä otettiin käyttöön vasta -77.

        ite puhut paskaa.....
        kävin nääs koulun ruotsissa....siellä oltiin hiukan edellä tässä peruskoulu jutussa... eli kävin 8 v koulua ja lopetin kun olin käyny 2 kk ysi luokkaa.... et sillai...ja tämä oli vuonna -70.

      • vielä...

        HTM..

      • 50 vee
        Toim. johtaja50v kirjoitti:

        ite puhut paskaa.....
        kävin nääs koulun ruotsissa....siellä oltiin hiukan edellä tässä peruskoulu jutussa... eli kävin 8 v koulua ja lopetin kun olin käyny 2 kk ysi luokkaa.... et sillai...ja tämä oli vuonna -70.

        toimitusjohtaja ei kirjoita: "ite puhut paskaa", "sillai" jne teinien kieltä. Paljastit ittes, sorry. Ja miksi joku 50 vee toimitusjohtaja lueskelisi jotain suomi24.fi opiskelu-palstoja?? heh heh

      • Toim.johtaja50v
        50 vee kirjoitti:

        toimitusjohtaja ei kirjoita: "ite puhut paskaa", "sillai" jne teinien kieltä. Paljastit ittes, sorry. Ja miksi joku 50 vee toimitusjohtaja lueskelisi jotain suomi24.fi opiskelu-palstoja?? heh heh

        Nythän tais kateus iskee oikein kunnolla. Kertoisitko minulle mitä paljastin jos sanon "sillai"..?? onneksi vapaa-aikana osaan irroittautua kaunokielestä....ja miks en voisi lueskella Suomi24.fi palstoja? Täällä usein mielenkiintoista keskustelua ihan hyvistä aiheista. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että kovalla työllä voi jopa päästä Toimitusjohtajaksi ja vieläpä ihan hyville palkoillekin. Joten tsemppiä vaan kaikille. Sinulle myös.

      • kyllähän....
        Toim.johtaja50v kirjoitti:

        ... Suomessa on 50-vuotiaita toimareita (varsinkin noin pienissä firmoissa) kansa- ja ammattikoulupohjalta enemmänkin (useimmat toki omissa firmoissaan).

        Sinä nyt vain et oikein vakuuta noilla kirjoituksillasi, mutta kiitos kun otit tuon kateuskortin esiin -- sillähän Suomessa kuitataan kaikenlainen kritiikki...

      • Toim.johtaja50v
        kyllähän.... kirjoitti:

        ... Suomessa on 50-vuotiaita toimareita (varsinkin noin pienissä firmoissa) kansa- ja ammattikoulupohjalta enemmänkin (useimmat toki omissa firmoissaan).

        Sinä nyt vain et oikein vakuuta noilla kirjoituksillasi, mutta kiitos kun otit tuon kateuskortin esiin -- sillähän Suomessa kuitataan kaikenlainen kritiikki...

        Pienessä mutta kasvavassa yrityksessä. Kolmen vuoden aikana ottanu 4 uutta työläistä, 1 vielä tänä vuonna...liikevaihto kasvaa. Olen ylpeä asemastani jonka olen saanut, ilman ns korkeakoulu tutkintoja ja isoilla kirjaimilla olevia koulutodistuksia.
        EN olisi koskaan maininnut kateudesta mitään, jos et olisi alkanu puhumaan "paskan puhumisesta".
        Toivotan Sinulle menestystä ja kaikkea hyvää, ja jos et vielä ole Tj, niin toivottavasti vielä joskus siihen pääset. Isompaan tai pienempään, ei väliä, vastuu on tavallaan sama. Osakkeen omistajien rahoja siinä käsitellään.

      • juupelijoo

        Älä nyt viitsi. Kukaan 50-vuotias toimitusjohtaja ei voi kirjoittaa noin teinixmäistä tekstiä(edes vapaa-ajallaan), varsinkin jos on käynyt koulua viimeksi 70-luvulla. On mahdollisuus työskennellä koko elämänsä ja siten kivuta uralla, mutta sinä et todellakaan ole sellaista tehnyt. Provo mikä provo.

      • vuutti
        juupelijoo kirjoitti:

        Ei liity tähän keskusteluun mitenkään, mutta kaikki te ihmiset, jotka viljelette sanaa PROVO, hävetkää! Provo ei ole mikään sana, ja täällä sitä käytetään AIVAN väärissä yhteyksissä, aina jos jonkun mielipide ei täsmää omaan niin yritetään joukolla latistaa se käymällä pilliin kiinni ja sanomalla PROVO. Opetelkaa sanojen merkitys ja harjoitelkaa tekstin OIKEIN ymmärtämistä ennen kuin sanotte taas provo.

      • peruskoulusta...
        Toim.johtaja50v kirjoitti:

        Pienessä mutta kasvavassa yrityksessä. Kolmen vuoden aikana ottanu 4 uutta työläistä, 1 vielä tänä vuonna...liikevaihto kasvaa. Olen ylpeä asemastani jonka olen saanut, ilman ns korkeakoulu tutkintoja ja isoilla kirjaimilla olevia koulutodistuksia.
        EN olisi koskaan maininnut kateudesta mitään, jos et olisi alkanu puhumaan "paskan puhumisesta".
        Toivotan Sinulle menestystä ja kaikkea hyvää, ja jos et vielä ole Tj, niin toivottavasti vielä joskus siihen pääset. Isompaan tai pienempään, ei väliä, vastuu on tavallaan sama. Osakkeen omistajien rahoja siinä käsitellään.

        ... lähinnä pidin paskapuheena, koska se se selkeästi soti faktoja vastaan, mutta tietysti tuo grundskola- juttu muuttaa asiaa hieman.

        http://sv.wikipedia.org/wiki/Grundskola

        On siis mahdollista ajankohdan puolesta, että jossain päin Ruotsia olet paikallista peruskoulua ehtinyt käymään ja sen keskeyttämään.

        Nykyaikana en kuitenkaan suosittelisi jättämään peruskoulua kesken tai koulutusta peruskouluun, jos tuo johtajan tehtävä on tavoitteena. Ei koulut keskeyttäneitä kovin suurella prosentilla johtajina kuitenkaan ole.

      • suosittele
        peruskoulusta... kirjoitti:

        peruskoulun lopettamista kenellekään tänä päivänä. Kyllä kannattaa ja pitääkin jonkun verran lukea, että ois edes jonkinlainen mahdollisuus johtajan pallille nykyisillä kriteereillä. Ja ennenkaikkea kannattaa panostaa kieliin, koska kaikki yrityksen jotenkin ovat jo kansainvälistyneet. Minua vain on ehkä onnistanut siinä, että olen "ollu oikeassa paikassa oikeaan aikaa"...ja myös kovan ja pitkän työn olen tehnyt että olen luottamuksen saanu nykyiseen työhön.
        Mutta, kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta. Me olemme varmaan tämän asian puineet valmiiksi. Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä Sinulle. Toim.johtaja50v.

      • Heh heh....
        Toim.johtaja50v kirjoitti:

        Nythän tais kateus iskee oikein kunnolla. Kertoisitko minulle mitä paljastin jos sanon "sillai"..?? onneksi vapaa-aikana osaan irroittautua kaunokielestä....ja miks en voisi lueskella Suomi24.fi palstoja? Täällä usein mielenkiintoista keskustelua ihan hyvistä aiheista. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että kovalla työllä voi jopa päästä Toimitusjohtajaksi ja vieläpä ihan hyville palkoillekin. Joten tsemppiä vaan kaikille. Sinulle myös.

        Vai osaat irrottautua "kaunokielestä".

        Heh heh! Tämä oli hauska.

      • Heh heh...
        Toim.johtaja50v kirjoitti:

        Pienessä mutta kasvavassa yrityksessä. Kolmen vuoden aikana ottanu 4 uutta työläistä, 1 vielä tänä vuonna...liikevaihto kasvaa. Olen ylpeä asemastani jonka olen saanut, ilman ns korkeakoulu tutkintoja ja isoilla kirjaimilla olevia koulutodistuksia.
        EN olisi koskaan maininnut kateudesta mitään, jos et olisi alkanu puhumaan "paskan puhumisesta".
        Toivotan Sinulle menestystä ja kaikkea hyvää, ja jos et vielä ole Tj, niin toivottavasti vielä joskus siihen pääset. Isompaan tai pienempään, ei väliä, vastuu on tavallaan sama. Osakkeen omistajien rahoja siinä käsitellään.

        Oikein "osakkeen omistajien rahoja". Osaat sinä poika ainakin "kaunokielestä" päästä eroon. ;)

      • Kun sen sijaan
        Toim.johtaja 50v kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään noista kirjainyhdistelmistä. Peruskoulunkin lopetin kesken, eli ei ole edes koulun päästötodistusta.!!
        Olen tehnyt pitkän työrupeaman, aloitin 15v.
        Sillä työkokemuksella joka minulla on, sain nykyisen paikkani. Yrityksessä 15 työtekijää ja myynti on kasvanu neljänä vuotena 20% per vuosi.
        Niin että kyll' sitä ammattitaidolla pärjää, kun vain uskaltaa hakee avoimia työpaikkoja. Se mitä lukee ilmoituksessa, ei aina päde niihin valintoihin mitä yrityksissä tehdään.
        Eli, ei muuta kuin hakemaan vapaana olevia paikkoja.

        Ehkäpä muut ovat myyneet ja sinä sen sijaan...

      • sitten ollenkaan.
        Heh heh... kirjoitti:

        Oikein "osakkeen omistajien rahoja". Osaat sinä poika ainakin "kaunokielestä" päästä eroon. ;)

        häiritse jos täällä joku kirjoittaa sanat yhteen tai erilleen....onneksi ymmärrän kyllä jos näin jollain sattunu käymään...mutta on se mukava kun jollain on noin hauskaa että naurattaa.... tarjoan sen ihan ilmaiseksi....
        Minulla alaisena DI paperit omistavia kavereita töissä...enkä voi sanoa että niin kamalan ylpeä olisin aina heidän raporteistaan....osaa nekin aika hyvin kirjoittaa mitä sattuu... et sillai..
        Minun osaltani tää keskustelu on loppuun käyty.. en enää edes viitsi aikaa kuluttaa tulla lukemaan mitä tähän vastaatte... fiilatkaa pilkkuja niinkuin tahdotte...kun ei kerta asiallista keskustelua voi käydä....

      • Asioista jotain tietävä
        Toim.johtaja50v kirjoitti:

        Pienessä mutta kasvavassa yrityksessä. Kolmen vuoden aikana ottanu 4 uutta työläistä, 1 vielä tänä vuonna...liikevaihto kasvaa. Olen ylpeä asemastani jonka olen saanut, ilman ns korkeakoulu tutkintoja ja isoilla kirjaimilla olevia koulutodistuksia.
        EN olisi koskaan maininnut kateudesta mitään, jos et olisi alkanu puhumaan "paskan puhumisesta".
        Toivotan Sinulle menestystä ja kaikkea hyvää, ja jos et vielä ole Tj, niin toivottavasti vielä joskus siihen pääset. Isompaan tai pienempään, ei väliä, vastuu on tavallaan sama. Osakkeen omistajien rahoja siinä käsitellään.

        Toim. johtajan kuvaamassa yrityksessä ei tarvitse välittää osakkeen omistajien rahoista. Kyseessä ei todennäköisesti ole Oy saati sitten Oyj, joka olisi listautunut pörssiin.

        Paskapuhetta kaikki, mitä tj. on täällä suoltanut.

      • ei olisi...
        Asioista jotain tietävä kirjoitti:

        Siis miksi ei 20:n työntekijän yritys olisi osakeyhtiö? Mitä sinä tiedät asioista?

        Sivumennen sanoen kommandiittiyhtiössä vasta pitääkin välittää omistajan/omistajien rahoista -- mieti miksi...

      • Provo_
        vuutti kirjoitti:

        Ei liity tähän keskusteluun mitenkään, mutta kaikki te ihmiset, jotka viljelette sanaa PROVO, hävetkää! Provo ei ole mikään sana, ja täällä sitä käytetään AIVAN väärissä yhteyksissä, aina jos jonkun mielipide ei täsmää omaan niin yritetään joukolla latistaa se käymällä pilliin kiinni ja sanomalla PROVO. Opetelkaa sanojen merkitys ja harjoitelkaa tekstin OIKEIN ymmärtämistä ennen kuin sanotte taas provo.

        Totta kai provo on sana!
        Ei sanan tarvitse saada mitään kielipoliisin
        hyväksyntää ollakseen sana. Kieli on ihmisiä
        varten, eikä päinvastoin. Sanan merkitys on
        se mitä sillä tahdotaan sanoa. Suurin osa
        ymmärtää mitä sanalla provo tahdotaan ilmaista.
        Sillä ja vain sillä on merkitystä.
        PROVO, PROVO, PROVO
        Eikä hävetä yhtään!

      • MBA from Liverpool

        MBA on paras olla mukana, vaikka olisikin lisänä joku noista kolmesta. MBA tosin käy yksinäänkin, jos on suoritettu hyvämaineisessa Yliopistossa (Suomessa ei ole muita varteenotettavia kuin Kauppakorkean MBA, tosin sekään ei pärjää lähelekkään Jenkeistä tai Englannista hankituille MBA:lle)

      • JÄRKEVÄ!
        sitten ollenkaan. kirjoitti:

        häiritse jos täällä joku kirjoittaa sanat yhteen tai erilleen....onneksi ymmärrän kyllä jos näin jollain sattunu käymään...mutta on se mukava kun jollain on noin hauskaa että naurattaa.... tarjoan sen ihan ilmaiseksi....
        Minulla alaisena DI paperit omistavia kavereita töissä...enkä voi sanoa että niin kamalan ylpeä olisin aina heidän raporteistaan....osaa nekin aika hyvin kirjoittaa mitä sattuu... et sillai..
        Minun osaltani tää keskustelu on loppuun käyty.. en enää edes viitsi aikaa kuluttaa tulla lukemaan mitä tähän vastaatte... fiilatkaa pilkkuja niinkuin tahdotte...kun ei kerta asiallista keskustelua voi käydä....

        KESKUSTELU

      • Mennääks pörssii?
        Asioista jotain tietävä kirjoitti:

        Toim. johtajan kuvaamassa yrityksessä ei tarvitse välittää osakkeen omistajien rahoista. Kyseessä ei todennäköisesti ole Oy saati sitten Oyj, joka olisi listautunut pörssiin.

        Paskapuhetta kaikki, mitä tj. on täällä suoltanut.

        Just joo, mäkin oon toimitusjohtaja hah haa, toimittelen sellasii juttui jotka ei kärsi tulla päivänvaloo. Ei täs mitää tutkintoi tarvita! Ja syntyny oon sotavuosina. Et sillee, rennosti vaa, asiakkaatki tykkää. Ku ei niilläkää ole ku toi elämän koulu takana. Tsemppiä vaa sille 50kymppiselle toimarille. Taidetaa ollaki samoissa bisneksissä.

      • Aihe ei ollut....
        Provo_ kirjoitti:

        Totta kai provo on sana!
        Ei sanan tarvitse saada mitään kielipoliisin
        hyväksyntää ollakseen sana. Kieli on ihmisiä
        varten, eikä päinvastoin. Sanan merkitys on
        se mitä sillä tahdotaan sanoa. Suurin osa
        ymmärtää mitä sanalla provo tahdotaan ilmaista.
        Sillä ja vain sillä on merkitystä.
        PROVO, PROVO, PROVO
        Eikä hävetä yhtään!

        Aihe ei ollut onko provo sana. Vaan: miten kouluttautua johtojaksi.;)

    • snjep

      Njaa... Suoraan johtajaksi et pääse vaikka millaisen koulun
      kävisit. Tuotantotalouden DI-tutkinto voisi olla hyödyllinen,
      tai sitten vaikkapa johtamiseen keskittyvä KTM-tutkinto.

      • tietystikin

        itsestään selvää! Johtajan pallille ei pääse kukaan, ei myöskään minkään sortin akateeminen ilman työkokemusta! Vankka alan työkokemus on ehdoton vaatimus koulutuksen (myös AMK!) lisäksi. Terveisin nimim. "useita työnhakijavalintoja vuosien varrella tehnyt".

      • Pyh! ! !

        Mielellään tutkintoon jotain substanssiosaamista, eikä epämääräistä johtamista.

      • dfghjklö
        Pyh! ! ! kirjoitti:

        Mielellään tutkintoon jotain substanssiosaamista, eikä epämääräistä johtamista.

        Fghjklö

      • teekkari

        Jos on kaynyt
        Harvardin, Stanfordin, MIT:n, Oxfordin, Cmabridgen,California-Berkeleyn tai Yalen tms. niin paasee helposti suuryrityksissa tehtaviin, jotka vastaavat asemaltaan suomalaisten TJ:den oloja.

    • on kokki

      Kaverin äiti on konserninjohtaja ja koulutukseltaan kokki! Koulukaan ei kestä kuin 3 vuotta!

      • jullikka26

        reikäiset kalsarit jaloissa silloin ainakin pitää sitoutua tekemiseen paljon onnea uralle jos sattuu mennä 20 vuotta

    • asdasdf

      Tekniikka ja talous-lehdessä on pörssijohtajien koulutustaustaa tutkittu muutamaan kertaan. Käytännössä miltei kaikilla oli DI:n tai KTM:n paperit. Juristeja oli muutama, samoin insinöörejä. Mutta jos tavoitteena on saada titteliksi toimitusjohtaja, niin perusta oma yritys. Sitten saat kutsua itseäsi aivan miksi haluat.

    • toimari

      yksinkertaisin temppu päästä toimariksi on , että perustat oman firman ja ryhdyt sen toimitusjohtajaksi!

      Jos halajat johonkin jo olemassa olevaan firmaan niin kyllä suosittelisin yliopistotasoista tutkintoa esim. maisteri, DI!. Ja niitä toimitusjohtajan paikkoja ei kyllä ihan ilmatteeksi tipu eli joudut kyllä näyttämään osaamisesi alemmanportaan hommissa, jotta voit edetä urallasi!.

    • Tj, 34v

      Riittävä koulutus (KTM, DI, jne) on tavallaan ajokortti,jonka avulla saatat päästä näyttämään kyntesi tuleville esimiehille tai -naisille.

      Ajokortin saatuasi vain armoton työ, sitoutuminen ja aito innostus ja halu oppia koko ajan lisää vie sinua eteenpäin. Kuvaavaa on että monet yritysjohtajat viettävät valtaosan elämästään töissä siksi että se on niin hauskaa.

      Ajokortin saamisesta menee vielä kauan ennenkuin ajotaidot alkavat olla johtajatasolla.

      Poikkeuksia toki löytyy runsaasti. Ilman ajokorttiakin voi päästä vaikka millaisen formulan rattiin ;).

    • ...

      helpoin ja lyhyin tie toimitusjohtajaksi on pankista niin paljon lainaa kun saat ja perustat oman firman. ei tartte opiskella! =)

    • massapostaamalla

      samaa juttua joka ikiselle palstalle.

    • Herman

      Miksi muuten "pitää" päästä tj:ksi.
      Mitä todellista hohtoa siinä on?
      Minusta on parempi olla asiantuntijatehtävässä,
      ilman hirveää tulosvastuuta.

      Koulutus ei takaa mitään. Hienoilla tutkinnoillakin jätkät on saaneet kenkää.

      • On kivinen

        Hei!

        Isäni oli toimitusjohtaja parhaimmillaan työntekijöitä oli vajaa 80. Koulutus kolme luokkaa kiertokoulua ja räätälimestari.

        Vaimo on hyvää vauhtia nousemassa toimitusjohtajaksi. Koulutus FM HN.

        Molempien uran toteutumisessa mielenkiintoisia yhtymäkohtia suurista eroista huolimatta. Isä kävi pitkän tien omasta pikkuyrityksestä merkittäväksi alan yritykseksi. Itseään säästämättä omalla työllä. Menestyksen salaisuus oli oikea-aikaiset strategiset valinnat (toimiala, paikkakunta, erikoistuminen, markkinoiden rakentaminen ja jatkuva valppaus alan muutoksiin).

        Vaimo kulki normaalia pidemmän opiskelun sekä työttömyys, vajaatyöllisyys ym. vaiheiden kautta omaan kasvuun ja kehitykseen. Hän on käytännössä luonut itse tuon liikealan, jossa hän toimii, päätyi sopivaan yritykseen, jossa oli mahdollista toteuttaa näkemyksiään. Hän osaa haistaa sen kolon missä raha piileskelee. Kuitenkin käyttää ison osan ajasta markkinoiden seuraamiseen (tuolla alalla jatkuvaa kouluttautumista) sekä henkilökohtaiseen markkinointiin.

        Eli menestyvä toimitusjohtaja tarvitsee vahvan näkemyksen, itseluottamusta ja ennen kaikkea rohkeutta. Nämä kaikki ovat persoonallisuudesta kiinni olevia ominaisuuksia eikä niihin suoranaisesti auta mikään koulutus eikä toisaalta pelkkä kokemus.

        Niin sitten tuohon Herman'in kysymykseen miksi toimitusjohtajaksi. Erään toisen läheiseni luonne on osoittanut, että hän ei oikein osaa tehdä töitä kahleissa. Luovuus on maksimissaan kun voi "vapaasti" toteuttaa itseään. Hänen alallaan taas innovatiivisuus on kantava piirre. Innovatiivisuuden kääntöpuoli on impulsiivisuus. Ja hän onkin tehnyt pari raskasta konkurssia; mutta jaksaa yrittää ja nyt näyttää siltä, että viisasten kivi on löytynyt. Hurja vauhti.

        Muuten nyt näyttäisi menestyvien takana olevan vahva kansainvälisyys. Eli kielitaito (laajasti käsittäen) on 'must'.

      • ohimennen
        On kivinen kirjoitti:

        "Koulutus FM HN."

        Mikä on HN?

      • tietenkin
        ohimennen kirjoitti:

        "Koulutus FM HN."

        Mikä on HN?

        Horto Nomi

    • riker

      Eiköhän se useimmiten ole ylempi korkeakoulututkinto linjalla ekonomi-juristi-dippa-inssi. Suurimmissa konserneissa pääjohtajalla saattaa olla kaksikin loppututkintoa.

      • Quastiminio

        Tuplatutkinto kyllä edesauttaa kummasti etenemistä.
        Yhdistelmä ktm otk (tai nykyisin otm) on kovaa valuutta.
        Toki ensin oikeustieteellinen ja sitten vasta kauppatieteitä lukemaan

      • päin???
        Quastiminio kirjoitti:

        Tuplatutkinto kyllä edesauttaa kummasti etenemistä.
        Yhdistelmä ktm otk (tai nykyisin otm) on kovaa valuutta.
        Toki ensin oikeustieteellinen ja sitten vasta kauppatieteitä lukemaan

        Ekonomin opinnot saat nopeammin kasaan ja pääset työelämään ja voit opiskella oikiksessa siinä samalla. Kauppiksen juridiikan opinnot myös valmentavat oikiksen pääsykokeisiin ja itse kouluun.

    • Toimitusjohtaja, KTM

      Psykiatrien mukaan henkisesti tasapainoinen ihminen ei pyri johtajaksi. Parhaat johtajat nimitetään ilman pyrkimistä siihen työhön.

      Oma lajinsa ovat amerikkalaismalliset pyrkyriyhtiöt, joilla kyynärpäillä, bullshitillä ja kusettamalla edetään uralla. Toki tuloksiakin vaaditaan, mutta etiikan unohtaen eteneminen on varmempaa. Siinäkin vaaditaan hevosenkengän muotoisia työpäiviä sekä puolison ja lasten laiminlyöntiä varsin pienellä palkalla työmäärään nähden.

      Joku päivä saattaa sitten olla tällaisessa yhtiössä toimitusjohtajana, mutta hetken päästä huomaa, että on lauma nuoria leijonia alaisina, jotka kärkkyvät jokaista virhettä ja tekevät parhaansa selän takana kaataakseen nykyisen toimijan.

      Vanhat jermut (lue: johtajat) tietävät tällaiset gossien unelmat. Pojat haluaa tittelin, ison huoneen, liikennevalot, kokolattiamaton ja autopaikan oven vierestä ja sitä, että ollaan kovasti kiinnostuneita ja kunnioittavia. Vanhat jermut antavat vähän porkkanaa ja pikku lupausta ja gossit juoksevat. Unelman perässä, jolla ei ole merkitystä sen jälkeen, kun sen on saavuttanut, - on vain rankka vastuun tunne.

      Suosittelisin sitä linjaa, että "unelmatyöhön" kasvetaan. Pyri vain tekemään parhaasi yhtiön hyväksi ja oman ammattiosaamisesi hyväksi tulosta ajatellen. Oikeassa sinun yhtiössäsi tulee sitten palkkiokin joskus. Suoraan sanoen palkkiollakaan ei ole väliä. Olennaista on, että koet itse kasvaneesi ihmisenä.

      Tärkeintä mielestäni on matka (oppiminen, toisten palveleminen, liike-elämän rahapeli jne.) eikä asema. Silloin, kun olet kypsä toimitusjohtajaksi, niin silloin sillä tittelillä ei enää ole merkitystä sinulle.

      Oma firma auttaa, jos tittelin haluaa.

    • Viraltapanija

      Toimitusjohtajan tittelit ovat aika pitkälle eläkevirkoja, tai vaihtoehtoisesti ns. "suhteilla hankittuja". Koulutuksellasi tuskin on sen suurempaa merkitystä, kunhan se vain tarjoaa edellytykset johtotason tehtäviin kyseisellä alalla.

      Jos titteliä tavoittelet, suhteilla muihin työntekijöihin selviää aika pitkälle. Hanki ansioita, pidä hyvät välit ympäriinsä ja tarkaile mahdollisuuksia edetä aina kun niitä ilmaantuu, ketään kuitenkaan suoranaisesti "kusettamatta".

    • Viiksipena

      Sinuna opiskelisin KTM:ksi ja sen jälkeen jos intoa riittää, niin alku-uran ohessa DI:ksi tai OTM:ksi. Osa tutkinnosta kannattaa aina suorittaa ulkomailla ja tänä päivänä opettelisin lisäksi mm. venäjän kielen sujuvaksi. Venäjäexperteillä on tulevaisuudessa taatusti kysyntää.

      Pelkkä koulutus ei kuitenkaan takaa toimarin tai muunkaan johtajan paikkaa. Luonteen pitää olla johtajalle, eikä alaiselle sopiva. Jos haluat pohtia luonteesi sopivuutta, niin suosittelen lukemaan Manfred F.R. Kets de Vriesin kirjan "Yritysmaailman sankarit ja häviäjät: Miksi yksi johtaja onnistuu ja toinen ei". Tuossa kirjassa on käyty luonteenpiirteet hyvin läpi ja pienellä itsetutkiskelulla saat selville lahjasi.

      Psykologiset testit ovat ainakin omalla kohdallani merkinneet tuplatutkinnon lisäksi hyvin paljon. Työhaastattelussa minua pyydettiin testitulosten perusteella hakemaan paria astetta korkeampaa, avoinna ollutta johtajatason hommaa, vaikka itse olin pyrkimässä opiskelun jälkeen keskitason hommiin...

      • Viiksipena

        Niin ja jos päätät perustaa oman yrityksen, niin perusta Oy (Oyj:in taloutesi tuskin venyy.), muissa yhtiömuodoissa kun ei voi virallisesti olla toimitusjohtajaa ;)

    • Toveri Oy

      Liittymällä demarien nuorisojärjestöön voit päästä valtionyhtiön johtajaksi, kuten esim toveri YLE:n toimitusjohtaja. Tällä tavoin vältät myös kaikki tulostavoitteet, kunhan vain muistat olla kiitollinen kädelle, joka sinut ylös nosti.

      No toinen ja nöyryyttävämpi reitti on naida rahaa mutta silloin pitää olla nöyrä mieli ja notkea selkä appiukon suuntaan.

      Myös kauppakorkeakoulun kautta pääsee tj:n hommiin mutta silloin pitää olla valmis irtisanomaan ja riistämään työläisiä.

      Yrityksen perustaminen on sitten se hankalin reitti, koska silloin pitää jotain osatakin.

    • Tj :-)

      Toimitusjohtajaksi ei opiskella, siihen voisi päteä sanonta, että siihen synnytään :-)
      Kaupallinen koulutus toki on hyväksi, paljon työkokemusta monilta eri aloilta ja hyvin paljon erilaisia toimenkuvia, niitä sitten soveltaa.
      Muistaa kohdella alaisiaan niinkuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan!

    • tavallaan

      Ei toimitusjohtajaksi opiskella...vaatii monimuotoista näkemystä ja kokemusta liike-elämästä ja edustamansa alan asioista. Sekä erittäin paljon taloudellista ajattelykykyä, suunnitelmallisuutta, strategista toimintaa ja tarvittaessa kylmyyttä ja saneeraajan taitoja ja helvetinmoista paineensietokykyä. Monet ominaisuudet ihminen saa jo syntyessään, niitä voi vain vahvistaa ei ehkä opetella..

    • Mene LVI-linjalle

      Putkiasetajista on pulaa. Perusta oma firma amiksen jälkeen ja ala sen Tj:ksi.

    • Kustaa

      Suosittelisin soittamaan Ranuan opistolle ja hakemaan toimitusjohtajalinjalle. Siita se ura urkenee. Onnea toimitusjohtajan opinnoillesi!

      • AniRva

        Kyllä joissakin ihmisissä on luontaisesti johtaja-ainesta koulutuksesta riippumatta. Toimitusjohtajalle tai muillekin johtajille on ensiarvoisen tärkeää osata käsitellä erilaisia ihmisiä. Tietynlainen empaattisuus yhdistettynä hyvään ja varmaan esiintymiseen on jo paljon. Tietysti omasta alasta pitää tietää laajasti ja se pitää osata myös uskottavasti tuoda julki.

        Levin keisarinna Päivikki Palosaari on pienestä kioskista aloittanut valtavat investoinnit ja on nykyisin suuryrittäjä ja toimitusjohtaja. Hän jos kuka on käytännön kautta oppinut johtajaksi, hänellä täytyy myöskin olla luontaista vainua yrityselämän suhteen. Monella heikkohermoisella hänen sijassaan sukat pyörisi jalassa.

        Poikani yrityksessä toimitusjohtajana on myös huipputyyppi. Hänen koulutus on KTM ja DI. Hän on kyllä sen tyyppinen henkilö, että ilman noita tutkintojakin hänessä on johtaja-ainesta ja luontaista karismaa.

      • ei riitä...
        AniRva kirjoitti:

        ... vaikka koulupaperit olisivat mitkä, Tj:n tulee tietää yritystaloudesta ja lainsäädännöstä, koska hän on ensisijaisesti vastuussa koko yrityksen toiminnasta -- ei vain omistajille, vaan myös yhteiskunnalle.

        "En tiennyt" ei siis riitä selitykseksi esim. jos hän joutuu oikeudessa vastaamaan yrityksen toimista.

    • naapurissa

      Jos sattuu olemaan perheyritys niin riittää kun sattuu olemaan omistajan poika, varsinaista koulutusta ei tarvita.
      Muutoinkin suhteiden merkitystä ei voi väheksyä, koulutus on toisarvoista, riittänee että on jokin korkeakoulututkinnon tapainen, jos muut asiat (hyvä veli verkosto) on kunnossa niin koulutuksesi laatu on merkityksetön- siitä ei ole kukaan kiinnostunut.

      • toim. johtaja

        Jos, kävisi johtoalan kurssin myös esimies koulutus kannattaa käydä ja korkeakoulu. Kielitaito on toimutusjohtajalla tärkeä. Toimitusjohtajaksi ei pääse huonolla kielitaidoilla. Minulla onneksi tätä ongelmaa ei ole. Minä itse kävin johtoalankurssin ja yliopiston sekä esimieskoulutuksen. Kieli taito on tärkeä pointti toimitusjohtajaksi pääsemisek. Ei muutakun kielikurssia hakemaan, jos on huono kielitaito...

    • j---

      heh.. ite en uskaltais edes kysistä pallia vastaan ottaa ellen olisi sata varma että tietäisin kaiken yrityksen taloudesta ja muista tärkeistä käytännöistä. Toimitusjohtaja joutuu vastuuseen kaikesta, eikä siksi ole ihan helppo juttu. Toimitusjohtajan irtisanomissuoja on tavallista työntekijää huomattavasti hunompi. Jotta mut kyseiseen hommaan saisi, tulisi olla aikas hyvä korvaus, unettomista öistä ja kaikesta yrityksen asioiden vastuun kantamisesta.

    • Genius

      Perusta ystäväsi kanssa osakeyhtiö. Kaverisi nimitetään yhtiönne hallituksen puheenjohtajaksi ja sinut firman toimitusjohtajaksi. Helppoa! Ei tarvi turhanpäiväisiä koulutuksia ja loppututkintopapereita.

    • pekkis

      te keskus järjestää toimitusjohtaja kursseja jonkin verran, itse olen ollut sitä kautta kurssilla työn ohessa jolloin työn antaja maksoi kurssin hinnan 800€ kurssin piti seppo hofren consultancy ja se kesti vuoden ja voin kertoa että kannattaa kun itselle ainakin tuli aivan erilainen näkemys koko hommasta.

    • näin se toimii.

      Sitten kirjapainoon teettämään käyntikortteja. Kyllä sillä arvostus kapakassa nousi heti...

    • FM/DI

      Aika pitkälle akateemisen koulutuksen omaavasta tuttavapiiristäni kahdella on toimitusjohtajan titteli. Toinen heistä jo koulutukseltaan sähkömies ja toinen teknikko. Eivät pidä tätä toimitusjohtajan titteliä mitenkään oleellisena tahi merkityksellisenä asiana oman elämänsä kannalta.

    • Pikkupomo

      Ensiksikin suhteet autta aina, niitä ei voi koskaan aliarvioida! Tietysti pitää olla koulutustakin, mutta ei korkeakoulututkinto ole mikään vaatimus sille, että pääseen Toimitusjohtajaksi.

      Työkokemus ja hyvät näytöt työhistoriassa, oikea asenne, hyvät suhteet ja piirun verran onnea siinä se.

      Törmäsin kerran hyvään keskusteluun, jossa oli loistavia neuvoja pomoiksi/johtajiksi aikoville.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018850033

    • ups.ei her. m.

      Käy RUK, ja kaikki tiet ovat auki. Sellaista on suomalainen johtaminen......

    • Hannu.Rainesto

      Ala siis ensiksi virkamieheksi, hyödynnä siitä saamasi suhteet ja kaappaa laillisesti itsellesi ja näille suhteillesi sopiva yritys.
      Lailliseksi asian saa oikeudenpäätöksellä todistajien avulla.
      Todistajien ei tule välttämättä puhua totta, mutta heitä ei saa saada väärästä valasta ennen asian vanhenemista kiinni.

    • Riksu

      "Miten kouluttautua johtajaksi?"

      - ei mitenkään. Sinulla joko on tai ei ole johtajan ominaisuuksia.

    • tj nyt

      Perustin oman osakeyhtiön, jonka toimitusjohtaja nyt olen. Se ei vaadi kummallista koulutusta. Firman pystyssä pitäminen on toinen juttu.

    • muistui mieleen

      Luin kerran erään tutkimuksen yhteenvedon, jossa oli haastateltu satoja eri johtajia. Tutkimuksessa yritettiin selvittää mikä yhteinen piirre yhdistää henkilöitä jotka ovat päätyneet ylimpiin johtotehtäviin.
      Lopputulos oli ettei heillä ole mitään yhteistä ominaisuutta.
      Tiivistäen voisi sanoa että he olivat yksinkertaisesti osuneet oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Voittaahan joku aina lotossakin pääpotin, mutta on vaikeaa kirjoittaa opaskirjaa, jolla siinäkään lajissa voisi menestyä....

      • Tuotantopäällikkö ja pyrkyri

        Koulutus on tärkeää jos tähtäät pörssiyhtiön tjms. johtoon. Oikeastaan mikä tahansa muu paikka on avoinna jos : 1) olet vakuuttanut omistajat 2) olet vakuuttanut omistajat 3) olet vakuuttanut omistajat

        Kaikkien kolmen kohdan täytyy tietysti toteutua ja toisaalta jos kuukauden päästä joku ei enää toteudu, voit olla koti-isi... =)

        Ja ei en ole toimitusjohtaja mutta palo on ja hyvät mahdollisuudet - olkoonkin että ymmärrän myös mikä on hinta...

    • pääsee ;)

      Satun tietämään yhden tyypin joka on koulutukseltaan
      insinööri ja ollut jo monen suht ison firman tj:nä nuoresta iästä huolimatta. Jo alle kolmekymppisenä yhden suurimman metsäkoneita valmistavan firman tj. Ja kun on hyvät suhteet tavalla tai toisella firmojen hallituksen jäseniin niin paikkoja on luvassa ;)

    • Uusinen

      Toimitusjohtajaksi pääsee, kun rekisteröi itselleen osakeyhtiön ja hallituksen päätöksellä valitsee itsensä toimitusjohtajaksi.

      Toimitusjohtajuus ei edellytä minkäänlaista pätevyyttä eikä koulutusta.

    • pomoksi1

      Ensin teet 8 tuntia raivokkaasti töitä, sitten sinusta tulee pomo ja teet 12 tuntia raivokkaasti töitä. Onko järkeä??????

    • luutnantti____

      Käyt armeijassa johtaja-koulutuksen!

    • kun sen vain osaa

      Ensin synnyt ainoaksi lapseksi perheeseen, jolla on oma perheyritys, jonka toimitusjohtajana jompikumpi vanhemmistasi toimii. Sitten tottelet koulunkäynnissäsi iskää ja äiskää, sekä suoritat heidän suosittelemansa koulut mielellään vielä hyvin. Kaikki vapaa-ajat auttelet tietysti perheen yrityksessä, ja siirryt sinne töihin koulun loputtua.

      Sitten saatat kuulla jonakin päivänä: "Kuulepa tyttö/poika, me olemme ajatelleet, että ensi vuodesta sinä alkaisit hoitaa näitä toimitusjohtajan tehtäviä. Minä siirryn tuonne hallituksen puheenjohtajan asemaan."

      • Joh.50v

        Anteeksi nyt vain mitä sana provo voisi tarkoittaa?? Älkää puhuko nyt täyttä paskaa! miten, yritys voisi menestyä, jos yrityksen kasvu olisi vuodessa vain 1% joinain vuosina ei yritys nousisi yhtään!? Jos yrityksellä ei olisi vain 1työn-tekiä.

    • ebiny

      AUK RUK

      • gsgsgsg

        Pascanmarjat, intiissä oppii ehkä operatiivisessa tilanteessa ihmisjohtamista mutta on hieman eri asia osata liiketoiminta -tai henkilöstöstrategioita taikka 10-vuotisen markkina- tai rahoitusstrategian.

    • Anonyymi

      nskU

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      16178
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      333
      5767