Itse suhtaudun epäilevästi moveen ja sen toimintaan, vaikka olenkin ihan kasvotusten lyhkärissä käynyt. Ammattikoulupohjalta ponnistavat pukumiehet eivät yliopisto-opiskelijaa saaneet vakuuttuneeksi ja moneen kysymykseen jäi vastaus saamatta.
Niinpä ehdotankin että me Moveen varauksella suhtautuvat teemme listan kysymyksistä jotka meitä askarruttavat ja sitten lopuksi joku lähettää kyseisen meilin vaikkapa Moven johdon meiliin, kysymykset ja niiden vastaukset Move voisi vaikkapa laittaa omille nettisivuilleen, sehän olisi loistaa mainosta Movelle mikäli omilta nettisivuiltaan löytyisi JOHDON selkeät vastaukset ja mielipiteet, eikä siis mitään epämääräistä edustajien musta tuntuu pohjalta syntyneitä vastauksia. Näin Move voisi katkaista lähes kaikilta paskapuheilta siivet.
Miksi Move ei tälläiseen suostuisi? Silloin ihmisten ei enää tarvitsisi hakea vastauksia epämääräisiltä nettisivustoilta, vaan ne olisivat esillä yrityksen VIRALLISILLA sivuilla. Mielestäni tämä palvelisi kaikkia, niin itse yritystä, sen edustajia ja asiakkaitasekä myös vastustajia. Pätevien ja virallisten vastausten jälkeen loppuisi tämä iän ikuinen arpominen, että mitä Moven johto on oikeasti asioista mieltä ja miten asiat OIKEASTI ovat. Miltäs kuulostaa, voisiko joku Moven johtoa tunteva ehdottaa kyseistä asiaa yrityksen avainhenkilöille? Luulisi että se on teidänkin etu, että tämä paskan jauhaminen loppuisi?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattan
Tuosta juuri olikin keskustelu tunti-pari sitten:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000018703322
Ehdotin tätä:
(1) Ennen kuin mitään tapahtuu, he ilmoittavat meille sähköpostilla osoitteeseen [email protected] suostuvansa tähän siitä osoitteesta, johon he haluavat kysymykset, niin, että nämä ehdot mainitaan luetuiksi ja hyväksytyiksi ja on myös kopioitu viestin alle.
(2) Me lähetämme heille kysymykset, joihin he vastaavat niin, että kysymykset ja vastaukset ovat muuttumattomina samalla sivulla. Jokaiseen kysymykseen tulee vastata ja vastaukseen täytyy liittyä perustelu, mikään "kyllä/ei" ei riitä, paitsi niihin kysymyksiin, joihin nimenomaan tuonluontoista vastausta pyydetään.
(3) He lähettävät meille listan virheistä ja valheista, joita me olemme esittäneet, ja me kommentoimme tätä listaa niin, että heidän ja meidän esityksemme on muuttumattomana samalla sivulla.
(4) Molemmat nämä dokumentit julkistetaan netissä niin, että ne ovat jokaisen nähtävillä. He voivat julkaista ne, me voimme julkaista ne.
Odotamme innolla, uskaltautuuko Move vastaamaan ja lähettämään sähköpostia Mikolle.
Meni vaan maku siihen ketjuun kun juttu meni tasolle että etpäs uskallakaan tulla toimistolle, lällälällällääää.
Mutta koska meillä kaikilla tuntuu ylimääräistä aikaa olevan niin mielestäni voisimme sellaisen kysymyslistan laatia, ja jättäkäämme se kohtuulliseksi, luulisi että vaikkapa 20 hyvää kysymystä ja niihin hyvät vastaukset palvelisivat kaikkia. Kun olemme saaneet listan sellaiseen muotoon että sen kehtaa lähettää Moven johdolle niin miksi ihmeessä emme sitä lähettäisi? Ja mikäli yrityksellä on niihin vastaukset niin miksi ihmeessä yritys ei niihin myös vastaisi?
Eli kysymyksiä laatimaan, ja toivottavasti kukaan ei linkitä mitään vanhoja kysymyksiä, vaan tehkäämme selkeitä ja asiallisia kysymyksiä ja provoilut jättäkäämme niistä pois. Lähetetään kysymykset vaikkapa ensi viikolla Moven toimistolle ja jäädään odottelemaan mahdollisia vastauksia nettisivustolle? Mielestäni kohtuullinen pyyntö yritykselle jonka tavoiteet tulevaisuutta koskien ovat ilmeisesti varsin korkeat. Itse poistun nyt unten maille niin jaksaa taas aamusta töihin:-)
Tuohonhan se keskustelu näiden tyyppien kanssa menee.
Emme tietenkään halua paljastaa liikaa, joten ehdottaisin, että kaikki halukkaat lähettävät kysymyksiään minulle osoitteeseen [email protected]. (Nimellä tai nimettömänä, nimiä en koskaan paljasta, kuten kuvasta varmaankin näkyy.)
Jos Move uskaltautuu mukaan, laadin niistä sitten hyvin kattavan ja kompaktin paketin. Ja tietystihän Move suostuu, ellei sillä ole jotakin hämäriä salaisuuksia. Vastikkeeksi (hehe) Move saakin sitten kaikkien kuullen listata kaikki Mikon ja allekirjoittaneen virheet ja valheet.
Olet kyllä mursis heti huomaamassa vikoja muissa, muttet omassa leirissäsi. Myönnä suoraan että aivan törkeästi käyttäytyy iso osa vastustajistakin. Ja hieman minusta on alkanut tuntua, että nuo törkeästi käyttäytyvät "edustajatkin" ovat vain vastustajien sotatoimia. Niin on toimittu aina.
Sitten minua huvittaa tuo sinun ehtojen asettelu. Mikä hitto sinä olet asettamaan ehtoja jollekin yritykselle. Jos on kysyttävää, tehkää se lista ja toivokaa että yritys niihin vastaa.
"Tuohonhan se keskustelu näiden tyyppien kanssa menee."
Niin näyttää menevän.. =D
------------------------------------------------
apahtuma-tapahtumaketju
Kirjoittanut: mursis 3.8.2006 klo 19.40
RAVENT-tapahtuma-tapahtumista tullaan aina kädet pystyssä, pupillit suurina kuin bemun valot ja taskut takuuvarmasti käännettyinä odottamassa seuraavan orcaani brovican valahtamista!!1
Ylä lina pooli- allastimesta ei kovin köyhä verkotomrekinoija juokaan, se on varma!!1½
Nopeat juo rahat!1
----------------------------------------------
Seikkailu!!!1
Kirjoittanut: mursis 3.8.2006 klo 19.35
Kyseessä on melkoinen seikkailu, joka maksaa kyllä yleensä joitamia tuhansia, mutta on höystetty kolmella rikosepäilyllä, niskaan hönkivillä kuluttajaviranomaisilla, ihmeellisillä "yhteistyökumppaneilla", kummallisella kuppakeskuksella sekä tietysti meillä vastustajilla!!!1
--------------------------------------------------
Jalkalamppu
Kirjoittanut: mursis 3.8.2006 klo 16.28
Nyt tältä samalta movettajalta on kuultu jo seuraavat:
- 999-paketin ostaja saa 999 euron hyödyn verotuksessa. Olettepa tyhmiä, kun ette tätä tajua!
- Eivät ihmiset lopu kesken, koska kaikki värväävät vain kaksi. Se on vain itsestä kiinni. Olette vain kateellisia!
- s2e maksaa cazzesta tehdyistä ostoksista credizejä. Olette valopäitä!
Toivottavasti viihdyt tällä palstalla pitkään :)
--------------------------------------------------
Kaikki ollaan
Kirjoittanut: mursis 1.8.2006 klo 23.30
Voihan se ollakin. Tai sama kuin VV. Tai miksi ei vaikkapa MP, JD tai MJ? Entäs MV, MH tai KVR? JP, JW, EP tai ehkä sittenkin HPS. Tai ne kaikki!
--------------------------------------------------
Kyllä
Kirjoittanut: mursis 1.8.2006 klo 23.25
Juuri näin se menee.
Ja sinä olet se tyyppi, joka maksoi 999 Moven kampanjapaketista.
HAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAH
--------------------------------------------------
HAHAHAHAHAH
Kirjoittanut: mursis 13.7.2006 klo 12.13
Nämä verkostoluusereiden avautumiset ovat kyllä vastustamisen ja tämän palstan suola :D
--------------------------------------------------
EI OLE TOTTA
Kirjoittanut: mursis 27.7.2006 klo 21.06
AHAHAHHAHAAHAHAHHAAHAHAHHAHHAHAHA!!!!!
VIIKON PARAS HÖRHÖILY!!!!
--------------------------------------------------
LUUSERI, VASTAA
Kirjoittanut: mursis 20.7.2006 klo 13.19
Aivan sama minun tuloilleni, en ole väittänyt mitään toimintaa kannattavaksi. Nyt haluan tietää, kannattaako Amway-uskontoon liittyminen.
ON AIVAN ÄLYTTÖMÄN NOLOA, ETTÄ ET VASTAA VAAN KIRJOITAT JOTAKIN TYPERYYKSIÄ ILMAN NIMIMERKKIÄ, "MENESTYJA". JOKAINEN TÄTÄ PALSTAA LUKEVA NÄKEE, MILLAINEN LUUSERI OLET JA MILLAISIA KUSETTAJIA TE OLETTE.
NAURAN SINULLE PÄIN NAAMAA, JOS ET NYT VASTAA NÄIHIN KYSYMYKSIIN:
(1) Paljonko sinulle tulee Amwaysta rahaa (tulot-menot) esimerkiksi kuussa? Vastahan on veroilmoituskin tehty, varmasti osaat sen pohjalta kertoa. Kauanko muuten olet ollut jo mukana?
(2) Olethan varmasti miljonääri? Nimittäin omien oppiesi mukaan vain rikkailta kannattaa kysyä rikastumisesta. Jos et ole rikas, kenenkään on turha kuunnella höpöhöpöpuheitasi.
(3) Miksi pitää mennä Australiaan asti, että löytyy se ensimmäinen "menestyjä" ylälinjassasi? Montako tasoa hän on sinun yläpuolellasi, vai tiedätkö edes?
VASTAA, LUUSERI!
--------------------------------------------------
HAHAHAAH LUUSERI!!!!!!
Kirjoittanut: mursis 21.7.2006 klo 01.13
VASTAA NYT NÄIHIN KYSYMYKSIIN!
(1) Paljonko sinulle tulee Amwaysta rahaa (tulot-menot) esimerkiksi kuussa? Vastahan on veroilmoituskin tehty, varmasti osaat sen pohjalta kertoa. Kauanko muuten olet ollut jo mukana?
(2) Olethan varmasti miljonääri? Nimittäin omien oppiesi mukaan vain rikkailta kannattaa kysyä rikastumisesta. Jos et ole rikas, kenenkään on turha kuunnella höpöhöpöpuheitasi.
(3) Miksi pitää mennä Australiaan asti, että löytyy se ensimmäinen "menestyjä" ylälinjassasi? Montako tasoa hän on sinun yläpuolellasi, vai tiedätkö edes?
ON AIVAN USKOMATTOMAN NOLOA, KUN SÄÄLITTÄVILLÄ JUTUILLASI YRITÄT PITÄYTYÄ VASTAAMASTA JA KERTOMASTA MEILLE KAIKILLE, KUINKA HÄVITÄT RAHASI AMWAY-USKONTOON.
---------------------------------------------------
HAHAHHAHAHAHAA
Kirjoittanut: mursis 21.7.2006 klo 01.17
HAHAHHAHAAHAH MITÄ AIVOPESUPASKAA!!!
Nyt niitä virheitä esiin, "menestyja". VASTAA MYÖS KOLMEEN KYSYMYKSEENI TOISELLA AMWAY-PALSTALLA.
Tiedoksesi: olet kuppiksen ohella ehkä maailman noloin verkostokusettaja :D
--------------------------------------------------
HAHHAHAHAAHA MENESTYJA!!!
Kirjoittanut: mursis 21.7.2006 klo 17.14
Ei ole tottakaan! :D
On varmaan tosiaan aika vaikea todistaa näitä "asioita", koska PÄIVÄUNIEN TODISTAMINEN TODEKSI ON MUUTENKIN AIKA HEMMETIN HANKALAA.
Koko Amwayn liikevaihto Suomessa on joitakin miljoonia euroja. Esittämäsi summat on suurin piirtein kaikkien suomalaisten amweebojen yhteensä saamat provisiot. Sitä paitsi Suomessa on SEITSEMÄN VUODEN AMWAY-HÄRÖILYN JÄLKEEN vasta YKSI timantti, ja timantti tienaa hyvässä tapauksessa jonkin verran yli 100 000 euroa VUODESSA.
VALEHTELIJALUUSERI! HAHAHAHAHAH!!!1
--------------------------------------------------
Illun tulot
Kirjoittanut: mursis 22.7.2006 klo 23.43
AHAHAHHAHAHA!
Mitäs te puolustajat, jotka ette ole saavuttaneet mitään, täällä jaatte mutujanne?
Verkostomarkkinointia koskevaan keskusteluun liittyy se, kuinka verkostomarkkinoinnilla tienaa. Minun tunnetun sosiaalipummin ja korvausten saajan tulot tai muu menestys eivät asiaan liity mitenkään :D
Paljonkos saat illu Movesta viikossa? HAHHAHAHA!
--------------------------------------------------
Vastaus
Kirjoittanut: mursis 23.7.2006 klo 20.19
Olen tietysti sosiaalipummi ja elätti ja vaikka mitä. Sillä siisti.
Mistä asioista pitää ottaa paremmin selvää? :D
HAHAHA VALEHTELIJALUUSERI!!!1
--------------------------------------------------
VIRAN PUOLESTA :D
Kirjoittanut: mursis 14.7.2006 klo 00.49
Niin, minäkin täällä länkytän paskaa viran puolesta vain, joten mitä länkytät siinä paskaa?
Koska olen Suomessa, tällä hetkellä aurinko paistaa aika vähän ja lämpimämpiä öitäkin on tullut koettua. Mikäs tässä on länkyttäessä. Ylipäätään ainoa hidaste tälle paskanlänkyttämiselle kesässä on se, kun aurinko paistaa fläppärin näyttöön niin kovasti, että joutuu vähän tihrustelemaan.
Ja jos kesä menee "hukkaan" tässä vatutellessa, voihan sitä aina lähteä talvella eteläisempään auringonvaloon, jos haluttaa. Siihen on mahdollisuus, kun ei lahjoita rahojaan ylälinjalle. Kannattaa joskus kokeilla.
--------------------------------------------------
P2L Tiedoitin
Kirjoittanut: mursis 15.7.2006 klo 01.07
Arvoisat P2L Kanta-Siakkaat!
Me P2L-kuppakeskittimessä olemme saaneet pelkästään positiivista palautetta kaikilta yhteistyökumppaneilta, jotka tietävät olevansa yhteistyökumppaneita.
Kaikki on nyt räjähtämäisillään käsiin aivan totaalisesti! Uutena kauppana P2L-kupakeskittimeen on nimittäin ensi viikolla aukeamassa aivan uusi, vasenkätisille suunniteltuihin tulitikkurasioihin keskittyvä kauppa Leftist Flames Tmi. Yrityksen mallisto sisältää myös nakkisormisille vasenkätisille erityismitotetut tulitikut, jotka takaavat mukavan tulipalotuloksen ilman sormenpäiden palovahinkoja!
Ylityöllistetty TI-IT-osatomme on joutunut viime kuukausien aikana lisäämään useita linkkejä ja poistamaan vielä useampia P2L-keskitin-kupasta. Tämän vuoksi TI-IT-osato on nyt pienellä hermolomalla. Koska me toimistolla emme osaa lisätä linkkejä, kupakeskitin on ihan samanlainen seuraavat neljä kuukautta. Kannattaa käydä joka päivä katsomassa, onko jotakin tapahtunut, vaikka todennäköisesti ei ole.
Viime viikon kanta-sika-arvonta-arpajais-kilpailun upean pääpalkinnon, tasokkaan Mrekkoli- pisto-osto-höylän voitti Mursis. Ensi viikon pääpalkintona on ilmainen haaste Raven Haastin-työ-kalusta ja voittaja on joku riviravettaja.
Toivottavasti siellä Suomessakin on lämmintä!
P2L KupaCentraal
--------------------------------------------------
VASTAA JO, LUUSERI
Kirjoittanut: mursis 18.7.2006 klo 21.34
HAHAHAHAHAHA!! :D
Vastaa niihin kysymyksiin, jotka olen kysynyt jo yli kaksi kuukautta sitten. Kauanko olet ollut mukana ja paljonko ovat tulot ja menot Amway-uskontoon tällä hetkellä?
Sinä olet itse sanonut, ettei meiltä kannata kysyä neuvoa, koska emme ole menestyjiä. Olen heti perään myöntänyt - en ole kusettaja eikä minulta kannata kysyä neuvoja siitä, miten ihmisiä huijataan ja sillä tehdään rahaa. Kysyn nyt, oletko sinä menestyjä? Kannattaako sinulta siis kysyä neuvoa? Paljonko ovat tulosi ja menosi?
ET TIETENKÄÄN VASTAA, KOSKA OLET LUUSERI!
Kiemurteluasi on huvittava seurata :D
--------------------------------------------------
VASTAA JO, LUUSERI
Kirjoittanut: mursis 19.7.2006 klo 20.05
VASTAA NYT NÄIHIN KYSYMYKSIIN ÄLÄKÄ LÄSSYTÄ PEHMEITÄ SUORAAN AIVOPESUKASETILTA TAI VIELÄ VÄITÄ, ETTÄ ET KÄY TÄLLÄ PALSTALLA:
(1) Paljonko sinulle tulee Amwaysta rahaa (tulot-menot) esimerkiksi kuussa? Vastahan on veroilmoituskin tehty, varmasti osaat sen pohjalta kertoa. Kauanko muuten olet ollut jo mukana?
(2) Olethan varmasti miljonääri? Nimittäin omien oppiesi mukaan vain rikkailta kannattaa kysyä rikastumisesta. Jos et ole rikas, kenenkään on turha kuunnella höpöhöpöpuheitasi.
(3) Miksi pitää mennä Australiaan asti, että löytyy se ensimmäinen "menestyjä" ylälinjassasi? Montako tasoa hän on sinun yläpuolellasi, vai tiedätkö edes?
--------------------------------------------------
Älähän kuppis...
Kirjoittanut: mursis 7.7.2006 klo 23.06
... jaksa jauhaa paskaa.
"Voi että kun pääsisin Moveen"
HAHAHAHA
Sinnehän sinä velkasaneerausreppana olet rahasi tässä viime vuoden ajan hassannut :D
JA MITAAN ET VOI!
HAHAHAHA
--------------------------------------------------
Minähän se!
Kirjoittanut: mursis 10.7.2006 klo 22.32
Raaka-aineiden saatavuuden takaamiseksi RAVE on tunnetusti käynyt neuvotteluja Itämeren ostamiseksi.
Nyt päätettiin kuitenkin suunnata katse pidemmälle tulevaisuuteen ja parhaillaan yhdessä TI-IT-osaton ja lukuisien sianajajien kanssa seilataan HMS Murrella pitkin Tyynenmeren laineita neuvottelemassa erinäisten saarivaltioiden johtajien kanssa valtameren hinnasta.
Parhainta raaka-ainetta RAVedelle näyttäisi olevan saatavilla Kiinan suurten jokien suilta. Lipevyys on jo valmiiksi kohdillaan ja leväperäisyydestäkään ei tarvitse tinkiä!!1 Kun RAVesi-neti-kuppakekitin alkaa toimia myös naapurigalakseissa, raaka-aineesta ei tule heti pulaa!!½
sulla suuret luulot itsestäsi..
ei varmaan millekään niminmerkeille. Luulisin että ainakaan Mursiksella ei ole munaa kysyä omalla nimellään. En tiedä sinua.
No siihen nyt ei tarvitse monta kysymyksen tekijää jos on todellista kysyttävää. On tietenkin hyvä etä yksi kysyy, se säästää vastaajan aikaa ja vaivaa.