Diagnoosi?

voi oireilla noinkin lievästi. Poissaolokohtauksilta ne minusta vaikuttavat, jos sitten epilepstisia ovat. Tuntuisi kyllä hullulta, että jos ne olisivat vain "päiväunelmointia", ettei tyttäresi reagoi edes fyysiseen kosketukseen tuolloin. tarkoitin siis tuota käsivarresta kiinni ottamista. Toivottavasti pääsette neurolle niin saatte ainakin asiantuntevaa tietoa.

K.S

hei,
olen itse epileptikko ja voin sanoa, että kuvaus sopii erittäin hyvin epilepsiaan. jos lääkärisi väittää toista , suosittelen että vaihdat heti neurologia. epilepsia voi ensinnäkin puhjeta niin 3 vuotiaalle kuin 80 vuotiaalle. ikä ei siis ole pointti.

mulla on kanssa poissaolokohtauksia ja sen huomaa juuri siitä ,ettei sivullinen saa otetta vaikka sanois mitä. potilas kuulee kylläkin asiat muttei näytä sitä kun ei kerran voi. kysy lapseltasi esim. kuuliko tai muistaako hän sun tarttuneen käteen tai sanoneen jotain. joka tapauksessa sun pitää viedä lapsesi tarkempiin jatkotutkimuksiin eikä ottaa vastaan tuollaista tyhjänpäiväistä höpinää. asia on vakava. mitä enemmin saat apua lapsellesi, sitä paremmat mahd. lapsesi epi säilyy lievänä jatkoa ajatellen.

Hei! Olen itse jo 45 v. akankutale. Sairastuin itse tässä ihan vastikään, huhtikuussa 06 (tai siis tää juttu tuli pintaan). Siitähän seurasi keskusteluja sukuni kanssa, ja kävi ilmi, että tätini isäni puolelta oli oireillut ihan samoin kuin nyt tyttäresi. Ts. sen on täytynyt tapahtua n. vuonna 1945, juuri ennen tätini kouluun menoa. Mummoni oli silloin ottanut yhteyttä opettajaan ja kertonut näistä oireista. Jo senaikaisella tietämyksellä lappilainen ilmeisesti "vaan" tuo kaikkien parjaama yleislääkäri arvioi kyseessä olevan ns. lapsuusiän epilepsian. Tämä nyt on vain esimerkki, asiathan voivat olla todellakin toisin. Toivon todellakin, että asiat ratkeavat, ja parhain päin.

Tuleen mieleen ihan omat kouhtaukseni. Joten sanoisin että tyttärellänne on epilepsia, ja poissaolokohtauksista olisi kyse.
Itse kyllä jos saan kohtauksen niin saatan lähteä liikkeelle, mutta voin myös ihan vaan pysähtyä, ja eikä minuuseen saa ihan aina ns. yhteyttä. Mutta omatkin kohtaukset kestävät vain noin 10 sekuntista pariin minuuttiin.

Jollet saa lähettä tutkimuksiin, niin mene ihmeessä neurologian erikoislääkärin luokse. Itselläni tilannetta seurattiin terveyskeskuksessa monta vuotta, ennenkuin sain lähetteen.

Lapsellani oli

Lyhyitä tuijottamisia lähinnä ruokapöydässä ja joskus myös pihalla. Kestävät noin 5-10 sekunttia. Pää kääntyy vasemmalle ja silmäripset värähtelevät, katse lasinen. 2-3 kertaa viikossa.

3-4 viikon jälkeen kävimme terveyskeskuksessa, josta lähete neurologisiin tutkimuksiin. Aivosähkökäyrässä näkyi 8 sekunttia kestänyt epilepsiakohtaus.

Siitä se sitten alkoi, sopeutuminen. Pian siis neurologille.

Itse sain juuri tuollaisia kohtauksia. Siinä tuli vain muisti katkos ja sen jälkeen taas kaikki jatkui normaalisti. Myöhemmin olen saanut muutaman tajuttomuuskohtauksen, mutta pitkälti ne oli juuri tuollaisia kohtauksia, että jäin tuijottamaan yhteen kohtaan. Tuo on myös tuttua, että lenkillä ollessa hidastaa vauhtia ja lopulta se pysähtyy. Toisinaan olen kääntynyt takaisinpäinkin.
Ite sain nopeasti lähetteen tk:sta neurolle, mutta se riippuu paljolti lääkäristä.

Luin juuri Epilepsialiiton artikkelin lasten poissaolokohtauksista. Heidän kuvauksensa sopii tyttäreni kohtauksiin kuin nyrkki silmään. Miten voi olla mahdollista, että koulutettu lääkäri sanoo päin naamaa, ettei kyse voi olla epileptisista kohtauksista, kun tyttö ei menetä kehonsa kontrollia? Hän on ollut neurolla töissä ja kyllä hän tietää, millainen on epilepsiakohtaus. Minä olen aivan sanaton ja tyrmistynyt. Miten minä tiedän enemmän kuin lääketieteellisen käynyt henkilö? Pitääkö tässä muka todellakin odottaa kuukausi, että saa lähetteen neurolle tutkimuksiin vai pitäisikö marssia yksityiselle? Taidan kallistua yksityisen puoleen.