En ole tarkemmin selvittänyt Suomi24:n rahoitusta,mutta mitenköhän tätä mediaa käyttävät mainostajat suhtautuvat siihen, että esimerkiksi keskutelupalstoilla on havaittavissa tietynlaista poliittista ja muutakin suuntautumista siihen mitä on sopivaa / ei sopivaa julkaista?
En ole varma,luultavasti yritykset eivät ota tällaisista asioista selvää tai niitä ei voisi vähempää kiinnostaa kunhan mainos näkyy.
Olisiko jollakin asiaa valaisevaa tietoa asiasta?
Suomi24 toiminnan rahoitus?
5
215
Vastaukset
- Phaedra-fani nro666
Mielestäni on selviä viitteitä siitä, että kommunistit rahoittavat Suomen mediaa. Ovathan he jo päässeet vaikuttamaan Israelinkin mediaan ja kansaan. Tästä on merkkejä useissa Israelin lehdissä, joissa Libanonin sotaretkeä pidetään TAPPIONA!! Vaikka jokainen oikeamieliseen Jumalaan ja vielä oikeamielisempään Bushiin uskova tietää, että pimeyden voimat on nyt lopullisesti murskattu, niin aseellisesti kuin moraalisestikin.
Epäilen FSB:n soluttautuneen median lisäksi myös työväen- ja kansanopistoihin. Eilen nimittäin (ovessa olevasta valenimestä huolimatta) tipahti postiluukustani Porin työväenopiston esite, joka on täynnä vakoilulaitteita. Epäilen sen myös olevan miinoitettu.- ROLX
Paremminkin kuvaan voisi sopia yhden tai kahden henkilön harrastama toiminta jonka seuraukset tuskin olisivat kovin mittavia,kiusallisia toki.Paitsi jos asia päätyisi esiin suuremmissa medioissa kuten silminnäkijä ym.
- Anonyymi
No, joko on tullut tähän mennessä selvyyttä asiaan?
- Anonyymi
Suomi-24 sivut ovat jo pidempään olleet venäjän propagandan saastuttamat.
Jotain rajaa pitäisi ylläpidollakin olla minkäläisiä valheita tänne päästävät.- Anonyymi
Pääsithän sinäkin tänne, vieläpä Niuvanniemeltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16213814Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t829981Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1009196Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218309Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk476823Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy436593Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516216Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua975146Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243955En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4051349