Viimeinen fetissi uunista ulos, osa 3
-------------------------------------
Olin kokonaan ihonmyötäisen kumin peittämänä, käsistäni ja jaloistani tiukasti kahlittuna ja pirullisen lähellä vaivoin hankittua orgasmia, kun minut keskeytettiin. Vain ohut väliovi erotti makuuhuoneen ja eteisen, jossa Kati keskusteli jonkun toisen naispuolisen kanssa. Yritin pidättää parhaani mukaan hengitystäni ja olla liikkumatta, jottei ääntelyni kuuluisi eteiseen. En todellakaan halunnut tulla nähdyksi siinä tilanteessa, johon olin joutunut, sillä olisi vaikeaa keksiä edes auttavaa selitystä asulleni. Päätäni tiukasti peittävä kumihuppu vaikeutti kuulemista, mutta pienen keskittymisen jälkeen sain keskustelusta sen verran selville, että kyseessä ei voinut olla kukaan muu kuin Katin paras ystävä Sanna.
Olipa todellinen nappiajoitus tulla pikku vierailulle juuri nyt, ajattelin ja yritin hengittää mahdollisimman rauhallisesti, jottei kaasunaamarin venttilin ääni kiinnittäisi huomiota - en tiennyt, oliko Kati lukinnut makuuhuoneen perässään. Koska olin pukeutunut asuun jo tuntikausia sitten, vartaloni oli hiestä märkä ja liukas. Kumiasusteet tuntuivat liimautuneen tiukasti kiinni vartalooni.
Kuulin Sannan kysyvän jotain minusta, hän oli ilmeisesti nähnyt autoni parkkipaikalla. Jännityin odottaessani mitä Kati vastaisi. Kati valehteli hyvin uskottavasti, että olin vain käväissyt vaihtamassa vaatteet ja lähtenyt sitten kavereitteni kanssa ravintolaan. Huokaisin mielessäni helpotuksesta. Sanna tuntui nielevän selityksen sellaisenaan, ja ehdotti Katille myös ulos lähtemistä, "kun ei mieskään kerran suvainnut jäädä seuraksi". Kati huokasi teennäisen kärsivästi ja myötäili Sannan ehdotusta. Hän sanoi vain vaihtavansa vaatteet ja sitten he voisivat lähteä samantien. Hetkellinen helpotukseni karisi samantien, sillä en halunnut enää olla kahleissa vaan päästä vapaaksi. Pirullisinta oli, etten voinut protestoida, sillä Kati pyysi vielä Sannaa odottamaan keittiössä, kunnes hän olisi valmiina lähtemään.
Kuulin askeleiden lähestyvän makuuhuoneen ovea ja se avattiin hitaasti. Kati astui sisälle ja lähestyi sänkyä valloittava hymy kasvoillaan. Hän ojensi kätensä hyväilläkseen päätäni, ja hänen kätensä kosketus tuntui ihanalta, vaikkei hänen kätensä ihoani edes koskettanut. Hetken minua hyväiltyään Kati avasi lipaston laatikon ja otti esiin avaimen, jonka olin sinne jo aiemmin jättänyt. Hän työnsi toisen kätensä sadeasuni housujen halkiosta sisään ja löysi pienen tunnustelemisen jälkeen munalukon vyötäröltäni. Hän työnsi avaimen siveysvyöni lukkoon ja kiersi lukon hitaasti auki. En voinut kunnolla kuulla lukon aukeavan, mutta pystyin selvästi tuntemaan, kun Kati tarttui vyöhön ja veti kiinnityshihnat pois vyötäröni ympäriltä. Kiusallisen hitaasti hän alkoi nostaa vyön etumusta, ja tunsin kumin verhoaman penikseni vihdoinkin pääsevän pois vankeudestaan. Kati nosti vyön pois paikoiltaan ja penikseni nousi hetkessä pystysuoraan asentoon. Kati oli silminnähden ihastunut näkemästään ja hänellä näytti olevan vaikeaa hillitä itseään olemaan koskettamatta mustan, kiiltävän kumitupen peittämää penistäni.
Toivoin kovasti, että Kati koskettaisi minua sieltä, missä helpotusta eniten tarvittiin, mutta hän nousi ylös ikkunaa kohti ja veti verhot kiinni. Tunsin helpotusta, kun naapuritalojen uteliailta silmäpareilta poistui mahdollisuus havaita minut. Kati käveli kohti vaatekaappiaan vaihtaakseen toiseen asuun. En voinut kuin seurata hiljaa paikallani, kun tyttöystäväni riisuutui arkisista vaatteistaan. Hetken ajan sain ihailla hänen alastonta vartaloaan, joka oli niin lähellä mutta silti minulle täysin saavuttamattomissa.
Kati ojensi kätensä varustekassiani kohti ja sanoi: "Katsotaanpas mitä kumiorjani on minulle varannut". Hänen arvauksensa osui oikeaan, olin kaiken varmuudeksi pakannut mukaan erilaisia alusvaatteita myös tyttöystävääni varten. Kati nosti kassista kumiset rintaliivit, sukkanauhat ja pitkät sukat ja alkoi pujottaa vaatteita ylleen. Rintaliivit olivat juuri oikean kokoiset, ne kietoivat hänen kauniit, pyöreät rintansa tiukkaan syleilyynsä ja saivat ne näyttämään entistä pystymmiltä ja puristivat ne lähemmäksi toisiaan. Pystyin erottamaan hänen pystyt nänninsä liivien kuppiosien läpi. Kati oikaisi vielä liivien olkaimen ja antoi sen tahallaan läiskähtää ihoaan vasten synnyttäen mitä kiihottavimman äänen. Seuraavaksi Kati puki ylleen mustat, kumiset sukkanauhaliivit, jotka näyttivät hänen vaaleaa ihoaan vasten suorastaan jumalaisen seksikkäiltä. Sukkien pukemista varten Kati istuutui nojatuoliin, joka oli aivan sängyn vieressä. Kiusoittelevan hitaasti hän veti kauniin jalkansa peitoksi ensin toisen sukan ja sen jälkeen toisen. Kati käveli sängyn laidan vieressä edestakaisin, ja saatoin vain ihailla, kuinka tiukat, kiiltävät kumivaatteet venyivät hänen jokaisen liikkeensä tahdissa.
Ajattelin hetken, että ei kai Kati sentään aio lähteä kaupungille ilman alushousuja, sillä olinhan hänelle sellaisetkin varannut. Ne eivät tuntuneet häntä kiinnostavan, vaan sen sijaan hän suuntasi kohti vaatekaappiaan, josta hän kaivoikin esille jotain mielenkiintoisempaa: tanssihousut, joissa oli lisämausteena kaksi kumista tekopenistä. En ollut koskaan nähnyt vastaavia housuja muutoin kuin tuoteluetteloiden kuvissa, enkä ollut uskonut kenenkään sellaisia voivan käyttää. Kati pyöritteli tanssihousuja käsissään ja hieroi liukastetta peniksiin. Tätä tehdessään hänen katseensa oli suunnattu suoraan minuun, kuin luoden ajatusyhteyden suuren elottoman dildon ja oman, kumipeitteisen elimeni välille. Hän työnsi toisen dildoista suuhunsa ja koko ajan minuun katsoen työnsi dildoa suuhunsa ja takaisin. Olin tulossa kiimasta hulluksi, enkä voinut tehdä asialle yhtikäs mitään. Hän veti tekopeniksen pois suustaan ja hymyili minulle tietäen sataprosenttisen varmasti, että halusin häntä sillä hetkellä enemmän kuin ketään koskaan koko maailmassa.
Hän pujotti ensin vasemman ja sitten oikean jalkansa housujen jalka-aukosta sisään ja kiskoi housuja ylöspäin, samalla ohjaten dildoja kohti niiden maalia. Vain muutaman liikkeen jälkeen dildojen päät saavuttivat Katin pimpin ja peräaukon, ja hänen täytyi hieman keskittyä saadakseen tunkeilijat sisälleen. Hän nosti toisen jalkansa ylöspäin saadakseen paremman asennon ja painoi ensin peräaukkoonsa kuuluvan dildon sisäänsä. Se liukui hitaasti, mutta määrätietoisesti syvälle Katin sisään ja sai hänet huokaisemaan syntisestä mielihyvän tunteesta. Sama näytelmä toistui toisen ja suuremman dildon kohdalla, joka liukui hänen pimppiinsä täyttäen sen äärimmilleen. Kati oikaisi housut ylleen, eikä ulkopuolelta voinut materiaalia lukuunottamatta kunnolla edes havaita, kuinka perverssistä vaatekappaleesta todellisuudessa oli kysymys. Huomasin vapaana olevan penikseni nousevan entisestään pystympään, kun Kati kiinnitti sukkanauhat kumisten sukkiensa yläreunaan ja otti muutaman totuttelevan askeleen aivan vieressäni. Pelkkä käveleminen näytti vaativan runsaasti keskittymistä, mutta Kati näytti sopeutuvan tilanteeseen varsin nopeasti.
Hän käveli vaatekaapilleen ja otti esiin mustat, kiiltonahkaiset, polveen asti ulottuvat nyörisaappaat, joissa oli nopeasti katsottuna miltei kymmensenttiset korot. Hän istuutui hyvin varovaisesti nojatuoliin ja veti saappaat jalkaansa, ja kiristi nyörit. Hän oli ilmiselvästi harjoitellut korkeilla koroilla kävelemistä ennenkin, sillä ne eivät näyttäneet aiheuttavan lisähankaluuksia. Saappaiden varsien päälle Kati veti vielä tekonahkaiset housut, jotka olivat hyvin tyköistuvaa mallia. Sukkanauhojen lukot saattoi nähdä pieninä kohoumina housujen läpi, ja housut peittivät myös Katin ihanat pakarat tiukkaan syleilyynsä. Saatoin vain mielessäni kuvitella, kuinka armottomasti housut pitäisivät tanssihousujen tekopenikset Katin sisällä aiheuttaen jatkuvaa seksuaalista kiihotusta, aivan kuin omakin asuni. Vielä lisämausteeksi minulle Kati pujotti vyön housujen vyötärölle ja lukitsi sen kiinni samalla pienellä lukolla, jolla olin kahlinnut oman miehuuteni siveysvyön sisään.
Kati veti vielä ylävartalonsa peitteeksi tavallisen paitapuseron, jonka kangas oli hieman läpikuultavaa. Mustat rintaliivit saattoi nähdä paidan läpi, mutta niiden materiaalista ei pelkällä silmällä pystynyt sanomaan mitään. Kati tiesi, että ajatus hänestä kumisissa alusvaatteissa ja muutenkin seksikkäästi pukeutuneena kiihotti minua hullun lailla. Hän käveli vielä sängyn laidan viereen ja kumartui puoleeni. Kuulin, kuinka kumiset alusvaatteet narisivat vaimeasti hänen liikkeittensä tahdissa. Hän ojentui ylleni niin, että hänen huulensa hipaisivat juhlakunnossa olevaa elintäni. Pelkkä hipaisu oli räjäyttää tajuntani, mutta Kati veti huulensa pois. Hän nousi hitaasti ylös katsoen minua silmiin ja suuteli taas kaasunaamarini silmikkoa. Siihen jäi selkeä jälki hänen punaisista huulistaan. Hän sanoi:
"Käymme Sannan kanssa tanssimassa, meillä voi mennä aika myöhään. Odottaahan kumimieheni minua täällä kiltisti?"
Kysymys oli taas varsin retorinen, sillä minnepä muuallekaan olisin voisin mennä, kahlittuna ja täysin tyttöystäväni armoilla. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa, mutta kilttiydestä en menisi takeisiin. Huokasin syvään ja nyökkäsin. Ennen poistumistaan makuuhuoneesta Kati vielä avasi uudelleen ikkunan verhot ja lähetti minulle lentosuukon ennen poistumistaan eteiseen. Ovi sulkeutui, kuulin Sannan ihastelevan Katin seksikästä asuvalintaa ja sitten ulko-ovi sulkeutui naisten lähdön merkiksi. Olin taas vapaata riistaa sosiaalipornon nälkäisille naapureille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
*prttt*Ja kokoajan söin purukumia kun luin tätä:D
Jumatsuikkeli.... mahtavaa tekstiä ja mielenkiintoisesti kirjoitettu... lisää... toivottavasti jatkuu pian... tuskin maltan edes odottaa...