Karenssit ovat epäoikeudenmukaisia ja ihmisarvoa loukkaavia. Perhe missä asuu aikuisia, se on jo tälläisessä tapauksessa kamala tilanne. Sitten, kun se osuu lapsiperheen kohdalle niin sitten se vasta kamalaa on! Se raha mitä pienenetty toimeetulotuki on, niin eihän sillä saa nykypäivänä juuri mitään. Sitten vielä vähemmän, jos ei saa mitään sossusta, jos katsotaan, että toinen puoliso käy töissä.Pitääkö sitä työssä käyvääkin rangaista, että hän joutuu elättämään muun perheen omien lainojensa lisäksi?? Miten yleensäkkin ihmiset ja etenkin lapsiperheet selviävät karensseista, jos ei töitä kertakaikkiaan löydy? Kerjäämällä sukulaisilta rahaa? Vai ottamalla lainaa? Vai pidetäänkö lapset "kaurapuuro linjalla"?
Aina syytetään työtöntä, että tämä itse on karenssin aiheuttanut, mutta tavallinen "pulliainen" tuskin tietää työkkärin, tai kelan koukeroita miten vältät karenssit. Sinne jää aina niitä "väliinputoajia".
Kuka loppujen lopuksi hyötyy karensseista? Onko se joku säästötoimenpide? Vai kenties sitä, että ollaan kateellisia, kun "työtön istuu kotona, eikä tarvi tehdä rahan eteen mitään"? onko päättäjät ajatellut, että vain sellainen lapset ovat arvokkaita jotka syntyvät työssä käyviin perheisiin ja muista ei niin väliä?
Minusta nämä karenssit eivät vaikuta siltä, että ne ainakaan edistäisivät lapsiperheiden hyvinvointia.
lapsiperhe ja karenssi
21
2452
Vastaukset
- Karenssi kullakin
Jos toinen perheestä käy töissä, niin eikö kuitenkin ole reilua, että työssäkäyvä todellakin elättää perheensä? Sosiaaliturva on suomessa tarkoitettu ihmisten perusturvan turvaamiseen, eikä sen olekkaan tarkoitus olla pääasiallinen tulonlähde.
Sinunko mielestäsi työssä käyvä makselisi vain lainoja, joilla on ostettu mahdollisesti omaan tulotasoon liian kalliita asioita, ja yhteiskunta elättäisi tukien muodossa. Sehän olisi mukavaa jos jokainen palkkatyöläinen voisi ostaa johtajatason asunnon ja auton. Palkallaan makselisi sitten vain näitä lainoja ja valtio vippaisi ruokarahat ja juoksevat kulut.
Älä nyt kuvittele, etten tietäisi miltä tuntuu elää koko perheen yhden palkalla. Been there. Mutta asioita voi ja pitää järjestellä niin, että joskus on mahdollisuus elää vähän leveämmin. Nyt kun olin onnettomuudessa, loppui tulot kuin seinään, päätökset venyivät ja laskut kasaantuivat. Päälle tuli tietysti vielä 10 päivän karenssi, ennen kuin sain kelan päivärahaa.
Kuitenkin ihminen yllättäen osaa rajoittaa menot aika pieniksi tilanteiden muuttuessa ja laskujen ja lainojen osalta voi sopia uusia järjestelyjä.- Tähdenlento
Hienoa, että olet löytänyt puolison jolla on hyvät tulot, että pystyit elämään ne hurjat 10 päivää hänen tuloillansa...
Jos tavallinen duunari tienaa n.1000 euroa mitä jää verojen jälkeen ja elättää summalla puolisonsa ja 4 penskaa ja lapsilisät ovat lisänä. Näistä tuloista, jos maksaa asunnon (asuvat esim neliössä mikä on normaali kerrostalo asunto, joko lainalla otettu tai vuokrattu), sähköt, lääkkeet, ruuat, vaatteet, auton (johon tulee vanhuuden takia vikoja ja pakollinen työmatkassa), bensat ym 3-5 KUUKAUDEN karenssin ajan niin miten ESIM. tälläinen perhe selviää karenssin ajan?
Ihmisiä on erilaisia ja on erilaisia elämätilanteita, eikä se ole sitä, että yhteikunta elättäisi ikuisuuteen. Sitä varten täällä veroja maksetaan, että tiukan paikan tullen voisi jotain saada takaisinpäin. Ja minusta olisi järkevämpää tukea näitä työttömiä, että ne ovat siinä kunnossa, että pääsevät töihin. Kukaan ei ota töihin sellaista ihmistä, jolla ei ole varaa pesuaineisiin, vaatteisiin ym.
En ole itse kokenut tälläistä ja toivottavasti en tule ikinä kokemaankaan. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää miten ihmiset pärjää nykyaikana lähes ilman rahaa, ne isomummon keinot ei oikein taida enään auttaa tänä päivänä... - yleensä
Tähdenlento kirjoitti:
Hienoa, että olet löytänyt puolison jolla on hyvät tulot, että pystyit elämään ne hurjat 10 päivää hänen tuloillansa...
Jos tavallinen duunari tienaa n.1000 euroa mitä jää verojen jälkeen ja elättää summalla puolisonsa ja 4 penskaa ja lapsilisät ovat lisänä. Näistä tuloista, jos maksaa asunnon (asuvat esim neliössä mikä on normaali kerrostalo asunto, joko lainalla otettu tai vuokrattu), sähköt, lääkkeet, ruuat, vaatteet, auton (johon tulee vanhuuden takia vikoja ja pakollinen työmatkassa), bensat ym 3-5 KUUKAUDEN karenssin ajan niin miten ESIM. tälläinen perhe selviää karenssin ajan?
Ihmisiä on erilaisia ja on erilaisia elämätilanteita, eikä se ole sitä, että yhteikunta elättäisi ikuisuuteen. Sitä varten täällä veroja maksetaan, että tiukan paikan tullen voisi jotain saada takaisinpäin. Ja minusta olisi järkevämpää tukea näitä työttömiä, että ne ovat siinä kunnossa, että pääsevät töihin. Kukaan ei ota töihin sellaista ihmistä, jolla ei ole varaa pesuaineisiin, vaatteisiin ym.
En ole itse kokenut tälläistä ja toivottavasti en tule ikinä kokemaankaan. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää miten ihmiset pärjää nykyaikana lähes ilman rahaa, ne isomummon keinot ei oikein taida enään auttaa tänä päivänä...tulee kun kieltäytyy vastaanottamasta työtä.
Jos ei rahat riitä asunnon maksuun ja elämiseen, niin asunto myyntiin ja vuokralle asumaan, tai halvempaan vuokrakämppään, niin on käynyt monelle muullekkin.
Sossun tuet ovat surkeat ja jälkeenjääneet yleisessä hintakehityksessä, mutta kyllä niillä elää, kunhan säästeliäästi elää. - Tähdenlento
yleensä kirjoitti:
tulee kun kieltäytyy vastaanottamasta työtä.
Jos ei rahat riitä asunnon maksuun ja elämiseen, niin asunto myyntiin ja vuokralle asumaan, tai halvempaan vuokrakämppään, niin on käynyt monelle muullekkin.
Sossun tuet ovat surkeat ja jälkeenjääneet yleisessä hintakehityksessä, mutta kyllä niillä elää, kunhan säästeliäästi elää.Jos asunnon ostosta ei ole montaa vuotta niin niin ei siitä asunnosta jää voittoa, eikä välttämättä saa edes pankille maksettua sitä asuntolainaa takaisin. Eli siinä saattaa jäädä paljonkin tappiolle.
Usein tulee nykyisin halvemmaksi ostaa oma kerrostalo osake kuin muuttaa vuokralle. Vuokralla asuminen on kallis lysti nykyään.
Ja kyllä omistusasunto saa olla työttömälläkin ja myös sitä asumista tuetaan tänä päivänä kelasta ja sossusta siinä missä vuokra asumistakin.
Miten saat esim tuon kokoisen perheen mikä oli esimerkissäni (2 aikuista 4lasta) yksiöön, kaksioon, tai kolmioon ängettyä tänä päivänä? No, kolmio voisi viellä mennäkin niukasti.Ennen vanhaan asuttiin ahtaasti mökeissä, kun yleensä lapset olivat päivät pihalla kun asuttiin maalla, eikä tarvittu samanlailla tilaa vaatteille, leluille, ruualle, hygienia tarvikkeille ym kuin tänä päivänä.
Voi tosiaan karenssi tulla siitä, että kieltäytyy työstä,mutta on paljon muutakin: Jos esim lähtee työstä pois, vaikka muuton takia, ei täytä työssäoloehtoa ym. Ei näitä kaikki tiedä, on ihmisiä jotka tekevät vuosikymmeniä töitä ja jättävät työnsä ja yllättyvät kun useampi kuukausi pamahtaa karenssia kiitokseksi. - Tähdenlento
Tähdenlento kirjoitti:
Jos asunnon ostosta ei ole montaa vuotta niin niin ei siitä asunnosta jää voittoa, eikä välttämättä saa edes pankille maksettua sitä asuntolainaa takaisin. Eli siinä saattaa jäädä paljonkin tappiolle.
Usein tulee nykyisin halvemmaksi ostaa oma kerrostalo osake kuin muuttaa vuokralle. Vuokralla asuminen on kallis lysti nykyään.
Ja kyllä omistusasunto saa olla työttömälläkin ja myös sitä asumista tuetaan tänä päivänä kelasta ja sossusta siinä missä vuokra asumistakin.
Miten saat esim tuon kokoisen perheen mikä oli esimerkissäni (2 aikuista 4lasta) yksiöön, kaksioon, tai kolmioon ängettyä tänä päivänä? No, kolmio voisi viellä mennäkin niukasti.Ennen vanhaan asuttiin ahtaasti mökeissä, kun yleensä lapset olivat päivät pihalla kun asuttiin maalla, eikä tarvittu samanlailla tilaa vaatteille, leluille, ruualle, hygienia tarvikkeille ym kuin tänä päivänä.
Voi tosiaan karenssi tulla siitä, että kieltäytyy työstä,mutta on paljon muutakin: Jos esim lähtee työstä pois, vaikka muuton takia, ei täytä työssäoloehtoa ym. Ei näitä kaikki tiedä, on ihmisiä jotka tekevät vuosikymmeniä töitä ja jättävät työnsä ja yllättyvät kun useampi kuukausi pamahtaa karenssia kiitokseksi.Ja onko oikein, että se puoliso, joka on tehnyt palkkatyötä ja yrittänyt perheensä eteen niin joutuu myymään asuntonsa, LASTENSA KODIN puolisonsa kuukausia kestävän karenssin takia? Jäädä vielä pankille asuntovelkaakin ehkä sen jälkeen, vaikka muuttaisi vuokralle?
Jos olisi 4 lasta perheessä niin todennäköisesti toinen vanhemmista olisi ollut kotona lasten kanssa ennnen työttömyyttä. Ansaitseeko hän palkaksi siitä karenssin, vaikka on tehnyt raskasta arvokasta työtä ja kasvattanut uusia veronmaksajia tähän maahan? Siinä yhteiskunta on kuitenkin säästänyt päivähoitokuluja runsaasti, kun toinen vanhemmista on hoitanut lapsia kotona, kun toinen on ollut kodin ulkopuolisessa töissä. - missä se sosku
Tähdenlento kirjoitti:
Jos asunnon ostosta ei ole montaa vuotta niin niin ei siitä asunnosta jää voittoa, eikä välttämättä saa edes pankille maksettua sitä asuntolainaa takaisin. Eli siinä saattaa jäädä paljonkin tappiolle.
Usein tulee nykyisin halvemmaksi ostaa oma kerrostalo osake kuin muuttaa vuokralle. Vuokralla asuminen on kallis lysti nykyään.
Ja kyllä omistusasunto saa olla työttömälläkin ja myös sitä asumista tuetaan tänä päivänä kelasta ja sossusta siinä missä vuokra asumistakin.
Miten saat esim tuon kokoisen perheen mikä oli esimerkissäni (2 aikuista 4lasta) yksiöön, kaksioon, tai kolmioon ängettyä tänä päivänä? No, kolmio voisi viellä mennäkin niukasti.Ennen vanhaan asuttiin ahtaasti mökeissä, kun yleensä lapset olivat päivät pihalla kun asuttiin maalla, eikä tarvittu samanlailla tilaa vaatteille, leluille, ruualle, hygienia tarvikkeille ym kuin tänä päivänä.
Voi tosiaan karenssi tulla siitä, että kieltäytyy työstä,mutta on paljon muutakin: Jos esim lähtee työstä pois, vaikka muuton takia, ei täytä työssäoloehtoa ym. Ei näitä kaikki tiedä, on ihmisiä jotka tekevät vuosikymmeniä töitä ja jättävät työnsä ja yllättyvät kun useampi kuukausi pamahtaa karenssia kiitokseksi.Ihmisille asuntojen lainoja makselee, ei ainakaan Tampereella. Korkomenoihin voi tukea saada, pääomat on maksettava perusosasta. Perusosa yksinäisellä 320€/kk, vaikeaksi menee lainayhtälösi. Tullut useita tapauksia vastaan vuosien varrella, aina on kämppä mennyt.
- kerenssi
Tähdenlento kirjoitti:
Jos asunnon ostosta ei ole montaa vuotta niin niin ei siitä asunnosta jää voittoa, eikä välttämättä saa edes pankille maksettua sitä asuntolainaa takaisin. Eli siinä saattaa jäädä paljonkin tappiolle.
Usein tulee nykyisin halvemmaksi ostaa oma kerrostalo osake kuin muuttaa vuokralle. Vuokralla asuminen on kallis lysti nykyään.
Ja kyllä omistusasunto saa olla työttömälläkin ja myös sitä asumista tuetaan tänä päivänä kelasta ja sossusta siinä missä vuokra asumistakin.
Miten saat esim tuon kokoisen perheen mikä oli esimerkissäni (2 aikuista 4lasta) yksiöön, kaksioon, tai kolmioon ängettyä tänä päivänä? No, kolmio voisi viellä mennäkin niukasti.Ennen vanhaan asuttiin ahtaasti mökeissä, kun yleensä lapset olivat päivät pihalla kun asuttiin maalla, eikä tarvittu samanlailla tilaa vaatteille, leluille, ruualle, hygienia tarvikkeille ym kuin tänä päivänä.
Voi tosiaan karenssi tulla siitä, että kieltäytyy työstä,mutta on paljon muutakin: Jos esim lähtee työstä pois, vaikka muuton takia, ei täytä työssäoloehtoa ym. Ei näitä kaikki tiedä, on ihmisiä jotka tekevät vuosikymmeniä töitä ja jättävät työnsä ja yllättyvät kun useampi kuukausi pamahtaa karenssia kiitokseksi.Vuokra-asuminen on kallista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000018746811
Mutta:
>>Jos asunnon ostosta ei ole montaa vuotta niin niin ei siitä asunnosta jää voittoa, eikä välttämättä saa edes pankille maksettua sitä asuntolainaa takaisin. Eli siinä saattaa jäädä paljonkin tappiolle. >>
Juuri näin kävi kaverille, kun yritys lopetti ja lopputili tuli, ei auttanut sossu sen kummemmin, myyntiin meni ja vuokralle joutui, töihinkin pääsi, mutta se oli jo silloin myöhäistä, velkoja on maksellut myydystä kämpästän jo vuosia.
>>yllättyvät kun useampi kuukausi pamahtaa karenssia kiitokseksi.>>
Kyllä näistä asioista pitää olla selvillä/ottaa selvää etukäteen, ei pitäisi olla minkäänlaisia yllätyksiä. - Tähdenlento
missä se sosku kirjoitti:
Ihmisille asuntojen lainoja makselee, ei ainakaan Tampereella. Korkomenoihin voi tukea saada, pääomat on maksettava perusosasta. Perusosa yksinäisellä 320€/kk, vaikeaksi menee lainayhtälösi. Tullut useita tapauksia vastaan vuosien varrella, aina on kämppä mennyt.
En ole missään vaiheessa sanonut, että omistus asuntoja sosiaalihuolto maksaa (eikä pidäkään), vaan että TUKEE. sos. huolto ja kela tukee omistusasumista tänä päivänä, jos on työttömyyttä, juuri noilla korkoavustuksilla. Eli ei sana "työttömyys" aina tarkoita sitä, että asunto myyntiin ja heti.
Eli: Onko oikein, että 3-5 kuukauden KARENSSIN takia ihmiset menettävät omistusasuntojansa? Työttömyysrahat ja karenssit ovat täysin eri asia. Karenssi tarkoittaa tosiaan sitä, että ne vähätkin työttömyysrahat jää saamatta.
Minä puhun lapsiperheiden karensseista pääosin ja olen yrittänyt tiedustella miten he pärjäävät, eli pysytäänkö aiheessa? Tosin sinkutkin, tai lapsettomat pariskunnatkin voivat kertoa miten ovat karensseistaan selvinnyt. - sattumuksia
Tähdenlento kirjoitti:
Ja onko oikein, että se puoliso, joka on tehnyt palkkatyötä ja yrittänyt perheensä eteen niin joutuu myymään asuntonsa, LASTENSA KODIN puolisonsa kuukausia kestävän karenssin takia? Jäädä vielä pankille asuntovelkaakin ehkä sen jälkeen, vaikka muuttaisi vuokralle?
Jos olisi 4 lasta perheessä niin todennäköisesti toinen vanhemmista olisi ollut kotona lasten kanssa ennnen työttömyyttä. Ansaitseeko hän palkaksi siitä karenssin, vaikka on tehnyt raskasta arvokasta työtä ja kasvattanut uusia veronmaksajia tähän maahan? Siinä yhteiskunta on kuitenkin säästänyt päivähoitokuluja runsaasti, kun toinen vanhemmista on hoitanut lapsia kotona, kun toinen on ollut kodin ulkopuolisessa töissä.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000016504852
Yhteiset..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000627&posting=22000000015975568 - työstäkieltäytymisen.
yleensä kirjoitti:
tulee kun kieltäytyy vastaanottamasta työtä.
Jos ei rahat riitä asunnon maksuun ja elämiseen, niin asunto myyntiin ja vuokralle asumaan, tai halvempaan vuokrakämppään, niin on käynyt monelle muullekkin.
Sossun tuet ovat surkeat ja jälkeenjääneet yleisessä hintakehityksessä, mutta kyllä niillä elää, kunhan säästeliäästi elää.Karenssi tulee kun kieltäytyy työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai kun "tulkitaan kieltäytyneen".
Todistustaakka on kokonaan työttömällä ja ihan mahdotontahan on todistaan virallisilla papereilla sellaista mitä ei edes tapahtunut.
Jostakin syystä työttömälle voidaan julistaa tuomio ilman todisteita ja työttömälle määrätään karenssi.
Pitäisi vain päättäjillekin jakaa samanlaista oikeutta - syytetään - tuomioksi kuula kalloon - annetaan mahdollisuus valittaa päätöksestä. - Itse vain
Tähdenlento kirjoitti:
Hienoa, että olet löytänyt puolison jolla on hyvät tulot, että pystyit elämään ne hurjat 10 päivää hänen tuloillansa...
Jos tavallinen duunari tienaa n.1000 euroa mitä jää verojen jälkeen ja elättää summalla puolisonsa ja 4 penskaa ja lapsilisät ovat lisänä. Näistä tuloista, jos maksaa asunnon (asuvat esim neliössä mikä on normaali kerrostalo asunto, joko lainalla otettu tai vuokrattu), sähköt, lääkkeet, ruuat, vaatteet, auton (johon tulee vanhuuden takia vikoja ja pakollinen työmatkassa), bensat ym 3-5 KUUKAUDEN karenssin ajan niin miten ESIM. tälläinen perhe selviää karenssin ajan?
Ihmisiä on erilaisia ja on erilaisia elämätilanteita, eikä se ole sitä, että yhteikunta elättäisi ikuisuuteen. Sitä varten täällä veroja maksetaan, että tiukan paikan tullen voisi jotain saada takaisinpäin. Ja minusta olisi järkevämpää tukea näitä työttömiä, että ne ovat siinä kunnossa, että pääsevät töihin. Kukaan ei ota töihin sellaista ihmistä, jolla ei ole varaa pesuaineisiin, vaatteisiin ym.
En ole itse kokenut tälläistä ja toivottavasti en tule ikinä kokemaankaan. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää miten ihmiset pärjää nykyaikana lähes ilman rahaa, ne isomummon keinot ei oikein taida enään auttaa tänä päivänä...Ei puolisoa meikäläisellä, eikä tuloja ollut lainkaan yli kuukauteen. Laskut ja elatusmaksut oli kuitenkin maksettava ajallaan. Tietenkin myös sairaalalaskut jotka eivät ihan pieniä olleet. Jos en olisi järjestellyt elämääni ja saanut jo pientä pesämunaa kerättyä, kusessa olisin ollut.
Tosin silloinkin olisi ollut vielä mahdollista toppuutella laskunkarhuajia selittämällä tilannetta. Jouduin toki asuntolainan laittamaan nytkin koroille loppuvuodeksi. Tavallinen duunari tienaa keskimäärin 2500€ josta jää kyllä enemmän käteen kuin tuo mainitsemasi 1000€.
Mutta kuinka ollakkaan olen samaa mieltä kanssasi verojen maksujen tärkeydestä jotta valtio voisi taata kaikille katon ja einestä. Joskus vain ei apua saa aivan heti ja silloin on itse ryhdyttävä toimeen asioiden tolalle saattamiseksi. Sinänsä karenssi on ikävä, mutta sehän monasti sujuu päätöstä (hidasta) odotellessa muutenkin. - 975€
Tähdenlento kirjoitti:
Hienoa, että olet löytänyt puolison jolla on hyvät tulot, että pystyit elämään ne hurjat 10 päivää hänen tuloillansa...
Jos tavallinen duunari tienaa n.1000 euroa mitä jää verojen jälkeen ja elättää summalla puolisonsa ja 4 penskaa ja lapsilisät ovat lisänä. Näistä tuloista, jos maksaa asunnon (asuvat esim neliössä mikä on normaali kerrostalo asunto, joko lainalla otettu tai vuokrattu), sähköt, lääkkeet, ruuat, vaatteet, auton (johon tulee vanhuuden takia vikoja ja pakollinen työmatkassa), bensat ym 3-5 KUUKAUDEN karenssin ajan niin miten ESIM. tälläinen perhe selviää karenssin ajan?
Ihmisiä on erilaisia ja on erilaisia elämätilanteita, eikä se ole sitä, että yhteikunta elättäisi ikuisuuteen. Sitä varten täällä veroja maksetaan, että tiukan paikan tullen voisi jotain saada takaisinpäin. Ja minusta olisi järkevämpää tukea näitä työttömiä, että ne ovat siinä kunnossa, että pääsevät töihin. Kukaan ei ota töihin sellaista ihmistä, jolla ei ole varaa pesuaineisiin, vaatteisiin ym.
En ole itse kokenut tälläistä ja toivottavasti en tule ikinä kokemaankaan. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää miten ihmiset pärjää nykyaikana lähes ilman rahaa, ne isomummon keinot ei oikein taida enään auttaa tänä päivänä...Mainitsemassasi esimerkissä pitää jäädä vuokran, sähkön ja veden jälkeen käteen 975€ tai perhe on oikeutettu toimeentulotukeen.
- Työtön/karenssi
työstäkieltäytymisen. kirjoitti:
Karenssi tulee kun kieltäytyy työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai kun "tulkitaan kieltäytyneen".
Todistustaakka on kokonaan työttömällä ja ihan mahdotontahan on todistaan virallisilla papereilla sellaista mitä ei edes tapahtunut.
Jostakin syystä työttömälle voidaan julistaa tuomio ilman todisteita ja työttömälle määrätään karenssi.
Pitäisi vain päättäjillekin jakaa samanlaista oikeutta - syytetään - tuomioksi kuula kalloon - annetaan mahdollisuus valittaa päätöksestä.Tykkään tosta vikasta kohdasta kokonaisuudessaan.Siinä ei ole mitään liikaa,eikä liian vähää.Just sain karenssia kun keskeytyi "kurssi" johon luulin että oli pakko hakea.n.100km pv ois pitäny ajella/kulkea ilman rahaa:) eli olisiko te-keskus sitä mieltä,että oli pitänyt huolto-asemalta rosvota bensaa/ koittaa ryöstellä mummoilta käsilaukkuja? ,ei kelvannu syyksi että ei pääse yksinkertaisesti liikkumaan. :=)
Ja kysyin koulutuksessa voiko siellä olla yöt ,kun ei ole varaa autoa tankata.
Ei saanut. - Ylpeästi finski.
Työtön/karenssi kirjoitti:
Tykkään tosta vikasta kohdasta kokonaisuudessaan.Siinä ei ole mitään liikaa,eikä liian vähää.Just sain karenssia kun keskeytyi "kurssi" johon luulin että oli pakko hakea.n.100km pv ois pitäny ajella/kulkea ilman rahaa:) eli olisiko te-keskus sitä mieltä,että oli pitänyt huolto-asemalta rosvota bensaa/ koittaa ryöstellä mummoilta käsilaukkuja? ,ei kelvannu syyksi että ei pääse yksinkertaisesti liikkumaan. :=)
Ja kysyin koulutuksessa voiko siellä olla yöt ,kun ei ole varaa autoa tankata.
Ei saanut.Tervetuloa Suomeen!!!!
Tähän tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden luvattuun maahan! - Anonyymi
Tähdenlento kirjoitti:
Hienoa, että olet löytänyt puolison jolla on hyvät tulot, että pystyit elämään ne hurjat 10 päivää hänen tuloillansa...
Jos tavallinen duunari tienaa n.1000 euroa mitä jää verojen jälkeen ja elättää summalla puolisonsa ja 4 penskaa ja lapsilisät ovat lisänä. Näistä tuloista, jos maksaa asunnon (asuvat esim neliössä mikä on normaali kerrostalo asunto, joko lainalla otettu tai vuokrattu), sähköt, lääkkeet, ruuat, vaatteet, auton (johon tulee vanhuuden takia vikoja ja pakollinen työmatkassa), bensat ym 3-5 KUUKAUDEN karenssin ajan niin miten ESIM. tälläinen perhe selviää karenssin ajan?
Ihmisiä on erilaisia ja on erilaisia elämätilanteita, eikä se ole sitä, että yhteikunta elättäisi ikuisuuteen. Sitä varten täällä veroja maksetaan, että tiukan paikan tullen voisi jotain saada takaisinpäin. Ja minusta olisi järkevämpää tukea näitä työttömiä, että ne ovat siinä kunnossa, että pääsevät töihin. Kukaan ei ota töihin sellaista ihmistä, jolla ei ole varaa pesuaineisiin, vaatteisiin ym.
En ole itse kokenut tälläistä ja toivottavasti en tule ikinä kokemaankaan. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää miten ihmiset pärjää nykyaikana lähes ilman rahaa, ne isomummon keinot ei oikein taida enään auttaa tänä päivänä...Mitäkä 10 päivää. päivän karenssi. Jippii. Mitta vitut siitä.
- .........
jonossa
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pääkaupunkiseudun leipäjonot pidentyneet/1135219946360 - Kyllästynyt
Tavallaan hassua muuten, että eka sanasi oli karenssi ja viides ihmisarvo.
Ne kun ovat kaksi tärkeintä sanaa just eilen perustetussa osoitteessa:
http://www.ihmisarvo.org/
Ihmisarvon puolustaminen alkaa nimittäin olla aika hemmetin ajankohtaista kamaa. Kirjoituksestasi päätellen myös Sinulle.
Jos voit, osallistu! Minä ainakin.- Tähdenlento
Hienoa, että tuo yhdistys on keksitty perustaa ja toivottavasti tuo toivottua tulosta asioihin.
Yhditys on vielä uusi, mutta toivottavasti se saa julkisuutta ja paljon uusia jäseniä.
Yhdessä ihmiset on vahvempia kuin yksin, eli tuo yhdistyksen perustajan ajatus saattaa hyvinkin toimia, kun sana vain leviää. - pilkkaavat työttömiä yms. k...
Tähdenlento kirjoitti:
Hienoa, että tuo yhdistys on keksitty perustaa ja toivottavasti tuo toivottua tulosta asioihin.
Yhditys on vielä uusi, mutta toivottavasti se saa julkisuutta ja paljon uusia jäseniä.
Yhdessä ihmiset on vahvempia kuin yksin, eli tuo yhdistyksen perustajan ajatus saattaa hyvinkin toimia, kun sana vain leviää.ihmisiä - puolueeseen katsomatta.
Pahimmanlaatuinen ahneus ja ultrakapitalismi on asettunut työelämään.
- Anonyymi
Makaronia 2kk syön. T karenssin saanut.
- Anonyymi
Käyttääkö Simon Wiesenthal keskus Suomen kansalaisia vastaan biologisia aseita. Etelä Haagassa asuva Suomen kansalainen ja juuriltaan kantasuomalainen on sairastunut mahdollisesti Kotonaan. Koronavirusya on voitu sekoittaa hänen ruokiinsa hänen poissa ollessaan tai asunnon pinnoille. Välineet Wiesenthal keskus tietenkin saa Mossadilta. Teon takana voi olla Yasmin niminen Kirkkonummella asuva Juutalaisnainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962