Lainasta

Meillä nelihenkinen perhe. Puolitoista vuotta sitten ostettiin asunto pyynti 138000 ja maksettiin 130000. 10 000 otettiin remppaavarten lainaa, ujutettiin asuntolainaan. Tulot n 4300/kk brutto. Omaa pääomaa ei ollut, kaksi takaajaa (joiden osuus lainasta 29 500. ja tätä lainaa maksetaan ensin)

Elikkäs kun lähdettiin asuntolainaa hakemaan laskettiin ensin itse tarkoin kaikki menot ja tulot. Tarkkaan mietittiin mihin meillä on varaa. Pankissa sitten käytiin samat asiat läpi tarkoin mietittiin korkojen heilahteluja ja kaikkea siihen liittyvää. Otettiin 25v laina-aika. Pienet on meillä tulot, mutta lainan lyhennyksiä ollaan saatu maksettu, ruokaa on pöydässä ja muutkin laskut maksettu ajallaan. Uusi autokin ostettiin tuossa keväällä, hieman siinäkin piti miettiä, että mihin on varaa, mutta hyvä auto (vuosimallia 2004) saatiin ja vieläkin pärjätään.

Eli pointtini on tässä se, että vaikka olemme nelihenkinen perhe ja unelmana olisi ollut vähintää 120m2 omakotitalo päädyimme kuitenkin hakemaan lainaa vain ja ainoastaan omien varojen sisällä. Asuntomme on 75m2, luhtitalossa. Yksi huone puuttuu, mutta me vanhemmat nukumme olohuoneessa. Lapsilla omat huoneet. Asumme pääkaupunkiseudulla josta neliöitä ei pahemmin saa alle 200 000. Parempi tämä vaihtoehto on kuin asua vuokralla (siis meidän näkemys). Ihan onnellisia ollaan ja joka toinen vuosi voidaan jopa etelän aurinkookin lähteä. Eli ei sen oman asunnon tarvitse monia satojatuhansia maksaa. Pienemmästäkin asunnosta saa ihan kodikkaan ja mukavan ja mikä parasta se on OMA!

Jos vaan terveys ja työpaikat pitää, niin eiköhän tässä pärjätä ja saadaan maksettua asunto pois sitten joskus!

Hmmm, tässä taisi kyllä pointti kadota, sen verta on sekavaa tekstiä... No mutta hyvää loppu kesää kaikille.
213714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

että kyllä se pankki olisi meille isompaakin lainaa myöntänyt, mutta mitä sitä turhaan nyörejä vatsan ympärillä kiristämään. Meillä oli selvä näkemys siitä, että minkä verran halusimme lyhennysten jälkeen jäävän viellä rahaa muuhun...

Äänestä
  • ...varmasti ihan hyvin pärjäätte, mutta hurjan riskin olette ottaneet. Jommankumman työttömyys, sairaus tai tilapäinenkin tulojen väheneminen aiheuttaa hurrjan haasteen taloudelliselle selviytymisellenne.

    Se teidän asunto ei ole teidän oma niin kauan kun on velkaa. Maksatte pankille vuokraa. Se on teidän oma koti, aivan kuin on koti vuokra-asuntokin tosin ilman omakohtaista riskiä.

    Onnea kuitenkin arjen keskelle! :)

    Äänestä

Ihanaa kuulla, että on vielä muitakin joilla on järki tallella noiden lainojen kanssa. On tainnut eurot sekoittaa asunnonostajienkin päät.

Itse ostin avopuolisoni kanssa pienen huonokuntoisen kaksion (42 neliötä), joka rempattiin kokonaan ja lainan saamme maksettua viidessä vuodessa pois. Sitten voimme ostaa toivottavasti jo järkevän hintaisilta markkinoilta isomman asunnon perhettä varten. Olisihan se nyt jo mukavaa asustaa hienossa talossa, kuten monet kaveripariskunnat. Mutta me mielummin matkustelemme, syömme hyvin ja nukumme yömme rauhassa, kun hienostelemme asunnolla. Itekekööt muut sitten lainataakkaitkut.

Iloa ja mahtumista perheellenne, eipä ne neliöt ihmistä onnelliseksi tee :)

Äänestä
  • remppasimme asunnon itse (mies vieläpä alalla). Tuosta 10 000:sta ("remppalainaa") maksoimme edellisen automme lainan loppuun n 3500 ja lopuilla sitten remontoimme asuntomme mieleiseksemme..

    Äänestä

  • alkuper kirjoitti:

    remppasimme asunnon itse (mies vieläpä alalla). Tuosta 10 000:sta ("remppalainaa") maksoimme edellisen automme lainan loppuun n 3500 ja lopuilla sitten remontoimme asuntomme mieleiseksemme..

    Olnnittelut järkevistä ja omaan tilanteeseen sopivista valinnoista. Onhan 140000e kuitenkin 840000mk!!!! eli ihan riittävästi siinäkin.

    Jos monikin ajattelisi, että ensin pienempi eli halvempi ja sitten vähitellen suurempaan.
    Esim 4,3% korolla 250000e maksaa 25vuodessa pelkästään korkoja 160000e !!!! Jos ostaisi vähitellen sijoittelisi ja eläisi niin 25-30v päästä olisi tuo 400000++ omaisuutta sitten itsellään.

    Äänestä

  • Ei sillä ole paljoa järjen kanssa tekemistä jos OLOSUHTEIDEN PAKOSTA (esim. 5-henkinen perhe) on ostettava perheasunto eikä mikään remonttia vaativa kerrostalokaksio.

    Ja toiseksi tämä vähän kerrallaan isompaan-tyyli on käytännön elämän kannalta todella nurinkurinen. Se tarpeeksi suuri asunto saadaan tällä tyylillä usein ostettua vasta kun sitä ei enää tarvita lasten lähdettyä kotoa tms. syystä. Esim. 55-vuotias työkaverini kertoi, ettei todellakaan suosittele sitä mitä he aikanaan OLOSUHTEIDEN PAKOSTA joutuuivat tekemään. Ensin yksiö, sitten kaksio, sitten kolmio, sitten 4h ja nyt viimein 3 vuotta sitten 5h/130 neliötä. Nyt sitten on enää yksi lapsi kotona ja se kolmiokin riittäisi hyvin. Mutta kun silloin aikanaan sai vain hyvin vähän lainaa niin oli pakko edetä pitkän kaavan mukaan. Aina sai myydessä vanhasta paremman hinnan kuin ostaessa mutta toisaalta aina oli se seuraava asunto kallistunut samassa suhteessa. Samoin välittäjänpalkkioita, varainsiirtoveroja ja pankin järjestelypalkkioita yms. on vuosien varrella joutunut maksamaan pitkän pennin. Puhumattakaan muutoista, siitä että joka kämppää on joutunut remontoimaan mieleisekseen jne.

    Siispä alkuperäisen kirjoittajan sekä sinun mielipiteesi ovat todella subjektiivisia ja valintanne sopivat vain tiettyihin tilanteisiin.

    Äänestä

  • toisen saappaissa eri asia kirjoitti:

    Ei sillä ole paljoa järjen kanssa tekemistä jos OLOSUHTEIDEN PAKOSTA (esim. 5-henkinen perhe) on ostettava perheasunto eikä mikään remonttia vaativa kerrostalokaksio.

    Tähän ei voi kun todeta ettei niitä lapsia kannattaisi hommata ennenkuin siihen on taloudelliset edellytykset. Vähän voisi siinäkin asiassa käyttää aivoja. Suurin osa ihmisistä ei näytä nykyisin suunnittelevan yhtään mitään tulevaisuuttaan ajatellen. On se hienoa kun on helppoa.

    Äänestä

  • alkuper kirjoitti:

    remppasimme asunnon itse (mies vieläpä alalla). Tuosta 10 000:sta ("remppalainaa") maksoimme edellisen automme lainan loppuun n 3500 ja lopuilla sitten remontoimme asuntomme mieleiseksemme..

    sitten joskus kun on myymässä, niin saa omansa pois kuitenkin, ettei nuo asuntojen hinnat ihan häränpyllyä alkaisi heittämään. Maksoimme asunnostamme 70 000€ ja remppaan kului pyöreästi 7000€ (alkuperäisistä pinnoista ei jäänyt jäljelle mitään). Halusimme tarkoituksella ostaa halvemman asunnon, jotta jää vähän rahaa vielä asunnon laittoon oman näköiseksi.

    Tuntuu, että nykypäivänä on melkein kerskaillaan sillä, paljonko asunnostaan on maksanut ja meidän asuntolainamme on sellainen surkea minilaina, ettei sitä voi edes lainaksi kutsua (tälläisen kommentin sanoi ystäväpariskunta jolla lainaa 250 000€). Mutta meille kahdestaan riittää oikein mainiosti tuo 42 neliötä, eipähän pääse toinen turhan kauaksi murjottamaan, jos tulee kinaa ;)

    Äänestä

  • ebbis kirjoitti:

    Ajat on ihmeelliset. 70000e eli 420000mk on "minilaina". Hulluja kavereita teillä. 400000mummoa ennen oli paljon rahaa keskim. kuluttajalle. No varmasti olette omassa maksetussa asunnossa paljon aikaisemmin kuin he. Ja koronnostot ei haittaa kun on pelivaraa niin ajassa kuin erissäkin.

    Äänestä

  • Kurre Ovaba kirjoitti:

    Tähän ei voi kun todeta ettei niitä lapsia kannattaisi hommata ennenkuin siihen on taloudelliset edellytykset. Vähän voisi siinäkin asiassa käyttää aivoja. Suurin osa ihmisistä ei näytä nykyisin suunnittelevan yhtään mitään tulevaisuuttaan ajatellen. On se hienoa kun on helppoa.

    Kiva sitten kun 4-kymppisinä aletaan yrittämään sitä jälkikasvua kun on mies tuhkamuna ja vaimo on maho. Sitten käydään turhaan lapsettomuushoidoissa, katkeroidutaan ja adoptoidaan ne lapset Kolumbiasta. Mutta on se hienoa kun silloin siihen on taloudellisesti varaa. Sitä paitsi pienten lasten hoito on tarpeeksi raskasta kaksvitosellekin saati sitten nelikymppiselle.

    Lapsenlapsillakin on kivaa kun 7-vuotiaan isovanhemmat ovat puolikuuroja ja sokeita 8-kymppisiä vanhainkodissa.

    Äänestä

  • ebbis kirjoitti:

    sitten joskus kun on myymässä, niin saa omansa pois kuitenkin, ettei nuo asuntojen hinnat ihan häränpyllyä alkaisi heittämään. Maksoimme asunnostamme 70 000€ ja remppaan kului pyöreästi 7000€ (alkuperäisistä pinnoista ei jäänyt jäljelle mitään). Halusimme tarkoituksella ostaa halvemman asunnon, jotta jää vähän rahaa vielä asunnon laittoon oman näköiseksi.

    Tuntuu, että nykypäivänä on melkein kerskaillaan sillä, paljonko asunnostaan on maksanut ja meidän asuntolainamme on sellainen surkea minilaina, ettei sitä voi edes lainaksi kutsua (tälläisen kommentin sanoi ystäväpariskunta jolla lainaa 250 000€). Mutta meille kahdestaan riittää oikein mainiosti tuo 42 neliötä, eipähän pääse toinen turhan kauaksi murjottamaan, jos tulee kinaa ;)

    Vau, 42 neliötä. Meillä on vaan 41. Ai niin, se onkin 41 per nuppi

    Äänestä

  • toisen saappaissa eri asia kirjoitti:

    Ei sillä ole paljoa järjen kanssa tekemistä jos OLOSUHTEIDEN PAKOSTA (esim. 5-henkinen perhe) on ostettava perheasunto eikä mikään remonttia vaativa kerrostalokaksio.

    Ja toiseksi tämä vähän kerrallaan isompaan-tyyli on käytännön elämän kannalta todella nurinkurinen. Se tarpeeksi suuri asunto saadaan tällä tyylillä usein ostettua vasta kun sitä ei enää tarvita lasten lähdettyä kotoa tms. syystä. Esim. 55-vuotias työkaverini kertoi, ettei todellakaan suosittele sitä mitä he aikanaan OLOSUHTEIDEN PAKOSTA joutuuivat tekemään. Ensin yksiö, sitten kaksio, sitten kolmio, sitten 4h ja nyt viimein 3 vuotta sitten 5h/130 neliötä. Nyt sitten on enää yksi lapsi kotona ja se kolmiokin riittäisi hyvin. Mutta kun silloin aikanaan sai vain hyvin vähän lainaa niin oli pakko edetä pitkän kaavan mukaan. Aina sai myydessä vanhasta paremman hinnan kuin ostaessa mutta toisaalta aina oli se seuraava asunto kallistunut samassa suhteessa. Samoin välittäjänpalkkioita, varainsiirtoveroja ja pankin järjestelypalkkioita yms. on vuosien varrella joutunut maksamaan pitkän pennin. Puhumattakaan muutoista, siitä että joka kämppää on joutunut remontoimaan mieleisekseen jne.

    Siispä alkuperäisen kirjoittajan sekä sinun mielipiteesi ovat todella subjektiivisia ja valintanne sopivat vain tiettyihin tilanteisiin.

    Tottakai mielipiteeni on subjektiivinen, enhän kenenkään muun elämää voi elää enkä haluaisikaan. Eikä 5-henkisen perhe voikaan tehdä samoja valintoja kuin nuoripari, en kai niin ole väittänytkään... Olen vain seuraillut samassa elämäntilanteessa eläviä, kalliita omakotitaloja rakennuttavia ystäviäni, joiden maksukyky on jo nyt äärirajoilla.

    Mitä tähän vähän kerrallaan kuvioon tulee, niin tarkoituksena ei ole ostaa lasten lähdettyä kotoa isoa omakotitaloa, joka varmasti on monille vasta siinä vaiheessa mahdolllista. Vaan nyt 24-vuotiaana elää hieman kapeammin pienessä kaksiossa, kerätä rahaa ja jokusen vuoden päästä (jos lapsia onnistumme saamaan) vaihtaa isompaan (ihan kerrostalokin kelpaa jos muuhun ei ole varaa), jossa voisimme sitten kenties asua kunnes tulee tarve vaihtaa takaisin pienempään.

    Mutta mikäänhän tässä elämässä ei ole varmaa... Voi olla että asustamme vielä vanhuksina nykyisessä asunnossammme tai sitten pahvilaatikossa.

    Näin on, aiemmista viesteistä sai vain vähän turhan yleistävän kuvan. Sitä paitsi ihminen on siitä vänkä otus että se tuppaa yleensä ajattelemaan että minun ratkaisuni = oikea ratkaisu, ja kaikki muu on tyhmää. Minä olin 24-vuotiaana vielä tukevasti opiskeluissa kiinni ja elin opintotuella eli ei tarvinnut omasta asunnosta haaveilla. Valmistumisen jälkeen taas halusi sen perheen ennen kuin on ihan ikäloppu.

    Ja joskus on otettava hieman riskejäkin ja oltava vähän kunnianhimoinen ettei jää siihen pahvilaatikkoon tai surkeaan työpaikkaan. Pieniä ovat nämä talousriskit vielä minusta verrattuna siihen että moni riskeeraa henkensä vaikkapa liikenteessä harva se päivä.

    Äänestä

  • voe elämä kirjoitti:

    Kiva sitten kun 4-kymppisinä aletaan yrittämään sitä jälkikasvua kun on mies tuhkamuna ja vaimo on maho. Sitten käydään turhaan lapsettomuushoidoissa, katkeroidutaan ja adoptoidaan ne lapset Kolumbiasta. Mutta on se hienoa kun silloin siihen on taloudellisesti varaa. Sitä paitsi pienten lasten hoito on tarpeeksi raskasta kaksvitosellekin saati sitten nelikymppiselle.

    Lapsenlapsillakin on kivaa kun 7-vuotiaan isovanhemmat ovat puolikuuroja ja sokeita 8-kymppisiä vanhainkodissa.

    No nämä on näitä valintoja mitä kukin tekee. Jatkakaa köyhyyden kierrättämistä sukupolvesta toiseen suvussanne. On muuten hieman erilaista elämää kuin räkänokkien kasvattamana.

    Äänestä

  • Kurre Ovaba kirjoitti:

    No nämä on näitä valintoja mitä kukin tekee. Jatkakaa köyhyyden kierrättämistä sukupolvesta toiseen suvussanne. On muuten hieman erilaista elämää kuin räkänokkien kasvattamana.

    Voitko tarkentaa mitä on köyhyyden kierrättäminen? Minusta pärjäämme ihan kohtuullisesti, tulot yhteensä viitisen tonnia brutto. Samoin pärjäävät vanhempamme, jotka ovat jo tässä vaiheessa ajatelleet myös lastellasten tulevaisuutta vaikka itsekin ovat vielä työelämässä.

    Muumioiden ja fossiilien kasvattamana olemisessa nyt ei ainakaan mitään hyvää ole jos ei sitä laske että sokeat ja kuurot huomaavat ja älyävät vähemmän.

    Köyhyyden kierrättäminen tarkoittaa sitä kun vanhemmat valinnoillaan tekevät esim. 200000ke mahdollista vähemmän perintöä. Esim. tuollainen 200-300ke laina jota sitten maksetaan 25-30 vuotta. Sijoita sijoita äläkä työnnä kaikkea pankille taikka niihin nahka-apinoihin.

    En tiennyt että suurin osa n.35 vuotiaista on hampaattomia ja kuuroja????

    Kannattaako niitä lapsia muuten ylipäätänsä hankkia?? Mitä mieltä olette??

    Ai sitähän se onkin, kiitokset tiedoista.

    Toivottavasti ei ole, alkaa muuten kohta jo itseäkin jännittää.

    Lasten hankkiminen kannattaa kyllä. Kunhan sen tekee tarpeeksi vaan ei liian nuorena, 24-30 on aika hyvä ikä. Ja kunhan ei ole liian itsekäs.

    Äänestä

  • toisen saappaissa eri asia kirjoitti:

    Näin on, aiemmista viesteistä sai vain vähän turhan yleistävän kuvan. Sitä paitsi ihminen on siitä vänkä otus että se tuppaa yleensä ajattelemaan että minun ratkaisuni = oikea ratkaisu, ja kaikki muu on tyhmää. Minä olin 24-vuotiaana vielä tukevasti opiskeluissa kiinni ja elin opintotuella eli ei tarvinnut omasta asunnosta haaveilla. Valmistumisen jälkeen taas halusi sen perheen ennen kuin on ihan ikäloppu.

    Ja joskus on otettava hieman riskejäkin ja oltava vähän kunnianhimoinen ettei jää siihen pahvilaatikkoon tai surkeaan työpaikkaan. Pieniä ovat nämä talousriskit vielä minusta verrattuna siihen että moni riskeeraa henkensä vaikkapa liikenteessä harva se päivä.

    mutta, tuo "pieni" taloudellinen riski, eli siis asunto, tuo palkkatyöläisen elämän ehdottomasti isoin ostos.

    Äänestä

  • Kurre Ovaba kirjoitti:

    Ajat on ihmeelliset. 70000e eli 420000mk on "minilaina". Hulluja kavereita teillä. 400000mummoa ennen oli paljon rahaa keskim. kuluttajalle. No varmasti olette omassa maksetussa asunnossa paljon aikaisemmin kuin he. Ja koronnostot ei haittaa kun on pelivaraa niin ajassa kuin erissäkin.

    Otappa nyt huomioon, että se keskiansiokin on kuuskytluvulta reippaasti noussut.

    Äänestä

että joku miettii asioita oikealta kantilta eikä vaan siltä kantilta että kun muillakin on niin meillekin kaikki vaan heti.

Aika mahtavia lainoja ihmiset ottaa nykyään ja sitten ajatellaan, että onhan se sitten oma, no järkevällä lainalla se on jonakin päivänä oma, mutta kyllä pankit omistavat tällä hetkellä suurimman osan näistä "omista" taloista. Onkin ollut huvittavaa seurata ihmisiä, jotka ensin pullistelevat että ostettiin tuossa OMA talo ja maksoi 200 000 euroa ja kolmen vuoden päästä sama ihminen kiroilee kun pankki perkele vie kaikki rahat ja seuraavat 20v...

Äänestä

Kannattaa pitää myös mielessä että nykyään ei henkilötakaajia tarvita. Jos on säännölliset tulot eikä maksuhäiriöitä useimpien rahoituslaitosten kautta saa eriskoistakausen. Se tietysti maksaa X prosenttia laina summasta, mutta ei mitenkään järjettömän paljon. Meillä laina 110 000 ja takausmaksu oli about 1300.
Tietty jos työttömänä halua puoli miljoona niin kannattaa vähän harkintaa käyttää =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

140000€ lainaa kirjoitti:

Meillä nelihenkinen perhe. Puolitoista vuotta sitten ostettiin asunto pyynti 138000 ja maksettiin 130000. 10 000 otettiin remppaavarten lainaa, ujutettiin asuntolainaan. Tulot n 4300/kk brutto. Omaa pääomaa ei ollut, kaksi takaajaa (joiden osuus lainasta 29 500. ja tätä lainaa maksetaan ensin)

Elikkäs kun lähdettiin asuntolainaa hakemaan laskettiin ensin itse tarkoin kaikki menot ja tulot. Tarkkaan mietittiin mihin meillä on varaa. Pankissa sitten käytiin samat asiat läpi tarkoin mietittiin korkojen heilahteluja ja kaikkea siihen liittyvää. Otettiin 25v laina-aika. Pienet on meillä tulot, mutta lainan lyhennyksiä ollaan saatu maksettu, ruokaa on pöydässä ja muutkin laskut maksettu ajallaan. Uusi autokin ostettiin tuossa keväällä, hieman siinäkin piti miettiä, että mihin on varaa, mutta hyvä auto (vuosimallia 2004) saatiin ja vieläkin pärjätään.

Eli pointtini on tässä se, että vaikka olemme nelihenkinen perhe ja unelmana olisi ollut vähintää 120m2 omakotitalo päädyimme kuitenkin hakemaan lainaa vain ja ainoastaan omien varojen sisällä. Asuntomme on 75m2, luhtitalossa. Yksi huone puuttuu, mutta me vanhemmat nukumme olohuoneessa. Lapsilla omat huoneet. Asumme pääkaupunkiseudulla josta neliöitä ei pahemmin saa alle 200 000. Parempi tämä vaihtoehto on kuin asua vuokralla (siis meidän näkemys). Ihan onnellisia ollaan ja joka toinen vuosi voidaan jopa etelän aurinkookin lähteä. Eli ei sen oman asunnon tarvitse monia satojatuhansia maksaa. Pienemmästäkin asunnosta saa ihan kodikkaan ja mukavan ja mikä parasta se on OMA!

Jos vaan terveys ja työpaikat pitää, niin eiköhän tässä pärjätä ja saadaan maksettua asunto pois sitten joskus!

Hmmm, tässä taisi kyllä pointti kadota, sen verta on sekavaa tekstiä... No mutta hyvää loppu kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu