Hyvä herrat ja taspuolisuuden nimissä miksei naisetkin

Nyt aamulla ennen töihin lähtöä, kun ajelin pääni. Mietin, vaihtaessani partahöylään uutta kallista terää, että kuinka monta ajoa ko terät yleensä "kestävät". Nämä ovat niitä 3 kertaa äänen nopeudella leikkaavia tärinä efektillä varustettuja.
Ostin kirpparilta 30 luvun partakoneen terän teroittimen ja monta paketillista teriä 25 eurolla. Ajattelin säilyttää ko koneen poikieni ihmeteltäväksi mutta tänä aamuna mietin taloudellista puolta myöskin koska uusi teräpaketti maksaa kymppejä. Asiaan: kuinka monta ajoa te suoritatte yhdellä terällä? Puhutaan sitten leukaperistä, päälaesta, kainaloista bikinirajoista tai säärikarvoista ( onneksi miesten ei oleteta ajelevan säärikrvoja, menisi omaisuus ja ikä)
12574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nostaa karvan ylös ja leikkaa, semmosella koneella
vallan.

Äänestä

partakoneen terän teroitin?

Muistan varhaislapsuudesta, että isä teroitti juomalasin sisäpuolella terää kevyesti sormenpäällä painaen ja sivusuuntaan liikutellen.

Trendikkäiltä lihaskimpuilta poistetaan kuulemma vahalla kaikki näkyvät ihokarvat nykyisin. Lihasten pitää kiiltää karvattomina ja rasvattuina. Mitä siihen sanotte?

Äänestä
  • kaikki karvat pitäs ajaa pois?
    Miehellä pitää olla karvat käsivarsissa ja rinnassa ja hiukset päässä.
    En ymmärrä tätä nykyään vallalla olevaa klanipäätyyliä ollenkaan. Saati sitten jotain rasvattuja lihaksia.
    Kaipaan hurmaavia otsakiehkuroita, joita tuuli tuivertaa.

    Äänestä

  • miks ihmees kirjoitti:

    kaikki karvat pitäs ajaa pois?
    Miehellä pitää olla karvat käsivarsissa ja rinnassa ja hiukset päässä.
    En ymmärrä tätä nykyään vallalla olevaa klanipäätyyliä ollenkaan. Saati sitten jotain rasvattuja lihaksia.
    Kaipaan hurmaavia otsakiehkuroita, joita tuuli tuivertaa.

    ei päänupissa ole kuin muutama haiven niin ne loputkin voi ajaa pois, vai pitäiskö vetää rasvalla takaa eteen ns Immot ? Ihmisen karvojen määrä on vakio , ne vain siirtyy...

    Äänestä

  • jossa on pidike terälle. Terä liukuu vinossa olevan nahkapalan ylitse ja kun terä saavuttaa laitteen toisen pään se kääntyy ja toinen puoli teroittuu, hieno laite. Jos valehtelijoiden klubi olisi vielä niin olisi hyvä esimerkki sinne

    Äänestä

  • JMTÅ kirjoitti:

    jossa on pidike terälle. Terä liukuu vinossa olevan nahkapalan ylitse ja kun terä saavuttaa laitteen toisen pään se kääntyy ja toinen puoli teroittuu, hieno laite. Jos valehtelijoiden klubi olisi vielä niin olisi hyvä esimerkki sinne

    Meillä oli sellainen vintillä. Se oli niin vanha, ettei sitä voinut käyttää. Siinä oli sama periaate kuin partaveitsen teroittajassa, puolen metrin pituisessa nahkahihnassa.

    Äänestä

  • JMTÅ kirjoitti:

    ei päänupissa ole kuin muutama haiven niin ne loputkin voi ajaa pois, vai pitäiskö vetää rasvalla takaa eteen ns Immot ? Ihmisen karvojen määrä on vakio , ne vain siirtyy...

    Minne?

    Äänestä

  • Mysteriet kirjoitti:

    Minne?

    ja nenään ja korvaan ja.....

    Äänestä

  • Mysteriet kirjoitti:

    Minne?

    sinne ne karvat menneet on...

    Äänestä

Ne tysyvät muutamassa päivässä, vaikkei minulla noin paljon ajeltavaa olekaan. Olen siirtynyt kertakäyttöteriin. Kalliskin sähkökone tulee halvemmaksi kuin partahöylä.

Partahöylien valmistajat ja myyjät ovat tehneet hinnoittelusta taidetta: Varsi ja kaksi kerää maksaa paljon vähemmän kuin viiden terän pakkaus. Mainostetaan vauhdikkaalla tavalla uudenlaista hienoa vartta ja loistavia leikkausominaisuuksia. Samalla pidetään huoli, ettei samaan varteen voi kiinnittää mitään muuta kuin juuri mainostettua terää.

Suomessa on jokin firma, olen unohtanut nimen, joka valmistaa teriä. Se käytti pakkauksessa mm. Gilletten nimeä "sopii Gilletten varteen", mutta G. haastoi firman oikeuteen. Muistaakseni Gillette hävisi oikeudenkäynnin.

PS: Kovin tarkalla terällä voi käydä huonostikin. Minulle kävi niin, että ilmestyi iso finni. Sille ei mahtanut mitään, se oli ja kasvoi varmaan vuoden. Sitten huomasin, että siinä oli tikku tms. Vedin "tikun" pois pinseteillä, mutta se olikin n. 5 cm:n mittainen partakarva, joka oli kasvanut rullalle ihon alle. "Finni" häipyi heti, kun olin saanut karvan vedetyksi ulos.

Äänestä

Toinen vuosi meneillään ja nyt pitäs alkaa vaihteleen. Kun on tuo sänki melkein kuin piikkilankaa terät tylsyy alta aikayksikön.
Sikamaisen kalliita tuppaavat vain nuo teräsetit olemaan, että melkein saa uuden koneen samaan hintaan monopolifirmasta kun on kysymys.

Äänestä

sähkökoneen . Mulla on iho hel... kipee sähkökoneen jäljiltä ja sen takia käytän sutia ja höylää, ihan yhtä nopea jos ei nopeampikin ainoa on että tarvitaan vettä ym. Laskeskelin vain että n 35 vuoden aikana on mennyt eräskin seteli siihen että naama, nykyisin pääkin, on karvaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JMTÅ kirjoitti:

Nyt aamulla ennen töihin lähtöä, kun ajelin pääni. Mietin, vaihtaessani partahöylään uutta kallista terää, että kuinka monta ajoa ko terät yleensä "kestävät". Nämä ovat niitä 3 kertaa äänen nopeudella leikkaavia tärinä efektillä varustettuja.
Ostin kirpparilta 30 luvun partakoneen terän teroittimen ja monta paketillista teriä 25 eurolla. Ajattelin säilyttää ko koneen poikieni ihmeteltäväksi mutta tänä aamuna mietin taloudellista puolta myöskin koska uusi teräpaketti maksaa kymppejä. Asiaan: kuinka monta ajoa te suoritatte yhdellä terällä? Puhutaan sitten leukaperistä, päälaesta, kainaloista bikinirajoista tai säärikarvoista ( onneksi miesten ei oleteta ajelevan säärikrvoja, menisi omaisuus ja ikä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu