Kiusaksesta kertomin tulee kantelupukin maine?

Olen huomannut eyyä välillä käy niin kun kertoo opettajalle kiusaamisesta tuleekin enemmän itse kiusatuksi. Lisäksi saattaa myös tulla hono kantelupukin maine! Jakun luule pääseensä pälkähästä kiusaaminen tapahtuukin salassa.
Pahimmassa tapaukssessauhataan kiusttua aletaan kiristää. Esimerkiksi jos kiusattu kertoisi voisi kiristäjä uhata hakata hänet.
3472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Antaa hakata vaan, jos on ylä-asteella ja hakkaajat ovat yli 15v, hehän vain pilaavat oman elämänsä siinä, hankkimalla Rikosrekisterin.

Äänestä

kyllä mä vaikka sitten sen kantelupukin roolin ottaisin, kun katsoisin miten muut kärsii.

Äänestä

Kyllä kiusaaminen saadaan lopetettua jos se vain halutaan. Kiusattu ei vaan pysty siihen yksin.
Opettajat, kuraattorit yms. eivät puutu asiaan tarpeeksi vakavasti. Vaan jututetaan vähän niitä kiusaajia. Mut eihän se tepsi.
Yleensä kiusaajalla on joku oma tausta siihen mikä on motiivina kiusaamiselle. Asiaan pitäisi tarttua heti ensiseisomalta vakavin ja järin ottein...
asiat on tietysti hankalia..mutta aina pitää muistaa se että kiusaaminenon vakava asia eikä siitä kertominen tai "kantelu" ole huono juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Websei kirjoitti:

Olen huomannut eyyä välillä käy niin kun kertoo opettajalle kiusaamisesta tuleekin enemmän itse kiusatuksi. Lisäksi saattaa myös tulla hono kantelupukin maine! Jakun luule pääseensä pälkähästä kiusaaminen tapahtuukin salassa.
Pahimmassa tapaukssessauhataan kiusttua aletaan kiristää. Esimerkiksi jos kiusattu kertoisi voisi kiristäjä uhata hakata hänet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu