pihtaamisesta asiaa

ihanaa kun maailmassa on joku toinenkin mies omani lisäksi joka kantaa vastuun vihkivalassa lupaamistaan asioista.

ja koska se on totta: se on vain tilapäistä!!! ensimmäinen vuosi on vaikein, sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin, ellei jopa paremmin kuten meillä =)

ja suurimmaksi osaksi ehkä juuri siksi, että _kumpikin_ olimme sitoutuneet tähän asiaan täydestä sydämestä ja valmiita hyväksymään kaikki ne vaativammatkin ei niin kivat asiat mitä vauvan tulo taloon tuo tullessaan. mukaan lukien valvomiset ja seksittömyyden.

hienoa! pidä kiinni tuosta ja huomaat että avioliittonne on parempi kuin koskaan =)

ihana mies!

\o/ kirjoitti:

ihanaa kun maailmassa on joku toinenkin mies omani lisäksi joka kantaa vastuun vihkivalassa lupaamistaan asioista.

ja koska se on totta: se on vain tilapäistä!!! ensimmäinen vuosi on vaikein, sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin, ellei jopa paremmin kuten meillä =)

ja suurimmaksi osaksi ehkä juuri siksi, että _kumpikin_ olimme sitoutuneet tähän asiaan täydestä sydämestä ja valmiita hyväksymään kaikki ne vaativammatkin ei niin kivat asiat mitä vauvan tulo taloon tuo tullessaan. mukaan lukien valvomiset ja seksittömyyden.

hienoa! pidä kiinni tuosta ja huomaat että avioliittonne on parempi kuin koskaan =)

ihana mies!

Koska teidän vauva syntyy? Meillä on arvioitu saapumisaika tammikuussa.

\o/ kirjoitti:

ihanaa kun maailmassa on joku toinenkin mies omani lisäksi joka kantaa vastuun vihkivalassa lupaamistaan asioista.

ja koska se on totta: se on vain tilapäistä!!! ensimmäinen vuosi on vaikein, sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin, ellei jopa paremmin kuten meillä =)

ja suurimmaksi osaksi ehkä juuri siksi, että _kumpikin_ olimme sitoutuneet tähän asiaan täydestä sydämestä ja valmiita hyväksymään kaikki ne vaativammatkin ei niin kivat asiat mitä vauvan tulo taloon tuo tullessaan. mukaan lukien valvomiset ja seksittömyyden.

hienoa! pidä kiinni tuosta ja huomaat että avioliittonne on parempi kuin koskaan =)

ihana mies!

Teillähän on jo vauva:) Kerroit imperfektissä, sowwy.

\o/ kirjoitti:

ihanaa kun maailmassa on joku toinenkin mies omani lisäksi joka kantaa vastuun vihkivalassa lupaamistaan asioista.

ja koska se on totta: se on vain tilapäistä!!! ensimmäinen vuosi on vaikein, sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin, ellei jopa paremmin kuten meillä =)

ja suurimmaksi osaksi ehkä juuri siksi, että _kumpikin_ olimme sitoutuneet tähän asiaan täydestä sydämestä ja valmiita hyväksymään kaikki ne vaativammatkin ei niin kivat asiat mitä vauvan tulo taloon tuo tullessaan. mukaan lukien valvomiset ja seksittömyyden.

hienoa! pidä kiinni tuosta ja huomaat että avioliittonne on parempi kuin koskaan =)

ihana mies!

Ämmä.

..... kirjoitti:

Ämmä.

vaan lukenut. Alkutekstit on sellaista syyttelyä puolin ja toisin mutta siellä on loppupäässä selviytymistarina.

Minulla hormoonit kai teki sen, etten yhtäkkiä sietänytkään miestäni ja hänen huumoriaan. Vaikka miten olisin halunnut niin teki mieli haistattaa pitkät.

On se lapsen syntymä niin mullistava asia ja jos on itkevä lapsi niin kaiken muun lisäksi myös lihakset kipeytyy ja jäykistyy lapsen kantamisesta ja hyssyttämisestä.

Kyllä minunkin mies sanoi kaiken kestävänsä mutta eipä tiedetty mitä kaikkea voi eteen tulla.
Onneksi olemme jaksaneet vääntää vaikka erokin oli pari kertaa tapetilla.

olisit kirjoitti:

vaan lukenut. Alkutekstit on sellaista syyttelyä puolin ja toisin mutta siellä on loppupäässä selviytymistarina.

Minulla hormoonit kai teki sen, etten yhtäkkiä sietänytkään miestäni ja hänen huumoriaan. Vaikka miten olisin halunnut niin teki mieli haistattaa pitkät.

On se lapsen syntymä niin mullistava asia ja jos on itkevä lapsi niin kaiken muun lisäksi myös lihakset kipeytyy ja jäykistyy lapsen kantamisesta ja hyssyttämisestä.

Kyllä minunkin mies sanoi kaiken kestävänsä mutta eipä tiedetty mitä kaikkea voi eteen tulla.
Onneksi olemme jaksaneet vääntää vaikka erokin oli pari kertaa tapetilla.

aiheuttamasta närästä on niin isosti tälläkin palstalla esillä, että heille tuo teksti voisi hyvinkin antaa oivallusta uuteen lähestymiseen.

Ne joilla ei ongelmaa ole ja kestää seksin puutteen tai eivät puutteessa olekaan, eivät EHKÄ saa tuosta mitään.

Se on siis naisen kertoma tarina. Ei eukon.

Katsoiko vaimosi olan yli kun kirjoitit viestiä ? On vaan joteski roteskin imelää tuo teksti. Ei oikeen tästä elämästä .

realisti kirjoitti:

Katsoiko vaimosi olan yli kun kirjoitit viestiä ? On vaan joteski roteskin imelää tuo teksti. Ei oikeen tästä elämästä .

en kyllä nähny mitään imelää tossa kirjotuksessa.

sen sijaan vastuuntuntoisen, lämpimän ja aidosti elämässä kiinni olevan ihmisen kirjoituksen kyllä näin.

laittaa väkisinkin miettimään jotta mimmonen sovinistiköntys mahtaa yrittää naamioitua realistiksi?

realismia on juuri tuo, ettei kuvittelekaan vauva-arjen olevan mitään ruusuilla tanssimista ja aina valmiin hehkeen vaimon tapaamista töiden jälkeen ruokapatojen ääressä. totuus on jotain ihan muuta ja se vaatii sitoutumista.

ko. mies tuntuu olevan vauvan tuloon valmis, onnea =)

realisti kirjoitti:

Katsoiko vaimosi olan yli kun kirjoitit viestiä ? On vaan joteski roteskin imelää tuo teksti. Ei oikeen tästä elämästä .

Mikähän mahtoi olla imelää? Sekö että tyyppi rakastaa vaimoaan? Mun mielestä oli hyvinkin realistinen viesti ja vauvan tuloon on selkeästi valmistauduttu. Onko vaan niin, että jos mies kirjoittaa tuolla tavoin, hän on heti nynny ja imelä. Voi voi. Onnea myös täältä tulevalle iskälle!

monna kirjoitti:

Mikähän mahtoi olla imelää? Sekö että tyyppi rakastaa vaimoaan? Mun mielestä oli hyvinkin realistinen viesti ja vauvan tuloon on selkeästi valmistauduttu. Onko vaan niin, että jos mies kirjoittaa tuolla tavoin, hän on heti nynny ja imelä. Voi voi. Onnea myös täältä tulevalle iskälle!

näy näin kirjoitetusta tekstistä. Olen jo "kaiken kokenut" äijä, ja muistan kuinka nämä pehmo-imagoa näyttävät tyypit vihjailivat meistä ja kehuivat itseään, mutta meillä on ollut vain alunperin luvatut menetelmät ja lapset maailmalla jo, vaikka olin niin sanottu jäykkäniska ja olemme monet riidat läpikäyneet, mutta olen myös aika pitkälle joustava tiukan paikan tullen. Sitä vastoin nämä hienoa isää esittäneet ovat useimmat eronneet, ja molemmin puolin on löytynyt uudet --kaverit! P.S. Ylikaiken voin sanoa inhoavani ylihienoa esitystä, kuten myös macho-tyyppejä, varsinkin naisissa.

