hunnut

Käytetäänkö nykyään enää huntuja? Eikös sillä ole joku uskonnollinen-neitsyys alkuperä?
1989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

huntuja käytetään edelleen, ehkä vähemmän kuin vielä -80 luvulla, mutta käytetään kuitenkin.

hunnun alkuperä on pakanallinen, ei niinkään uskonnollinen. huntu suojasi morsianta, ettei pahasilmä pääse tätä koskettamaan. sama tehtävä oli morsiusneidoilla, useampi samantyylisesti pukeutunut nainen kulki vihkipaikalle, ettei paha olisi erottanut kuka on aito morsian.

myöhemmin huntua käytettiin siksi, ettei sulhanen olisi nähnyt morsianta ennen avioliiton virallistamista. avioliitot olivat sukujen järjestämiä ja morsiuspari ei välttämättä koskaan ollut tavannut toisiaan ja jos morsian ei olisi ollut sulhaselle mieleen, olisi voinut käydä niin, että sulhanen olisi karannut vihkitilaisuudesta tai kieltäytynyt muuten ottamasta morsianta. huntu oli myös niin paksu, ettei morsiankaan sen läpi nähnyt sen kummemmin sulhastaan ja siksi myös morsiamen saattaja oli välttämätön (vrt. isä luovuttaa tyttären).

vasta myöhemmin, uskonpuhdistuksen jälkeen, huntu alkoi merkitsemään puhtautta ja neitseellisyyttä, kuten myös myrttiseppele, joka on morsiuskimpun esikuva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoihoii kirjoitti:

Käytetäänkö nykyään enää huntuja? Eikös sillä ole joku uskonnollinen-neitsyys alkuperä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu