Uusia tilastoja muuttoliikkeestä

Hesarissa kerrottujen tietojen mukaan muuttoliike pääkaupunkiseudulle on kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla entisestään kasvanut. Asutus keskittyy aikaisempaa tiiviimmin pääkaupunkiseudulle ja muuttovoittokuntien kärjessä ovat Helsin, Espoo ja Vantaa. Maakuntien muut aluekeskukset ovat puolestaan muuttotapiokuntia eli väki muuttaa niistä osin kehyskuntiin.

Olennaista muuttoliikkeessä on kuitenkin se, että asutus tiivistyy entistä vahvemmin pääkaupunkiseudulle ja sen suuriin aluekuntiin.

Oivalla varmaan on taas jokin hyvä selitys ilmiölle ja sen takeeksi hän kertoo, että hänen omat aiemmat kirjoituksensa ovat siitä todisteena.

24

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otsikossa hymiö

      "Re: Oivasti sanoen..
      Lähettäjä: Oiva Härkönen 20.1.2003
      > > Mainiostipa onkin... kepulainen punamulta ajoi liki 400 000 suomalaista maanpakoon Ruotsiin.
      > ..meidänhän pitää vaan kiittää, ku Ruotsi otti ne vastaan.. ;-P
      Meidän ei tarvitse ketään kiittää. Ruotsi tarvitsi tuohon aikaan työvoimaa ja se mielellään otti samasta kulttuuripiiristä tulevia luotettaviksi tietämiään suomalaisia. Meille se oli myös etu, että 300000 suomalaista sai työpaikan rikkaassa Ruotsissa.
      Me emme olisi pystyneet rajun rakennemuutoksen aikana 60-ja 70-luvuilla työllistämään sitä joukkoa. Jos heidän olisi pitänyt jäädä tänne, rämpisimme vieläkin Ruotsin perässä elinoloissa."

    • Kolopalloilija

      Mikähän ihmisiä vetää pääkaupunkiseudulle, kun sieltä ei ole useimmille tarjolla kuin hyväpalkkaista köyhyyttä, rahat menevät nimittäin asumiseen, josta on tullut sietämättömän kallista erityisesti pääkaupungissamme.

      • Otsikossa hymiö

        31.5.2002 IL: ”Minne unohtuivat helsinkiläisäänestäjät?
        Esko Ahon mykkä vaalikausi
        Stadin kundiksi muuntautuneen keskipohjalaisen eduskuntavaalikampanja oli poikkeuksellisen pitkä ja kallis. Hänen tuliyhdistyksensä ”Uudistuva Helsinki” poltti vaaleissa 300 000-400 000 markkaa. Panostus oli selvästi suurempi kuin kahdella muulla politiikan titaanilla, Paavo Lipposella ja Sauli Niinistöllä. (127 000 & 240 000 mk).
        Mitä helsinkiläiset Ahon äänestäjät ovat äänillään saaneet? Vaalikauden saldo on tähän mennessä jäänyt hyvin laihaksi. Ahon tavoitteet ovat olleet muualla kuin vaalipiirinsä asioiden hoitamisessa.
        Ennen pääministerikauttaan (1991-95), keskipohjalaisena ”siltarumpupoliitikkona” Aho oli aktiivinen tekemään eduskunta-aloitteita kotimaakuntansa parhaaksi. Oli raha-asia- ja toivomusaloitteita kulttuuripäivien tukemiseksi, maanteiden kunnostamiseksi, kalanviljelylaitoksen perustamiseksi…
        Siirryttyään helsinkiläisten äänillä Arkadianmäelle kaikki tällainen aktiviteetti lopahti kokonaan.
        Harvoin äänessä
        Puheenvuorojaankin Aho on pihtaillut melkein yhtä tiukasti kuin mykkäkoulua eduskunnassa pitänyt Sulo Aittoniemi (alk).
        Kun muilla johtavilla poliitikoilla on kertynyt kolmessa vuodessa satoja puheenvuoroja, Aho on noussut puhujapönttöön tuskin 20 kertaa. Ei ihme, että kepun ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen onkin valittanut muun puoluejohdon jättäneen hänet yksin vetämään puolueen päivänpolitiikkaa.” - - -

        12.9.2000 Kolumni Ilkassa: "Anneli Jäätteenmäki
        Pysyn eteläpohjalaisena
        Minua on kysytty kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsinkiin ja kohteliaisuussyistä vanhan tavan mukaan myös Lapualle. Eräät Keskustan johtohenkilöt ovat toivoneet, että asettuisin ehdolle Helsinkiin nyt kun toimin puolueen puheenjohtajana.
        Olen myös saanut paljon sellaisia viestejä, että "älä missään tapauksessa asetu ehdolle Helsinkiin". Näiden vastakkaisten toiveiden valossa olen harkinnut asiaa vakavasti eri puolilta.
        Olen päätökseni tehnyt. En asetu ehdokkaaksi kuntavaaleissa. En halua haalia itselleni tehtäviä, joita en pystyisi täysipainoisesti hoitamaan.
        Haluan juuri nyt keskittyä kahteen asiaan eli kansanedustajan tehtävien hoitamiseen ja puolueen johtamiseen. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet Esko Ahon tuuraajana ovat osoittaneet, että tehtävän hoitamisessa riittää aivan tarpeeksi työmaata eduskuntatyön ohella.
        En ole koskaan toiminut kunnallispolitiikassa. Jo alusta lähtien, kun minusta tuli kansanedustaja, olin sitä mieltä, että valtuutetun ja kansanedustajan työt pitäisi pitää erillään. Monet kansanedustajat toimivat valtuustoissa enkä heitä paheksu, vaikka oma periaatteeni onkin toinen.
        Ehdolle asettuminen Helsingissä olisi tarkoittanut sitä, että olisin joutunut muuttamaan asuinpaikkani Lapualta Helsinkiin. Sitä en halua tehdä.
        Haluan pysyä etelä-pohjalaisena ja lapualaisena. Juureni ovat täällä. Ne ovat itselleni suuri voimavara ja vahvuus eikä suinkaan mikään haittatekijä. Olen ylpeä juuristani. Haluan maksaa veroni Lapualle.
        Mikä minä olisin puhumaan koko maan pitämisestä asuttuna, jos muuttuisin itsekin helsinkiläiseksi.
        Päätökseni olkoon pieni signaali myös siitä, että Helsingin ulkopuolellakin on elämää. Aika erikoinen olisikin tilanne, jos Keskustan varsinainen puheenjohtaja ja hänen sijaisensa olisivat molemmat muuttaneet kirjansa Helsinkiin vaalien takia. Ei kannettu vesi kaivossa pysy, kuten vanha sananlasku sanoo.
        Kyllä Keskustan täytyy lunastaa kansalaisten kannatus Helsingissäkin aivan toisin keinoin. Vain pitkäjänteinen ja johdonmukainen työ tuo tuloksia.
        On sekä pääkaupunkiseudulla asuvien että muun Suomen etu, että koko maata kehitetään tasapuolisesti. Itse haluan toimia sillanrakentajana maaseudun ja kaupunkien välillä. Niiden edut eivät loppujen lopuksi ole lainkaan vastakkaisia.
        Kunnallisvaalit ovat tärkeät. Niissä valitaan ne edusmiehet ja -naiset, jotka kunnissa päättävät meitä kaikkia koskettavista asioista. Valtuutetut, pitäkää valta omissa käsissänne!
        Annettakoon virkamiehille se arvo mikä heille kuuluu, mutta ei valtuutettujen pidä mennä virkamiesten selän taakse piiloon. Ei ole mikään häpeä, että kansan valitsemat valtuutetut kuuntelevat herkällä korvalla valitsijoidensa ääntä ja mielipiteitä.
        Ehdokkaiden ei tarvitse antaa kuin yksi vaalilupaus: luvatkaa olla rehellisiä itsellenne ja äänestäjille, se riittää. Itse aion osallistua ehdokkaiden tukena vaalikampanjointiin eri puolilla Suomea niin paljon kuin suinkin ehdin."

      • odotusta

        Niin, ja jokaikiseltä menee oivat 16 vuotta ennenkuin tuottavat asuinkunnalleen yhtikäs mitään. On se kumma kun kunnat kilpailevat asukkaista vaikka siitä tulee Oivan todistamana pelkkää kulua vuoteen 2022 saakka.

    • oivahärkönen

      Vain asukaslukuun suhteutettu väestönkasvu eri paikkakunnilla on vertailukelpoinen. Esimerkiksi Helsingin asukasluku kasvoi tuona aikana 0,29 %, kun sen sijaan Kirkkonummen ja Vihdin kasvoi 1,7 %. Oulun asukasluku väheni 0,08 %.mutta viereisen Limingan kasvoi 4,05 %. Siis väestönmuutos varsinaisissa suurissa kaupungeissa oli hyvin pieni, muutto suuntautui näiden kehyskuntiin. Kasvukeskusten mukaanlukien niiden ympäristöt varmaan olivat kasvaneet. Se vain kertoo sen, että varsinaiselta maaseudulta vapautuu luonnollista tietään väkeä.

      Sitten noissa tilastoissa puhutaan vain väestön lukumäärän muutoksista, joka ei ole sama kuin muuttoliike. Esim. olen äskettäin lukenut, että Helsingin seudulla on keskimääräistä suurempi syntyvyys. Nyth än Lipposen pakkosiirtämä nuori väki on parhaassa lisääntymisiässä. Sen sijaan puhtaalla maaseudulla on syntyvyys pieni ja vanhenevan väestön kuolleisuus suuri.

      Juuri tämänhetkinen voimistunut muuttoliike johtuu myös nousushdanteesta, joka aina näkyy ensimmäisenä suurissa keskuksissa lisääntyvänä työvoiman tarpeena. Pitäisi vain varoa liikaa intoutumasta, Lipposenkin aikaisen nousun aikana muuttoliike oli voimakasta, mutta taantuman tullen moni Helsinkiinkin muuttanut jäi työttömäksi. Noususuhdanteessa suntuvät uudet työpaikat ovat yleensä päiväperhosia.

      Lisäksi koottuihin selityksiin pitää lisätä, että demareilla on tässä hallituksesta yhtä suuri mandaatti kuin kepullakin. Se pystyy kummasti jarruttamaan vieläkin tasapainoisemman aluekehityksen harjoittamista.

      • selitykset

        Ystävät, tallettakaa tämä Oivan uusin selitys.

        Tästä muuttoliikkeestä isoihin keskuksiin, joka kaikkien muiden mielestä on kiihtynyt kuluvalla hallituskaudella, on Oivan toimesta väännetty niin monta totuutta että niistä saisi hauskan selitysoppaan aloitteleville kepulaisille.

        Siinä Jorma Korhoselle kirjallinen haaste, tee tuo opas, materiaalia on täällä hyvin paljon.

      • Jaba_43

        Harvinaisen asiallisesti kommentoit muuttoliikettä, Oiva, mutta puheet Lipposen hallituksen pakkosiirroista" voisit jo jättää pois, koska ei sellaisia ole koskaan tapahtunut.

      • selitykset,

        kuten sanoit, siitä piste tahallisesta tai tahattomasta huumorintajusta. Mutta nuo prosentit sopivat erittäin huonosti tähän. Oletkohan muuten silloin vielä kertomassa, kun sinun mielestäsi Lipposen aiheuttaman muuton ihmisten lapsenlapset aiheuttavat ongelmia.

      • aivan....
        selitykset, kirjoitti:

        kuten sanoit, siitä piste tahallisesta tai tahattomasta huumorintajusta. Mutta nuo prosentit sopivat erittäin huonosti tähän. Oletkohan muuten silloin vielä kertomassa, kun sinun mielestäsi Lipposen aiheuttaman muuton ihmisten lapsenlapset aiheuttavat ongelmia.

        Muuttaneiden lapsenlapset saattavat todellakin aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Muuttava sukupolvi ei ole juuretonta, koska se on kasvanut maalla, heidän lapsensa kasvavat heidän kodeissaan. Mutta seuraava sukupolvi on sitten se ongelmasukupolvi.

        Talousmiehet eivät koskaan pohdi esim. sitä kuinka paljon talouden pitää kasvaa ja tehokkuuden nousta jotta lisääntyvä sosiaalinen häiriö korvattaisiin. Luulenpa että tuossa todellisessa loppusaldossa tulisi vielä selvemmin esille se että nykyisin hyvinvointi lisääntyy vain aineellisilla mittareilla ja hyvin harvoilla -- sen sijaan yhä useammat muodostavat loppuupoltettavaa verot maksavaa keskiluokkaa, joka elää velkavankeudessa syntymästä kuolemaan. Niin ja kokonaan putoavia tulee tietysti lisää. Helsinkikin on slummiutunut nyt parikymmentä vuotta oikein vauhdilla.

      • Otsikossa hymiö
        selitykset kirjoitti:

        Ystävät, tallettakaa tämä Oivan uusin selitys.

        Tästä muuttoliikkeestä isoihin keskuksiin, joka kaikkien muiden mielestä on kiihtynyt kuluvalla hallituskaudella, on Oivan toimesta väännetty niin monta totuutta että niistä saisi hauskan selitysoppaan aloitteleville kepulaisille.

        Siinä Jorma Korhoselle kirjallinen haaste, tee tuo opas, materiaalia on täällä hyvin paljon.

        ...

      • Otsikossa hymiö
        aivan.... kirjoitti:

        Muuttaneiden lapsenlapset saattavat todellakin aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Muuttava sukupolvi ei ole juuretonta, koska se on kasvanut maalla, heidän lapsensa kasvavat heidän kodeissaan. Mutta seuraava sukupolvi on sitten se ongelmasukupolvi.

        Talousmiehet eivät koskaan pohdi esim. sitä kuinka paljon talouden pitää kasvaa ja tehokkuuden nousta jotta lisääntyvä sosiaalinen häiriö korvattaisiin. Luulenpa että tuossa todellisessa loppusaldossa tulisi vielä selvemmin esille se että nykyisin hyvinvointi lisääntyy vain aineellisilla mittareilla ja hyvin harvoilla -- sen sijaan yhä useammat muodostavat loppuupoltettavaa verot maksavaa keskiluokkaa, joka elää velkavankeudessa syntymästä kuolemaan. Niin ja kokonaan putoavia tulee tietysti lisää. Helsinkikin on slummiutunut nyt parikymmentä vuotta oikein vauhdilla.

        ...

      • hyytymään
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ...

        Voit lukea asian oikein kirjastakin, jos tahdot. Lähteeksi sinulle suosittelen BBC:n taannoista tiedetoimituksen esimiestä Gordon Rattray Tayloria, ja hänen monipuolisesta tuotannostaan vaikkapa teosta "Uuteen parempaan maailmaan". Nimestään huolimatta se ei ole kovin toiveikas kirja. Vaikka toivoa siinä nimenomaan yritetään viritellä kaikista negatiivisista megatrendeistä huolimatta.

        Kun luet tätä Tayloria voit suorittaa syviä kumarruksia menneisyyteen ja Kekkosen suuntaan. Taylorin kirja "Tuomiopäivä" nimittäin teki Kekkoseen aikamoisen vaikutuksen, jopa niin syvän että hän piti kirjan pohjalta uudenvuodenpuheensa 1970. Tuona aikana luonnonsuojelu ja ekologia olivat vielä outoja asioita. Suomessa kaikkea uutta tietoa vastenmielisenä pitävä ja vastustava valtalehtemme Helsingin Sanomat kieltäytyi uutisoimasta aiheesta, ja luonnonsuojelijat olivat tuiki tyytyväisiä saadessaan silloin tällöin läpi kymmenen sentin pituisen yhden palstan pikku-uutisen jostain ekologia-aiheesta. Sen sijaan Kekkonen tajusi oitis miten tärkeästä jutusta on kysymys, eikä säästellyt dramatiikkaa Taylorin kirjasta puhuessaan.

        Ja nyt, otsikkomies, ole hyvä. Väännä jokin mukahauska neronleimauksesi tähän perään, kiitos. Keksi vaikka jokin ivamukaelma Kekkosen puheesta, tms. Siitä nyt vaan. Käy töihin.

      • Otsikossa hymiö
        hyytymään kirjoitti:

      • Oivalle

        Vanhasen hallituksen työmarkkinajärjestöiltä pyytämät ehdotukset työvoiman ja työpaikkojen kohtaamisen edistämiseksi pitävät sisällään toimenpiteitä joilla liikkuvuutta, siis muuttoliikettä, helpotetaan.

        Heinäluoman mukaan osa näistä muuttoliikettä tukevista toimista voidaan ottaa mukaan jo seuraavaan budjettiin. Miksi kepu ei millään tavall avastusta esitystä jos se kerran tavoittelee toisenlaista kehitystä?

      • JormaKKorhonen

        Miten ihmeessä voit sanoa, että vain asukaslukuun suhteutettu luku on vertailukelpoinen! Eivätkö ne Helsingin 0,29 % eli lähes 2000 ihmistä ole mitään Limingan 4 %:n eli noin 400 ihmisen rinnalla! Johan nyt!

        Nimenomaan Helsingin suurempaa kasvua rajoittaa ankara asuntopula, mutta vastaavasti se kiihdyttää pääkaupunkiseudun muiden kaupunkin ja kuntien kasvua. Tuo 1,7 % Kirkkonummella ja Vihdissä on yli 500 uutta ihmistä kumpaankin kuntaan.

        Pääkaupunkiseudun kasvu, kehyskunnat mukaan lukien sen kuin vain kiihtyy, ja kepu-Suomi tyhjenee; se on tosiasia, jolle ei mahda mitään kepu ka sinä vääristelevillä mielipiteilläsi et senkään vertaa. Onko se hyvä vai huono asia; se on eri saarnan aihe, mutta tosi se kuitenkin on.

      • Ei viitsi
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        Todennäköisesti kukaan tilastoihminen ei viitsi vastata tähän. En minäkään.

      • Wiljami_

        ...että maakunnat tyhjenevät ja väki lisääntyy kasvukeskuksissa. Selitä mitä selität, mutta keskustan valtakaudella tilanne on tämä. Lipposen aiheuttama pakkomuutto on kiihtynyt Vanhasen kaudella.

        Analysoi nyt meille, millä Vanhasen jo tehdyllä toimenpiteellä saadaan suunta muuttumaan.

      • oksennuspussi
        aivan.... kirjoitti:

        Muuttaneiden lapsenlapset saattavat todellakin aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Muuttava sukupolvi ei ole juuretonta, koska se on kasvanut maalla, heidän lapsensa kasvavat heidän kodeissaan. Mutta seuraava sukupolvi on sitten se ongelmasukupolvi.

        Talousmiehet eivät koskaan pohdi esim. sitä kuinka paljon talouden pitää kasvaa ja tehokkuuden nousta jotta lisääntyvä sosiaalinen häiriö korvattaisiin. Luulenpa että tuossa todellisessa loppusaldossa tulisi vielä selvemmin esille se että nykyisin hyvinvointi lisääntyy vain aineellisilla mittareilla ja hyvin harvoilla -- sen sijaan yhä useammat muodostavat loppuupoltettavaa verot maksavaa keskiluokkaa, joka elää velkavankeudessa syntymästä kuolemaan. Niin ja kokonaan putoavia tulee tietysti lisää. Helsinkikin on slummiutunut nyt parikymmentä vuotta oikein vauhdilla.

        Sosiaalinen häiriöhän se vasta taloutta kasvattaakin. Kyllä Hesassa riittää töitä niin muuttoautoille kuin pankkiireillekin. Tuossa mallia:

        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vuokralaiset vaihtuvat tiuhaan Helsingissä/1135221100215

      • ei lopulta
        Wiljami_ kirjoitti:

        ...että maakunnat tyhjenevät ja väki lisääntyy kasvukeskuksissa. Selitä mitä selität, mutta keskustan valtakaudella tilanne on tämä. Lipposen aiheuttama pakkomuutto on kiihtynyt Vanhasen kaudella.

        Analysoi nyt meille, millä Vanhasen jo tehdyllä toimenpiteellä saadaan suunta muuttumaan.

        kuitenkaan tilastollisesti lisäänny muu kuin eläkeläisten määrä, kuten väestöennusteesta voi lukea.

      • olet tilastoihminen
        Ei viitsi kirjoitti:

        Todennäköisesti kukaan tilastoihminen ei viitsi vastata tähän. En minäkään.

        Tuo vastaamattomuutesi kertoo, että sinulla ei ole mitään sanomista, mutta haluat antaa ihmisille kuvan, että tilastoihmisillä olisi jotain muistutettavaa. Ei muuten ole.

      • sama "tilastoihminen...
        ei lopulta kirjoitti:

        kuitenkaan tilastollisesti lisäänny muu kuin eläkeläisten määrä, kuten väestöennusteesta voi lukea.

        asialla kuin tuolla muualla. Mitä tämä möläys tarkoittaa ? Tietysti eläkeläisten suhteellinen lukumäärä kasva kaikkialla, mutta nopeimmin tietysti siellä, mistä muutetaan. Ei sieltä eläkeläiset muuta, mutta vähäisessä paluumuutossa on eläkeläisten osuus suuri. Ja kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla nimenomaan lapsiperheiden ja lapsien määrä kasvaa muuton ansiosta.

      • ei tosiaankaan
        sama "tilastoihminen... kirjoitti:

        asialla kuin tuolla muualla. Mitä tämä möläys tarkoittaa ? Tietysti eläkeläisten suhteellinen lukumäärä kasva kaikkialla, mutta nopeimmin tietysti siellä, mistä muutetaan. Ei sieltä eläkeläiset muuta, mutta vähäisessä paluumuutossa on eläkeläisten osuus suuri. Ja kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla nimenomaan lapsiperheiden ja lapsien määrä kasvaa muuton ansiosta.

        kerro lapsien suuresta noususta kun tutkitaan Helsingistä tehtyä väestöennustetta, vaan paremminkin se kertoo sen että vuonna 2010 0-6 vuotiaita lapsia olisi 37662 ja vuonna 2030 samanikäisiä olisi 37168. Laskua on ainakin ennusteen mukaan. Ja samainen ennuste kertoo todellakin sen että Helsingissä kasvaa vain lähinnä eläkeläisten määrä kun muut ryhmät ovat lähinnä vain laskusuunnassa.

        Ja ikävä kyllä suuntaus tuossa ryhmässä on lähes samanlainen joka puolella Suomea.

      • ennustetta
        ei tosiaankaan kirjoitti:

        moitikaan, vaan sitä, että asia esitettiin ikäänkuin muuttoliikkeen seurauksena. Olen edelleen sitä mieltä, että muuttoliike hidastaa tuota kehitystä saajakunnissa ja kiihdyttää menettäjäkunnissa.

      • tuossa
        ennustetta kirjoitti:

        moitikaan, vaan sitä, että asia esitettiin ikäänkuin muuttoliikkeen seurauksena. Olen edelleen sitä mieltä, että muuttoliike hidastaa tuota kehitystä saajakunnissa ja kiihdyttää menettäjäkunnissa.

        "muuttoliike hidastaa tuota kehitystä saajakunnissa ja kiihdyttää menettäjäkunnissa."
        oikeassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      811
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      646
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      629
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe