Hizbollah on järjestänyt lukuisia itsemurhaiskuja. Satoja ihmisiä on kuollut ja tuhansia vammautunut terrorijärjestön iskuissa 1980-luvun alusta lähtien. Näiden iskujen uhreja ovat myös tämän ideologian itsemurhaiskijöiksi värväämät ihmiset ja heidän perheensä.
Hizbollah on mukana Libanonin hallituksessa ja siten Libanon on ollut täysin vastuussa hyökkäyksestä Israeliin ja kahden israelilaisen sotilaan kaappauksesta. Hyökkäys Libanoniin on siis ollut täysin oikeutettu ja vastuun Libanonilaisten siviileiden menetyksistä kantaa yksin omaan hizbollah.
Syyria ja Iran ovat puoliavoimesti tukeneet ja varustaneet hizbollahin terroristeja. Tämä järjestö ei poikkea al-qaidasta millään tavoin ja se pitäisi kansainyhteisön toimesta pyrkiä nujertamaan kaikin tavoin. Libanonin siviilit ovatkin kaikkein suurin kärsijä hizbollahin terrorin uhreina.
Hizbollah on mukana Libanonin hallituksessa ja siten Libanon on ollut täysin vastuussa hyökkäyksestä Israeliin ja kahden israelilaisen sotilaan kaappauksesta. Hyökkäys Libanoniin on siis ollut täysin oikeutettu ja vastuun Libanonilaisten siviileiden menetyksistä kantaa yksin omaan hizbollah.
Syyria ja Iran ovat puoliavoimesti tukeneet ja varustaneet hizbollahin terroristeja. Tämä järjestö ei poikkea al-qaidasta millään tavoin ja se pitäisi kansainyhteisön toimesta pyrkiä nujertamaan kaikin tavoin. Libanonin siviilit ovatkin kaikkein suurin kärsijä hizbollahin terrorin uhreina.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tietoa ja täyttä paskaa.
Taisi kirjoittajalla niska punoittaa pahemman kerran juttua kirjoittaessaan. Siinä äkkiä käy, että fakta ja fiktio sekoaa.
Tosiasia on kyllä, että hizbollah on ajoittain häiriköinyt Israelin pohjoisrajaa ja viimeinen niitti juutalaisille oli israelilaissotilaiden kaappaus. Kyllä itsenäiselä valtiolla on oikeus puolustaa rajojaan, mutta mutta...
Israelin vastaisku oli suhteeton ja sisälsi elementteja sotarikoksista (kuin myös hizbollahin raketti-iskut siviilikohteisiin) pommittaessaan avoimen löysästi valittuja rakennuksia ja kohteita. Ei ole oikein pommittaa öljysäiliöitä mereen, kun logistiikan lamauttaminen olisi riittänyt tai pommittaa rikki enää AINOAN huoltoreitin silta Syyrian suuntaan, kun tien valvonta olisi riittänyt tai Tyyroksen silittely parkkialueeksi. Yhtenä esimerkkinä piittaamottomuudesta on YK:n tarkkailupisteen pommittaminen varoituksista huolimatta. Ympärillä pyöri tosin hizbollahin sotilaita, joilla on taipumus pokkana ampua katjushat siviilien keskeltä, mutta silti pitää koordinaatit olla kohdallaan.
Sotilaallisesti hizbollah laittoi kuitenkin hyvin kampoihin ja sai sodan laajetessa yhä useamman libanonilaisen kannatuksen. Israel pääsi vaivoin Litani- joelle ja nyt vetäytyy saavuttamatta poliittisesti juuri mitään. Vain Etelä-Libanonin infra on tuhottu ja viha israelilaisia kohtaan yhä syvempää. Rauhaa saadaan kyllä odottaa näiden seemiläisten heimojen tapellessa alueella vielä seuraavatkin 3000 vuotta.
Kyllä se vastuu on jaettu ja jos aina jankuttaa, että ei neuvotella "terroristien" kanssa ja ainakaan ei luovuteta "pyhiä maita" tuumakaan, niin siinä sitä sitten ollaan.
p.s Libanonin hallitusta ei voi syyttää kuin heikkoudesta, ja se al-quaida heitto kertoi, kuinka kirjoittajalta oli Jawa jo lähtenyt rukkasista.
hyvääkin oli kirjeessäsi. Olen usempaan kertaan kuuluttanut täällä, mitä olisi sellainen riittävä ja hyväksyttävä väkivalta Israelilta. Sinä ainakin pyrit vastaamaan siihen, vaikka emme voi tietää, mitä ne käytännön tilanteet taistelukentällä olivat.
Puhut siitä, että Hizbollahin kannatus kasvoi Libanonissa sodan jatkuessa. Onko tästä joku tutkimus olemassa? Israelin hidas eteneminen Litanille johtui lähinnä Olmertin päätöksistä. Hän antoi diplomatialle aikaa.
Selvän virheen teet, kun puhut seemiläisistä heimoista. Koko termi on kielitieteellinen. Voit tarkistaa sanakirjasta. Ei mitään seemiläisiä heimoja tai kansoja siis ole olemassakaan.
Puhut siitä, että jotain "pyhiä maita" ei voitaisi luovuttaa. Kiinnitä huomiota siihen miten vähän Isrelilla on enää jäljellä siitä mitä oli vuoden 1967 jälkeen Isrelin hallinnassa. Viimeeksi he lähtivät Gazasta, joka on sitä Terra Sanktea.
Ei terroristien kanssa voi keskustella. Tässä aloite on kyllä tultava toiselta osapuolelta. Ajattele asiaa esim. Hamasin näkökulmasta. Se ei tunnusta Israelin olemassaolonoikeutta. Kuinka se voisi keskustella sellaisen kanssa, jota ei ole olemassa?
siten olenkaan. Me oleme rahanjärjestöö.
eli vapaustaistelijoita miehittäjiä ja miehitystä vastaan.
Israel miehitti etelälibanonia 18vuotta.2000 vuonna Israel vetäytyi.Hizbollahin ansiosta Libanon oli vapaa ja on sitä taas kun israelin uusin miehitys reissu estettiin.
Oletko tosiaan sitä mieltä että jos vaikka Neuvostoliitto olisi miehittänyt suomen 1945,kaikki vastarinta sen ajamiseksi pois olisi terrorismia.
Hizbollahit määritellään vapaustaistelijoiksi, Usa ja Israel määrittelee nämä terroristeiksi oman etunsa vuoksi.
Israel on terroristi joka tappaa ei juutalaisia häikäilemättömästi.Käyttää hermokaasua Palestiinassa ja fosfori ja rypäle pommeja Libanonissa.