Sos. tilanteiden pelko ja opiskelu

Ei se sitten niin vaikeata olekaan, uskoisin. Omien kokemuksieni perusteella korkeakouluajoilta voin kertoa, että noissa ympyröissä on ainakin alkuun helppo "hukkua joukkoon". Niissä porukoissa joissa itse silloin pyöri oli meitä maan hiljaisia useitakin, mutta kummasti kaikki muuttuivat aikaa myöten puheliaammiksi ja avoimemmiksi. Koita olla vain oma itsesi! Harvaa ihmistä häiritsee jos jokainen joukossa ei ole puheliasta sorttia. Tsemppiä!

itekin alan taas opiskelut.. Olen varsin ujo ja huono tutustumaan suurissa joukoissa ihmisiin.
Aion kuitenkin mennä tapahtumiin vaikka usein joudun pettymään pahasti.. mut kai on pakko edes yrittää jos sattuis löytää jonkun samankaltaisen toopen : )

Aloitan syksyllä yliopistossa toisen vuoden ja tilanne on täsmälleen samanlainen. En yhtään tiedä, miten tutustuisin siellä uusiin ihmisiin.

Ensimmäisenä vuotena en pahemmin mennyt tilaisuuksiin, koska minua jänisti. Olin tutustunut valmennuskurssilla, yliopistoon pyrkiessäni, yhteen naispuoliseen, jota erehdyin luulemaan hyväksi kaverikseni ja niinpä kuljeskelin yliopistossa ainoastaan hänen kanssaan koko ensimmäisen vuoden. Ajattelin, että minun ei tarvitse toistaiseksi tutustua vielä kehenkään uuteen, koska minulla on hänet ystävänäni. Jätin kaiken yhden ihmisen varaan ja se harmittaa, sillä nykyisin kun tunnen hänet jo paremmin, voin sanoa että me emme oikein tule toimeen keskenämme (perusluonteet eivät vain natsaa!).

On todella hankalaa yrittää itsenäistyä, samalla keskittyä vastuuntuntoisesti opiskeluun ja koittaa vieläpä saada uusia kavereita siinä samalla! Se tehtävä oli erityisesti minulle niin rankka ja vaativa, etten siihen kyennyt. Suoritin ensimmäisen vuoden aikana vain muutaman kurssin (periksiantava kun olen tottunut olemaan) eikä elämäni kukoistanut myöskään ihmissuhteiden rintamalla. Toimin koko ensimmäisen vuoden ajan roskasankona tuolle mainitsemalleni kaverille. Ja uusista kavereista ei ollut tietoa. :/

Mutta nykyään olen viisastunut! Kun syksy alkaa, en pyri enää jumittumaan kehenkään hänen kaltaiseensa epäsopivaan henkilöön, vaan koitan liikkua vapaasti ja käydä erilaisissa tapahtumissa myös. Jos en siellä tutustu kehenkään (mikäänhän ei ole mahdotonta), niin sitten en! Yritän parhaani ja se minulle riittää. Eihän kehenkään ole pakko tutustua, se on ainoastaan mukavaa jos niin käy. Olen tajunnut, että mitään ei pidä väkisin vääntää. Jos ihminen vaikuttaa epäsopivalta ja hänen seurassaan on varsin epämiellyttävää olla, täytyy asia silloin todella tajuta (myöntää itselleen). Sitä ei saa ottaa omaan egoonsa, koska opiskelijoita on todella paljon ja se on niin arpapeliä, minkälaiseen henkilöön sattuu tutustumaan. Nyt tajuan, että vaikka minkälaisiin ihmisiin yliopistolla ja sen tapahtumissa törmäisin, en ota sitä itseeni. Jos ei synkkaa, se on bye bye, mutta jos synkkaa, silloin voi hakeutua kyseisen ihmisen seuraan toistekin. Mitään ei voi menettää, se on muistettava. Kenenkään elämäntehtävä ei ole miellyttää joka tilanteessa toisia ja antaa itsestään aina niin täydellistä kuvaa.

...nimessä vain jätä menemättä niihin tutustumistilaisuuksiin! Vaikka kuinka jännittäisi ja pelottaisi niin pakota itsesi sinne. Yritä pyrkiä muiden seuraan, vaikka vain kuuntelijaksi, joku ehkä kiinnostuu sinusta ja alkaa jutella vaikket itse tekisikään aloitetta. Yliopistossa ne kaikkein tiiviimmät porukat muodostuvat juuri tuossa alussa, ja on vaikea päästä mukaan myöhemmin.

t. kolmannen vuoden yksinäinen opiskelija

Yliopistossa ei ainakaan kannata sitä jännittää, että joutuisi tuntemaan olonsa yksinäiseksi tai huomion kohteeksi. Itselläni ei opiskeluaikana ollut yliopiston puolesta yhtään varsinaista kaveria, koska suoritin maisterintutkinnon melko nopealla aikataululla ja joka kurssin alussa oli luennolla ja harjoituksissa käytännössä eri tyypit. Itse en ainakaan tuntenut oloani yksinäiseksi, koska joukkoon sulautuu täydellisesti ja kuten sanoin, koko ajan uusia ihmisiä ympärillä. Mikäli haluaa yliopiston puolesta uusia tuttavuuksia, niin se on tietysti sitten oma juttunsa, mutta ei kannata huolehtia vaikka kaveriporukkaa ei heti löytyisikään.

Kiitos vastauksistanne, ahdistus helpotti ainakin hieman vaikka vielä panikoinkin. :)

Noista tutustumisilloista sen verran, että juttujen mukaan ovat aikamoista viinalla läträystä, mikä on toinen syy miksen niihin haluaisi mennä. Itse en juo enkä tykkää katsoa vierestäkään muiden mekastusta. Ei minua haittaa jos kaverini juovat pari pulloa siideriä, mutta noihin juhliin mahtuu valitettavasti aina niitä toisenlaisiakin. Ja kun en ole mikään kauhea juhlija, eikä minua yleensä kiinnosta valvoa kovin myöhään (okei, olen tylsä :P). Tuntuu ettei sellaisista illoista kuitenkaan itsensälaista seuraa löydä, mutta ehkä löydän jonkun toisen kaltaiseni muuta kautta.

Itse asiassa kun tarkemmin mietin, niin minua ei juurikaan haittaa, vaikka en saisikaan paljon ns. vapaa-ajan kavereita, joiden kanssa voi tavata yliopiston ulkopuolellakin. Pelkään enemmän sitä, että jään kursseilla yksin, ja joudun olemaan aina se outo hyypiö joka tunkee puoliväkisin ryhmään mukaan. Tai että esim. kielten paritehtävissä olen se, joka jää ilman paria. Vapaa-ajalla keksin kyllä tekemistä itsekin, mutta koulussa tulee hirveän orpo olo jos aina saa olla epävarma siitä, kenen kanssa seuraavan työn joutuu tekemään.

Kauheaa, miten pelko voi rajoittaa elämää. Nuo tutustumisjutut ovat minulle todellakin helvetti, mutta yritetään selvitä. Anyway, kiitos vielä kerran vastauksistanne. :)

Välttelemällä sosiaalisia tilanteita ja sopimalla esim kirjallisista suorituksista ryhmätöiden sijaan. Näin ainakin itse tein.