vaihtoehto kirjoitti:

näy näin kirjoitetusta tekstistä. Olen jo "kaiken kokenut" äijä, ja muistan kuinka nämä pehmo-imagoa näyttävät tyypit vihjailivat meistä ja kehuivat itseään, mutta meillä on ollut vain alunperin luvatut menetelmät ja lapset maailmalla jo, vaikka olin niin sanottu jäykkäniska ja olemme monet riidat läpikäyneet, mutta olen myös aika pitkälle joustava tiukan paikan tullen. Sitä vastoin nämä hienoa isää esittäneet ovat useimmat eronneet, ja molemmin puolin on löytynyt uudet --kaverit! P.S. Ylikaiken voin sanoa inhoavani ylihienoa esitystä, kuten myös macho-tyyppejä, varsinkin naisissa.

riidat tai tapahtumat eivät todellakaan mahdu. Kuka edes jaksaa lukea netissä romaania, johon on tarkalleen laitettu joka ainoa sana miehen ja naisen ja lasten välillä?
Typistettynä täällä kaikki kirjoitukset on. Ei teksti olisi imelää jos olisin laittanut kaikki kirosanat ja vit***lut mitä ehdittiin puolin ja toisin sanoa. Ne ovat kuitenkin sivuseikka kokonaisuuden kannalta. Erokin oli joskus mielessä ikävä kyllä.

Lisäksi mieheni olisi pitänyt itse kirjoittaa omakohtainen kokemuksensa omine oivalluksineen ja potutuksineen. Myös hän koki ihan hellyyden puutetta eli en huomioinut häntä tarpeeksi, edes koskettamalla. Tämän hän kertoi sitten kun pääsimme puheväleihin. Kyllä mies hellyyttä tarvitsee. Miksi tai mihin se tarve häviäisi lapsuuden jälkeen?

Lähinnä siinä selviytymistarinassamme koitin tuoda esille sen, että vaikka avioliitto tuntuisikin ajautuneen aikamoiseen kurjuuteen, niin ihminen voi havahtua ja edes yrittää käyttäytyä toisin kuin mihin on ajan mittaan ajauduttu. tai totuttu.
Se ei kuitenkaan auta jos vain toinen haluaa yrittää vaan molempien pitää niellä kenties ylpeytensäkin. Tästä asiasta miehen kanssa viikonloppuna juteltiin/muisteltiin, eikä tullut riitaa;) Alku oli meilläkin haparaa ja tuntui joskus hölmöltä. Ja viiden vuoden kriisihän ei viikossa parane. Ei edes vuoden kriisi, eikös vaan.

Onhan muuten joidenkin mielestä imelää jo suuteleminen tai edes hellä puhe. Kaikkihan me ollaan enempi tai vähempi erilaisia. Jollekin saattaa riittää se kun nuijalla kopautetaan ja raahataan sänkyyn, tai jotain siihen tyyliin.

Meillä on myös erityislapsi ja se kiristää tunteita ja jaksaminen on joskus tosi kortilla. Hämmennys ja pelko lapsen nykyisestä selviytymisestä ja tulevasta vie välillä voimat molemmilta ja tulee taas se olo, ettei osata...

Näin 38-vuotiaana koen kyllä, että olen muuttunut melko paljon siitä kun olin parikymppinen. Myös mies tuntuu muuttuneen, kumpikin parempaan suuntaan. Onneksi olemme kai pystyneet muuttumaan rinnakkain. Vai onko se muuttumista vai kokemuksista oppimista? Tämäkö tuntuu jostain ehkä imelältä? tsori
Haaveet ja toive tulevaisuudesta osuu edelleen aika tavalla yksiin.

Kyllä meillä vieläkin koetaan riitatilanteita ja ärsytystä ja ties mitä. Nykyään osataan vaan ottaa huolet ajoissa esille suht koht asiallisesti. Ei pääse huolet liian suuriksi, eikä päästetä toisiamme etääntymään. Jos on viikko oltu väsyneitä ja ei huomata toisiamme niin jompikumpi havahtuu ja vaikka sitten viimeisillä voimilla ottaa ja halaa. Yleensä vielä sanotaan leikillään jotain hömppää. Siitä se apatia taas laukeaa ja jaksaa hymyillä.
Huumori on muutenkin tullut takaisin ja paskat välitän muiden mielipiteistä kun hölmöillään.

Jälkeenpäin ajatellen tuntuu kuin olisimme olleet aika lapsellisiakin välillä, kumpikin. Kyllä noin yleensä ajatellenkin välillä miettii, että mikä ihmeen aikuisuus?

Olettaisin, että kaikki naimisiin menevät ihmiset ajattelee liittonsa kestävän paremmin kuin muilla. Jokainen nuorehko ihmettelee toisten eroamisia ja toisten kauheita ihmeellisiä riitoja.
Elämä on ihmeellinen ja mutkikas taival.

Jos joku sanoo varautuneensa kaikkeen tulevaan, niin voi vain kiltisti hymyillä, ahaa.
En minäkään tiennyt joutuvani toisen yliajamaksi. Eräs kriisi siitäkin tuli pitkine sairauslomineen.
En tiennyt, että lapseni eivät nuku moneen vuoteen vaan joudun valvomaan ja lapset joutuu lopulta sairaalaan.
En tiennyt, että lapsi on terve kunnes yllättäen sairaus löydetään.
En tiennyt, että inhoan miestäni jossain vaiheessa aika voimakkaasti. Siihen ei voi varautua.
Millä ihmeellä siihen kaikkeen voi varautua? Ajatuksen tasolla kyllä mutta kokemus on aina jotain muuta kuin teoria. Kriisit ei aina yhdistä vaan saattaa aiheuttaa lisäkriisejä.

Kaikille ei tietysti tule niitä vaikeuksia mitä joillakin on.

Onnea vaan kaikille yritykseen nimeltä parisuhde ja omaelämä. En sano sitä ivallisesti vaan ihan kannustuksella. Ei se ole minulta mitenkään pois jos joku on onnellinen ja jos ei tule edes mitään vauvakriisejä.

Minulla on muutama lähituttu, jotka ovat myös saaneet kurjan liiton rauhoitettua ja eron uhat poistettua.
Mutta kyllä uskallan sanoa, että kaikilla oli tätä suhteen taantumista ja toisen inhoamista ja kaikki pälyilivät aidan muka vihreälle puolelle tavallaan luovuttaen. Onneksi eivät luovuttaneet.

Nykyään ne raavaat ukotkin uskaltavat puhua nykyisestä paremmasta elosta ja olosta ihan meidän kaikkien kesken.
Ennen tappelivat vaimonsa kanssa sujuvasti kyläillessään ja muut istuivat hiljaa.
Touhu on muuttunut kunnioitukseksi ja yhteiseloksi.
Minusta siinä ei ole mitään ällöä.

elämän kaikki kirjoitti:

riidat tai tapahtumat eivät todellakaan mahdu. Kuka edes jaksaa lukea netissä romaania, johon on tarkalleen laitettu joka ainoa sana miehen ja naisen ja lasten välillä?
Typistettynä täällä kaikki kirjoitukset on. Ei teksti olisi imelää jos olisin laittanut kaikki kirosanat ja vit***lut mitä ehdittiin puolin ja toisin sanoa. Ne ovat kuitenkin sivuseikka kokonaisuuden kannalta. Erokin oli joskus mielessä ikävä kyllä.

Lisäksi mieheni olisi pitänyt itse kirjoittaa omakohtainen kokemuksensa omine oivalluksineen ja potutuksineen. Myös hän koki ihan hellyyden puutetta eli en huomioinut häntä tarpeeksi, edes koskettamalla. Tämän hän kertoi sitten kun pääsimme puheväleihin. Kyllä mies hellyyttä tarvitsee. Miksi tai mihin se tarve häviäisi lapsuuden jälkeen?

Lähinnä siinä selviytymistarinassamme koitin tuoda esille sen, että vaikka avioliitto tuntuisikin ajautuneen aikamoiseen kurjuuteen, niin ihminen voi havahtua ja edes yrittää käyttäytyä toisin kuin mihin on ajan mittaan ajauduttu. tai totuttu.
Se ei kuitenkaan auta jos vain toinen haluaa yrittää vaan molempien pitää niellä kenties ylpeytensäkin. Tästä asiasta miehen kanssa viikonloppuna juteltiin/muisteltiin, eikä tullut riitaa;) Alku oli meilläkin haparaa ja tuntui joskus hölmöltä. Ja viiden vuoden kriisihän ei viikossa parane. Ei edes vuoden kriisi, eikös vaan.

Onhan muuten joidenkin mielestä imelää jo suuteleminen tai edes hellä puhe. Kaikkihan me ollaan enempi tai vähempi erilaisia. Jollekin saattaa riittää se kun nuijalla kopautetaan ja raahataan sänkyyn, tai jotain siihen tyyliin.

Meillä on myös erityislapsi ja se kiristää tunteita ja jaksaminen on joskus tosi kortilla. Hämmennys ja pelko lapsen nykyisestä selviytymisestä ja tulevasta vie välillä voimat molemmilta ja tulee taas se olo, ettei osata...

Näin 38-vuotiaana koen kyllä, että olen muuttunut melko paljon siitä kun olin parikymppinen. Myös mies tuntuu muuttuneen, kumpikin parempaan suuntaan. Onneksi olemme kai pystyneet muuttumaan rinnakkain. Vai onko se muuttumista vai kokemuksista oppimista? Tämäkö tuntuu jostain ehkä imelältä? tsori
Haaveet ja toive tulevaisuudesta osuu edelleen aika tavalla yksiin.

Kyllä meillä vieläkin koetaan riitatilanteita ja ärsytystä ja ties mitä. Nykyään osataan vaan ottaa huolet ajoissa esille suht koht asiallisesti. Ei pääse huolet liian suuriksi, eikä päästetä toisiamme etääntymään. Jos on viikko oltu väsyneitä ja ei huomata toisiamme niin jompikumpi havahtuu ja vaikka sitten viimeisillä voimilla ottaa ja halaa. Yleensä vielä sanotaan leikillään jotain hömppää. Siitä se apatia taas laukeaa ja jaksaa hymyillä.
Huumori on muutenkin tullut takaisin ja paskat välitän muiden mielipiteistä kun hölmöillään.

Jälkeenpäin ajatellen tuntuu kuin olisimme olleet aika lapsellisiakin välillä, kumpikin. Kyllä noin yleensä ajatellenkin välillä miettii, että mikä ihmeen aikuisuus?

Olettaisin, että kaikki naimisiin menevät ihmiset ajattelee liittonsa kestävän paremmin kuin muilla. Jokainen nuorehko ihmettelee toisten eroamisia ja toisten kauheita ihmeellisiä riitoja.
Elämä on ihmeellinen ja mutkikas taival.

Jos joku sanoo varautuneensa kaikkeen tulevaan, niin voi vain kiltisti hymyillä, ahaa.
En minäkään tiennyt joutuvani toisen yliajamaksi. Eräs kriisi siitäkin tuli pitkine sairauslomineen.
En tiennyt, että lapseni eivät nuku moneen vuoteen vaan joudun valvomaan ja lapset joutuu lopulta sairaalaan.
En tiennyt, että lapsi on terve kunnes yllättäen sairaus löydetään.
En tiennyt, että inhoan miestäni jossain vaiheessa aika voimakkaasti. Siihen ei voi varautua.
Millä ihmeellä siihen kaikkeen voi varautua? Ajatuksen tasolla kyllä mutta kokemus on aina jotain muuta kuin teoria. Kriisit ei aina yhdistä vaan saattaa aiheuttaa lisäkriisejä.

Kaikille ei tietysti tule niitä vaikeuksia mitä joillakin on.

Onnea vaan kaikille yritykseen nimeltä parisuhde ja omaelämä. En sano sitä ivallisesti vaan ihan kannustuksella. Ei se ole minulta mitenkään pois jos joku on onnellinen ja jos ei tule edes mitään vauvakriisejä.

Minulla on muutama lähituttu, jotka ovat myös saaneet kurjan liiton rauhoitettua ja eron uhat poistettua.
Mutta kyllä uskallan sanoa, että kaikilla oli tätä suhteen taantumista ja toisen inhoamista ja kaikki pälyilivät aidan muka vihreälle puolelle tavallaan luovuttaen. Onneksi eivät luovuttaneet.

Nykyään ne raavaat ukotkin uskaltavat puhua nykyisestä paremmasta elosta ja olosta ihan meidän kaikkien kesken.
Ennen tappelivat vaimonsa kanssa sujuvasti kyläillessään ja muut istuivat hiljaa.
Touhu on muuttunut kunnioitukseksi ja yhteiseloksi.
Minusta siinä ei ole mitään ällöä.

jos mies sanoo jotain kaunista vaimostaan, hän on imelä ja nynny. mikä siinä on, että omasta naisestaan ei saa sanoa mitään kaunista olematta tossun alla oleva lattian lakaisija ;)

elämän kaikki kirjoitti:

riidat tai tapahtumat eivät todellakaan mahdu. Kuka edes jaksaa lukea netissä romaania, johon on tarkalleen laitettu joka ainoa sana miehen ja naisen ja lasten välillä?
Typistettynä täällä kaikki kirjoitukset on. Ei teksti olisi imelää jos olisin laittanut kaikki kirosanat ja vit***lut mitä ehdittiin puolin ja toisin sanoa. Ne ovat kuitenkin sivuseikka kokonaisuuden kannalta. Erokin oli joskus mielessä ikävä kyllä.

Lisäksi mieheni olisi pitänyt itse kirjoittaa omakohtainen kokemuksensa omine oivalluksineen ja potutuksineen. Myös hän koki ihan hellyyden puutetta eli en huomioinut häntä tarpeeksi, edes koskettamalla. Tämän hän kertoi sitten kun pääsimme puheväleihin. Kyllä mies hellyyttä tarvitsee. Miksi tai mihin se tarve häviäisi lapsuuden jälkeen?

Lähinnä siinä selviytymistarinassamme koitin tuoda esille sen, että vaikka avioliitto tuntuisikin ajautuneen aikamoiseen kurjuuteen, niin ihminen voi havahtua ja edes yrittää käyttäytyä toisin kuin mihin on ajan mittaan ajauduttu. tai totuttu.
Se ei kuitenkaan auta jos vain toinen haluaa yrittää vaan molempien pitää niellä kenties ylpeytensäkin. Tästä asiasta miehen kanssa viikonloppuna juteltiin/muisteltiin, eikä tullut riitaa;) Alku oli meilläkin haparaa ja tuntui joskus hölmöltä. Ja viiden vuoden kriisihän ei viikossa parane. Ei edes vuoden kriisi, eikös vaan.

Onhan muuten joidenkin mielestä imelää jo suuteleminen tai edes hellä puhe. Kaikkihan me ollaan enempi tai vähempi erilaisia. Jollekin saattaa riittää se kun nuijalla kopautetaan ja raahataan sänkyyn, tai jotain siihen tyyliin.

Meillä on myös erityislapsi ja se kiristää tunteita ja jaksaminen on joskus tosi kortilla. Hämmennys ja pelko lapsen nykyisestä selviytymisestä ja tulevasta vie välillä voimat molemmilta ja tulee taas se olo, ettei osata...

Näin 38-vuotiaana koen kyllä, että olen muuttunut melko paljon siitä kun olin parikymppinen. Myös mies tuntuu muuttuneen, kumpikin parempaan suuntaan. Onneksi olemme kai pystyneet muuttumaan rinnakkain. Vai onko se muuttumista vai kokemuksista oppimista? Tämäkö tuntuu jostain ehkä imelältä? tsori
Haaveet ja toive tulevaisuudesta osuu edelleen aika tavalla yksiin.

Kyllä meillä vieläkin koetaan riitatilanteita ja ärsytystä ja ties mitä. Nykyään osataan vaan ottaa huolet ajoissa esille suht koht asiallisesti. Ei pääse huolet liian suuriksi, eikä päästetä toisiamme etääntymään. Jos on viikko oltu väsyneitä ja ei huomata toisiamme niin jompikumpi havahtuu ja vaikka sitten viimeisillä voimilla ottaa ja halaa. Yleensä vielä sanotaan leikillään jotain hömppää. Siitä se apatia taas laukeaa ja jaksaa hymyillä.
Huumori on muutenkin tullut takaisin ja paskat välitän muiden mielipiteistä kun hölmöillään.

Jälkeenpäin ajatellen tuntuu kuin olisimme olleet aika lapsellisiakin välillä, kumpikin. Kyllä noin yleensä ajatellenkin välillä miettii, että mikä ihmeen aikuisuus?

Olettaisin, että kaikki naimisiin menevät ihmiset ajattelee liittonsa kestävän paremmin kuin muilla. Jokainen nuorehko ihmettelee toisten eroamisia ja toisten kauheita ihmeellisiä riitoja.
Elämä on ihmeellinen ja mutkikas taival.

Jos joku sanoo varautuneensa kaikkeen tulevaan, niin voi vain kiltisti hymyillä, ahaa.
En minäkään tiennyt joutuvani toisen yliajamaksi. Eräs kriisi siitäkin tuli pitkine sairauslomineen.
En tiennyt, että lapseni eivät nuku moneen vuoteen vaan joudun valvomaan ja lapset joutuu lopulta sairaalaan.
En tiennyt, että lapsi on terve kunnes yllättäen sairaus löydetään.
En tiennyt, että inhoan miestäni jossain vaiheessa aika voimakkaasti. Siihen ei voi varautua.
Millä ihmeellä siihen kaikkeen voi varautua? Ajatuksen tasolla kyllä mutta kokemus on aina jotain muuta kuin teoria. Kriisit ei aina yhdistä vaan saattaa aiheuttaa lisäkriisejä.

Kaikille ei tietysti tule niitä vaikeuksia mitä joillakin on.

Onnea vaan kaikille yritykseen nimeltä parisuhde ja omaelämä. En sano sitä ivallisesti vaan ihan kannustuksella. Ei se ole minulta mitenkään pois jos joku on onnellinen ja jos ei tule edes mitään vauvakriisejä.

Minulla on muutama lähituttu, jotka ovat myös saaneet kurjan liiton rauhoitettua ja eron uhat poistettua.
Mutta kyllä uskallan sanoa, että kaikilla oli tätä suhteen taantumista ja toisen inhoamista ja kaikki pälyilivät aidan muka vihreälle puolelle tavallaan luovuttaen. Onneksi eivät luovuttaneet.

Nykyään ne raavaat ukotkin uskaltavat puhua nykyisestä paremmasta elosta ja olosta ihan meidän kaikkien kesken.
Ennen tappelivat vaimonsa kanssa sujuvasti kyläillessään ja muut istuivat hiljaa.
Touhu on muuttunut kunnioitukseksi ja yhteiseloksi.
Minusta siinä ei ole mitään ällöä.

itse en vaan jaksanut kirjoittaa kaikkea mitä mielessä pyöri..

onneksi sinä jaksoit, toivottavasti nekin joita nämä avioliiton ja lapsiperheen vaikeudet eivät ole koskaan koskettaneet, saavat jotain ajattelemisen aihetta.

ellei sitten muuta niin sen, että olkoon todella onnellisia jos heillä ei vakavia kriisejä koeta ja koetella avioliiton reunoja. niin minä kuin sinäkin tiedämme, mitä se on kun on vaikeaa. silloin ihan oikeasti vihaa jo toisen läsnäoloakin ja senkin vihan pohjimmaisena syynä on oma loppuunpalaminen. kun on 1,5 vuotta valvonut vauvan kanssa kellon ympäri, parhaimmat vuorokauden unet ollen max 6 tuntia kolmessa osassa niin ei sitä todellakaan riitä enää voimia mihinkään muuhun kuin itkemiseen. tuntuu, ettei ole enää mitään poispääsyä ja toinenkin on pelkästään k**ipää..

mutta tänä päivänä sanon minäkin: onneksi emme sittenkään luovuttaneet, vaikka se tapetilla olikin pitkän aikaa. suurimpana sinnittelijänä mieheni, joka itsekin koki valtavan henkisen kasvun taistellessaan perheensä puolesta.

Minä käytän useinkin sanaa eukko ja rakastan silti vaimoani valtavasti. Aika pikkusieluista tarttua tuollaiseen yhteen termiin ja mitätöidä kenties asiallinen ja painavakin kirjoitus sen vuoksi.

Onnea kuitenkin teille vauvantuloon valmistautuessa. Meillekin on tulossa vauva... numero 2 tosin, mutta yhtä malttamattomana sitä odotellaan kuin edellistäkin.

Oonkohan ainoa, jonka mielestä nää "kikkelinläpi" vertaukset ei ole alkuunkaan osuvia. Emätin on suunniteltu venymään ja penis taas sietämään hitusen painetta... joten peniksen läpi kulkeva iso objekti tuntuisi monta kertaa pahemmalta, kuin emättimen läpi kulkeva... väheksymättä kuitenkaan synnytyskipuja.