Naisen asema kristinuskossa/Raamatussa

MAAM

Mitä mieltä muut uskovat ovat näistä: Naispappeus? Nainen miehen alapuolella koska luotu Aatamin kylkiluusta? Olen etääntynyt kristinuskosta naisen aseman vuoksi. Ja sekin vielä, että kaikki ovat miehi miehiä miehiä.,opetuslapset, kaikki merkittävät. Toki minun pitäisi varmaan muistaa että Raamattu on kirjoitti kauan sitten, ja siksi siinä näkyy voimakkaasti naisen asema.

En hyväksy naista yhtään sen almpiarvoisena kuin miestä.

8

849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies.

      Ehkä siinä taustalla on jokin myöhemmin tehty lisäys tai väärinkäsitys.
      Olihan profetoina myöskin naisia ja opetuslastenkin joukossa yksi tai kaksi.

    • Mm. Martta ja Maria olivat hyvin voimakasluonteisia Jeesuksen opetuslapsia. Muistathan toki, että NAISET juoksivat ensimmäisenä Jeesuksen haudalle, samalla aikaa kun miehet kyyristelivät lukkojen takana :)

      Muutenkin Jeesus osoitti siihen aikaan ainutlaatuista hyväksyntää naisia kohtaan. Juuri Maria esimerkiksi istui kuuntelemassa Jeesuksen jalkojen juurella muiden miesten joukossa, vaikka perinteisesti se ei olisi tullut kuuloonkaan juutalaisessa kulttuurissa.

      Etsi Jumalaa, älä keskity toissijaisiin asioihin :) Hän kyllä vastaa, niin kuin on luvannut.

    • feministisiat

      Älä hätäile !Feministit kyllä pian muuttavat raamatun sinunkin mieleiseksi.Mies on itse paholainen ja nainen alistettu pyhimys. Jumala ja Jeesus sekä opetuslapset ovat naisia vain miesten salajuonet ovat vääristäneet kaiken "totuuden"! Etsi turvaa syrjitylle asemallesi vaikkapa islamin uskosta tai pakanakansojen uskomuksista , sieltä sitä naisen arvostusta löytyy sinullekin . Eikö Suomi kohta ole täynnä pelkkiä naispappeja ? Lue Raamattua tai uutta Testamenttia ilman vainoharhaista miesvihaa , huomaat että kristinusko ei ketään syrji ,ei naistakaan eikä miestä. Sairaiden feministi ja vasemmistolaisnaisten tyhjää jaaritusta johon sekoitetaan Raamattukin.Herää aivopesty ja käytä järkeäsi äläkä navanalustaa ajatteluun.

      • Tasa-arvovaltuutettu

        Tuota seikkaa on ikävä seurata. Tasa-arvo on levinnyt jo uskontoon.

        Paavali on niin selkeästi sen
        sanonut että "miehen pää on kristus ja naisen pää on mies" mutta samalla kehoittanut miehiä olemaan vaimoilleen lempeitä ja naisia miehilleen kuuliaisia, niissä on myös avioliiton siunaus.

        Oman uskomukseni mukaan mies on naista arvokkaampi luomuskertomuksen Eevan jouduttua käärmeen houkutukseen syödä kielletystä puusta ja houkuttelemaan myös Aatami syntiin, ja sen takia naiset on raamatussa pienemmässä arvossa.

        Saatana pyrkii muuttamaan mailman mieleisekseen, Jumalan tahdon vastaiseksi ja nainen on siihen yksi vahvoista aseista, jotka raamattua lukeneet useimmat ovat tajunneet.


      • MAAM

        Haluaisin sinun kiinnittävän huomiota asioihin joita oletit. Esimerkiksi oletit että vihaan miehiä, päinvastoin rakastan heitä. Mihehet ovat tärkeitä ja arvokkaita minulle, yhtä tarkeitä kuin naisetkin. Miehet eivät mielstäni juoni salaliittoja. En etsi toista uskontoa vaan henkilökohtaista uskonnoollisuutta. Kiitos kuitenkin muukalainen kun vaivauduit vastaamaan ja kertomaan omista asenteistasi.


      • voi ihmettä
        Tasa-arvovaltuutettu kirjoitti:

        Tuota seikkaa on ikävä seurata. Tasa-arvo on levinnyt jo uskontoon.

        Paavali on niin selkeästi sen
        sanonut että "miehen pää on kristus ja naisen pää on mies" mutta samalla kehoittanut miehiä olemaan vaimoilleen lempeitä ja naisia miehilleen kuuliaisia, niissä on myös avioliiton siunaus.

        Oman uskomukseni mukaan mies on naista arvokkaampi luomuskertomuksen Eevan jouduttua käärmeen houkutukseen syödä kielletystä puusta ja houkuttelemaan myös Aatami syntiin, ja sen takia naiset on raamatussa pienemmässä arvossa.

        Saatana pyrkii muuttamaan mailman mieleisekseen, Jumalan tahdon vastaiseksi ja nainen on siihen yksi vahvoista aseista, jotka raamattua lukeneet useimmat ovat tajunneet.

        Näinkö vastaavat ja ajattelevat "uskovaiset" rakastavat ihmiset?


      • Raivo Marcca
        Tasa-arvovaltuutettu kirjoitti:

        Tuota seikkaa on ikävä seurata. Tasa-arvo on levinnyt jo uskontoon.

        Paavali on niin selkeästi sen
        sanonut että "miehen pää on kristus ja naisen pää on mies" mutta samalla kehoittanut miehiä olemaan vaimoilleen lempeitä ja naisia miehilleen kuuliaisia, niissä on myös avioliiton siunaus.

        Oman uskomukseni mukaan mies on naista arvokkaampi luomuskertomuksen Eevan jouduttua käärmeen houkutukseen syödä kielletystä puusta ja houkuttelemaan myös Aatami syntiin, ja sen takia naiset on raamatussa pienemmässä arvossa.

        Saatana pyrkii muuttamaan mailman mieleisekseen, Jumalan tahdon vastaiseksi ja nainen on siihen yksi vahvoista aseista, jotka raamattua lukeneet useimmat ovat tajunneet.

        Enpä paljon painoa laittas Paavalin jutuille.
        Totuus tekee kipiää.
        Rauhaa ja Jeesus elää.


    • Naisen asema kristinuskossa määräytyy - niinkuin viittaatkin - Luomiskertomuksen pohjalta. Nainen luotiin miehen kylkiluusta elämään miehen rinnalla. Ei päästä, ettei nainen hallitsisi miestä - ei kantapäästä, ettei mies hallitsisi naista.

      Kuuntelin viikonloppuna lehtori (huom. ei naispappi) Majlis Janatuisen seminaariluentoa: hän viittasi siihen mitä tarkoittaa "apu, joka on miehelle sopiva", siis kohta Luomiskertomuksessa. Se kuulemma on "hengenpelastaja". Miksi "hengenpelastaja" - olisiko
      niin, että Aatami oli riutumassa kuoliaaksi (Jumala itse sanoi, ettei ihmisen ole hyvä olla yksinään) ja toisaalta Jumalan luomistyö ei vielä ollut täydellinen.

      Mitä tulee naispappeuteen niin... 1. Kor. 11:3 sanoo:

      "Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala"

      Eli Kristuksen tulee hallita miestä (Kristus on miehen pää) ja miehen rakastaa vaimoaan, niinkuin Kristus rakasti seurakuntaansa. Miten Kristus rakasti seurakuntaansa: antoi henkensä sen edestä. Riittäisikö, MAAM, että mies rakastaa niin, että mies antaa henkensä vaimonsa edestä?

      Mitä tulee miehen pappeuteen, niin Luomiskertomuksessa MIEHELLE oli kerrottu, että...

      "Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista.
      Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1.Moos.2:16,17)

      Tämä sanottiin miehelle, koska naista ei ollut vielä luotu. Mitä sitten Syntiinlankeemuksessa tapahtui: mies laiminlöi vaimoaan, koska hän vaikeni ja antoi naisen keskustella käärmeen kanssa - miehen tehtävä oli viljellä ja varjella luotua maailmaa ja samalla vaimoaan sillä sanalla, jonka hän oli kuullut Jumalan suusta. Miehen olisi
      tuossa tilanteessa pitänyt vedota Jumalan sanaan, koska se oli HÄNELLE uskottu... mutta hän vaikeni ja mielestäni mies lankesi ensin laiminlyönnin syntiin...

      Entä nykyaikana: ajattelepa ketkä nykyään käyvät kirkossa: naiset. Uskonasioita pidetään naisten juttuina. Naiset oivaltavat nopemmin uskonasiat kuin miehet. Kun naisille avautui papinvirka yhä vähemmän miehiä on sillä paikalla, joka heille kuuluisi. Ei naisilla ole ongelmaa puhua Jumalasta - nainenhan aloitti puhumalla käärmeelle. Mutta miehellä näköjään on - hän laesti tehtävästään, joka nimenomaan oli hänelle annettu.

      Tämä ei tarkoita, etteikö nainen voisi olla johtaja (esim. Debora Tuomarien kirjassa, Kuningatar Ester Esterin kirjassa)... mutta nämäkin ovat kriisiaikoja, joissa miehet syystä tai toisesta vaikenevat.

      Edellä mainitun perusteella: nainen ei ole vähempiarvoinen kuin mies; miehen on rakastettava naista niin, että antaa henkensä hänen puolestaan ja Jumalan ihmiselle opettama Sana välitetään miehen kautta (ei poissulje, etteikö nainen voisi olla profeetta). Piste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      122
      7111
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4897
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4195
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3443
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2231
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      268
      1654
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1445
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      57
      1366
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1306
    Aihe