Väärät ihmiset

Simputuksesta sakkoja Parolan upseereille ja entisille alikersanteille

Varusmiesten rankaiseminen luvattomilla menetelmillä toi sakkotuomiot Parolan panssariprikaatin yliluutnantille, vänrikille ja viidelle entiselle alikersantille.

Hämeenlinnan käräjäoikeuden mukaan he syyllistyivät rikoksiinsa kolmessa simputustapauksessa 2004.

Ensimmäinen luvaton rankaisumenetelmä otettiin käyttöön, kun eräs nuorukainen otti vastoin kieltoa vettä vesiastiasta omalla astiallaan alokasleirillä.
-hygienian takia vain omallaan astiallaan otetaan vettä, ei saa käyttää, omaa likaista astiaa...syykin varmaan useimmille selvä !

Hänet määrättiin kantamaan Padasjoen kiveksi kutsuttua liki 700-grammaista kivenmurikkaa julkisesti vasemmassa kädessään kahtena päivänä. Hän sai myös käskyn punnertaa kiveä ylös kuin painoja.
---------
Toisessa tapauksessa varusmies unohti rynnäkkökiväärinsä teltalle Hätilän ampumaleirillä.
-aika vakava jo kun Rynnäkkökivääri uhondetaan, näin se sitten vastaisuudessa muistettaisiin..

Hän joutui kantamaan rangaistuksena kahden ja puolen päivän ajan Hätilän nuijaksi kutsuttua puunkappaletta, joka painoi liki kaksi kiloa.
---------
Kolmannessa tapauksessa panssarimies sai leirillä raahattavakseen ensin noin metrisen puupölkyn ja sitten peräti kolmimetrisen ja arviolta 30–40-kiloisen rangan joiksikin tunneiksi. Hän oli unohtanut rynnäkkökiväärinsä leirialueelle.
-aika vakava asia kun Rynnäkkökivääri jätetään johonkin unohduksiin..ei voi olla rangaistuksetta !

Oikeus määräsi kullekin tuomitulle 15–20 päiväsakkoa. Lisäksi vänrikki joutuu maksamaan 250 euroa kipu- ja särkykorvauksia varusmiehelle, joka joutui raahaamaan kymmenien kilojen painoista puuta.
5166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vai miten tuo juttu liittyy presidentti palstalle?

Äänestä
  • Niin kelle se sitten kuuluisi jos ei Puolustusvoimien Ylipäällikölle, Merkonomi Työministerillekkö, hänellä sitten Sivarit, ovat Työministeriön alaisuudessa

    Äänestä

Vai miten tuo juttu liittyy presidentti palstalle?

Äänestä

vaalien alla telkkarissa jossain ohjelmassa kerrottiin, että ylipäällikkö Halonen simputtaa alaisiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomittiin kirjoitti:

Simputuksesta sakkoja Parolan upseereille ja entisille alikersanteille

Varusmiesten rankaiseminen luvattomilla menetelmillä toi sakkotuomiot Parolan panssariprikaatin yliluutnantille, vänrikille ja viidelle entiselle alikersantille.

Hämeenlinnan käräjäoikeuden mukaan he syyllistyivät rikoksiinsa kolmessa simputustapauksessa 2004.

Ensimmäinen luvaton rankaisumenetelmä otettiin käyttöön, kun eräs nuorukainen otti vastoin kieltoa vettä vesiastiasta omalla astiallaan alokasleirillä.
-hygienian takia vain omallaan astiallaan otetaan vettä, ei saa käyttää, omaa likaista astiaa...syykin varmaan useimmille selvä !

Hänet määrättiin kantamaan Padasjoen kiveksi kutsuttua liki 700-grammaista kivenmurikkaa julkisesti vasemmassa kädessään kahtena päivänä. Hän sai myös käskyn punnertaa kiveä ylös kuin painoja.
---------
Toisessa tapauksessa varusmies unohti rynnäkkökiväärinsä teltalle Hätilän ampumaleirillä.
-aika vakava jo kun Rynnäkkökivääri uhondetaan, näin se sitten vastaisuudessa muistettaisiin..

Hän joutui kantamaan rangaistuksena kahden ja puolen päivän ajan Hätilän nuijaksi kutsuttua puunkappaletta, joka painoi liki kaksi kiloa.
---------
Kolmannessa tapauksessa panssarimies sai leirillä raahattavakseen ensin noin metrisen puupölkyn ja sitten peräti kolmimetrisen ja arviolta 30–40-kiloisen rangan joiksikin tunneiksi. Hän oli unohtanut rynnäkkökiväärinsä leirialueelle.
-aika vakava asia kun Rynnäkkökivääri jätetään johonkin unohduksiin..ei voi olla rangaistuksetta !

Oikeus määräsi kullekin tuomitulle 15–20 päiväsakkoa. Lisäksi vänrikki joutuu maksamaan 250 euroa kipu- ja särkykorvauksia varusmiehelle, joka joutui raahaamaan kymmenien kilojen painoista puuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu